Joulun kiemuroita

Tämän vuoden joulu alkaa olla jo "paremmalla puolella", mikä tarkoittanee sitä, että monen kohdalla päivien ja jopa viikkojen valmistautuminen ja uurastus on saavuttanut huipennuksensa ja taas ollaan lipumassa tavallista arkea kohti.

Varmaan moni on saanut nauttia rauhallisesta joulusta, yhdessäolosta rakkaiden ihmisten kanssa ja lumipeitteisistä lumoavista maisemista. Kuitenkin on monia, joiden jouluun on liittynyt joitain kiemuroita ja mielen pohjalle on saattanut jäädä avaamaton mykkyräkin.
Kas, tässä omani!

Mutkikkaita ovat olleet koululaisten joulujuhlat, jotka elävät muutostilassa. Joissakin kouluissa on jo tänä jouluna noudatettu tiukasti suositusta, ettei juhlia ei saa pitää kirkossa. Monen koulun joulujuhlan ohjelmasta on hävinnyt seimikuvaelma ja uskonnolliset laulut.

Osallistuin entisen kouluni joulujuhlaan, jossa kylläkin laulettiin Joulupuu on rakennettu, mutta säkeistö, jossa lauletaan "Kiitos sulle Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme" oli jätetty pois, sen tilalla laulettiin ensimmäinen säkeistö toiseen kertaan.

Jyväskylä-lehti 12/2019

Onneksi lopuksi sentään laulettiin rohkeasti Enkeli taivaan. Rehtori kylläkin pohjusti sitä puheessaan, että laulu on perinnettä, ettei siitä kenellekään saisi tulla paha mieli.
Tämä mummi kyllä penkissään kiemurteli pahan mielen kynsissä, kun kuunteli ja katseli kymmenkunta laulua ja ohjelmanumeroa, joissa puhuttiin joulun salaisuudesta ja taiasta - kaikenlaisesta helinästä ja tähtipölystä - mutta joulun todellinen sisältö jätettiin aivan mysteeriksi.

Onneksi kaikkialla ei vielä ole kuitenkaan samoin. Vanhimman lapsenlapseni musiikkilukio juhli joulua Helsingin tuomiokirkossa, ja yksi poikalapsenlapsi sai Tampereen lähellä esittää paimenta, mistä hän olikin kovin tyytyväinen ja ylpeä.

Katselin TV7 Plus arkistosta jouluelokuvan Täydellinen lahja, joka kertoi samasta asiasta amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Siinä oli pohdintaa kirkon ja vapaa-ajattelijoiden välillä siitä, saako seimi hahmoineen olla esillä, vai loukkaako se kaupunkilaisia. Suosittelen elokuvaa katsottavaksi, sillä siinä näkyy ajankuva. Amerikassa taidetaan olla jo uskonnon näkymättömiin siivoamisessa pidemmällä kuin me vielä Suomessa. Koulussa ei esim. saanut pitää paitaa, jossa toivotettiin hyvää joulua, eikä kaulaliinaa, jossa luki sama teksti.

 Liitänpä tähän Fb:sta löytämäni Anna-Mari Kaskisen runon Joulu ilman Jeesus-lasta

Joulu ilman Jeesus-lasta?

Jouluna ilman Jeesus-lasta
tähtikin lakkaa loistamasta,
aasi syö seimestä heiniä,
tuijottaa tyhjiä seiniä.
Kukaan ei muista paria
nimeltä Joosef ja Maria.

Viluiset paimenet kedolla työssä 
lampaiden määkinään heräävät yössä.
Eivät he tiedä enkeleistä.
Kukaan ei enää kuule heistä.

Itämaan tietäjät katsovat tähtiin:
Oliko valhetta se, mitä nähtiin?
Tietäjät palaavat idän maille.
He jäävät joulun ihmettä vaille.

Keisari yhä verojaan kerää,
hotellin isäntä rikkaana herää.
Herodeksella hymy on hellä:
Selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

A-M K 21.12.2019

Jumalan pieni matkamies

Joulusiivoa tehdessäni käteeni sattui Annikki Setälän vanha kirja Satuja Kristuslapsesta.
Kerron siitä nyt sadun Jumalan pieni matkamies  blogin lukijoille joulutervehdykseksi.

Kristuslapsi istui pilvenhattaralla ja katseli sieltä alas maailmaan.
- Kuulehan, Isä Jumala, miksi tuolla pohjoisessa on niin pimeää? Kristuslapsi kysyi.
- Nyt siellä on talvi, Isä Jumala sanoi. - Aurinko ei jaksa nousta niin korkealle, että se näkyisi taivaanrannalla.
- Mutta sittenhän ihmiset tulevat surullisiksi, arveli pieni Kristuslapsi. - Minä tahtoisin mennä sinne ja ilahduttaa heidän mieltään.
- Rakas lapsi, siellä on kovin kylmä, Isä Jumala sanoi. - Sinä ehkä paleltuisit.
Mutta Kristuslapsi halusi lähteä kaikesta huolimatta. Hän makasi pilvenhattaralla ja katseli tarkasti maan päälle.
- Lapin lapsilla on hauskat varusteet, hän tuumi. - Sellaiset minäkin haluaisin.

Niin rupesivat pikkuenkelit tekemään Kristuslapselle vaatteita. He punoivat revontulista kirjavia nauhoja, joilla koristelivat Kristuslapsen puvun. Ja tuulet painoivat Kristuslapsen kiharoille neljäntuulenlakin. Valkeiden pilvilampaiden joukkoon oli eksynyt lumivalkoinen poronvasa ja siitä Kristuslapsi sai ajokin itselleen. Ja niin Kristuslapsi lähti maan päälle.

Oli todella pimeää. Päiväkehrää ei ollut näkynyt moneen viikkoon. Lunta oli tupruttanut niin sakeasti, ettei eteensä nähnyt. Kristuslapsi ajoi pienellä poronvasallaan yhä pohjoisemmaksi, pulkka keikkui kovassa vauhdissa.

Kristuslapsi oli niin iloinen, että alkoi laulaa. Kun hän lauloi, alkoivat tähdet tanssia taivaalla. Ne välkkyivät ja vilkuttivat silmiään, muuttivat väriään ja lensivät pitkinä kauniina pyrstötähtinä.
Silloin tuli vastaan pieni Lapinpoika.
- Kuka sinä olet, ja miksi laulat niin iloisesti?
- Oi, minä olen vain sellainen Jumalan pieni matkamies, vastasi Kristuslapsi. - Laulan siksi, kun olen niin hyvällä mielellä.
- Mutta täällähän on niin pimeää ja kylmää, sanoi Lapinpoika.
- Eihän nyt ole pimeää, sanoi Kristuslapsi ja vihelsi voimakkaasti. Silloin revontulet alkoivat tanssia. Ne tulivat vaaleina tuntureiden takaa, mutta kun ne ehtivät taivaan laelle, alkoivat ne tanssia ja räiskyä värikkäinä.
- Sinullapa on mukavat keinot, sanoi Lapinpoika ja asetteli köysikieppiä  olkapäälleen.
- Mikä tuo on? Kristuslapsi kysyi.
- Tämähän on suopunki, otan sillä poroja kiinni.
- Mehän voisimme heittää suopungin kuun sakaraan ja vetää sitä lähemmäksi, silloin täällä ei olisi niin pimeää.
Kristuslapsi otti suopungin ja viskasi sen korkealle ilmaan. Sen naru tuntui jatkuvan loputtomasti, kunnes se ylettyi kuuhun.
- Tulehan vetämään, sanoi Kristuslapsi.
Ja niin Lapinpoika ja Kristuslapsi vetivät Kuunsirpin lähemmäksi.
- Oletpa sinä kummallinen matkamies, Lapinpoika ihmetteli.
- Jumalan matkamiehiä  me olemme kaikki, Kristuslapsi vastasi. - Ja toinen toistaan kummempia. Siksi maailma onkin niin mukava ja kiinnostava.

Mutta vieläkään ei ollut tarpeeksi valoisaa.
- Mistähän me saisimme vielä lisää valoa? sanoi Kristuslapsi ja katseli ympärilleen. Samassa hän näki oravanpojan, joka kurkisti pesästään. Se oli niin soma, että Kristuslasta alkoi naurattaa. Kun hän nauroi, hänen naurunsa kiiri tunturilta tunturille, ja kaikkialla lumi alkoi kimallella ja valaista, kuin maa olisi hehkunut salaperäistä valoa.
- Miten ihmeessä sait lumen kimaltelemaan?  Lapinpoika kysyi.
- Ainahan lumi on on yhtä valoisaa, Kristuslapsi sanoi. - Et ole vain osannut katsoa.
- Niin varmaankin, Lapinpoika myönteli. - Mutta meillä meillä ei täällä lainkaan kukkia. Olen kuullut, että muualla maailmassa kukkivat kukat ja omenapuut ja sen sellaiset.

Silloin Kristuslapsi puhalsi ilmaan. Hän puhalsi huurua, joka suureni ja äkkiä puut olivat paksussa huurteessa. Koivut näyttivät mitä kauneimmilta omenapuilta, ja kuusen oksilta riippui jääpuikkoja kuin hohtavia kynttilöitä.
- Onko maailma todella näin kaunis? ihmetteli Lapinpoika. - En ole huomannut sitä ennen.
- Taivaallinen Isämme on antanut paljon valoa maailmaan, Kristuslapsi sanoi. - Meidän tehtävämme on heijastaa sitä ympärillemme. Samoin lumikin heijastaa valoa.
Lapinpoika ihmetteli: - Onko meillä tosiaan yhteinen isä?
- On toki, Kristuslapsi vastasi. - Isä Jumala.
- Mutta hän on niin kaukana, Lapinpoika sanoi. - Ei hän kuule, eikä näe tänne asti.
- Sinä erehdyt, Kristuslapsi sanoi. - Hänen valonsa kimmeltää täällä jokaisessa lumihiutaleessa.
- Mutta täällä on niin kylmä, Lapinpoika valitti.

Silloin Jumalan pieni matkamies naurahti. Ja Lapinpojan sydämeen tulvahti jotain lämpöistä. Mistä se tuli, sitä hän ei voinut ymmärtää.
- Eihän täällä ole lainkaan kylmä, Kristuslapsi sanoi. - Sinun sydämessäsi on lämpöä. Sinun pitää heijastaa Jumalan lämpöä samalla tavalla kuin hänen valoaan.
- Onko kaikki niin yksinkertaista? kysyi Lapinpoika.
Mutta Jumalan pieni matkamies oli hävinnyt. Kun Lapinpoika katseli taivaalle, hän luuli näkevänsä siellä valkoisen poronvasan. Vai oliko se vain linnunrata, joka välkkyi talvisena pakkasyönä?

Toivotan rauhallista ja  siunattua joulua kaikille blogin lukijoille!

 

Kokemus tämäkin

Raskasta Joulua Jkl:n Paviljongissa

Perheemme joulunaikaan kuuluvat erilaiset kuorokonsertit, joihin osallistumme mieheni kanssa uskollisesti.
Ahkeraan osallistumiseemme vaikuttaa toki se, että moni lapsenlapsemme laulaa kuorossa, niinpä mummi ja ukki tulevat lähteneeksi innolla liikkeelle.

Tämän vuoden yllätykselliseksi konsertiksi muodostui Jkl:n Paviljongissa ollut Raskasta Joulua, jonka musiikkityyppiä voisi kai sanoa hevimetalliksi. Näin tapahtumat etenivät.
Suurperheemme nuorin laulaa pienten lasten kuorossa, joka kuuluu isosiskon Vox Aurea-kuoron  kuoroperheeseen.
Nyt tämä pienempien kuoro oli kutsuttu vahvistamaan vanhempien laulajien ryhmää Raskaaseen Jouluun. Suurperheemme kuopus oli tästä aivan mahdottoman ylpeä ja onnellinen.
Eipä auttanut mummin muu, kuin tilata kalliit liput ja käydä ostamassa varmuuden vuoksi kahdenlaiset korvatulpat, että musiikista selviäisi.

Paviljonki oli aivan täynnä raskaan metallin ystäviä: näkyi niittejä ja tatuointeja, tukat törröttivät pystyssä. Olimme ehkä kuulijoiden vanhimmasta päästä, mutta ei se ketään haitannut.
Konsertti yllätti meidät kyllä positiivisesti, vaikka hevi ei mielimusiikkia ollutkaan. Esiintyjät olivat taitavia ja intensiivisiä, instrumentaaliosuudet vaikuttavia. Laulut esitettiin oikeilla sanoilla vääntelemättä ja kääntelemättä, Jumala ja Jeesus mainittiin. Tuntui jopa hieman hassulta, kun tuhatpäinen yleisö nousi joukolla seisomaan ja alkoi heiluttaa käsiään, kun orkesteri alkoi soittaa Riemuitse, tytär Siionin, kiittäen laula Jerusalem! Niin nyt hän saapuu, Rauhan Ruhtinas!
Vilkaisimme mieheni kanssa toisiimme, ja meitä alkoi hymyilyttää. Menohan oli kuin parhaassakin ylistyskokouksessa. Olisi voinut sanoa, että aivan "hihhulimeininkiä"!

Illan opetus minulle oli ainakin se, ettei etukäteen kannata sulkea asioita ajatuslukoilla. Silloin voi moni mielenkiintoinen asia jäädä kokematta. Oli upeaa nähdä valtava määrä ihmisiä joulunsanoman äärellä. Mitä siitä, vaikka se esitettiinkin eri tavalla kuin itse oli tottunut.
On oikein terveellistä ylittää omia rajojaan, astua omalta turvalliselta mukavuusalueeltaan ulos.
Silloin ihmeesti tuoreutuu.

Niin, lapsenlapsemme kuoro lauloi aivan illan lopuksi puolikymmen aikaan. Heidän osuutensa oli yksi säkeistö laulusta Varpunen jouluaamuna. Varmaan näille 8-vuotiaille esiintyminen hevimetallin keikalla oli myös vaikuttava kokemus. Ainakin uni saavutti sen jälkeen nopeasti pienen laulajan.

Isosiskon kuoro Vox Aurea laulamassa Kauneimpia joululauluja Taulumäellä

Yksi lapsenlapsemme laulamassa Katajanmarjat-kuorossa Keski-Porin kirkossa joulukonsertissa

Seimen luo ihmettelemään

Olen ostanut kuvan seimen nelisenkymmentä vuotta sitten Betlehemistä. Silloin tämä öljypuinen seimi lähes ylitti vatimattoman matkabudjettini, mutta halusin saada pitkäikäisen joulunajan koristeen. Sellainen seimestä on sitten tullutkin. Se kaivetaan kaapin perältä adventin saapuessa ja vasta tammikuun lopulla havahdutaan siihen, että se pitäisi taas siirtää vuosilepoonsa.

Nyt adventtiajan lehdissä on ollut uutinen siitä, kuinka Roomasta palautettiin Betlehemiin pala Jeesuksen seimeä. Tämä pyhäinjäännös oli ollut lainassa 1 000 vuotta, Rooma oli tarvinnut Pyhästä Maasta peräisin olevia esineitä perustaakseen vaihtoehtoisen Jerusalemin - korostaakseen omaa imagoaan pyhänä kaupunkina. Nyt ilmeisesti Rooman ei tarvitse enää aprikoida omaa arvoaan, koska he suostuivat seimen palautukseen.

Monelle seimen palautus oli kuitenkin melkoinen pettymys, sillä seimeä saatiin Betlehemiin vain peukalon kokoinen palanen, suurin osa pyhästä esineestä jäi kuitenkin Roomaan.

Me suomalaiset emme osaa arvostaa pyhäinjäännöksiä, koska emme ole niihin tottuneet. Ihmettelin aikoinani Rooman eräässä suuressa katedraalissa Pyhän Pietarin patsaan jalkaterää, jota oli suudeltu niin usein, että kaikki kultaus oli siitä kulunut ja varvas kulunut littanaksi. Halusin kokeilla, miltä tuntuisi olla katolinen ja suudella patsaan jalkaa, mutta yrityksestäni huolimatta en saanut sitä tehdyksi.

Mikä on sitten seimen sanoma meille?
Ajattelen, että ennen kaikkea seimi puhuu nöyryydestä, siitä, että maan ja taivaan valtiaan, Jumalan Pojan ensimmäinen makuusija oli eläinten syöttökaukalo. Vaatimattomasti hänen elämänsä alkoi, ja tähän vaatimattomaan ja nöyrään elämänasenteeseen hän halusi ohjata seuraajiaan.
Matt.11:29 hän kehottaa "Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon."

Näin adventin aikaan Jeesus näyttäytyy hiljaisena ja nöyränä kuninkaana, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Kansanjoukot heiluttavat palmunoksia, levittävät vaatteita tielle ja huutavat hänelle Hoosiannaa, mutta Jeesus ei halua olla mikään palvottu julkkis. Hän on tullut elämään arkea ihmisten rinnalla, auttamaan, parantamaan ja opettamaan. Hän on tullut täyttämään Isänsä tahdon, eikä etsi omaa kunniaansa.


Nyt ennen joulua elämme pienen paaston aikaa, siihen kuuluu erityisesti itsensä tutkiminen suuren juhlan edellä. Olisi varmaan hyödyllistä miettiä, onko omassa elämässä  mahdollista etsiä Jeesuksen mallin mukaista nöyryyttä. Silloin emme olisi aina ensimmäisinä etsimässä hyvää vain itsellemme, olisi laukomassa omia mielipiteitämme, jopa arvostelemassa ja paheksumassa, vaikka emme edes ymmäräisi, mistä on kyse.
Pitäisi vaan yrittää katsoa asioita lähimmäisen näkökulmasta ja pyrkiä auttamaan ja rohkaisemaan  varovaisesti ja kuunnellen - hänen ehdoillaan.

Kun Jeesus elämänsä viimeisenä iltana pesi oppilaiden ihmetykseksi heidän jalkansa, hän selitti tekoaan:"Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille".  Joh. 13:15

Palanen seimeä on saapunut Betlehemiin.
Betlehemissä, Gazassa ja Länsirannalla 1% asukkaista on kristittyjä.

Sukupolvesta sukupolveen

Olen jo toistakymmentä vuotta koonnut kuluneen vuoden valokuvista joululahjaksi kirjoja, joita lapsenlapset alkoivat kutsua perhekirjoiksi. Viime vuosikymmenen kirjat olen tehnyt Ifolorin kuvakirjaformaatilla 21x21 cm kokoisiksi, sitä varhaisemmat kirjat ovat olleet suurempia ja A4-kokoisia.

Vuoden kuvien läpikäyminen on koskettavaa. Merkittäviä tapahtumia ovat kunkin lapsenlapsen syntymäpäivät, jotka on dokumentoitu kirjan sivuille. Ovatpa sinne päässeet aikuistenkin pyöreät ja puolipyöreät vuodet. Vanhojen kirjojen selaaminen on aika riipaisevaa, kun ajan kuluminen näkyy kuvista niin selvästi. Pienistä pulleajäsenistä taaperoista on venynyt nuoria naisia, joilla alkaa olla jo oma elämänsä, eikä heistä enää helposti tahdo saada kuvia, koska elämä on jo tempaissut omaan suuntaansa.
Ajattelen, että näillä perhekirjoilla on kuitenkin ollut oma tärkeä merkityksensä perheyhteyden ylläpitämisessä. Ainakin nuoremmat perheenjäsenet ovat niitä innokkaasti lehteilleet. 

Perhe ja suku ovat olleet aina tärkeitä. UT alkaa Jeesuksen sukuluettelolla (jakeet 1-17), jonka voit käydä lukaisemassa. Siinä on on sukupolvia Abrahamista Davidiin kaikkiaan neljätoista. Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taaas neljätoista Kristukseen.

Nykyään puhutaan DNA-testien yhteydessä äiti- ja isälinjoista. Tämä Jeesuksen sukuluettelo seuraa isälinjaa. On hienoa, että sukuluettelo on niin tarkasti kirjattu muistiin, ja se on osana meidän Raamattuamme. Koska hepreankieliset nimet tarkoittavat myös jotakin, ne samalla myös kertovat jotain nimen kantajasta.

Itse pystyn luettelemaan äitilinjaa viisi sukupolvea taaksepäin, mutta se on kovin vähän verrattuna Raamatun sukuluetteloihin. Mieheni isälinjaa on tutkittu pidemälle, yllätykseksi se lähti liikkeelle jostain Kazakstanista ja siirtyi Välimeren rantoja tänne pohjoiseen.

On ihmeellistä ajatella, että taivaallinen Isä tuntee meidän kaikkien sukulinjat. Hän pystyy luettelemaan ne kuin tuosta vaan. Hän tuntee meidän nykyisyytemme ja sukumme menneisyyden. Hän tietää myös sen, miten kaikki linjat ovat vuosituhansien kuluessa risteilleet.

"Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen." Ps. 90:1

Isäni lempikukka valkoapila

  

Katso!

Iloitse, tytär Siion!

Riemuitse, tytär Jerusalem!

Katso, kuninkaasi tulee.

Vanhurskas ja voittoisa hän on,

hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,

aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. 

Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista

ja hevoset Jerusalemista,

sotajoukot hän lyö rikki.

Hän julistaa kansoille rauhaa, 

hänen valtansa ulottuu merestä mereen,

Eufratista maan ääriin asti.

                                           Sak. 9:9-10

Eilinen VT:n teksti oli Sakarian profetia tulevasta ihmeellisestä Messias-kuninkaasta, joka tuo maailmalle valtavan yllätyksen ja lahjan: rauhan.

Kun kuuntelin eilen kotikirkossani luettua tekstiä, korvani pysähtyivät katso-sanan kohdalle. Miksi juuri siihen?

Olen viime päivinä lukenut Yael Eidelmanin kirjaa Yhdeksi tulemisen ihme ja muita ilmestysheprean helmiä. Yael on Suomessa asuva messiaaninen juutalainen ja ranskanopettaja, joka kertoo olevansa kielifriikki. Yael on  innostunut hepreankielestä, koska hänelle on avutunut näkökulma siitä, miten heprealaiset sanat kätkevät sisäänsä paljon enemmän, kuin päältä katsoen ensin arvaisikaan. Sanoista muodostuu oivalluksia, suorastaan ilmestyksiä. Yael on kirjoittanut kirjaansa 42 miniopetusta, joista yksi koskee katso-sanaa, joka on hepreaksi hineni.

Katso-sana esiintyy suomalaisessa Raamatussa useita kertoja. Meidän kielessämme sanan sisältö tarkoittaa pääasiassa näkemista, mutta hepreassa siihen liittyy  myös yllätyksen näkökulma.
Aina kun Jumala sanoo: katso, hän sanoo Minä olen tässä. Sanan tarkoitus on painottaa alkava lause, pysäyttää kuulija kuuntelemaan, mitä on tulossa.

Hineni - katso on Jumalan suusta erittäin merkittävä, se kertoo, että jotain aivan erityistä on tapahtumassa. Siihen liittyy voimakas yllätyksen aspekti.
Yael sanoo, että Jumalan sanomana hineni voidaan kääntää: Tässä Minä olen, se olen minä! Yllätys, teen nyt jotain uutta, radikaalia tai mullistavaa. Toisaalta se voi olla jotain totaalisen tuhoavaa, kun se koskee vihollisia.

Tässä muutama esimerkki Jumalan lausumista yllättävistä ja rohkaisevista katso - hineni - sanoista.

"Hineni, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?" (Jes. 43:19)

"Hineni, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus (Jeshua)."
(Luuk. 1:31)

"Älkää pelätkö, hineni, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle" (Luuk. 2:10)

 Toivotan iloista ja siunattua adventin aikaa kaikille lukijoille. Toivon, että saatte kokea hineni-yllätyksiä!