Asennetta!

Palasimme Israelin valosta ja lämmöstä  Suomeen lauantaiaamuna. Finnairin yölento saapui Helsinki-Vantaalle aamukuudelta, sen jälkeen siirryimme pohjoista kohti kiitävään junaan.
Kun saavuimme kotikaupunkiimme lähes valvotun yön jälkeen, olimme puolipökerryksissä. Kiskoimme laukkumme taksirivin ohi lähimmälle bussipysäkille. Emme tulleet ollenkaan ajatelleeksi, että oli lauantai, ja julkinen liikenne toimi harvakseltaan.
Kului jonkin aikaa ennen kuin tajusimme virheemme, siihen mennessä räntä ja kosteus oli jo alkanut hiipiä kengän pohjien läpi. Emme uskaltaneet odottaa omalle mäelle nousevaa bussia, vaan kiipesimme kotimäen alle jäävään kyytiin, joka sentään saapui paikalle.
Ankea totuus koitti jyrkän rinteen alla. Lunta oli niin paljon, että laukku toimi kuin aura, se levitti sivuille laajat lumiviilekkeet ja jäi välillä jumiin.
Mieleeni nousi kiukku vääristä valinnoista: miksi emme älynneet ottaa taksia, miksi emme odottaneet kotimäen bussia, miksi oli niin huonot jalkineet, tulisin varmaan kipeäksi - miksi ja miksi?

Aloin ajatella, että nyt pitää kiukuttelun sijasta valita toisenlainen asenne. Ryhdyin keksimään hyviä asioita: matka oli mennyt turvallisesti, terveys ja tavarat olivat tallella, oli koettu mukavia asioita, minulla oli lila, lempiväriseni matkalaukku - mitä siitä, vaikka se karrasi  sohjossa vastaan. Maassa oli kaunista vastasatanutta valkoista lunta. Puut talojen puutarhoissa olivat kuin kuvakirjasta lumipeitteen alla. Kenkäni olivat suht kuivat, sukkani tarpeeksi paksut. Pystyin kävelemään. Minulla oli kaksi toimivaa jalkaa!

Kun pyörittelin päässäni näitä positiivisia ajatuksia, enkä langennut sättimään ja manaamaan tilannetta, tapahtuikin jotain merkittävää. Mielentilani muuttui kokonaan. Kun mieheni tuli minua vastaan auttaakseen minut viimeisen ponnistuksen yli ja kysyi nousun sujumista, huomasin nauravani ja sanovani: - Tämähän oli kuin Israelin lasten vaellus erämaassa!

Niin olikin. Kun Israelin kansa vaelsi erämaassa, he löysivät kaikenlaista valittamista, vaikka Jumala piti heistä hyvän huolen, pelasti egyptiläisten kynsistä ja antoi kaiken tarvittavan ajallaan: ruuaksi mannaa ja viiriäisiä, kalliosta vettä. Kuitenkin israelilaiset napisivat ja olivat valmiit palaamaan Egyptin lihapatojen ääreen.
Jumalasta israelilaisten tyytymättömyys ja napina eivät olleet mikään pikkujuttu. Se osoitti Jumalan huolenpidon väheksymistä ja epäluottamusta. Siitä puuttui kiitollisuus ja ilo jatkuvasta huolenpidosta. Israelilaiset joutuivat kärsimään valittamisen ja tyytymättömyytensä seuraukset. Heidän erämaavaelluksensa venyi 40 vuodeksi.

Tyytymättömyys, nurina ja napina kuulostavat pieniltä asioilta, mutta sitä ne eivät ole.
Varmaan mekin tarvitsemme marraskuiseen pimeään ja räntäiseen arkeen uutta asennetta, että onnistuisimme näkemään siihen kätkeytyvät Jumalan hyvät lahjat.

Minun marraskuista arkeani :)