Enkeleitä - onko heitä? Osa 2.

Tuo otsikkoni kysymys, joka pulpahti mieleeni viikko sitten, muistellessani silloisessa blogikirjoituksessa kummityttöni uurnanlaskua, herätti minussa kiinnostuksen siitä, mistä tuo lause mahtaa olla kotoisin? 
Vastaus oli nykytekniikalla helppo löytää. Kyseessä on erään ruotsalaisen, Lars Magnus Lindgrenin v.1961 ohjaaman elokuvan nimi. Kyseistä elokuvaa pidetään ruotsalaisen romanttisen elokuvatuotannon klassikkona. Sen käsikirjoitus perustui John Einar Åbergin romaaniin nimeltä "Änglar, finns dom..."

Etsiessäni otsikkoni historiaa googlesta, löysin samalla erään suomalaisenkin artistin, muusikon, joka oli ottanut tämän saman lauseen erään sanoittamansa kappaleen nimeksi. Tuo 1960-luvulla syntynyt 'lentävä lause', oli siis löytänyt tiensä myös Miljoonasade-nimisen yhtyeen sanoittajana toimivan Heikki Salon erään musiikkikappaleen nimeksi. Luin mielenkiinnolla kyseisen laulun sanat. Luin ne moneen kertaan ja yhtä monta kertaa ne saivat minut itkemään. Sanat pitävät sisällään vaimojen tuskan, lasten tuskan, äitien ja isien sydämen pohjasta nousevan avuttoman ahdistuksen ja uupuneen rukouksen. Kyseinen sanoitus on maailmanlaajuinen parkaisu, joka kuului omiltakin huuliltani:
 "Päästä rakkaani irti, vapaaksi...sinä kaikenasteisten ja kaikenlaisten riippuvuuksien jumala!"

 Tässä Heikki Salon kertomana erään 'sokean' miehen parkaisu.

" Kun olin lapsi äitini neuvoi: Juo poika mukisi tyhjäksi, niin sen pohjassa nähdä saat
   lentävän, ihanan enkelin.

  Vain Luoja tietää nyt, kuinka monta lasia pohjaan mä oon litkinyt.
  eikä vielä enkeli yksikään sieltä lentoon oo lähtenyt.

  Enkeleitä, onko heitä, sitä vieläkään tiedä en. Mä kuljen kapakasta kapakkaan
  ja tuopin pohjia katselen.

 No, näillä kulmilla asuu yksi kerubi. Se antaa pintaa, jos hintaa saa. 
Muttei sekään enää välitä, kun aamu konkurssiin sut julistaa "

Johanneksen evankeliumin 9. luvussa on kertomus siitä, mitä tapahtui kun Jeesus tapasi miehen, joka oli syntynyt sokeana. (Niitähän me kaikki enemmän tai vähemmän olemme).
Mitä Jeesus miehelle teki? Kerrotaan, että hän teki 'tahtaan', siveli sillä sokean silmät ja kehotti häntä peseytymään Siiloan lähteellä. Mies uskoi, teki niin ja palasi näkevänä.Tahna ei varmaankaan sokeaa parantanut vaan se, että hän uskoi ja teki ohjeen mukaan. "Minä näen, minä näen". Näin oletan hänen huutaneen.

 Ei meistäkään kukaan kykene näkemään, ellei joku avaa sokeita silmiämme. Vastuu on suuri ja tehtävä vaikea. Ja mitä lähempänä sinua jokin 'riippuvuus' asuu, sen vaikeampaa silmien avaajana on toimia. Ja voi voi, entäs se 'malka' omassa silmässäni?

Muistan lukeneeni aikaa sitten erään nunnan ohjeen, jota hän käytti kulkiessaan kylän perheissä ja kohdatessaan kaikenlaista vinoutta ja raakuutta perheiden arjessa. Hoitaessaan sairaita ja siivoillessaan näitä surkeita nurkkia, päättä hän joka aamu vuoteita sijatessaan tehdä ristinmerkin juuri sen henkilön tyynyyn, jonka tiesi perheessä 'sokeimman ja sidotuimman' olevan. Samalla hän luki Herran siunauksen ja liitti siihen kyseisen henkilön nimen.
Tämä on mukava ohje ja sen voi jokainen meistä omassa kotipiirissään helposti tehdä. Kuulostaa 'poppakonstilta', mutta Herran siunauksessa ei kyllä ole mitään 'poppaa'. Nunnan kertoman mukaan kyseinen tekniikka myös toimi. Eikä ihme - hänhän otti yhteyden suoraan 'Korkeimpaan oikeuteen'.

Omasta pienestä kuplasta

Olen aina ollut sillä tavalla lapsenmielinen, että olen nauttinut lasikupuihin rakennetuista asetelmista. Niiden katselemisessa on jotain kiehtovaa, kun ajatuksissaan voi asettua jonkinlaiseen rajattuun minimaailmaan, joka on muusta ympäristöstä erotettu kokonaisuus. Kuvassa olevaan istanbulilaisesta taidemuseosta ostettuun kuplaan saa sentään vähäksi aikaa hieman elämää, sillä lumihiutaleet tai pyry ilmaantuvat maisemaan ravistelemalla.

Vaalien jälkeisellä viikolla näyttelijä Krista Kosonen sai aikaan kuohuntaa tunnustamalla, että hän ehkä elää elämänsä kuin kuplassa, sillä hän ei tunne yhtään ihmistä, joka olisi voinut äänestää perussuomalaisia. Keskustan vaalivoitto ja perussuomalaisten kiriminen kakkospaikalle oli  HS:n haastattelussa tunteitaan purkavalle kulttuuriväelle niin kova paikka, että he ilmoittivat, ettei tämä ole heidän Suomensa. Jopa kirjailija Pirkko Saisio rajasi älymystön, kulttuuriväen ja yliopiston tutkijat vain vasemmiston ja vihreiden riveihin.

Kun olin lapsi, niin Suomessa oli vielä olemassa selkeä juopa maalaisten ja kaupunkilaisten välillä. Nyt on kuitenkin eletty monta vuosikymmentä niin, että kansalaisten elämä on tuntunut melko tasa-arvoiselta tai suorastaan tasapäiseltä riippumatta siitä, missä he asuvat.
On valitettavaa, että nyt ollaan palaamassa takaisin luokkayhteiskuntaan. Kummallisinta on se, että juuri ne, jotka kovaäänisimmin puhuvat tasa-arvosta, ovat korottamassa itseään muiden yläpuolelle. Outoa, että he jopa nolostumatta tunnustavat, kuinka elämälle vieraassa kuplassa he elävät vain samalla tavalla ajattelevien kanssa.

Pekka Sauri (vihr.) kirjoitti viisaasti siitä, että Suomi on niin pieni kansa, vain viisi miljoonaa ihmistä, että vaikka meidät pantaisiin kaikki asumaan samaan kaupunkiin, emme silloinkaan vielä mahtuisi maailman 50 suurimman kaupungin joukkoon. Meidän pitäisi kansana keskittyä asioihin, saada ne sujumaan eteenpäin ja onnistua tekemään yhdessä tärkeitä päätöksiä. Kaikenlainen repivä ja hajoittava toiminta pitäisi lopettaa jo alkuunsa.

Olen tyytyväinen siitä, että itse voin sanoa tuntevani kaikenlaisia ihmisiä. Jo ammattinimikkeeni kertovat siitä. Valmistuin aikoinaan kansakoulunopettajaksi, myöhemmin nimike muutettiin perus-
alkuiseksi. Kansa ja perus - olen tehnyt elämäntyöni siis tavallisen suomalaisuuden ytimessä.
Kaikenlaisista sosiaalisista taustoista tulevat sadat lapset ja heidän perheensä ovat olleet elämäni rikkaus.

Koulun lisäksi toinen alue, missä ihmisten kanssakäyminen ei perustu arvoihin ja ammatteihin, on seurakunta. Siellä usko Jumalaan ja Jeesukseen yhdistää erilaiset ihmiset. Uskonnollisen ajattelun mukaan Jumala on isämme, Jeesus veljemme ja me seurakuntalaiset sisaria ja veljiä keskenään. Tästä näkökulmasta erilaiset ihmiset tuovat mielenkiintoisen ja avartavan lisän omaan elämään.
Mieheni on kuulunut säännöllisesti kokoontuvaan miestenpiiriin, joka sai alkunsa srk:n perheleireillä. Nyt piiri on ylittänyt jo 35 vuoden iän, sen jäsenet ovat toimineet hyvinkin erilaisissa tehtävissä yhteiskunnassa työelämänsä aikana. Joukkoon kuuluvat mm. myyjä, psykologi, metsuri-postinkantaja, ympäristötieteitten professori, opettaja ja pari insinööriä. Muurari-rabbikin on pyörinyt välillä piirissä mukana. Veljeys Kristuksessa menee kuitenkin tässä miesporukassa mahdollisten tulo-, omaisuus- tai puolue-erojen, koulutustaustan yms.  edelle.
Suomalaisen sananlasku osuu ytimeen sanoessaan:"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin."
Ja Paavali kirjoittaa Room 12:10 "Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan, toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne."

-

Joskus elämä saattaa tuntua niin täydeltä ja tyydyttävältä, ettei siihen tunnu mahtuvan toisia ihmisiä eikä Jumala.  Käperrymme omaan hyvinvointiimme, rajaamme oman mukavuutemme ja seurustelemme vain niiden ihmisten kanssa, joista pidämme ja jotka sopivat kuvioihimme. Pahimmillaan käy niin, että seurustelemme vain heidän kanssaan, joista on meille jotain hyötyä.
Jumala kuitenkin kutsuu meitä kuplasta, pois mukavuusalueeltamme. Ei ole tarkoitus, että vaalimme vain itseämme, vaan lähdemme liikkeelle.
Aikakirjoista (1. Aik. 4:10) löydämme ystävämme Jabesin, josta olemme tässä blogissa jo aikaisemminkin kertoneet. Jabesin rukous kaikessa lyhyydessään kuuluu näin:
- Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni. Jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit minut pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!

Tämä rukous oli niin Jumalalle mieleen, että hän antoi Jabesin pyynnön toteutua.
Ehkä mekin voisimme rohkaistua tulemaan esiin ja pyytää Jumalaa laajentamaan aluettamme. Räjäytetään vangitsevat kuplat ja lähdetään liikkeelle! Astutaan suorastaan uusille poluille.

Enkeleitä - onko heitä?

Olin viikko sitten viikonloppuna vuorokauden kestävällä risteilyllä - kääntymässä Tukholman edustalla. Osallistuin laivalla seminaariin, jonka sisältö oli yhtä ravitseva ja monipuolinen kuin laivan seisovapöytäkin. Seminaarin aiheina olivat ajankohtaiset asiat liittyen ikuiseen kysymysmerkkiin nimeltä Lähi-Itä, mutta myös lempeämpiin aiheisiin kuten esirukous ja lähimmäisenä olemisen ihanuus ja tärkeys.

Ostin seminaarin kirjapöydältä itselleni Pekka Sartolalta jo vuonna 2012 ilmestyneen kirjan nimeltä Näkymätön maailma. Se on perusteellinen tutkimus kaikesta siitä mitä me ylipäätään voimme tietää enkeleistä. Lainaan kirjan takaa tähän pienen selonteon - tästä varmasti niin tunteita kuin aivojakin sekoittavasta aiheesta..
" Se mitä kykenemme havaitsemaan aistiemme välityksellä on vain pieni osa olemassa olevaa todellisuutta. Näitä näkymättömiä maailman piirissä toimivia erilaisia olentoja ja hahmoja kutsutaan pääasiassa enekeleiksi ja heidät jaotellaan yleisesti kahteen ryhmään: Valkeuden enkelit ja toisena ryhmänä Langenneet, eli pimeyden enkelit.  
Tässä kirjassa etsimme vastauksia heitä koskeviin mielenkiintoisiin kysymyksiin, mm. seuraaviin:
Keitä enkelit ovat? Miksi heidät on luotu?Voimmeko nähdä heitä, puhua heidän kanssaan? Mitä Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat heistä? ym....

Kirja sisältää myös luvun siitä mitä meille tapahtuu kuollessamme --- aihe, jota jokainen varmasti ainakin joskus elämänsä aikana pohtii. Sain viime perjantaina olla oman, jo aikuiseen ikään ehtineen kummityttöni tuhkanlaskutilaisuudessa mukana ja juuri tällaisissa tilaisuuksissa ylläolevaa kysymystä ei oikein mitenkään pääse väistelemään.
Tämä nimenomainen tilaisuus - kaikessa tyyneydessään ja yksinkerteisuudessan - loi parhaat puitteet juuri sille, että jäi aikaa kuunnella ja kokea myös sitä pyhyyttä, joka ilmiselvästi oli läsnä, jopa siinä määrin, ettei se keltään meiltä neljältä, sen kuopan äärelle kyykistyneeltä jäänyt huomaamatta.
Hautajaisissa oli ollut paljon väkeä, mutta todellinen saattojoukko olimme me: isä, kummitäti (minä), sekä  mieheni, joka sai kunnian kantaa uurnaa. Taivas oli ollut paksussa violetintummassa pilvessä käydessämme sisään siihen nimenomaiseen pikkukappeliin, josta uurna oli noudettavissa. Isä allekirjoitti virallisen noutopaperin ja lähdimme. Oven ulkopuolella meitä kohtasi kaksi mukavaa yllätystä. Olimme kappelissa vajaat viisitoista minuuttia ja niiden aikana oli taivas avautunut syvänsiniseksi ja aurinko kurkisteli hautumaan vanhojen kapeiden jalokuusien välistä. Oven edessä meitä odotti myös nainen, jota emme tunteneet. Hän pyysi saada liittyä seuraamme, kertoen olevansa vainajan hyvä ystävä. Nyt meitä oli siis hautuumaan oman suntion lisäksi neljä saattajaa. Ystävätär täydensi upeasti pienen saattojoukkomme.


Vainajan toivomuksesta tuhka kaadettiin, haudalla avatusta uurnasta maan syliin. Se oli kaunista, mutta sen jälkeen tapahtui vielä jotakin ikimuistettavaa. Tuhkan kevein osa alkoi nousta, ensin pienenä pilvenä ja lopuksi kapeana nauhana kohti sinisiä korkeauksia. Juuri samalla hetkellä tuli auringon kirkas valo kuusen oksien lomasta esiin ja sai jokaisen tuhkahippusen loistamaan kuin taivaalle kohoava kultasade.
Minä ja vainajan ystävätär olimme kyyristyneinä kuopan reunalle kun tämä tapahtui. Olimme sanattomia hetken kauneudesta. Se suorastaan maalasi eteemme sen totuuden, kuinka ruumis jää maahan, mutta sielu (henki) meissä on ikuinen ja nousee Isän tykö taivaisiin.

Kun olimme nousseet jälleen seisomaan ja hauta oli luotu umpeen piiloutui aurinko jälleen kuusen oksien lomaan.Vasta tässä vaiheessa esittäytyi tämä tuntematon ystävätär meille. Hän kertoi olevansa erään Helsingissä toimivan seurakunnan pastori.
Olenpa melko varma, että tämä 'rouva pastori' näki ja kuuli sen saman kuin minä - Jumalamme hiljaisen ja hienostuneen saarnan, liian nuorena poisnukkuneen tyttömme avoimen haudan äärellä. Meidän annettiin  kokea pieni pisaran siitä näkymättömästä maailmasta, josta laivassa ostamassani kirjassa niin laajasti kerrottiin.                                                                                 
Siispä - näkemiin, Anitta-tyttömme!

Löytöjä sormituntumalla

Olen kirjoittanut pitkin kevättä kirjahyllyn siivoamisesta. Jatkan vielä kirjoista, ja tänään hehkutan hartauskirjallisuutta. Olen vasta viime vuosina löytänyt vanhojen kirkkoisien tekstejä ja ihmetellyt sitä syvää viisautta, joka niihin kätkeytyy. Puhe on punnittua, sanoista löytyy paljon viisautta. Tekstit ovat usein syntyneet pitkien prosessien ja raskaitten elämänkohtaloitten kypsyttäminä.
Erityisesti olemme Salomen kanssa nauttineet Lutherin teksteistä. Olemme matkoillamme lueskelleet ja nauttineet niitä aamupalaksi. Lutherin elämänläheisyys ja huumori yllättää,  hän tulee inhimillisyydessään lähelle tähän päivään.

Eräällä ystävälläni, Marjatta-rovastilla, on tapana kuljeskella kirjahyllynsä edessä, sulkea oikein silmänsä ja ojentaa kätensä hyllyä kohti. Hän on valinnut kirjan sormituntumalla huokaisten ylöspäin ja luottanut siihen, että käteen osuneessa kirjassa on jotain tarpeellista juuri siihen hetkeen.
Usein on käynytkin niin, että seuraavassa raamattupiirissä on puhuttu jostain asiasta ja Marjatta on saattanut sanoa: - Juuri eilen kun ojensin käteni taas kirjahyllyä kohti, niin käteeni annettiin kirja, joka kertoi samasta asiasta, mistä nyt puhumme.
Ja niin hän on voinut jakaa kirjan tarjoaman näkökulman meidän kanssamme.

Itselleni käteen "annettiin" pari päivää sitten Kotien rukouskirja (Lasten Keskus), jonka ilmestymisestä on kohta 25 vuotta. Seurakunnat jakoivat kirjaa koteihin esim. kastetilaisuuksissa.
Selailin kirjaa ja mietin, miten tämäkin hyvä kirja oli aivan unohtunut hyllyn kätköihin. Löysin erilaisiin juhliin ja arjen asioihin liittyviä syvästi koskettavia rukouksia.
Kopioin tähän osia itsenäisyyspäivään liittyvistä rukouksista, mielestäni ne sopivat hyvin myös näin Suomen eduskuntavaalipäivänä 19. 4.

Kiitos vapaudesta ja vastuusta
Jumala, kansojen Herra.
Tänään kiitän sinua kotimaastani ja sen vapaudesta.
Kiitos vapaudesta päättää itse omista asioistamme;
vapaudesta matkustaa minne haluamme,
vapaudesta sanoa ilman pelkoa mitä ajattelemme;
vapaudesta kokoontua kuulemaan sinun sanaasi 
ja rukoilemaan Sinua.

Auta minua näkemään vapauteen sisältyvä vastuu.
Kiitos, että olen vapaa tekemään hyvää lähimmäisilleni. 

Jumalamme, Luojamme.
Kiitämme Sinua menneistä sukupolvista.
Kiitos kaikista ihmisistä, jotka ennen meitä 
ovat työllään rakentaneet tätä maata.

Rukoilemme maamme kaikkien asukkaiden puolesta:
anna johtajille viisautta ja rohkeutta tehdä
oikeita päätöksi;
anna isille ja äideille rakkautta lapsiinsa;
anna nuorille rohkeaa luottamusta elämään;
anna lapsille turvallisia ihmisiä lähelle.

Auta meitä kaikkia näkemään oma paikkamme
ja vastuumme sukupolvien ketjussa.

  

Avaria = Onnettomuus.

On meneillään vuoden ihanin aika, Suomen herkkä kevät. Juuri se aika, joka tekee Suomesta Suomen - se mikä antaa meille voiman jaksaa läpi pimeän ja kosteankolean syksyn ja talven.
-Peipponen 'kiljuu' tänäkin aamuhetkenä täyttä kurkkua ikkunani takana.

Muutaman viikon takaisessa blogitekstissäni - "Johdatuksen vahva sivumaku" - kerroin tarinan siitä, miten sain aikanani käskyn opiskella venäjän kielen. Olin ollut tästä kielestä kiinnostunut aiemmin jo ihan itsekin, mutta vaikka olin kokonaisen vuoden roikuttanut erään kotimme intiimin huoneen ovessa suurta plakaattia, jossa olivat koristeellisin kuvin varustetut venäjänkielen aakkoset, en ollut oppinut niistä ainuttakaan. Tein tämän toteamuksen pohjalta sen johtopäätöksen, ettei tämä kieli ollut minun juttuni, kunnes ylemmältä taholta toisin määrättiin. Menin iltalukioon, olin ahkera oppilas, tunneilla oli hauskaa - ja niinpä opin.

Puolentoista vuoden kuluttua tammikuussa alkoivat tärkeät kertaustunnit ja preppaus ylioppilaskirjoituksia varten. Olin eräänä tämän tammikuun iltana kurjan kelin vuoksi lähdössä Helsinkiin omalla autollani. Laitoin auton käyntiin - lämpiämään - ja käväisin vielä sisällä hakemassa jotakin unohtunutta. Kun palasin ulkoportaalle näin kauhukseni, että autoni liikahti maailman pieneimmässä eteenpäin viettävässä töyräässä, sai vauhtia ja lähti tulemaan minua kohti. Vaikka sanoin, että 'älä tule pieni auto - menet rikki' - se vain tuli ja tuli - ja rikki meninkin minä - kahdesta kohtaa sääriluu poikki.

Voimasuhteet siinä taistelussa olivat vähän vastaavat kuin kuvassa, jonka muutama kesä sitten otin omassa mökkirannassamme.

NYT minusta tuli katkera. Tiesin, että kieliopista selviäisin, mutta en aineesta. Huusin 'yläkertaan', että tämä on niin väärin. Juuri kun kaikkein tärkeimmät vinkit ja 'tärpit' jaetaan, minä makaan jalka pystyssä kotonani. Ja sitten pyysin nöyränä..." Autathan minua!"
Eräänä yönä heräsin saamaani kummalliseen viestiin. Olin kuulevinani, että minulle kerrottiin yhden ylioppilasaineen nimi. Se oli: AVARIA = Onnettomuus. Kaivoin saman tien, keskellä yötä, venäjänkirjani ja vihkoni esiin ja aloin kirjoittaa pitkää ainetta juuri siitä, mitä minulle oli --- ajattelemattoman ja villin autoni kanssa tapahtunut.

Kun sitten aikanaan istuin, kipsi yhä jalassa, koulun juhlasalissa ja olin saanut aineiden aiheet tutkittavakseni, täytyy myöntää, että käteni hikosivat ja sydämeni hakkasi. Minullahan oli vain yksi ainoa aineen aihe jonka hallitsin. Ilman sitä olisin pulassa.
No - aineiden joukossa EI ollut nimeä "Avaria". Sen sijaan siellä oli aihe: "Tapahtuma elämässäni, jota en tule koskaan unohtamaan". No jopas! Kukapa voisi unohtaa sen, kun jää oman autonsa alle?

Olin kirjoittanut aineeni sarkastiseksi vuoropuheluksi minun ja autoni välillä. Sarkasmi on vaikea tyylilaji omallakin kielellä kirjoitettuna, mutta vieraalla kielellä kirjoitettuna se toi minulle täpötäydet pisteet.
Vaan eipä ollut omaa ansiotani tämä - tosin ei millään lailla laitontakaan.
Kiitos siis tästäkin Hänelle, jolle kiitos kuuluu!!!!
 

Pääsiäisen jälkeen

Olin ensimmäisen kerran Israelissa 35 vuotta sitten. Matkalta on mieleeni jäänyt eräs  aurinkoinen  kesäaamu, jolloin lähdin isäntäperheeni kanssa Jeesuksen kotijärven, Gennesaretin, rannalle retkelle. Silloinkin elettiin levotonta aikaa: jo varhain aamulla hiekkaranta oli kynnetty, kun oli etsitty pommeja, ja jostain Golanin suunnalta kuului etäisiä laukauksia. 

Istuimme rannalla pyyhkeitten päällä ja kaivelimme eväitä esille. Emännälläni oli kassissaan iso vesimeloni, jonka hän laski liinalle ja alkoi sitä paloitella.

Mieleeni nousivat selkeinä Jeesuksen sanat: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?”

Nehän oli sanottu tämän saman järven rannalla kauan sitten.

Monissa kohtaamisissa Jeesuksen kuolleistanousemisen jälkeen puhutaan ruuasta. 

Opetuslapset ovat kalastaneet koko yön, mutta eivät ole saaneet mitään, niin Jeesus odottaa heitä rannalla ja kyselee, ovatko oppilaat onnistuneet saamaan syötävää. Kun oppilaat sitten heittävät verkot Jeesuksen neuvojen mukaan veneen oikealle puolelle, kaloja tulee niin paljon, etteivät he jaksa kiskoa niitä ylös.

Ruuasta puhutaan myös, kun Emmauksen tien kulkijat kutsuvat Jeesuksen iltapalalle. Vasta kun Jeesus taittaa ja tarjoaa heille leipää, he tunnistavat hänet. 

Jeesus ilmestyy myös yhdelletoista opetuslapselle, kun he ovat kokoontuneet Emmauksen miesten ympärille kuuntelemaan heidän ihmeellistä kertomustaan. Oppilaat säikähtävät ensin, mutta Jeesus kehottaa heitä katselemaan ja koskettelemaan häntä, että  oppilaat vakuuttuisivat siitä, että hän itse on heidän keskellään, eikä mikään aave. Osoittaakseen olevansa elävä, hän kysyy tässäkin tilanteessa: ”Onko teillä jotakin syötävää?” Luuk. 24: 36-49

Jeesuksen kysymys: ”Onko teillä syötävää?” on vieläkin ajankohtainen. Tuntuu, kuin Jeesus kysyessään huolehtisi myös meistä tämänpäivän kristityistä. Voihan olla, että elämme hengellisessä  nälässä ja suorastaan kidumme. Olemme ehkä laiminlyöneet  tarpeellisen hengellisen ravinnon nauttimisen. Raamatun lukeminen ei ole maittanut, eikä seurakunnan tilaisuuksissa käyminen houkuta. Seurakuntayhteys on kuihtunut anorektiseksi. Voi olla, että olemme joutuneet oikein pitkäaikaiseen hengelliseen puutostilaan.

Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai oli seurakunnan alkuaikoina merkittävä päivä. Silloin ne jotka oli kastettu pääsiäisenä, olivat käyttäneet koko viikon valkoista kastepukua, luopuivat siitä  ja pukeutuivat tavallisiin vaatteisiinsa. Ajateltiin, että nyt kristityn pitää jo erottua omalla käytöksellään ja tekemisillään ympäröivästä maailmasta, erottavaa valkoista pukua ei tarvita. 

Meitä kutsutaan myös kristityn elämään, mukaan seurakuntaan, lukemaan Raamattua ja viemään pääsiäisen ilosanomaa. Kenenkään elämän ei tarvitse olla ikävää ja olon nälkiintynyttä, kun vahvaa ravintoa on joka päiväksi kyllin tarjolla. 

Rannan nuotio kutsuu

kaukaista kulkijaa.

Joku kalaa ja leipää

tulella valmistaa.

- Onko sinulla ruokaa?

Täällä on syötävää.

Ystävänkin voit tuoda.

Ilman ei kukaan jää.

Kipinät räiskyen lentää.

Aamu pian paljastaa:

Herramme elämän leipää

itse näin tarjoaa.

Hartauskirjoitus viime sunnuntain evankeliumitekstiin, julkaistu SHL:ssä  9.4. 2015

Magdaleenan kuvat Gennesaretin järven rannalta

Jalat tukevasti ilmassa

Magdaleenan kuva: utopisti-idealisti (St. Maryn katedraalin pihalta Edinburghista)

Suomen kansa valmistautuu 37. eduskuntavaaleihinsa, jotka käydään 19.4. ja ennakkoäänestys on menossa parhaillaan. Vaalit ovat tärkeät Suomen tulevaisuuden kannalta, sillä seuraavalla vaalikaudella ratkaistaan Suomen talouden ja turvallisuuspolitiikan suuntalinjat ja myös se, millaisella joukolla avioliittolaki lopullisesti kirjataan.
Vuoden 2014 alussa Taloustutkimuksen suorittamassa arvokyselyssä osoittautui, että suurin osa suomalaisista on poliittisesti oikealle kallellaan, 60 % lukeutuu yksilökeskeisiin lakia ja järjestystä korostaviin konservatiiveihin. Heille kodin, uskonnon ja isänmaan sinivalkoinen Suomi ei ole menettänyt merkitystään. Tutkimustulosten perusteella voi sanoa, että Suomi on yhä vielä perimmältään keskustaoikeistolainen.

Kuitenkin arvoradikaalit, jotka muodostavat vähemmistön kansan valtavirrasta, ovat onnistuneet saamaan merkittävän roolin yhteiskunnassa toimimalla tiedostavan määrätietoisesti askele askeleelta. Monet ateistis-humanistista maailmankatsomusta edustavat henkilöt ovat asettuneet yhteiskunnassa tiedotusvälineiden, koulutuksen, taide- ja viihdemaailman palvelukseen, josta asemasta käsin heillä on mahdollista vaikuttaa laajoihin joukkoihin. Heitä löytyy myös yliopistomaailman tutkijakammioista, jolloin he saavat myös älykön leiman ja roolin.
Vasemmistolainen punavihreä aatemaailma perustuu suurelta osin utopistiseen idealismiin sekä  teoreettisiin uskomuksiin, joiden mukaan inhimillinen järki kykenee muovaamaan  täydellisen yhteiskunnan, minkä hyvä tahto sitten toteuttaa.

Varsinkin menneinä vuosina toisteltiin sanontaa, että politiikka on likaista peliä, ja monet uskovat halusivat pysyä siitä suorastaan erossa. Politiikan "likaisuus" on kuitenkin ihmisissä itsessään - ihmisten synnissä - jota kukaan ei milloinkaan pääse pakoon minnekään. Jumala on kuitenkin kiinnostunut kaikesta maallisesta, koska hän on itse kaiken luonut. Hän on myös kiinnostunut synnistä, koska se tuhoaa hänen luomiensa ihmisten elämää ja maailmaa. Hän on siitä jopa niin kiinnostunut, että lähetti Jeesuksen maailmaan syntien sovittajaksi.

On tärkeää, että jokainen kristitty käyttäisi äänioikeuttaan ja osoittaisi omalta kohdaltaan "aatteen paloa" oikeaksi näkemiensä ajatusten puolesta. Eduskunnan voimasuhteet on äänestettävä sellaisiksi, että Suomen kansan enemmistöarvot saavat edustajansa eduskuntaan, ja lakeja voisi säätää niiden pohjalta. On hyvä tiedostaa, että vaaleissa on nyt enemmän kirkkoon kuulumattomia ehdokkaita kuin väestössä keskimäärin. Jokaisesta puolueesta löytyy kuitenkin kristittyjä ehdokkaita.
Vaikka puolueiden ohjelmat ovat erilaisia, ne eivät nykydemokratiassa kuitenkaan ole kovin kaukana toisistaan. Puolueet pitävät esillä tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, jotka kaikki perustuvat kristillisiin arvoihin.

Eduskuntaan tulee saada edustajia, jotka ymmärtävät, että sanan- ja uskonnonvapaus on turvattava ja kaikenlainen vihapuhe torjuttava. Monet nykyiset hankkeet tähtäävät kristillisen, konservatiivisen mielipiteenilmaisun ja sananvapauden rajoittamiseen, jopa tukahduttamiseen. Tämä on johtamassa vähitellen totalitaariseen isoveliyhteiskuntaan, vaikka samalla vedotaankin ihmisoikeuksiin.

Moni tuttavani on puhunut siitä, miten pettynyt hän on vallinneeseen politiikkaan, ja ettei vaaleilla pysty vaikuttamaan mitenkään.  Tuntuu vaikealta löytää itselle sopiva ehdokas. Hyvä apu tähän on Helsingin Sanomien vaalikone, sen avulla voi vastata itse tämän hetken keskeisiin poliittisiin kysymyksiin ja verrata sitten vastauksiaan ehdokkaitten vastauksiin. Kannattaa kokeilla useampiakin vaalikoneita. Jos mietit, mennäkö äänestämään ollenkaan vai ei, kannattaa kysyä itseltään, miten meille kävisi, jos vaaleja ei olisi ollenkaan.

Eduskuntavaaleissa kannattaa varmaan valita ensin itselleen läheisin puolue ja sen sisältä ehdokas, jonka hän katsoo parhaiten vastaavan Jumalan maallista tahtoa. Ehdokkaan pitää pystyä perustelemaan hyvin näkemyksiään ja saada siten toiset puolelleen. Hänen pitää olla myös rohkea, eikä suinkaan jokaisen tuulen tuiverrettavissa ja tuuditeltavissa. Emme varmaankaan tahdo, että Suomelle tärkeitä päätöksiä tehtäisiin molemmat jalat tukevasti ilmassa.

Kirjat-sivulla kerron Raimo Mäkelän kirjasta Antakaa demokratialle mikä demokratialle kuuluu   

Kynttiläillallinen

 Kuva: Sloveniaa. Ljubljanan kaupunki korkealta vuorelta alas katsottuna.

Lankalauantai- iltana kello 22.30 sain puhelun Sloveniasta. Tyttärenpojat, 9- ja 11-vuotiaat, olivat päivällä lentäneet sinne tekemään erästä elokuvaa, jonka kuvaukset alkaisivat heti pääsiäispyhien päätyttyä. Alaikäisten poikien huoltajana toimi heidän oma äitinsa.Yöllinen soittaja oli siis tyttäreni. Hänellä oli tunteellista kerrottavaa poikien illalla tekemästä tempauksesta hotellin ravintolasalissa.

Koska lentokoneessa syödystä lounaasta oli jo tuntitolkulla aikaa, oli kasvavilla pojilla illansuussa jo kiljuva nälkä ja kun suuret lautaselliset herkullista pöperöä tuotiin heidän eteensä, oli heidän ilmeitään ilo katsella.
Mutta sitten...
...toinen heistä huomasi hotellin tummalla pihalla oudon mytyn. Se nojasi puistikon puuhun ja istui väsyneen näköisenä jonkin lehtipinon päällä. Kuka se oli, ihmettelivät pojat. Asiaa kysyttiin tarjoilijalta, joka yhä hyöri heidän pöytänsä ympärillä.
- Ai hänkö? Hän on yksi kaupungin kerjäläisistä. Vain hänellä on silloin tällöin lupa tulla lepäämään hotellin pihan rauhaan. Annamme hänelle joskus hotellin keittiöstä sämpylän tai jotain...
Poikien runsaat ruokalautaset alkoivat tämän kertomuksen päätteeksi heitä silmin nähden tympiä ja he päättivät yhteistuumin tehdä tästä tarinasta aivan toisennäköisen. He ilmoittivat tarjoilijalle seuraavaa:
- Nyt on pääsiäinen, eikä tästä illasta kyllä selvitä yhdellä sämpylällä. Me tilaamme tuolle miehelle aterian.
Niinpä pojat tilasivat hänelle kanakeittoa ja kupillisen höyryävää teetä, johon kuului laittaa suklaarakeita.

No - koska kerjäläiselle oli tehty tilaus, kuului hänet kutsua oikein pöydän ääreen syömään. Terassin pöydälle levitettiin pöytäliina ja ateria tuotiin pöytään hopeatarjottimellla. Henkilökuntaa kerääntyi pöydän ympärille tätä ihmetta katsomaan. Kaikki itkivät. Pojat saivat jutella tarjoilijatulkin välityksellä miehen kanssa ja lopuksi mies sanoi:
- Niin kauan kun minä elän, en ikinä tule teitä poikia unohtamaan.

Ennen miehen lähtöä juoksi nuorempi pojista vielä huoneestaan hakemaan sen kaikkein suurimman pääsiäismunansa, jonka hän oli saanut vaariltaan ja jonka hän oli pakannut matkalaukkuunsa odottamaan omaa pääsiäisaamuaan.
Ja niin - suomalainen pääsiäismuna kainalossa ja vatsa täynnä herkullista keittoa ja suklaateetä - katosi eräs Jumalan luoma ihminen - pojilta ja muulta yleisöltä - pääsiäisyön pimeyteen.

Seuraavana aamuna ihmeellisyyden läsnäolo jatkui. Pojat ja äiti heräsivät hotellihuoneessaan tuhansien isojen ja pikkukellojen kilinään, kolinaan, pimpotukseen ja kalkatukseen. Oli katolisen kirkon vuoden suurimman juhlapäivän aamu. Pääsiäisaamu. Herramme oli noussut kuolleista ja siitä riemuitsi tämäkin kaupunki, joka oli 'pullollaan' kaikenkokoisia kirkkoja. Kaikissa niissä vietettäisiin sinä päivänä tunnin välein jumalanpalvelusta. Sen olivat pojat illalla kuulleet ja niihin veisivätkin heidän tämänpäiväiset askeleensa.

Lankalauantai

Terveiset venäjänreissulta. Matka sujui tavanomaisen lupsakkaasti  Ajomatka oli pitkä, kymmenen tunnin körötys, mutta tiet ovat nykyään hyvät, matkaseura mukavaa ja työ motivoivaa.
Kaikki sujui siihen saakka normaalisti, kunnes olimme tulleet kotimatkamme ensimmäiselle tullikopille. Yleensä siinä nostetaan vain puomia ja huidotaan 'tervemenoa' kuskille, mutta nyt keskiovi avattiin ja alkoi tenttaus: "Mitä olette olleet tekemässä, miksi teillä on tällainen auto ja sitten jotakin, jota en ymmärtänyt. Ilmaisin hänelle, että loppua en ymmärtänyt. Hän hiljeni ja mietti, pudisti sitten päätään ja heitti liukuoven kiinni. Hänen viimeisestä ohjeestaan ymmärsin vain sen verran, että..."muistakaa sitten seuraavalla kerralla." MITÄ meidän kuului muistaa, sitä en saanut koskaan tietää. Voi harmi. Haluamme kulkea  näitä matkoja lain toivomalla tavalla ja nyt emme saaneet kuulla mikä oli matkassamme mennyt pieleen.
Kiusallinen tilanne jatkui vielä passintarkistuspisteessä.. Minun passiani käänneltiin ja selattiin, selattiin ja lerputeltiin ja loppujen lopuksi nk.pikkulapun taakse kirjoitti tullineiti jotakin ja tökkäsi lapun sitten lokeroon X.
Seuraavan yönä kotona oli hiukkasen tuollainen olo kuin ylläolevan kuvan tytöllä. Mikä uhkaa, vai uhkaako mikään? Uskallanko toukokuun lopun matkalle lainkaan lähteä? Ovatko he nyt jotenkin noteeranneet erityisesti minut?
( Kuva: Rudolf Koivu. Anni Swahnin sadusta Silkinhieno ja peikot.).

Seuraavana aamuna "Jumala puhuu"- hartauskirjassani oli vain muutaman rivin mittainen teksti:
"Usko ja kuuliaisuus siirtävät vuoria. pahuuden vuoria, vaikeuksien vuoria. Mutta niiden on käytävä käsi kädessä (siis uskon ja kuuliaisuuden). Niinpä siis lähden toukokuussa. Toiseen taskuun otan uskon ja toiseen kuuliaisuuden, ja niillä mennään..

Tänään on pitkänperjantain ja pääsiäissunnuntain välinen lauantai, lankalauantai. Vanha kansa on tämän koko vuoden merkittävimmän viikon jokaiselle päivälle antanut oman lisänimensä. Palmusunnuntaista tämä viikko alkoi, sitten tuli malakamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja nyt siis on tuo lankalauantai. Kaikki askareet, joita tällä viikolla tuvissa tehtiin, olivat erityisen pyhiä ja siksi esimerkiksi tikkutiistaina vuoltiin kaikki sytytystikut koko seuraavalle vuodelle.Lankalauantaina taas pestiin ja värjättiin kaikki talven aikana kehrätyt langat. Tuntuu kauniilta ja turvalliselta kun kaikki arkinen työ
 haluttiin täten myös siunata.
Mielenkiintoni herätti erityisesti tuo nimitys 'malkamaanantai'. Se päivähän johti kansamme sille viikolle,
jolloin Jeesus oli vangittuna, pilkattuna ja häväistyn   - viaton -   väärin perustein tuomittuna.

Malkamaanantai oli kansallemme itsetutkistelun päivä - silloin kävi kukin miettimään omaa suhdetta lähimmäisiinsä. Olenko minä se, joka näen rikan (tikun) lähimmäiseni silmässä, mutta ei malkaa omassani? (malka = hirsi)                  
Itsetutkiskelu on ikävää,   mutta voi miten tarpeellista.
Viikkosiivouksen kyllä kotona teemme,
mutta miten on
sydänpoloisemme laita?

Tähän loppuun liitän kuvan muodossa kaikille blogiystävillemme iloisen pääsiäistoivotuksen.
(Kuva Sari Airolan).

Ihmeellinen viikko

Ystäväni Ruut toi minulle meillä kyläillessään isoisänsä taidemaalari Arthur Heickellin maalaamaan kuvan Jeesuksesta. Arthur Heickell eli vuosina 1878-1958. ja oli tunnettu erityisesti maisemista ja luontoa kuvaavista töistään. Hän maalasi myös useita alttaritauluja.
Nyt kysyin hänen pojantyttäreltään, saisinko käyttää blogissamme hänen isoisänsä maalaamaa taulua. Ruutilla ei ollut mitään sitä vastaan, ja niin ryhdyin sitä kuvaamaan.
Mutta kuinka kävikään? Yksikään ottamistani valokuvista ei kyennyt tallentamaan taulun värejä täysin sellaisina, kuin ne ovat: taustan syvää sammalenvihreää,  Jeesuksen olalla olevan vaatteen lämmintä okraa ja ihokkaan himmeää harmaanlilaa. Kun kuvaaminen ei onnistunut, aloin kokeilla kameran tarjoamia erilaisia tyylejä ja huomasin hämmästyksekseni, kuinka Jeesuksen kuvat alkoivat eri tavoin käsiteltyinä puhua hiljaisen viikon sanomaa.

Liitän muokkaamiini Jeesuksen kuviin lapsille kirjoittamani runosikermän Ihmeellinen viikko.
Kaija Eerola on säveltänyt runot lapsikuoroille, ja Ihmeellistä viikkoa lapset ovat laulaneet Suomessa, Virossa ja eri kielille käännettynä muualla Euroopassa. (Lasten Keskus 1993)

Palmusunnuntai

Jeesus saapuu ratsastaen aasinvarsalla.

Väkijoukko huiskuttaen huutaa riemulla:

"Hoosianna, Hoosianna, tervetuloa!

Sinua vain tahdomme aina palvoa.

Hoosianna, Hoosianna, Hoosianna,

Hoosianna, Hoosianna, tervetuloa"

  Ma-ti-ke 

Paha liikkuu joukossa vihamiehien,

paha liikkuu joukossa vihamiehien,

paha liikkuu, liikkuu, liikkuu.

He haluavat vangita hyvän Jeesuksen,

he haluavat vangita hyvän Jeesuksen.

He vangitsevat Jeesuksen.

Kiirastorstai

Jeesus oppilaitaan tahtoo lohduttaa:

"Murheellinen kukaan ei olla saa.

Uskokaa vain minuun sekä Jumalaan.

Vaikka menen pois, vielä kohdataan.

Vielä kohdataan, vielä kohdataan.

Vielä kohdataan.

Pitkäperjantai

Jeesus ristin alla,

Jeesus ristin alla

käy päin Golgataa,

käy päin Golgataa.

Piikit painamalla,

piikit painamalla

häntä haavoittaa,

häntä haavoittaa.

Suuren surun päivä pitkäperjantai.

Jeesus silloin kuoli, murhe voiton sai.

Lauantai

On lauantaina hiljaa koko maailma,

koko maailma.

Ei liiku lehti, lilja, Jeesus haudassa,

Jeesus haudassa.

Vartiossa seisoo vahvat sotilaat.

Kiiruhtaneet ovat piiloon oppilaat,

oppilaat.

Pääsiäinen

Hämärä on vielä
haudan puutarha
enkeli kun saapuu
kirkkaana valona.
Kiven haudan suulta
pois hän vierittää.
Kauhistuneet vahdit
pakoon kiirehtää.

Halleluja

Halleluja, halleluja, halleluja, halleluja,
halleluja, halleluja,
halleluja, halleluja,
halleluja!

Kaikki päivät

Typötyhjä hauta
tänään todistaa:
Jeesus kaikkialla elää,
vaikuttaa.
Typötyhjä hauta
tänään todistaa:
Jeesus kaikkialla elää,
vaikuttaa.