Pyhiä nykynaisia



Ursula

Elin isossa perheessä, jossa oli yhdeksän lasta. Minä olin keskimmäinen, eikä kukaan huomannut minua. En kuulunut isojen, mutten pientenkään joukkoon. Kaikkialla oli aina hälinää, kotona veljet painia nahistelivat, siskot nauraa kikattivat. 

Koulussa oli myös meteliä, kun lapset juoksivat ja huusivat. Pääsin opiskelemaan kristilliseen opistoon raamattulinjalle, se oli elämäni paras vuosi.

Siellä sain kuulla, että luterilaisillakin voi olla luostareita. Yksi sellainen oli Pohjois-Karjalassa, otin selvää, voisiko sinne päästä tutustumaan.

Halusin vetäytyä erilleen ja miettiä, millainen Jumalaa oikein on. Mitä tarkoittaa hänen rakkautensa. Mitä on armo, kuinka se näkyy meidän elämässä.
Luostarissa oli viisi naista, jotka kulkivat hiljaa ja puhuivat hiljaisellla äänellä. Halusin tulla yhdeksi heistä, etsiä Jumlaaa hiljaisuudessa. Nyt olen täällä jo viidettä vuotta.















Helena

Olen kuullut, että keisari Konstantinuksen äiti oli  myös Helena, joka teki pyhiinvaelluksia Pyhälle Maalle ja perusti kirkkoja. Häntä kutsuttiinkin Pyhäksi Helenaksi. Minäkin olen perustanut jotakin. Puutarhan! Kun muutin maalle, niin halusin talon, jonka pihamaalla voi kasvattaa jotakin. Nyt minulla on kasvimaa, jonka tuotteita voin myydä seurakunnan myyjäisissä. Syysmyyjäisissä myin itsetekemiäni hilloja lähetyksen hyväksi. Myin mansikka- ja vadelmahilloa sekä viinimarjahyytelöä.
Rahat kilahtivat yhteiseen lippaaseen. Ne lähetettiin Lähetysseuran lukutaitoprojektiin, jossa Afrikan maiden naisia opetetaan lukemaan. On totta, että kun kouluttaa naisen, kouluttaa koko perheen. Naiset ovat tärkeässä asemassa. Ajattelen usein tuntematonta naista, joka kumartuu kaukana Afrikassa aapisensa ääreen.







Ellen

Vielä muutama vuosi sitten olin vain kotona neljän seinän sisällä. Oli sairastunut töissä burn outiin. Mieleni ei tehnyt lähteä minnekään. Sitten eräs naapurin nainen alkoi houkutella minua laulamaan sanan ja rukouksen illassa. Kielsin heti: en tule. Nainen oli kuitenkin sinnikäs.  - Olen kuullut sinun laulavan, laulat hyvin, hän sanoi. Lopulta suostuin. Jännitin ja puristin paperia sormet valkoisina. Parin viikon kuluttua nainen pyysi minua uudestaan. Vastustelin melkein yhtä paljon, mutta menin kuitenkin. Nyt olin jo vähän rohkeampi, vilkaisin yleisöönkin. Niin aloin vähän kerrassaan lähteä mukaan seurakuntailtoihin ja lauloin siellä jotain. Laulamisestani pidettiin kovasti, eikä minuakaan enää jännittänyt. Laulan nykyään usein seurakunnan tilaisuuksissa. On hauskaa laulaa.













Sini

Mummi on kertonut minulle Jeesuksesta. Äiti ja isä eivät ole minulle mitään hänestä puhuneetkaan. Koulussa opettaja kertoo, mutta hän ei kerro samalla tavalla kuin mummi. Kun mummi puhuu, tuntuu, että kaikki on totta, että Jeesus elää nytkin ja auttaa. Eniten pidän niistä kertomuksista, kun Jeesus tapaa ihmisiä ja parantaa heitä. Minulla on pikkuveli, joka sairastui  pahasti. Mummi opetti minua rukoilemaan. Rukoilin monta kertaa mummin kanssa, kun olin hänen luonaan yökylässä. Rukoilimme, että pikkuveli paranisi, että hän voisi juosta ja leikkiä ja kasvaa isoksi pojaksi. Kun pikkuveli meni sitten sairaalaan tutkimuksiin, lääkäri ihmetteli, että eihän tämä poika ole ollenkaan sairas, menkää kotiin. 

Siitä alkaen olen rukoillut monien asioiden puolesta. Ainakin sairaiden, jotka tunnen. 
















Miri

Minusta tuntui aina, ettei minusta ole mitään hyötyä, ettei kukaan tarvitse minua. Kätenikin ovat  pienet, enkä jaksa työskennellä pitkään. Varsinkin lapsena sairastelin koko ajan.
Sitten ukkini kuoli ja jätti minulle perinnön. Kiertelin sillä ympäri maailmaa, koska ajattelin, ettei minun tarvitse säästää rahojani kenellekään. Matkustin talveksi Santorinille ja vuokrasin sieltä talon. Viereisessä talossa asui invalidi, jolla oli melkein sama nimi kuin minulla, Miriam.
Aloin auttaa häntä, kävin kaupassa, teimme ruokaa, siivosin ja pesin pyykkiä. Miriamista tuli minulle äiti, ja minusta hänelle tytär. Minulle löytyi koti, olemme pieni perhe. Ukkini perinnöksi rahat ovat meille yhteinen arjen turva.






























































Eliisa

Minulla on liuta lapsenlapsia, joiden asiat pyörivät päässäni pitkin päivää. On paljon sellaista, mikä huolestuttaa ja painaa mieltä. Onko lapsenlapsen jalkaan ilmestynyt patti vaarallinen? Kiusataanko toista lasta koulumatkoilla? Miksi kolmas ei tahdo saada iltaisin unta? Mistä neljännen pelot ovat tulleet? Kuinka viides voisi saada ystävän? Ikävöikö kuudes yksin ulkomailla? Entä seitsemännen koulunaloitus? Mummilla on kaksi tärkeää tehtävää: pyrkiä rohkaisemaan lastenlapsia heidän kohtaamissaan uusissa tilanteissaan ja heidän peloissaan. Sanoa, että kaikella on tapana järjestyä, että elämä kantaa, taivaan Isä itse kannattelee ja enkelit ovat kanssamme koko ajan.
On paljon sellaista, mikä painaa lapsen mieltä, mummilla on onneksi kuulevat korvat ja avara sydän. 
Ja taivaallisen Isämme korvat kuulevat ja hänen sydämensä oikein odottaa mummin rukouksia katraansa puolesta.











Kaisa

Olen ollut keittäjänä koululla jo puoli vuotta. Nyt olen oppinut tuntemaan oppilaita. Varsinkin heidät tunnen, jotka ovat kovin nälkäisiä maanantaiaamuisin. He eivät ole saaneet kunnollista ruokaa koko viikonloppuna. Sitten on niitä, jotka todellakin lähtevät kouluun tyhjällä vatsalla aamuisin, kun kukaan ei ole huolehtimassa.
Tarjoan heille lisäksi edellisen päivän ruokaa ja kysyn, haluaisivatko  lisää. Eräskin pieni poika sanoi, että olen hänelle vähän kuin äiti, kun oma äiti lähti poikkiksen mukaan. 

Kurkkuani kuristi, nyökkäsin varovaisesti ja kysyin haluaisiko hän ottaa vielä pari lihapullaa.














Marjut

Olin äsken Elosella kahvilla. Selasin pöydällä olevaa Iltasanomaa. Kun olin katsellut sen läpi, huomasin, etten muista yhtään ainoaa asiaa, jonka siitä luin. Pelästyin ensin, mutta ajattelin sitten, ovatko ne niin tärkeitä ollenkaan.
Minä haluaisin muistaa edes yhden asian silloinkin vielä, kun tämä sairaus on vienyt jo kaiken muun. Haluaisin muistaa, että Jeesus rakastaa minua. Sen tahtoisin kertoa perheellenikin. Että Jeesus rakastaa meitä kaikkia.








Tanja

Minulla on nyt kihlasormus. Menin Aten kanssa kihloihin juhannuksena. Me olemme tunteneet jo rippikoulusta asti. Nykyään puhutaan niin paljon feminismistä. Pitää olla niin tietoinen omasta naiseudestaan. Minusta on ihanaa olla nainen. Pidän monista perinteisistä asioista, joita naisena olemiseen liitetään. Tykkään sisustaa kotia ja pidän ruuanlaitosta. Toivoisin, että Atte ja minä pysyisimme yhdessä, vaikka niin monet eroavat. Lapsille  on rankkaa vaihtaa koko ajan äidin luota isän luo ja opetella eri perheiden tapoja.
Minä rukoilen, että meidän perhe tulisi pysymään yhdessä. Toivon, että voisimme rukoilla tätä yhdessä Aten kanssa.

















Jonna

Olen aina pitänyt vaatteista. Kun ystäväni pyysi minua auttamaan seurakuntamme kirpputorilla, se ei tuntunut minusta ollenkaan vastenmieliseltä. Sain heti tehtäväkseni järjestellä naisten vaatteita. Minusta oli hauskaa valita parhaat rekkeihin näkyviin ja taitella puseroita siisteihin pinoihin hyllyille. Nautin siitä, kun sain asetella niitä värien mukaan. Kirpputorimme alkoi pian saada asiakkaita, sillä alettiin puhua, että meillä on niin siistiä. Totta, pesinkin vaatteita välillä ja kunnostin niitä.

Kirpputorin tuloilla maksamme Venäjälle erään seurakunnan pastorin palkan. Avustamme myös seurakunnan köyhiä perheitä niin, että he voivat halutessaan tulla hakemaan tarvitsemiaan vaatteita aivan ilmaiseksi. Valmistelen välillä etukäteen jo perheille paketteja, jos tiedämme, minkä ikäisiä lapsia heilla on, ja ovatko tyttöjä vai poikia.

















Anne

Kun olin koulussa, sain usein kirjoituksistani kymppejä. Odotin aina, milloin taas saisi kirjoittaa.
Sitten tulivat opiskelut, työelämä, perhe, ja kirjoittamiset unohtuivat.
Nyt olen ollut kirjoittajakursiilla, ja kirjoituskoneeni on ruvennut laulamaan. Olen opetellut tekemään novelleita, kuunnelmia ja näytelmiä.
Haaveilen, että osaisin jonakin päivänä kirjoittaa kristillisen kirjan.
Näen ympärilläni niin paljon mielenkiintoista, mistä voisin kirjoittaa. Kirjoittaisin tavallisten ihmisten arjesta, perheiden elämästä. Vaikka siinä kulkisi kristillinen pohjavire, se ei olisi teennäinen, eikä lälly, vaan tärkein löytyisi rivien välistä, niin kirkkaana, että silmät aivan kyyneltyisivät Jumalan rakkaudesta. Toivon niin kovasti, että tämä voisi toteutua. Yksin tällaisen kirjoittaminen ei minulta ehkä onnistu, mutta jospa Isämme siinä auttaisi.




 





Heli


Menin nuorena kibbutsille töihin. Olin siellä keittiössä, mutta työ oli aika raskasta, kun piti nostella painavia kattiloita, enkä ajatellut jäädä Israeliin. Kuitenkin palattuani Suomeen, aloin sairastaa, allergia kiusasi koko ajan. Kun palasin Israeliin, iho oli taas kunnossa. Niin jatkui monta kertaa. Menin, palasin, taas lähdin ja tulin takaisin. Lopulta hakeuduin opaskoulutukseen ja  matkaoppaaksi. Sain työtehtäviä eri matkatoimistoilta. Nyt olen tehnyt oppaan työtä jo kymmeniä vuosia. 
Minusta on ollut hienoa opastaa täällä Pyhässä maassa ja kertoa turisteille raamatusta. On monia, jotka eivät tiedä mitään Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta haluavat kuulla enemmän. 
Ajattelen, että olen onnellinen, että olen saanut tehdä tällaista työtä ihmisten parissa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti