Siivotessani keväällä mökkimme nurkkia löysin laatikon, johon olin koonnut tänne mökille lähetettyjä postikortteja noin kolmenkymmenen vuoden ajalta. Eräs korteista oli vanhimman tyttäreni ystävättären lähettämä onnittelukortti minulle - ehkä jonakin isompana merkkipäivänäni.
Kuten huomaatte, kuva kortissa on ollut aika outo valinta onnittelukortiksi hieman vanhemmalle ja arvokkaalle (?) rouvasihmiselle. Ei - kuvan valinta ei kerro siitä, että vastaanottaja olisi ollut arvokas rouvasihminen, vaan pikemminkin se kertoo siitä, että vastaanottajalla ei ole ikää lainkaan.
Uskon ja luotan siihen, että sinä joka tätä juuri nyt luet, kuulut samaan kastiin - sellaisten joukkoon, jolle uuden oppiminen on innostavaa ja rikastuttavaa, täysin riippumatta siitä minkä ikäinen hän on.
Mutta - juttu tässä lähetyksessä ei ollutkaan tuo kuva, vaan sen kääntöpuoli, jossa oli seuraavanlainen kirjoitus.
Kaksi koiraa.
Vanhan tarinan mukaan intiaanipäällikkö kertoi nuoremmalle intiaanille, että hänen sisällään asui kaksi koiraa.
Valkoinen ei tehnyt mitään pahaa, toinen, musta taas oli aina tuhoamassa ja raatelemassa.
'Kumpi koira on voitolla?' kysyi nuorempi intiaani.
'Aina se, jota minä ruokin', oli vastaus.
MOT.
Tämä jättää meille itsekullekin tosi ison vastuun?
Olipa hyvä vertaus. Jumalan henki minussa, valkoinen koira. Oma lihani, musta koira. Se on tosi asia, että minun lihassani ei asu mitään hyvää, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme uusi luomus. Ja niin ollen meissä on jatkuva taistelu hyvän ja pahan välillä.Liha taistelee henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan. Aivan niin kuin Paavali sanoo."Sitä pahaa, mitä en tahdo tehdä, sitä minä teen ja sitä hyvää, mitä tahdon, sitä minä en tee."Mutta kiitos Jumalalle, hän antaa meille jalon voiton taistelussamme pahan valtaa vastaan." Siis ruokkikaamme hyvin sitä sisällämme asuvaa "valkoista koiraa" eikä haittaa vaikka "musta" olisi vaikka nälissään. Debora.
VastaaPoista