Korjattu ja melkein ehjä

Joskus murrosikäisenä sitä saattoi suuttuessaan olla tosi hurja. Riitelin kerran äitini kanssa samalla, kun tiskasin. Riidan aiheen olen täysin unohtanut, mutta sen muistan, mitä tein vahvistaakseni sanojani. Otin paistinpannun ja heitin sen lattialle. Meillä oli suuri keittiö, jonka lattia oli liukasta korkkimattoa. Paistinpannu liiti avaran keittiön lattiaa pitkin kuin mikäkin ufo ja tömähti nurkkaan.

Olin aika tavalla järkyttynyt teostani ja aloin sen jälkeen paremmin kontrolloida suuttumisiani. Kerran uskaltauduin tunnustamaan ystävälleni, mitä olin tehnyt. Hän kertoi, että hän puolestaan oli suuttunut isälleen ja paiskannut autotallissa naulalaatikon tuhat naulaa lattialle.

             - Mitä sun isäs sanoi? kysyin uteliaana. 

             - Käski korjata  sotkut, ystäväni sanoi ja nauroi.

Syventymispäivillä kuuntelin Raimo Mäkelän opetusta rakkaudesta ja vihasta. Poimin nyt muistiinpanoistani  muutamia tiivistettyjä ajatuksia vihasta. Rakkaus jääköön johonkin toiseen kertaan.

Me kaksi alussa mainitsemaani murrosikäistä olimme joutuneet aggression kynsiin. Aggression päämääränä on toisen vahingoittaminen tavalla tai toisella. Aggressio on aina reaktio frustraatioon, jolloin ihminen on turhautunut ja pettynyt. Turhauma herättää vihamielisyyttä, joka pyrkii ulos ihmisestä. Turhautumista näkee joka puolella, erityisesti nuorilla, mutta naisilla on miesvihaa ja miehillä puolestaan naisvihaa.

Jos reaktio suuntautuu itseen, seurauksena on itseviha, ja silloin ihminen tuhoaa itseään. Alkoholismi on itsevihaa, ja äärimmäisin seuraus on itsemurha, jonka taustalla on syvä pettymys, syvä viha itseä kohtaan.

Vihan tunteen voi kääntää myös toiseksi, ihminen voi ryhtyä sitä mitätöimään "Ei tämä mitään!". Silloin  hän pettää itseään.

Viha voidaan luetella lievemmistä ankarampiin ilmenemismuotoihin: intohimo, kiivastus, raivo, inho, vastustus, vihollisuus, harkittu vahingoittaminen, tuhoaminen.

Raamattu puhuu Jumalan ja Karitsan vihasta. Viha ei kuitenkaan ole Jumalan olemus, vaan rakkauden kääntöpuoli, jonka ihmisen synti on kääntänyt esiin. Ihminen tarvitsee pelastusta Jumalan vihalta.

Jumalan rakkaus on valmiina pelastamaan ihmisen Jumalan vihalta! 

Isä meidän- rukouksen seitsemännessä rukouksessa pyydetään: Päästä meidät pahasta. Siinä rukoillaan omasta ja toisten puolesta.

Ihminen on luotu rakastamaan ja vihaamaan. Ei kuitenkaan raivoamaan ja kostamaan. 

Onko kristityn ihmisen kiltteys aina Jumalan tahdon mukaista?

Ef. 4:26 sanotaan: "Vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä."

Askel vihastumisesta vihaan on lyhyt, ja siihen tulee paholainen mukaan.

Jos ihminen ei vihastu, hänen elämäänsä tulee ristiriita, joka purkautuu haitallisella tavalla. Jos ihminen ei vihastu kokemaansa vääryyteen, hän ei silloin tunnusta omaa arvoaan, mutta ei myös toisen. Ihminen on alistettu, painettu, hän tuntee katkeruutta, itsesääliä, itseluottamuksen menetystä, masennusta ja vihaa itseään kohtaan. Kun ei voi osoittaa vihastumista, vihan bumerangi palaa ja lyö henkilön kasaan ja masennus syvenee.

3. Moos 19 "Nuhtele lähimmäistäsi avoimesti, muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään" Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan puhuttele häntä. Silloin väärintekijä näkee totuuden. Luther sanoo, että se on palvelus toiselle ihmiselle.

Miksi sitten en saa vihata tai kostaa? 

Ensinnäkin kostamisen halu on syntiä, kostaminen pitää jättää Jumalalle ja esivallalle.

Joskus kun tarkastelee vihastumisensa syytä, kyseessä voi ollakin loukkaus ihmisen omahyväisyyttä vastaan.

Kirjassaan Kun elämä satuttaa Richard P. Walters pohtii loukkaantumista, suuttumusta ja raivoa tähän tapaan: Loukkaantuminen haluaa säilyttää vihastumisen. Suuttuminen etsii oikeudenmukaisuutta. Vihastuminen parantaa. Loukkaantumista ohjaa pelkuruus, se käy sissisotaa. Suuttuminen on totuuden puolustamista ja toisen kunnioittamista.

Yhteenvetona voisi muistaa, että Raamattu kieltää loukkaantumisen, mutta suuttumiseen se

suorastaan käskee.  

Is God dead?

Odottelin ystäviäni täpötäydessä Temppeliaukion kirkossa eräänä perjantai-iltana. Olin tullut ajoissa paikalle ja sain siksi ihmetellen ihailla, kuinka penkkirivit täyttyivät Siunasin katseellani erityisesti kaikkia edessäni istuvia miehiä -- miehiä, joita ei näkynyt samaisessa kirkossa vuosi sitten adventtina edes YL:län joulukonsertissa.

Otsikkoni teksti, 'Is God dead? Onko Jumala kuollut?' esiintyi erään seniltaisen luennoitsijan, Ilkka Rytilahden puheessa. Saatat muistaa sen TIME-lehden muutaman vuoden takaisen kansisivun missä samainen teksti esiintyi suurin kirjaimin tämän arvostetun ja paljon maailmalla luetun lehden kannessa.
 Näille ihmisille, jotka tämän kirkon tänä iltana olivat täyttäneet, ei tuo sanoma näyttänyt olevan totta.

Nelisen vuotta sitten Helsingin bussien kyljessä oli valtavin kirjaimin tekstit
" JUMALAA TUSKIN ON OLEMASSA. - LOPETA SIIS MUREHTIMINEN." Muistan kuulleeni, että useat bussikiuskit kieltäytyivät silloin ajamasta moisin iskulausein evästettyjä kulkuneuvoja.

Useissa pääkaupungin joukkoliikennevälineissä on nykyään maahanmuuttajataustainen kuljettaja. Kuulin seuraavanlaisen tarinan erään bussiin nousseen suomalaisen naisen ja ulkomaalaistaustaisen kuskin välisestä keskustelusta. Kuski kysyi naiselta: 'Mitenkäs kesä meni?'
Siihen nainen vastasi: 'Noo - se on meillä niin lyhyt.'
Bussikuski jatkoi keskustelua: ' Olihan se silti kesä, ja kesähän on lahja Jumalalta. Tai...ei kai niin saa täällä sanoa, suomalaisethan eivät enää usko Jumalaan.'

Mitähän maahanmuuttajat ja nämä pakolaiset tänne tullessaan meistä oikein ajattelevat? Hehän luulevat tulleensa kristittyyn maahan? Jopa Suomen lakikin pohjautuu Raamattuun, jonka oppi taas tulee Isältä Jumalalta. Olen miettinyt sitäkin, että milloinkahan siihen puututaan ja Raamattu poistetaan lakituvasta, ministerinvalasta ym. ja sitä, mistä sitten maamme moraalin juuret kaivetaan? Hyvä esivaltakin kun on mielestäni Jumalan armoa.
Uutiset ovat näinä viikkoina täynnänsä pakolaisia ja hallitusneuvotteluja. Miten käynee Suomi-neidon, näissä mullistuksissa?

Kenttäpiispa Pekka Särkimö luennoi kerran näin viisaita:
"Tätä maata ei rakenneta pelkällä rahalla. Myös arvot ovat tärkeät.  Maamme voi toden totta jäädä alennustilaansa, jos kukin ajattelee vain itseään. On syytä joskus kysyä, mitä minä voisin tehdä maani hyväksi, eikä aina niin päin, että mitä maa voi tehdä minun hyväkseni".

Kuvassa kirjoittajamökkeröni elokuun lopussa 2015..

Yksi pieni ihminen

Magdaleenan maalaus Pieni ihminen

Kun katselen tätä maailmanmenoa, tunnen itseni usein hyvin voimattomaksi. Välillä koen olevani kuin avuton vauva. Elämä pyörii ympärillä omalla painollaan, ja yksilö on vain  pieni muru, jonka vaikutusmahdollisuudet ympäristöönsä ja vähän laajemmallekin ovat hyvin rajoitetut.

Olen kuitenkin tänä kesänä lukenut rohkaisevia tekstejä Perusta-lehdestä 4/2013 saksalaisesta pietistisestä teologista ja kasvattajasta August Hermann Franckesta, joka syntyi Lyypekissä 350 vuotta sitten. Hänen merkittävästä elämäntyöstään myös Timo Junkkaala puhui syventymispäivillä.

Francke joutui nuorena pappina saarnaa valmistellessaan tuskan ja levottomuuden valtaan, sillä hän alkoi epäillä, onko Raamattu Jumalan sanaa. Hän heittäytyi lattialle polvilleen ja huusi Jumalalle: - Osoita, että olet olemassa, niin tahdon uskoa Sinuun, rakastaa Sinua ja palvella Sinua kaiken elinaikani!

Hän makasi lattialla jonkin aikaa kunnes kaikki äkisti muuttui. Kaikki epäily oli hetkessä pyyhkäisty pois, samoin kaikki surullisuus ja sydämen levottomuus. Francke tunsi vakuuttuvansa Jumalan armosta. Hän alkoi kiittää ja ylistää. Vaikka oli yö, hän ryntäsi alakertaan kertoakseen heti kokemuksestaan ystävilleen. Hän ravisteli kaverinsa hereille kesken unta ja sanoi: - Iloitse kanssani, sillä olen löytänyt sen, mitä en luullut löytäväni. Jumala on olemassa, ja hän on ilmoittanut itsensä minulle. Nyt saatan uskoa kaikesta sydämestäni!

Tämä hengellinen kokemus muutti Francken elämän niin, että heikkojen  auttamisesta tuli hänelle sydämen asia. Hänen silmänsä avautuivat vähitellen huomaamaan lähellä olevien ihmisten tarpeita. Kun hänen ovelleen tuli poikia kerjäämään leipäpalaa, hän ensin moitti heitä: - Miksi te laiskurit ette ole koulussa? Ette taida tietää edes, kenen kuva katekismuksen kannessa on!

Pojat katsoivat pientä kirjaa, ja joku rohkeni epäillä, että kaipa maistraatin kamreerin.

Kuvassa oli Luther. Siitä Francke kuitenkin ymmärsi, että poikien oli aloitettava opiskelu aivan alusta. Hän palkkasi opiskelijan pitämään köyhille lapsille koulua kaksi tuntia päivässä. Koska lasten olosuhteet usein olivat hirvittävät, hän halusi saada orpolapset kokoaikaiseen hoitoon. Siitä saivat alkunsa orpokodit. 

Francken pääasiallinen kutsumus suuntautui kasvattamiseen, hän purki koulutuksen raja-aitoja eri yhteiskuntaluokkien välillä ja kiinnitti huomiota yksittäisiin oppijoihin. Opettajaseminaarin, julkisen kirjaston ja lastensairaalan perustaminen, sekä koululaitoksen kieliohjelman uudistaminen olivat myös Francken työn tulosta.

Ns. Hallen laitosten alku oli hyvin vaatimaton, muutaman lantin varassa. Orpokotiin otettiin yhdeksän lasta vuonna 1695. Aikaa myöten kuitenkin syntyi kirjapaino, kirjakauppa, apteekki, lääketehdas, labortatorio, lääkärikoulutusta, sairaala ja paljon muuta. Francken kuolinvuonna 1727 hänen laitoksissaan oli 3000 oppilasta. Tärkeimpänä Francke kuitenkin piti Raamatun saamista köyhien käteen.  Ajatus kantoi hedelmää, sillä vuoteen 1903 Hallesta oli levitetty 7 250 000 Raamattua ja Uutta testamenttia.

Pietismiä syytetään usein kapeudesta, joka keskittyy vain hurskaaseen sieluun ja Jumalaan ja eristäytyy maailmasta.  Francken elämä osoittaa kuitenkin, miten herätyskristillisyys ja diakonia kuuluvat yhteen. Francke sai aikaan paljon, ja silti hän oli vain yksi pieni ihminen.

Mikä estäisi, että kristityt vieläkin muuttaisivat maailmaa?

Evankeliumin sanoma voi muuttaa kirkon ja yhteiskunnan. Kristityn ei tarvitse olla voimaton sivusta seuraileva lapsi, vaan jokaiselle löytyy sopivia tehtäviä. 

           

Francken kuva Wikipediasta

Jano

Kun pienet lapsenlapsemme olivat täällä helleviikon, kuului vähän väliä huuto: - Jano!
Välillä yölläkin saattoi kuulua parahdus, ja kun menin katsomaan, mikä hätänä, kuului pyyntö: - Vettä!

Elämä pyörii veden ympärillä. Ihmiskehosta on vettä kaksi kolmasosaa, ja päivittäinen vedentarve on kaksi-kolme litraa. Kaikki elämälle tärkeät kehon reaktiot tapahtuvat vedessä tai sen välityksellä. Esimerkiksi ravinteita ja happea kuljettavassa veressä on runsaasti vettä.
Käyttövettäkin kuluu melkoisesti. Jokainen suomalainen kuluttaa sitä viitisentoista sangollista kotonaan vuorokaudessa. Ja jos lasketaan käyttöveden lisäksi ruon, juomien, vaatteiden, muiden kulutustuotteiden, palveluiden ja koko niiden elinkaaren tarvitsema vesi, niin suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki on jo yli 3800 litraa. Jopa onkin vaikuttava luku!

Vesimukia pienille ojentaessani mieleen nousi Johanneksen evankeliumista kertomus Jeesuksesta lehtimajajuhlilla, kuinka Jeesus juhlan suurena päätöspäivänä nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: - Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan. (Joh. 7: 37 - 38)

Jeesuksen puheessa kiinnittää huomiota hänen puheensa sävy: siinä on voimaa ja auktoriteettia. Hän ei epäröi luvatessaan ihmiselle elämänmuutosta. Jeesuksen kohtaamisen jälkeen alkaa aina tapahtua: ihmisen sisimmässä alkaa virrata elävä vesi.
Millaista se oikein on? Mistä saa vettä, joka uudistaa, virkistää ja voimistaa, ja jonka juominen antaa päiviimme uudenlaisen merkityksen. Sellaisen veden juomisen jälkeen on helpompaa lähteä edessä odottaviin tehtäviin. Ei olekaan enää turhautunut ja uupunut.

Erilaiset hengelliset kesäjuhlat ovat tällaisia tärkeitä juomisen ja tankkauksen paikkoja.
Samalla voi monenlaisen media- ja mielipidekuohunnan aikana pysähtyä tarkastelemaan maamme hengellistä tilaa kirkossa ja sen ulkopuolella. Koko ajan näkyy Jumalan väkevä toiminta: ihmisiä tulee uskoon, rukousvastauksia saadaan, ihmiset löytävät itselleen luontevia palvelutehtäviä ja tapakristityt uudistuvat, kun löytävät Jumalan uudella tavalla.
Juhlilla uskalletaan kysyä myös vaikeita kysymyksiä. Media haastaa etsimään asioiden juuria.

Kuitenkin mielipiteet ovat vain mielipiteitä, ne usein ovat harkitsemattomia ja pinnallisia. Jumala ei hätkähdä mediakohuja, eikä vihapuheita, hän on kaikessa rauhassa. Hän sanoo: "Minä olen se, joka minä olen." Jeesus muistuttaa, että jos joku haluaa tulla tuntemaan hänen taivaallisen Isänsä tahdon, hänelle kyllä selviää, onko Jeesuksen puhe Jumalasta, vai puhuuko hän omiaan.
Hengellisillä päivillä ja muissa seurakunnan kokoontumisissa tätä peruskysymystä pääsee kaikessa rauhassa tutkimaan.

Kirjoitamme seuraavilla kerroilla, mitä Syventymispäivillä koimme ja kuulimme.
"He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin pitkin kuivaa maata." Psalmi 105: 40-41.

Kuva on Magdaleenan maalaama Isovanhempien lauluja-sarjasta.

Levossa

"Nyt ei ole kiirettä

nyt en juokse

nyt en suunnittele

nyt en tahdo

nyt en tee yhtään mitään

annan vain Jumalan rakastaa.

Nyt tyynnyn

nyt olen levolla

rauhassa vapaalla

kuin heikko lapsi

enkä tee yhtään mitään

annan vain Jumalan rakastaa.

Ja kun valo hyväilee

ja hiljaisuus ottaa syliinsä

ja virtaa minuun

ja luo minua uudeksi

kun en tee yhtään mitään

annan vain Jumalan rakastaa."

Erzebet Türmezei


Magdaleena ja Salome lähettävät terveisiä Helsingin Johanneksenkirkon penkistä.

Hyviä uutisia Johanneksenkirkon liepeiltä

Jos satut liikkumaan loppuviikosta Temppeliaukion-  ja Johanneksen kirkon liepeillä,  kuten Salome ja minäkin olemme suunnitelleet, niin kirjoitan vähän siitä, mitä silloin Hengellisten syventymispäivien ohjelmassa tapahtuu. Poimin tähän etupäässä vain sellaisia tilaisuuksia, jotka alkavat sanoilla Hyviä uutisia.

Torstaina 22. 8. Temppeliaukion kirkossa
18.00 - 19.15 Hyviä uutisia sinulle, jota usko ahdistaa (Keskitalo, Lemmetyinen)
19.45 - 21.00 Hyviä uutisia sinulle, jonka on vaikea uskoa Jumalaan (Puolimatka, Kinnunen)

Perjantaina 23. 8 Temppeliaukion kirkossa
18.00 - 19.15 Hyviä uutisia sinulle, joka olet väsynyt yrittämään (Vähäsarja, Viitanen)

Lauantai 24. 8. Johanneksenkirkossa
10.00 - 11.00 Hyviä uutisia huonoille rukoilijoille (Pekka Heiskanen)
11.30 - 12.45 Hyviä uutisia vanhalle ja uudelle Jumalan kansalle, Israel-tilaisuus (Pouke)
14.00 - 15.00 Hyviä uutisia sinulle, jota tulevaisuus pelottaa (Rainerma)
15.15 - 16.45 Hyviä uutisia kirkolle ja yhteiskunnalle (Takkula, Särkiö, Junkkaala)

Sunnuntai 25.8.
10.00 - 11.45 Jumalanpalvelus (Junkkaala, Äikää)
14.45 - 15.30 Hyviä uutisia kotiin ja maailmalle (Peltola)

Liitän loppuun vielä Syventymispäivien seminaarien ohjelman, jos joku haluaa niihin etukäteen tutustua. 

Cygnaeuksen koululla Johanneksenkirkon vieressä (Ratakatu 8)

Lauantaina 24.8. klo 11.30–13.00

Hyviä uutisia sinulle,

1. … joka tunnet itsesi huonoksi, Pekka Heiskanen
2. … joka kaipaat lohdutusta kärsimyksen keskellä, Raimo Mäkelä
3. … joka olet masentunut ja ahdistunut, Anneli Montonen
4. … joka olet pettynyt hankaliin uskoviin, Olavi Peltola
5. … joka etsit hoitavaa seurakuntaa, Jouni Koskela
6. … joka kaipaat Pyhän Hengen voimaa ja armolahjoja, Timo Junkkaala
7. … joka kyselet elämän tarkoitusta, Jussi Hokkanen
8. … joka et kuule Jumalan ääntä sisimmässäsi, Juha Vähäsarja
9. … joka kysyt paikkaasi ja Jumalan tahtoa elämässäsi, Keijo Rainerma
10. … joka haluaisit olla hyvässä kunnossa, Elina Lamminmäki
11. … joka haluaisit oppia tuntemaan Jumalan armon yhä todellisempana, Rauno Perälä
12. … joka haluaisit oppia tuntemaan Raamattua, Eero Junkkaala
13. … äidille ja tyttärelle, Marja-Kaarina ja Teresa Marttila, Terttu Kyyhkynen

Lauantaina 24.8. klo 17.30–19.00

Apologeettiset ja ajankohtaiset aiheet kirkossa ja yhteiskunnassa

1. Onko vaihtoehtoja eutanasialla? Tiina Tasmuth
2. Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva, Eero Junkkaala
3. Miksi Perussanoma julkaisi paavin kirjan? Timo Junkkaala
4. Raamattuun pitäytyminen ja kansankirkon tulevaisuus, Keijo Rainerma
5. Sudet saarnatuolissa – raamattukeskustelu uudessa vaiheessa, Timo Eskola

Uskonopilliset aiheet

6. Jeesus Kristus – Jumala ja ihminen, Raimo Mäkelä
7. Kastekriisissä, Juha Hasanen

Sielunhoito ja psykologiset aiheet

8. Sovintoon oman elämän kanssa, Sirpa Knuutila
9. Kun on vaikea antaa anteeksi, Mervi Pöntinen 

Arjen elämä

10. Miten vahvistaa avioliittoa? Jari ja Kristiina Nordman
11.  Nuoret astuneet esiin. Hyviä uutisia Inkerin kirkosta. Veronika Shutova, Terhi ja Pentti Smeds
12. Miksi en lähtisi lähetystyöhön? Pentti Marttila ja lähetyskurssilaiset
13. Internet ja älykännykät evankeliumin asialla, Rauniot

Sunnuntaina 25.8. klo 12.30–14.00

Apologeettiset ja ajankohtaiset aiheet kirkossa ja yhteiskunnassa

1. Miten perustellaan kristillinen lähetystyö? Pekka Mäkipää
2. Vastuumme maahanmuuttajista, Marja-Kaarina Marttila
3. Evankeliumi ja sen esteet nykyajan ihmiselle, Ilkka Rytilahti

Uskonopilliset aiheet

4. Katoaako luterilainen vanhurskauttamisoppi? Timo Junkkaala
5. Rippi – hukattu aarre, Jari Nordman
6. Jumalan sana uskon ja toivon perustana, Psalmi 119, Reijo Huuskonen
7. Armoko kadoksissa? Kari Ikonen
8. Onko loppu jo lähellä? Martti Ylinen 

Sielunhoito ja psykologiset aiheet

9. Viha ja rakkaus, Raimo Mäkelä
10. Häpeän piilottamasta arvokkaaksi ihmiseksi, Sirpa Knuutila 

Arjen elämä

11. Nuoret astuneet esiin. Hyviä uutisia Inkerin kirkosta. Veronika Shutova, Terhi ja Pentti Smeds
12. Miten Kristus haluaa käyttää minua työssään? Pekka Heiskanen 13. Rutinoitunut arki – riittääkö se? Jouko Puhakka 

Oppi kuiva, henki elävä

Läheinen ystäväni kaukaa kouluajoilta lähetti minulle sähköpostiin yllättävällä kysymyksellä varustetun kirjeen. Tässä omin sanoin muotoiltuna kysymyksen sisältö.

" Olet kertonut olevasi uskossa. Nyt kysyisinkin, että missä uskossa? Miten tämä sinun uskosi asemoituu - eli tunnetko kuuluvasi johonkin herännäisyysliikkeeseen, esim. ns. viidenteen, kuten Räsänen?"

Kysymys oli laajuudeltaan ja syvyydeltään niin valtava, että olin mennä nurin. Periaatteessa kysymykseen vastaaminen olisi ollut helppoa. Olisin voinut vastata siihen vaikka näin:
" En kuulu mihinkään 'joukkoon'. Jeesuksen ensimmäiset opetulapset olivat kalastajia. Minä olen senioriopettaja, mutta aivan samanarvoinen opetuslapsi kuin hekin. Kalastajat kuuntelivat luentoja, minä luen näistä luennoista kirjoitettua oppikirjaa".

Tämä vastaus tuntui minusta kuitenkin riittämättömältä, sillä henkilö, joka ei tiedä mitä on " olla ja elää uskossa", ei tuosta tiedosta varmaankaan paljonkaan kostunut. Joten kysymys laittoi minut vaikeaan asemaan. Mieten selittää toiselle mikä on uskovan ihmisen ja ei-uskovan ihmisen ero? Sama vanheneva ruumis, vaivoja, surua ja huolia - tai elämän huippuhetkiä - kumpaisellakin.

Vastaan aivan aluksi tähän kysymykseen ystäväni Martti Lutherin sanoin:

" Niin kuin suutari tekee kenkiä ja räätäli takkeja,
   niin on kristitykin rukoiltava.
   Rukoileminen on kristityn käsityötä."

Minä olen siis käsityöläinen. Mutta en siten kuin kuvassa oleva nainen asiat yrittää hoitaa. Hän on mahdottoman edessä - mahdottoman yksin!! Uskova ihminen tietää, että huolet ja kärsimys on ihmisen osa. Jobin ystävä Elifas sanoo Jobin kirjan luvussa 5:
" Hyvä on sen osa, jota Herra  ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta! Hän haavoittaa, mutta myös sitoo, hänen kätensä lyö, mutta myös parantaa."

Kipu, suru ja kärsimys kuuluvat jokaisen ihmisen elämään. Me elämme maailmassa, jonka alkuperäinen järjestys on rikkoutunut. Paavali sanookin, että kaiken luodun on täytynyt taipua " katoavaisuuden alaisuuteen."  

Mutta ahdistus päästää otteensa tasan sillä hetkellä jolloin tajuamme, ettei meille tapahdu mitään Jumalan tietämättä. Joskus kärsimys on suorastaan Jumalan lähettämä, ja vasta jälkeen päin ymmärrämme, että sekin oli lähetetty palvelemaan hänen tarkoitusperiään.  Raamattumme Jumala jos kuka tietää ihmisenä olemisen haasteet, ja eroaa siis siinäkin suhteessa kaikista maailman muista jumalista. Muilla jumalillahan ei ole haavoja.

Muista siis:
Sinun Jumalasi elää ja tietää. Hän on aina rinnallasi, niin ilossa kuin surussakin.  Et milloinkaan, missään ole enää yksin. Tässä on uskon salaisuus ja evankeliumin ainutlaatuisuus.

Hyviä uutisia tavallisille ihmisille

Kun olin opiskelemassa opettajaksi, asuin neljän tytön kolhoosissa. Kolme meistä oli asunut kaksiossamme jo muutaman viikon, ja kun neljäs saapui, hän astui keskelle eteisen lattiaa vihreässä marimekossaan, ruskea tukka leteillä ja  esitteli itsensä sanomalla: - Minun nimeni on Milja, ja minä olen ihan tavallinen tyttö!

Monta kertaa Miljaa ajatellessasi olen miettinyt hänen sanojaan "tavallinen tyttö". Mitä hän itse tarkoitti niillä? Ja mitä yleensä ajattelemme, kun puhutaan "tavallisista ihmisistä"? Ajattelemmeko silloin keski-ikäistä, keskikokoista, keskituloista, suomalaisen näköistä nykerönenää, joka katselee televisiota iltaisin n. 2 t, grillaa makkaraa, asuu omakotitalossa ja lenkkeilee.

Tänä vuonna Raamattuopiston Syventymispäivät järjestetään taas 22. -25.8. Johanneksen kirkossa  Helsingissä. Päivien aiheena on Hyviä uutisia tavallisille kristityille.
Taas törmätään tuohon tavallinen-sanaan! Tavallinen-sanan pohjana on sana: tapa. Onko tavallinen kristitty sitten sellainen, joka käy kirkossa jouluna ja ehkä pääsiäisen aikaan. Hänet on konfirmoitu ja ehkä vihitty kristilliseen avioliittoon. Hän tietää, että hänet aikanaan siunataan kristillisin menoin haudan lepoon.
Tällainen satunnainen kirkossa kävijä helposti väheksyy omaa uskoaan: enhän minä oikein mitään . . . en tiedä, mitä uskosta ajatella. Uskon johonkin - niin -  tai haluaisin uskoa!
Satunnaisen kirkossa kävijän ei pidä vähätellä omaa uskoaan.
Muistan, kuinka vuonna 1972 Luopioisissa joulukirkossa rovasti Hurskainen sanoi: - Kannata tapaa, niin tapa kannattaa sinua!
Kun takerrumme kiinni uskon syrjään, niin eräänä päivän huomaamme, että se ihmeellisesti kuitenkin on kantanut ja kuljettanut eteenpäin.
Hyvää uutista tarjotaan kaikille niille, joiden elämä ei ole mennyt juuri niin kuin toivoi, eikä ole tehnyt sitä, minkä tietää oikeaksi. Eikä voi edes sanoa, että olisi yrittänyt parhaansa!
Tässä suhteessa kaikki ovat samanlaisia, enemmän tai vähemmän epäonnistuneita.

Kun Syventymispäivillä kerrotaan hyviä uutisia tavallisille kristityille, niin ajattelen, että ovet ovat raollaan juuri sellaisille, jotka ovat kunnioittaneet meidän perinteistä uskoamme vuosikaudet, jopa vuosikymmenet, mutta eivät ole oikein koskaan uskaltautuneet ottamaan sitä toimivaksi ja eläväksi osaksi omaa elämäänsä.  He eivät ole rohjenneet luottaa siihen, että Raamatun lupaukset todella tarkoittavat kaikkia, ja Jumalan antama voima on jokaisen ulottuvilla. Nyt tätä hyvää uutista tarjotaan.


Kirjoitin päivitykseni alussa kämppiksestäni Miljasta. Oliko/ onko hän entisen kämppäkaverin silmin "tavallinen"? Kattia kanssa! Hän on yksi rohkeimmista naisista, jonka tunnen. Ja tämä sama rohkeus on siirtynyt perintönä seuraavallekin sukupolvelle. Hän on rohkea ja ainutlaatuinen.

Rummuttava enkeli on Magdaleenan Virret-sarjasta.

Ainoa auttaja

Pikkutyttö oli lähdössä matkalle mumminsa kanssa kahdestaan Espanjaan. Naapurin täti kyseli, että kuinkas te oikein aiotte siellä maailmalla selvitä. Siihen tyttö vastasi napakasti: - Minä sanon siellä vaan kaikille, että tänks ja nou roplem!

Tämän sunnuntain psalmitekstinä oli 146, jonka otsikkona on Herra on iäti uskollinen. Vanhassa käännöksessä nimi on Ylistys Herralle, ainoalle auttajalle. Psalmi luettelee monia ihmisryhmiä, joille elämä ei ole helppoa - heillä on monia probleemeja. Psalmi mainitsee sorretut, nälkäiset, vangit, sokeat ja maahan painetut, muukalaiset, lesket ja orvot.
Jumala itse on kuitenkin heidän auttajansa. Hän tulee jokaista vastaan juuri siihen tilanteeseen, missä kukin on. Hän hankkii sorretuille oikeutta, leipää nälkäiselle, vapauttaa vangit, antaa sokeille näön, suojelee ja tukee muukalaisia, leskiä ja orpoja.

Psalmi sanoo, että onnellinen on se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala. Jaakob on yksi Israelin kansan patriarkoista, 12 pojan isä, jonka poikien jälkeläisistä kasvoi ensin suuria heimoa ja lopulta kansoja. Jaabob oli siunattu suuren perheen isänä. Kuitenkin Jaakob nuoruudessaan oli pahemman luokan huijari, hän vei kaksosveljeltään Esaulta sekä esikoisuuden että siunauksen.

Olen aina ihmetellyt miten on mahdollista, että tällaisen tempun jälkeen Jumala saattoi hyväksyä Jaakobin ja siunata häntä monin tavoin. Kuitenkin ennen näitä tapahtumia veljeksien välillä oli tapahtunut  paljon. Kun pojat olivat äitinsä kohdussa, niin Jumala jo silloin ilmoitti, että vanhempi poika on palveleva nuorempaa. Eikä Esau edes arvostanut kovin paljoa asemaansa esikoisena, hän suorastaan halveksi sitä, kun oli valmis myymään esikoisuutensa papukeittolautasellisesta.
Jumala on kiinnostunut perheistä, ja mitä niissä tapahtuu. Psalmin loppukin puhuu, miten Jumala on perheiden mukana vuosisatojen, ja niistä polveutuvien kansojen kanssa polvesta polveen.

Psalmi kutsuu onnellisiksi niitä jotka turvaavat Jumalaan.
Jakeessa 9 sanotaan, että Jumala tekee jumalattomien tien mutkaiseksi.
Saarnaaja puolestaan sanoo, että hän on saanut selville, että Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.
Usein elämän yltäkylläisyys saa ihmisen tuudittautumaan elämään omin voimin. Vasta vaikeassa tilanteessa Jumalan sana alkaa kiinnostaa, ja ihminen herää rukoilemaan. Kaikki tämä kuitenkin Jumalan aikaansaamaa, Hän alkaa vetää puoleensa - itse emme osaa Jumalan apua etsiä.
Se että Hän lähestyy meitä, on pelkkää lahjaa.
Ja sitten voimmekin vain sanoa: -  Tänks ja nou roplem.

Maitoa ja mettä.

Jeesuksen vertauksessa Jerikon tie vei Jerusalemin loistosta alas Jerikon köyhyyteen. Tänään tie kulkee Jerikon hyvinvoinnista ylös Jerusalemin, pyhän kaupungin, puutteisiin, hätään ja tulevan pelkoihin. Israelissa joka kolmas lapsi näkee nälkää ja Jerusalemissa joka kymmenes perhe elää nälässä. Huolimatta maan taloudellisesta sinnittelystä ja mukanaolosta maailmanmarkkinoilla, jatkaa juutalaisvaltio kamppailuaan vakavan köyhyysongelman kanssa.  Israelin varat menevät puolustukseen. Jos tulisi rauha, elintaso muuttuisi.

Raamattu kuitenkin antaa ymmärtää, että Israel on rikas maa. Esim. 4. Moos 14:8 puhuu näin:
" Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan, ja antaa sen meille, joka vuotaa maitoa ja mettä."

Aina tähän päivään saakka on maailman energiatalous ollut pitkälti arabimaiden öljyn varassa. Vasta

viime vuosina on sen rinnalle tullut muita energialähteitä. Vuonna 2009 Israelin Välimeren rannikolla tehdyt tutkimukset johtivat läpimurtoon maan energiataloudessa. Tuolloin löydetty maakaasukenttä Taamar, alkoi syytää maakaasua Asdodin kaupungin alueelle rakennettuun maakaasulaitokseen.
Vuonna 2011 löytyi löytyi Taamarin läheltä vielä kaksi kertaa suurempi maakaasukenttä. Se sai nimekseen Leviathan. Kenttien metaanikaasun puhtaus on korkealaatuinen ja lisäksi näiden kenttien alta odotetaan löytyvän myös öljyä.
Näiden avulla Israelista tulee omavarainen energian suhteen, ja siitä pitäisi riittää runsaasti myös vientiin. Euroopan manner on Israelin oletetuin kaasunvientikohde ja meritie tietysti kaasun luonnollisin vientireitti.
'Meidän' kaupungistamme, Eilatista, ajatellaan tulevan Aasiaan vietävän kaasun lähtöpaikka.

Nämä Välimeren Israelin puoleiselta rannikolta löydetyt kaasuesiintymät olisivat suurena taloudellisena apuna maan ahdinkoon, mutta samalla kaasukentät muodostavat houkuttelevan kohteen myös terroristeille. Vaikka Israel joutuu leikkaamaan puolustusbudjettiaan, pitää laivastoon kuitenkin rakentaa uusi erityisyksikkö kaasukenttien valvontaan. Mutta koska kaasukenttien hyödyntäminen tuo valtiolle rahaa monin verroin enemmän, kuin laivaston tarvitsema summa on, uskomme, että hallitus tulee myöntämään meriteiden valvontaan tarvittavan summan.

Nämä ovat iloisia ja myönteisiä uutisia, mutta mistä kertoo se, että muutama päivä sitten  saimme Suomen uutisisa kuulla, että Eilatin lentokenttä oli joúduttu sulkemaan ohjusuhan vuoksi. Egypti on kaaoksessa ja sen myötä on myös Siinain niemimaan turvallisuustilanne heikentynyt. Nyt siis puhutaan jälleen tällä alueella tosi isoilla kirjaimilla. Herra armahtakoon Egyptin maata ja kaikkia sen ympärillä olevia maita, jotka veikeroivat ja elävän jatkuvassa kaaoksen pelossa.

Ps. Tiedot kaasukentistä on koottu keväisestä Shalom-lehdestä. Samoin on tästä lehdestä kotoisin kuva, josta näemme, missä tarkalleen nämä kaasukentät Israelin Välimerenpuoleisella rannikolla sijaitsevat.

Oppimisvaikeuksia

 Magdaleenan maalaama  Martta Wendelin-jäljitelmä aiheesta, miten ollaan siskon opissa

Kun eilen Salomen blogipäivityksen kuvana oli Aapisen sivulta K-kirjain, se nostatti minussa oikein muistojen ryöpsähdyksen.
Osasin lukea 6- vuotiaana, mutta en tavata. Siksi törmäsinkin ensimmäisen kerran oppimisen ongelmaan, kun yritin tavailla koo-uu-koo- kuk, koo-oo-ko kukko. Näin kyllä, että läksysivulla luki:  Kukko nokkii kukkaa. Ai, ai, kukko!
Kuljeskelin onnettomana syksyisellä pihamaalla, jonne äiti oli lähettänyt minut  rauhoittumaan. Muistan yksinäisyyteni, muistan viimeiset punaiset viinimarjat pensaissa, kostean mullan tuoksun, sienien maatuvan hajun, mutta ennen kaikkea muistan järkälemäisen epätoivon, kun en millään oppinut tavaamaan läksyäni.

Uskon asioissakin välillä tuntuu, että ei pääse eteenpäin, että on aivan nollaluokalla. Yhä uudelleen törmää samoihin asioihin, jotka haluaisi toden totta heittää yli laidan. Sitä huomaa puhuvansa ikävässä sävyssä,  tyhmiä juttuja tai yksinkertaisesti liikaa. Kieli on kummallinen ilkiö elin, vaikka se on pieni, sen kurissa pitäminen on vaikeaa. Tai sitten huomaa kadehtivansa toista ihmistä - kateuden aiheita kyllä riittää! Tai tajuaa olevansa hirmuisen ahne, hamuavansa itselleen sitä, tätä tai tuota - mitä ei itse asiassa ollenkaan tarvitse! Kaapit ovat muutenkin täynnä.
Jokaisella on vähän erilaiset läksyt. Ennen vanhaan puhuttiin helmasynneistä, sellaisista asioista, joihin yhä uudelleen kompastuu.

1. Tim. 6: 12 kehottaa "Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus." Se tarkoittaa, että silloin ihminen pyrkii ponnistelemaan päivittäin päästäkseen huonoista tottumuksista eroon. Hän kilpailee tietoisesti pahaa vastaan. Kyseessä on valinta ja tahdon asia.
Oma yrittäminen ei ole kuitenkaan ollenkaan helppoa, se vaatii paljon nöyryyttä ja itsensä tutkiskelua.
Joskus oman yrittämisen seurauksena voi olla vain epäaidon tuntuinen hurskastelu, joka ei läheisistä ihmisistä tunnu ollenkaan mukavalta.
Tärkeää olisi suostua siihen, että Jumala itse saisi tehdä työtään ihmisen sydämessä, muokata tätä sellaisiksi ihmisiksi, kuin hän on alun perin itse kunkin suunnitellut. Silloin muutokseen johtaa hidas, melkeinpä salainen kasvu  ja  tuloksena (toivottavasti!) ihmisen itse sitä huomaamatta - kypsyminen.
Paavali kehottaa kirjeessään Ef 4: 23: " Muuttukaa mielenne uudistumisen kautta".

Aloitin juttuni K-kirjaimesta. Sen jälkeen minua vastaan on tullut tietojen ja taitojen oppimisen saralla toki roppakaupalla vaikeuksia. Opettajakoulutuksessakin liftasin villasukan takia joka viikonvaihde 150 km:n matkan kotiin, missä siskoni auttoi tekemään milloin sukan kantapäätä, milloin taas kärkikavennusta.
Kun törmätään vaikeuksiin, silloin  kaikenlaisten siskojen (ja miksipä ei veljienkin!)  tuki on lämpimästi tervetullutta.

Kukko kiekuu

Useissa Suomen kunnissa koulut alkoivat maanantaina 12.8. Vaikka meissä ikää karttuisi miten, uskon, että meistä jokainen muistaa sen tunnelman, mikä liittyi jokaisen syksyn ensimmäiseen koulupäivään - riippumatta siitä menikö ylä-vai alakouluun, maalaiskouluun vai kaupunkikouluun. Minä sen tiedän, sillä kaikista on kokemusta. Vatsanpohjassa se tuntui.
Niinä vuosikymmeneinä, jolloin koulu alkoi aina 1.9. kello 9.00, oli tunne vielä väkevämpi, sillä silloin kouluunlähtö myös tuoksui - syksyiselle, pistävän jännittävälle.                
Minun sinisen aapikirjani kannessa oli kukko, jolla oli karttakeppi varpaansa välissä. Miksiköhän juuri kukko? Oliko se vertauskuva 'oppilaansa hyvin hallitsevasta' opettajasta. Kanaparvessahan saa aina olla vain yksi kukko. Jos parvessa on niitä useampia, menee lauma sekaisin ja kukoille tulee keskinäinen tappelu.

Saattoihan se Aapiskukko olla symboli siitäkin, että nyt oli loma lopussa ja alkoivat aikaiset ylösnousut - kukko kun on 'early bird, who gets the worm' (aikainen lintu, joka madon nappaa).

Tämän mietinnön päätteeski sopii tarina eräästä hankalasta kouluunlähdöstä. Tämä juttu kertoo miehestä, joka koputtaa poikansa Jussin oveen:
- Jussi, hän sanoo, herää jo.
- En halua herätä, isä.
- Nouse ylös, sinun on mentävä kouluun.
- En halua mennä kouluun.
- Miksi et? kysyy isä.
- Kolmesta syystä, sanoo Jussi. Se on tylsää, lapset kiusaavat minua ja kaiken lisäksi vihaan koulua.
- Katsos, kerron sinulle kolme syytä, miksi sinun täytyy mennä kouluun, isä vastaa. Ensinnäkin; se on velvollisuutesi, toiseksi olet neljäkymmentäviisivuotias ja kolmanneksi olet sen koulun rehtori.
Herää, herää! Olet kasvanut aikuiseksi. Herää!

Tämä herttainen kertomus löytyi vakavasta kirjasta, jonka nimi on Havahtuminen. Alkuteos nimellä Awareness, on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi jo vuonna 1999 ja minun kädessäni oleva, intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon painos, on vuodelta 2002.
Martti Mäkisalo on arvioinut kirjaa Helsingin Sanomissa taitavasti. Hän kuvailee sitä näin:
" Havahtuminen - pyrkii osoittamaan menestymis- ja suorituskeskeisen arvomaailman moraalikäsityksineen ja ihmissuhdepeleineen ontoksi ja valheelliseksi, ulkoapäin ohjelmoitujen robottien kulissielämäksi, jonka säilymisen ehto on tiedostamattomuus, ' unessa oleminen '. 
  
Suomen Raamattuopiston kuukausijulkaisun nimi oli vuosikausia 'Herää valvomaan.' Nykyään sen nimenä on 'Elämään'. Minun mielestäni nämä nimet eivät lainkaan tarkoita samaa asiaa. Jokaisena uutena aamuna alamme elää uutta jännittäää päivää, mutta ennen kuin sen voi tehdä, on meidän ensin herättävä. Muutoinhan me olemme unissakävelijöitä. Niin - niitä juuri me kyseisen elämänfilosofisen kirja mukaan olemme.
'Herätä valvomaan' ja 'havahtua' ovat mielestäni ajatukseltaan synonyymeja. Tämä Anthonyt de Mellon Havahtuminen-teos on saanut viime aikoina suuren suosion, joten ei voi muuta sanoa, kuin että Raamattuopiston perustaja, Urho Muroma, päättäessään miltei 90 vuotta sitten ryhmänsä kanssa lehtensä nimestä, ovat olleet aikaansa edellä...vai olemmeko me taantuneet? Vai emmekö halua herätä, kuten ei se koulun rehtorikaan halunnut?

Kuvateksti: Taivaan Isä laittoi vastarannalla valot päälle.

Keskittymistä olennaiseen

Kaksivuotias lapsenlapsi kyläili mummilassa viisi päivää. Hän innostui maalaamaan vesiväreillä. Jo heti herättyään hän asettui pensseli kädessä pöydän ääreen, ja vielä viimeiseksi illalla hän maalasi yöpaita päällä. Mitä hän oikein teki? Yhä uudelleen pensseli sukelsi siniseen värinappiin ja siitä sitten paperille. Siihen muodostui aina vain vahvempi sininen kuvio. Kysyimme uteliaina, mitä hän ahersi päivästä toiseen. - Silmä! kuului tytön vastaus.

Ajattelin, että tämä lapsi todella keskittyy olennaiseen: vain pelkkää sinistä ja ainoastaan silmä. Ei mitään muuta.

Kuuntelin sunnuntaina seuroissa puhujaa, lääkäri Anita Pienimäkeä, joka on eduskunnan ja maamme korkeimman johdon työterveyslääkäri. Hän kertoili kertoili elämästään ja sanoi, että kyllä hän on Jumalaan aina uskonut, mutta Jeesuksen merkitystä hän ei ymmärtänyt pitkään aikaan. Jossain vaiheessa hän hakeutui seurakunnan retriittiin, ja oli siellä niin tuskainen, että leirin vetäjä, Kati Rolig (Kansan Raamattuseuran evankelista) huomasi sen. Jossain keskustelussa Kati sitten sanoikin tälle ahdistuneelle etsijälle samat sanat kuin seppä Högman aikoinaan pajassaan Jyväskylässä Paavo Ruotsalaiselle: - Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus määrittelee itsensä suhteessa Jumalaan. Hän sanoo juhlallisin sanoin: - Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Varmaankin kuulijoille hänen puheessaan oli ihmettelemistä. Se ei ehkä vielä siinä vaiheessa avautunut heille, sillä he eivät olleet vielä nähneet Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemista.

Jäähyväispuheessaan, joka löytyy Johanneksen evankeliumin 17. luvusta, Jeesus puhuu vielä paljon lisää siitä, miten hän ja Isä ovat yhtä. He ovat kuin työpari. Poika toteuttaa maan päällä olleessaan Isän antaman tehtävän, hän on kirkastanut Jumalaa ihmisille, ja nämä ovat ottaneet Jeesuksen sanat vastaan.

Seppä Högmanin pajan muistolaatta löytyy vielä nytkin Jyväskylän vanhalta hautausmaalta. Se pysäyttää keskittymään olennaiseen, etsimään ja kyselemään sitä, mikä tyyppi se Nasaretin mies oikein on.

Ilmestyskirja puhuu majesteettisin äänenpainoin: "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on. Kaikkivaltias. 

Alfat ja oomegat on  kuvannut Magdaleena kreikkalaisessa askarteluliikkeessä.

  

Kaksi koiraa

Siivotessani keväällä mökkimme nurkkia löysin laatikon, johon olin koonnut  tänne mökille lähetettyjä postikortteja  noin kolmenkymmenen vuoden ajalta. Eräs korteista oli vanhimman tyttäreni ystävättären lähettämä onnittelukortti minulle - ehkä jonakin isompana merkkipäivänäni.
Kuten huomaatte, kuva kortissa on ollut aika outo valinta onnittelukortiksi hieman vanhemmalle ja arvokkaalle (?) rouvasihmiselle. Ei - kuvan valinta ei kerro siitä, että vastaanottaja olisi ollut arvokas rouvasihminen, vaan pikemminkin se kertoo siitä, että vastaanottajalla ei ole ikää lainkaan.

Uskon ja luotan siihen, että sinä joka tätä juuri nyt luet, kuulut samaan kastiin - sellaisten joukkoon, jolle uuden oppiminen on innostavaa ja rikastuttavaa, täysin riippumatta siitä minkä ikäinen hän on.

Mutta - juttu tässä lähetyksessä ei ollutkaan tuo kuva, vaan sen kääntöpuoli, jossa oli seuraavanlainen kirjoitus.

Kaksi koiraa.
Vanhan tarinan mukaan intiaanipäällikkö kertoi nuoremmalle intiaanille, että hänen sisällään asui kaksi koiraa.
Valkoinen ei tehnyt mitään pahaa, toinen, musta taas oli aina tuhoamassa ja raatelemassa.
'Kumpi koira on voitolla?' kysyi nuorempi intiaani.
'Aina se, jota minä ruokin', oli vastaus.

MOT.
Tämä jättää meille itsekullekin tosi ison vastuun?

Muutoksen aika

Vietin kokonaisen lauantaipäivän veneellä talkoissa järvellä. Kaunis järvenlahti, jonka ympärille kylämme aikoinaan on asettunut, on vuosien kuluessa muuttunut lähes huomaamatta tukkoiseksi. Näin keskikesällä vain kapea väylä johtaa avarammille selille,  nyt lumpeet ja uistinvidat peittävät veden pinnan tiiviinä mattona.
Niinpä  moottoriveneisiin kiinnitetyt leikkurit ja haravat ajelivat lahdella edestakaisin, ja kymmenkunta venekunta keräsi leikattua  biomassaa, jonka traktori sitten kuljetti pellolle.

Koko pitkän päivän uistinvidan kiemuraisia lonkeroita veneeseen kiskoessamme, mielessäni pyörivät  virren 318 neljännen säkeistön loppuosan sanat: " Kun synti kietoo ahdistaa, Jeesuksen veri puhdistaa."

Viime sunnuntain saarnatekstissä Luukas 19:44 Jeesus puhuu Jerusalemin kaupunkia kohtaavista järkyttävistä tapahtumista, jotka ovat seurauksena siitä, ettei kaupunki tuntenut etsikkoaikaansa.
Raamattupiirissä ihmettelimme etsikkoaika-sanaa, se kuulostaa kovin vanhanaikaiselta, lähes "kaanaankieliseltä". Kuitenkin se on säilynyt vanhassa ja uudessa käännöksessä samana.
Etsikkoajaksi kutsutaan aikaa, jolloin ihminen tuntee erityisesti Jumalan vetävän puoleensa. Sanotaan, että tällaisia aikoja ihmisellä on elämänsä aikana kaksi tai kolme. Israelin kansalla etsikkoaika oli silloin, kun Jeesus eli heidän keskellään. Vanhan testamentin puolella puhutaan erämaavaelluksen kohdalla etsikkopäivästä - Jumalan kutsu voi olla niinkin lyhytaikainen - päivä vain!

Jumala voi kutsua ihmistä jo lapsena, kertoohan Raamattu siitä, miten Jeesus siunasi lapsia opetuslasten estelystä huolimatta. Hän sanoi: - Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Usein etsikkoaika on nuoruudessa, moni on rippikoulun iltanuotiolla tullut Jumalan läheisyyden koskettamaksi. On onnellista, jos ihminen saa kokea, että Jumala vetää puoleensa hyvyydellään, mutta usein etsikkoaikaan liittyy hyvinkin raskaita kokemuksia. Kun mietimme naistenpiirissä etsikkoaikoja, niin eräs meistä alkoi itkeä ja sanoi, että hänen etsikkoaikansa oli silloin, kun hänen poikansa kuoli 18-vuotiaana onnettomuudessa. Kuuntelimme häntä vakavina, olihan häntä kohdannut suurin suru, minkä äiti voi saada.

Mietimme myös sitä, voiko etsikkoaika olla ihmisen vanhuudessa.
 - Kyllä voi, naiset tuumivat. Tämä meidän piirikin on Jumalan kutsua. Ei ole ollenkaan niin yksin uskonsa kanssa!

  Apt. 17: 27 sanotaan: " että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä hapuilemalla voisivat hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä." 

Yläkuva on otettu lahdelta aamupäivällä.
Alempi kuva kuutta tuntia myöhemmin. Maisema on kovasti muuttunut, näkyy sinistä vettä, löytyy avaruutta tukkoisuuden sijaan.
 Nyt  hyräilyttää jo alussa mainitsemani virren säkeistö kokonaan:
"Jumala seurakunnassaan varjelee hoitaa lapsiaan, kun synti kietoo ahdistaa, Jeesuksen veri puhdistaa."

Saariston kauhukakarat.

Vävypoikani on innokas kalastaja. Aamu aamulta, kun sumu vielä tanssii veden yllä, hän jo kolistelee pikkumoottoria lähtökuntoon mennäkseen kokemaan saaren taa, aavan reunalle viritetyt verkkonsa. Nyt on kuitenkin heinäkuu, eikä kala siis liiku, eikä mene pyydyksiin - kuten sanonta kuuluu. Merivesi on liian lämmintä. Kuitenkin hän viime viikolla meni ja ihme tapahtui. Kalaa nousi, nousi illallakin ja seuraavana aamuna ja niin edelleen. Se oli ihmeiden ihme, kyllä kalamies sen tiesi.

Mutta jotta asetelma ei olisi liian idyllinen, täytyy kaikkeen liittyä vähän särmää. Meidän särmämme ovat nuorten merilokkien terroristilaumat. Ne käyvät kiljuen tervehtimässä jo verkoilla aamuista kalastajaamme, joka irrottelee kalojaan muuten tyynessä aamussa. Ne seuraavat venettä ja saalista  rantaan, alkavat uhkaavan hyökkäilynsä ja huutonsa, jos perkaaja on niiden mielestä liian hidas. Kun kiljuvassa laumassa saattaa olla kolmekinkymmentä yksilöä, on tätä näytelmää melko vaikea sietää.
Lintutieteilijäystävämme tiesi kertoa, että tällä tavalla nuoret, vielä pariutumattomat merilokit todella toimivat. Niiden voima on lauman suuruudessa. Kolmenkin ensimmäisen elinvuotensa ajan ne saattavat kuulua vain ja ainoastaan tällaiseen ryöstelevään 'jengiin'.

Muutama vuosikymmen sitten merilokkeja oli vain muutamia pareja, jotka pesivät saariston uloimmilla luodoilla. Nyt niiden määrä on valtaisasti lisääntynyt, niin saaristossa kuin kaatopaikoillakin. Monilla kaatopaikoilla niitä onkin jouduttu lopettamaan, jopa tuhansin yksilöin. Näin pyritään hillitsemään pesivän merilokkikannan kasvua, sillä merilokki on paha vesilintupoikueiden tuhoaja. Haahkan, sotkan, telkän ja pilkkasiiven poikueet ovat pahimmilta merilokkialueilta hävinneet kokonaan.

Jeesuksen eräs ensimmäisistä ihmeteoista liittyy kalastajiin. Jeesus oli juuri kutsunut neljä Galilean järven kalastajaa; Pietarin ja Andreaan, Jaakobin ja Johanneksen seuraamaan itseään - selittäen heille mikä tulisi olemaan heidän uusi tehtävänsä Jeesuksen joukoissa. Heistä tulisi 'ihmisten kalastajia'. Tapa, jolla Jeesus kutsunsa esitti on ollut tehokas, koska miehistä kerrotaan, että " he jättivät kohta veneen ja isänsä ja seurasivat häntä." (Matt 4: 22).

Jos vävyäni seuraavat nuoret merilokit niin muistamme, että Jeesusta seurasivat aina suuret ihmisjoukot. Nyt oli taas ollut niin suuri joukko ihmisiä rannalla, että Jeesus oli päättänyt nousta puhumaan veneestä. Äänihän kaikuu hyvin veden pintaa pitkin.
Kun oli aika lopettaa puhe, käski Jeesus kalastajaystäviään heittämään verkot apajille. Mutta nämäkin ammattikalastajat tiesivät, ettei kala nyt käy pyydyksiin. He todistivat sen Jeesukselle kertomalla, että he olivat kalastaneet koko yön.
 Nyt oli Jeesuksella näytön paikka. Kun kaiken tämän jälkeen kalaa nousi niin, että verkot repeilevät ja oli huudettava muita venekuntia apuun vastaanottamaan jättisaalista, niin se oli kyllä tehokkain mahdollinen saarna juuri kalastajille ( joita vuorostaan Jeesus 'kalasti' - seuraajikseen).
Kun veneet olivat jo uppoamaisillaan saaliista oli Pietarin aika puhua. Pietarin puhe oli lyhyt, mutta pitää sisällään kaiken: "Mene pois minun luotani Herra, sillä minä olen syntinen ihminen."

Jeesuksen vapauttava vastaus tämän valtavan tunnustuksen jälkeen kuuluu mielestäni myös minulle ja meille kaikille:

-----" Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä."

Tunteiden mylläkkää

Seurailin puolivuotiasta Jaakkoa, joka oli asetettu maahan viltille vatsalleen. Jaakko makaili pää koholla ja seuraili ympäristönsä tapahtumia. Vieressä oli perheen suuri koira, jota poika seurasi tyytyväinen ilme kasvoillaan. Sitten paikalle käveli aikuisia. Jaakko taisi nähdä heistä vain saappaanvarsia ja lenkkareita. Silloin vauva parahti hätääntyneenä itkemään. Mutta kun äiti samassa kumartui  nostamaan nostamaan pojan rintaansa vasten, hymy levisi välittömästi tämän pyöreille kasvoille.
Kun seurasin tätä pientä tapahtumaketjua, ajattelin, miten nopeasti lapsen tunteet vaihtelevat ilon ja surun välillä, ja miten meillä aikuisillakin tunteet mylläävät pinnan alla, vaikka eivät aina pääsekään näkyviin.

Sunnuntain saarnateksti Luukas 19: 41- 48 kertoo siitä, miten Jeesus ennen kuolemaansa lähestyi Jerusalemia, ja kun kaupunki tuli näkyviin, hän pysähtyi ja alkoi itkeä, kun hän puhui Jerusalemin kaupungin tulevasta kohtalosta. Asukkaille kävisi huonosti, eikä kaupungista jäisi kiveä kiven päälle. Keskustelimme naisten raamattupiirissä siitä, mikä tunne Jeesuksella oli itkunsa taustalla: suru, sääli, rakkaus.
Päivän teksti jatkui vielä toisella tapahtumalla siitä, miten Jeesus puhdisti temppelin kaupankävijöistä. Hän kiivastui siitä, että hänen Isänsä huoneesta oli tehty markkinapaikka niin, että heitteli rahanvaihtajien pöydät kumoon ja retuutti kauppiaat pihalle.
Jatkoimme pohtimista siitä, mikä tunne nyt sai aikaan tällaisen käytöksen: viha, suuttumus vai pettymys?

Monta kertaa uskovat ajattelevat, että tunteiden näyttäminen ei ole oikein. On muka paljon hienompaa hillitä itsensä ja piilottaa tunteensa. Tunteiden näyttämisessä on jotain lapsellista ja noloa. Kuitenkin Jeesuksesta kerrotaan, että hän itki ystävänsä Lasaruksen haudalla. Hän ei hävennyt näyttää suruaan.
Raamattu kehottaa itkemään itkevien kanssa ja iloitsemaan iloitsevien kanssa.
Uskovan ihmisen ei tarvitse - eikä pidä olla hajuton ja mauton, suorastaan lällykkä.
Ilmestyskirjassa on aika pysäyttävä lause, jossa sanotaan, että olisitpa kylmä tai kuuma, mutta kun olet penseä, niin Jumala on oksentava sinut suustaan.

Onko sitten tunteiden näyttäminen aina oikein? Mitä sitten jos päreet tai hihat palavat kovin useasti? Silloin ehkä kannattaa miettiä, miksi oikein suutun. Onko kyseessä oma tahtoni, vai onko taustalla laajempia näkökulmia.
Psalmissa 69:10 ennustetaan Jeesuksen hurja käytös temppelissä : " Sillä kiivaus sinun huoneesi puolesta on  minut kuluttanut."
Jos intoilumme, kiihtymisemme, ilomme, surumme ja muiden tunteittemme lähteet ovat Jumalassa, niin silloin olemme varmaankin oikeassa suunnassa. Muussa tapauksessa kannattaisi ehkä harjoittaa itsetutkiskelua.

 

"Anna kaikkes, vua älä periks."

Otsikkona tällä kertaa olen käyttänyt savolaista sananlaskua.

Kuvassa on Krakovasta asti tuotu puuveistos, vaaleanpunainen enkeli, joka on paikallista juutalaista perinnetaidetta.

Luin tällä viikolla Eilatissa sijaitsevasta pienestä seurakunnasta sähköpostiini lähetetyn paimenkirjeen. Nappasin siitä erään kappaleen itselleni ja nyt laitan sen laajempaan jakoon. Minua ihmetyttää tässä kirjoituksessa erityisesti se, miten samankaltaisia ovat tällä hetkellä hengelliset huolemme; heidän siellä ja meidän täällä. Sen kummemmin en huolia analysoi, enkä käy edes arvaamaan. Kukin kokekoon tämän kirjeen siten kuin sen kohdallaan tulkitsee. Ja nyt se pieni kirjeenpätkä, joka tuo meille terveiset Israelin jalkaterästä, Eilatista.

" Jumala varoittaa meitä kutsumasta pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi. Toisin sanoen - Hän varoittaa meitä turmeltumasta hyvän ja pahan käsitteistä. Nykyään pidetään hyvänä sitä, että hyväksytään sellainen moraalittomuus, joka vielä 20-30 vuotta sitten olisi aiheuttanut levottomuutta ja hämmennystä. Monet kutsuvat "hyväksi" ja "valistuneeksi" sitä, minkä Jumala  tuomitsee. Ja se, joka uskaltaa vastustaa tämän yhteiskunnan valheita voi löytää itsensä vankilasta tai joutua kansan lynkattavaksi." (Vert. Päivi Räsänen.)

Entä mitä Suomen kirkossa uskovien kesken pohditaan. Tässä muutama ajatus Suomen Raamattuopiston pääkirjoituksesta Elämään-lehdessä toukokuussa 2013.

" Kirkon ongelma on perinteisesti ollut kirkosta ja sen uskosta vieraantuneet  ihmiset. Mutta nyt kirkko sulkee ovia niiltä, jotka pitäytyvät kirkon uskoon, Raamattuun ja luterilaiseen uskontunnustukseen, ja haluaisivat toimia kirkossa.
Kaikkiin konseravatiivisiin kannanottoihin löytyy tueksi useita Raamatun kohtia. Konservatismia edustavat papit eivät enää saa pappisvihikimystä eivätkä virkoja kirkossa, vaikka useaan otteseen on todettu, ettei perinteinen virkakanta ole harhaoppi. Ponsi, joka v. 1986 annettiin turvaamaan perinteisellä kannalla olevien pappien mahdollisuus toimia kirkossa, ei ole toiminut. Eikö olisi aika rakkauden ja yhteyden nimissä antaa tilaa niille, joiden on mahdoton joustaa, koska joutuisivat näin tehden toimimaan vastoin sitä, minkä kokevat Raamatun sanan mukaiseksi. (Näin Timo Junkkaala.)

Niin. Kysehän on lopun kaiken siitä, etteivät Kaikkivaltiaan hengellisen moraalin ja vanhurskauden vaatimukset "kehity" eivätkä "muutu". Ne ovat aina ja ikuiseti samat.
Miehelleni ja minulle on tullut tavaksi aina aamukahvin yhteydessä lukea Lutherin hartauskirjasta, Tienviittoja v. 2007, kullekin päivälle annos painavaa pohdittavaa. On ollut hämmentää todeta, miten tarpeellista ja ajankohtaista Lutherin puhe yhä ja aina on. Kun liberaaliteologia on onnistunut viemään kansamme luottamuksen Raamattuun ja tehnyt se sanomasta epämääräistä hymistelyä, tarvitaan taas Lutherin raamatullista, Kristuskeskeitä julistusta. Luther on taitava opettaja mutta samalla myös suurenmoinen lohduttaja. Hän sanoo:
" Jos uskon, että Herra, Kristus on voittanut hätäni, syntini, kuolemani ja kaiken pahan, en voi joutua pelon valtaan, vaikka synti ja kuolema minua kuinka ahdistavat." Aamen.

Liikkeelle!

Lupasin kertoa, miten Viisi leipää ja kaksi kalaa - mummien ja lastenlasten päivä 16.7.  onnistui. Luulenpa, että mainiosti, sillä osallistujat vaikuttivat iloisilta ja tyytyväisiltä. Kertomisen ja piirtämisen jälkeen leivoimme sata pitaleipää, jotka söimme puolilta päivin kalakeiton kanssa. Iltapäivä kuluikin sitten leikkien ja pelaten. Parasta oli yhdessä tekeminen. Janne-pappikin liittyi lopuksi vielä joukkoon, soitti ja lauloi itsesäveltämänsä laulun tumman lammen ahvenista. Paikalla ei ollut 5000 miestä, vaan kymmenen mummia ja yhtä monta lasta. Tähteitäkään ei jäänyt korikaupalla, vaan pitaleivät tuli syötyä viimeistä murua myöten.

Magdaleenan maalaus Sivustakatsoja


Pian kalapäivän jälkeen oli seuraava tapahtuma. Leivoimme taas lastenlasten kanssa tarjottavaa sunnuntaiseen kyläkahvioon. Alakouluikäisille myyminen oli haastavaa, kun kahvioon saapui isoja perheitä, jotka ostivat sen seitsemää sorttia. Lapset pääsivät siinä myyntipöydän takana touhutessaan tutustumaan  kyläyhteisöön.  He kuulivat tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä, ajasta paljon ennen heitä. He tapasivat ihmisiä, jotka olivat sukua monen sukupolven takaa, jotka ottivat nämä uudet pienet ihmiset  piiriinsä.
Luulen, että kahvion pitäminen vei seuraavaa polvea pitkän askelen yhteisöllisyyden polulla eteenpäin.

Ihminen on sosiaalinen olento. On tehty tutkimuksia siitä, kuinka johonkin yhteisöön kuuluminen on ihmiselle terveellistä. Mieli pysyy virkeämpänä, ja se vaikuttaa sitä kautta varmaan myös koko olemiseen.  Sanotaan, että jokaisen pitäisi kuulua ainakin kahteen ryhmään, vaikka vähän löyhemminkin. Itsestäni on aika mukavaa, kun menen johonkin porukkaan, jonka jäseneksi minut mielletään. Tuntuu hyvältä, kun voin siellä istuutua vain penkin kulmalle, eikä kukaan ajattele: - Mitä ihmettä tuo täällä tekee?

Kaikenlainen liikkeelle lähtö on hyödyllistä. On parempi nousta istumaan kuin maata pötköttää! On parempi seistä kuin istua! On parempi kävellä kuin seistä! Ja on parempi juosta kuin kävellä!

Elämän sivusta seuraamisessa on jotakin surullista. Silloin ihminen ei ole jakamassa eteenpäin sitä hyvää, mitä hän itse on saanut. Hän piilottaa leiviskänsä selän taakse ja vetäytyy. Eikä hän myöskään itse saa sitä virkistystä, mitä toisten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen tuo mukanaan.

Jeesus kutsuu ihmisiä elämään rohkeaa ja täyttä elämää. Hän sanoo: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkylläisyys." (Joh.10:10)
Elämä ja yltäkylläisyys voivat merkitä ihmisille kovin erilaisia asioita.
Kuitenkin katseen kohottaminen Jumalan puoleen, saa aikaan sen, että pian katse kääntyykin lähimmäisen suuntaan. Alamme katsella maailmaa uusin silmin. Emme elä vain sivussa varovasti kurkistellen, vaan uskallamme astua omana itsenämme esiin. Ihan vain sellaisina kuin olemme.