Toive ja toivo

Tänään kun tätä kirjoitan, on monen lapsen ja nuoren toiveiden täyttymisen päivä. Lapsille jo ajatus siitä, että koulu loppuu, ja kesäloma alkaa, on kannatellut viimeisten nihkeiden kouluviikkojen halki. Nuorille, jotka päättävät koulunsa tai ammattiopintonsa tämä päivä on vielä paljon suurempi: ovathan edessä usein elämänikäiset valinnat, pitäisi ymmärtää ja osata, minne suunnata, kun oppilaitoksen ovi takana sulkeutuu.

Tulevaisuuden toiveet ovat korkealla - ne ovat isoja toiveita. 

Kun ajattelen elämänmatkani omia toiveitani, mieleeni nousee käsittämättömän pieniä toiveita, jotka ovat kuitenkin jääneet mieleen. Ehkä syy, miksi ne ovat jääneet kaihertamaan, saattaa olla siinä, että juuri nämä lapselliset toiveet ovat jääneet toteutumatta. Kuudenvanhana toivoin, että isotätini ompelisi minulle kirkkaaansinisen pitkän hameen, ja sitten tanssisimme yhdessä Kiikuri, kaakuri kirjava lintu. Isotätini oli kovin kumara, ja hän käveli kepin kanssa. Kuitenkin toive yhdessä pyörähtelemisestä pirtin lattialla odotutti minua monta vuotta. Enkä saanut toivomaani taivaansinistä hamettakaan, sen värisen kankaan saaminen olisi tarvinnut  aivan erityisen sinisen värinapin.

Toive ja toivo ovat eri asioita, vaikka sanoina muistuttavatkin läheisesti toisiaan. Toivo liittyy yhtenä osana kolmen vahvan sanan yhdistelmään: usko, toivo, rakkaus. Paavali sanoo 1. Kor.13 puhuttuaan ensin pitkään rakkaudesta: Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Toivo liittyy molempiin kumppaneihinsa, uskoon ja rakkauteen. Ei ole olemassa uskoa eikä rakkautta ilman toivoa.

Paavali jyrisee 15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. Todellakin - jos koko elämämme olisimme odottaneet saapumista taivaan kotiin, ja kaikki raukeaisi kuolemassa tyhjään, olisihan se hirveän surullista. Sama vielä Paavalin sanoin: Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa, turhaa on myös teidän uskonne.

Rakkaus on myös toivoa täynnä. Se näkyy avioliittoja solmittaessa, kun katsomme luottavaisina eteenpäin ja toivomme liittojen kestävän ikuisesti. Se on uuden elämän saapumista käsivarsille, sen hoivaamista ja katsomista luottaen ja rakastaen lapsen kirkkaisiin silmiin. Rakkaus on taivaallisen toivon täyttymisen aavistelua ja täydellisen odotusta.  Ja jo nyt voidaan elää odotuksen ilossa ja toivossa.

Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvosta kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti, mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. 1. Kor. 13:12