Pimeys ja valo

Jo jonkin aikaa on eletty varhain hämärtyvien iltojen ja myöhään valkenevien aamujen aikaa. On ollut mukavaa kaivaa kynttilävarastot esiin ja sytytellä kynttilöitä. Yhä uudelleen on saanut ihmetellä sitä, miten pienikin valo onnistuu voittamaan pimeyden.
Kun istun tässä työpöytäni ääressä, näen kolmen katulampun valot maantieltä sekä parin naapuritalon valot. Varsinkin toisen valot ilahduttavat erityisesti, koska ne heijastuvat talojemme välissä olevaan lampeen, ja valo moninkertaistuu lammen pinnalla.

Kellojakin on taas käännetty talviaikaan, vaikka käytännöstä pyristellään vähitellen eroon. Tuskinpa se kovin monia palvelee. Itse olen kerran järjestänyt suuren sotkun eräänä kellonkääntöviikonloppuna. Olimme pitämässä seurakunnan perheleiriä, ja jostain syystä olin saanut päähäni, että juuri sinä viikonloppuna kelloja käännettäisiin. Puhuin siitä niin varmana asiana, että kaikki paikallaolijat uskoivat - jopa pappimme, joka meni yöksi kotiinsa ja sai kanttorimiehensäkin samaan uskoon. Niinpä sitten aloitimme seuraavan aamun aivan oman "kellomme" mukaan. Onneksi silloin oli kesäaikaan siirtyminen, joten suurempaa haittaa hölmöilystäni ei ollut, vaikka suuren seurakunnan kanttori saapui kaupungin pääkirkkoon tuntia liian aikaisin urkujensa taakse, ja meidän pappimme huristi autollaan tuntia varhemmin leiriläisten kanssa aamupuurolle, jonka keittäjä oli keittänyt ennen aikojaan.

Raamatussa puhutaan paljon valosta. Itse asiassa Raamattu on täynnä valoa. Jo sen ensimmäisellä sivulla, Jumala kutsuu valoa: - Tulkoon valo! Ja valo tuli.
Valo on luomisen ensimmäinen lahja.

Jeesus sanoo itsestään, että hän on maailman Valo. Hän lupaa sille, joka häntä seuraa, ettei tämä enää vaella pimeydessä.

Raamatussa pimeys ja valo ovat vastakkain. Tänäkin päivänä hengellisestä näkökulmasta katsottuna maailma ja Jumalan lapset ovat eri puolilla. Johannes puhuu 1. kirjeessään 4:4 tästä vastakkainasettelusta: "Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät, sillä hän joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta, sen tähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuuntelee meitä. Joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden ja eksytyksen hengen.

Eksyttää voi monissa asioissa - vaikka vain kellonkääntämisessä, mutta niinkin pienessä ja vaarattomassa harhaanjohtamisessa  oli seurauksena riittävästi sotkua,
harmia ja hässäkkää.

Johannes puhuu vielä 1:5 Jumalan olemuksesta: "Jumala on valo, hänessä ei ole mitään pimeyttä. 
Hän jatkaa jakeessa 7:
"Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä".


Kuvat Israelista Eilatista

Tulevana yönä Sweet Chariot matkaa Jerusalemiin

Silmävoidetta

Viereinen kuva on vähintäänkin kymmenen vuoden takaa.  Kuvasta tehtiin aikanaan kortti ja niitä myytiin Suomen missionuorten toiminnan hyväksi. Olen säilyttänyt tätä korttia suurena aarteenani, koska sen sanoma on niin iso.
Noin minäkin haluan kulkea, käsi Isän kädessä, varsinkin silloin kun pelottaa.
Kuvan on ottanut Hannu Piirainen ja kuvassa oleva ihana tyttönen on hänen oma lapsensa. Kaunista.

Löysin tämän rakkaan kortin eilen, kun siivosin huonettani kaikista sinne kertyneistä pikkutilpehööristä ja lehdistä - luetuista ja lukemattomista - ja järjestelin paperipinoja, jotka vain kasvaa kasvamistaan, kun kaikkea ei ehdi tai jaksa tutkia päivittäin - vaikka haluaisi.

Säästämieni lappujen ja lippujen joukosta löysin myös Vivamon rukouspiirin lähettäjäkirjeen viime kevättalvelta. Luin sitä nyt etsiäkseni syytä miksi olin juuri sen säästänyt. Ja syy selvisikin.
Kirje päättyi minulle tuntemattoman, Eero Toiviaisen runoon, jonka sanomaan yhdyn vielä nytkin, puolen vuoden kuluttua kirjeen saapumisesta. Tässä jaan sen myös teille ja tämän runon saattelemana lähden Magdaleena-ystäväni kera  maanantaina kohti kahden viikon matkaamme Tiberiakseen ja Jerusalemiin.
Mutta --- näin viisaita Eero (jo vanha mies) runoilee:

                                                    Silmäni ovat heikentyneet
                                                    mutta näköni on parantunut:
                                                    näen joka päivä uusia
                                                    kiitoksen aiheita,
                                                    jotka aikaisemmin olivat
                                                    itsestäänselvyyksiä,
                                                    tai joita en edes huomannut.

                                                    Suuren parantajan silmälääke
                                                    tuli halvaksi,
                                                    kun se annettiin suoraan sydämeen.
                                                    Minun ei tarvinnut maksaa,
                                                   eikä Kelan korvata.
      

Oletko sinä nähnyt, miten mahdottoman kauniita ovat liki paleltuneet 'rentunruusut'?

Katse tulevaisuuteen!

Yksityiskohta Chagallin taulusta Noan arkki

Olin kävelyttämässä koiria pikku-Esterin kanssa. Tyttö oli todella pulputustuulella.
- Kun minusta tulee iso, minusta tulee opettaja. Minä haluan olla  äiti, ja minulla on viisi lasta. Niiden nimet ovat Emilia, Pernilla, Armelle, Anna ja Elsa. Sitten minulla on iso pinkki talo ja monta Hepun-näköistä koiraa.

Kuuntelin vierelläni kulkevaa kiharapäätä ja seurailin hänen tulevaisuuteen tähyävien sinisten silmiensä katsetta. Sydäntäni lävistivät huokaukset: - Anna, taivaan Isä, tämän lapsen elämästä muodostua onnellinen, anna hänen unelmiensa toteutua!

Olin mielessäni iloinen tämän tytön tavanomaista haaveista, koska olin kuunnellut samoihin aikoihin eräältä pikkumieheltä toisenlaistakin puhetta.
- Kun minusta tulee iso, niin minä asun pojan kanssa. Ei me hankita lapsia ollenkaan. Kissoja ja koiria vaan.
Tai toisella kertaa: - Jos minulla joskus on tyttöystävä, niin se ottaa jonakin päivänä auton ja ajaa tiehensä.

Siinä sitten mummi ihmettelee ja yrittää löytää sopivia sanoja. Vähän niin kuin Paavali, joka pyytää efesolaisilta: - Rukoilkaa minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta.

On tärkeää tehdä itselleen selväksi, mitä ajattelee, että kykenee tarvittaessa löytämään selkeät ajatukset ja sanat. Niiden avulla sitten voi valaa luottamusta tulevaisuuteen ja valaa lapseen rohkeutta.

Paavali kirjoittaa myös samoille efesolaisille 3:17 parhaimpia toiveitaan: - Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi  ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, että rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.

Kristillinen usko ei saarnaa meille, että olisimme menossa hyvistä ajoista aina vain parempia aikoja kohti. Valitettavasti päinvastoin. Kristinusko haluaa kuitenkin puhua meille toivosta, silloinkin kun maailma muuttuu levottomaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi - välillä tuntuu, että lähes järjettömäksi.

Jeesus puhui seuraajilleen rauhasta, jonka, minkä hän lupasi heille antaa (Joh. 14:27).
"Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon".  

Hänen antamansa rauha on sisäistä rauhaa, jota maailma ei osaa, eikä voi antaa. Sitä ei voi myöskään ottaa pois niiltä, joille se on annettu.
Ympärillä olevat olosuhteet voivat muuttua rajusti ja hallitsemattomiksi, mutta sisäinen rauha pysyy. Se on lahja Häneltä, jolla on isojen ja pienten ihmisten tulevaisuus käsissään.

Yksityiskohta Noan arkki-taulusta. Noa lepäilee kaiken hulinan keskellä.

Katu-uskottavuus

Usko piilotetaan usein jonnekin tosi ylös - tai ainakin mahdollisimman

kauas, ettemme vain siihen törmäisi tai kompastuisi.
Sitä ei saa sekoittaa arkeen, eikä siitä saa puhua niille, jotka eivät kuulu joukkoon. Uskosta puhuminen on sopimatonta ja kiusallista ja aivan liian henkilökohtaista. Ja kuitenkin eräässä nuorten hengellisessä laulussa todetaan, että ..." kuinka kukaan voisi tietää, ellei kukaan kerro."

Siispä kerron maukkaan tositarinan tältä syksyltä --- ystävättärestäni paikallisella bensa-asemalla. Hän oli auttanut minua eräässä kurjassa, ei-maukkaassa kotihommassani, joten annoin hänelle 20e ja sanoin, että osta tällä teille kotiin illaksi jotakin herkullista.
Kotimatkalla hän pysähtyi bensa-asemalle tankkaamaan. Hän oli juuri työntämässä saamaansa seteliä automaattiin kun viereisestä autosta tuli ulos hämmentyneen oloinen herra ja joutui nolona kertomaan viereisellä tankilla seisovalle naiselle, ettei hänellä ollutkaan mukanaan yhtään maksuvälinettä ja bensatankki toitotti tyhjää. Voisiko naapuri lainata pari kolikkoa, että hän pääsisi kotiinsa hakemaan lompakon?

Ystäväni mietti tuokion ja löi sitten saamansa setelin miehen kouraan. Mies äimisteli seteliä ja sanoi, ettei hän voinut niin isoa summaa ottaa vastaan. Silloin ystävättäreni kertoi tarinan siitä, kuinka hän oli sen juuri saanut kiitoksena auttamisesta ja hän on nyt valmis auttamaan sillä seuraavaa tarvitsevaa. Kaivaessaan omaa pankkikorttiaan esille - tankatakseen sillä oman autonsa, hän kertoi miehelle:
" Minä olen uskovainen nainen ja henkilö jolta tämän rahan sain on hänkin uskovainen. Olen varma, että hänkin sanoisi, että nyt sinä tarvitsit sitä seteliä kipeämmin kuin minä."

Tätä tarkoitan, kun toivoisin, että uskosta voisi puhua paikassa kuin paikassa, kunhan se olisi näin luontevaa ja itsestään selvän kirkasta. Tällaiseen tyyliin ei sen vastaanottajalla ole 'nokan koputusta'.
Ollaanpa siis ajan tasalla paikassa kuin paikassa. Evankeliumi on ilosanoma, eikä sitä sovi piilottaa. Se pitää uskaltaa laittaa reippaasti ja rohkeasti jakoon. Kysehän ei ole mistään salaseurasta.

Rohkaisemisesta

Eräs mummi keskusteli lastenlastensa kanssa.
- Tiedättekö, että olette maailman ihanimmat pojat?
- Juu, kyllä me tiedetään. Kaikki jotka meidät tuntee nekin tietää.

Tuntuu hyvältä ajatella tuota keskustelua, sillä poikien vastaus kertoo hyvästä itsetunnosta.
Tie hyvään itsetuntoon ei ole itsestään selvä, sillä se rakentuu päivä päivältä sen kasvua ruokkimalla.

Onnellinen on ihminen, joka saa kokea kokonaisvaltaista hyväksymistä, jolloin hän rohkenee kertomaan kipeistä ja vaikeistakin asioita. Silloin hän kokee voimistuvansa ja rohkaistuvansa.

Toisin käy, jos ihminen kohtaa jatkuvaa arvostelua, vaatimuksia, moittimista ja vähättelyä.
Ja jos hänen kaiken lisäksi tuomitaan kovin sanoin, siitä ei ole yleensä mitään apua. Hän ei halua ottaa sitä vastaan, vaan torjuu sen sulkemalla korvansa. Hän suorastaan taistelee syytöstä vastaan:
"Aina sinä olet sellainen!"

Olisiko mahdollista, että me, jotka itse olemme saaneet tutustua häneen, joka maan päällä eläessään oli täynnä armoa ja totuutta, yrittäisimme kohdata ihmisiä hänen tavallaan?
Kohtaisimme puolisomme, lapsemme, lastenlapsemme, sisaruksemme, ystävämme ja seurakuntamme jäsenet armon ja totuuden näkökulmasta?
Vaikka he eivät ole ollenkaan täydellisiä - niin kuin en itsekään ole täydellinen!

Joskus on sanottava hieman hankaliakin asioita. Jotta voi sellaisia tuoda esiin, pohjalta täytyy ensin löytyä välittäminen ja luottamus.
Jouduin kerran antamaan pikkupojille käyttäytymisohjeita, kun olimme menossa erääseen tilaisuuteen, etteivät olisi liian villejä. Silloin 6-vuotias vilpertti totesi: - Kyllä mummilassa kannattaa olla, kun täällä tulee viisaammaksi.

Jumalalta ei armo, rohkaisu ja rakkaus lopu.
Miksi me ihmiset haluamme vain omia kaiken hyvän ja tiputella sitä kuin pikkulusikalla toisille?

Kysyin mieheltäni, miksi hän ei sano, että rakastaa minua, hipaisee vain nenänpäätäni.
- Kyllähän sinä sen tiedät, hän sanoi.
- Mutta kun minä haluan kuulla sen yhä uudestaan. Rakkausakku pitää olla ladattu!
- Okei, okei, rakastetaan.

Joskus se on näin hakusessa.

Viestejä yläilmoista

Meidän Jumalamme on järjestyksen Jumala. Hän on luonut tämän merkillisen maailman meidän

iloksemme ja ihastukseksemme - ei tuhottavaksi, eikä sotkettavaksi. Voi miten toivottavaa olisi, jos kukin meistä haluaisi suorittaa luonnon ja ympäristönsä kunnioittamisessa edes oman, vähäisen osuutensa.

Mutta asuuko keskuudessamme yhä kaipuu kauneuteen, rauhaan ja järjestykseen? Kun uutisia seuraa niin huonolta näyttää.

Raamattupiirissämme mietittiin viime viikolla sitä, kuinka meidän suuri, tuntematon Jumalamme todella puhui Vanhan testamentin profeetoille, Mooseksesta lähtien. Jopa pikkuiselle ylipapin oppipojalle, Samuelillekin - Hän vaivautui puhumaan - ja niin selvällä äänellä, että poika luuli sen olleen oppi-isänsä, ylipappi Eelin ääni.

Mikä oli se tärkeä sanoma, joka pikku-Samuelille kerrottiin eräänä yönä ja vieläpä kolmeen eri kertaan? Sanoma oli merkillinen ja kovin vaikea edelleen kerrottavaksi ja sen ydin oli suorastaan raju. Otan Herramme pitkästä yöllisestä puheesta Samuelille tähän yhden jakeen verran Raamatun tekstiä:
1. Sam 3: 13: "Minä (Herra) ilmoitan hänelle (Eelille), että tuomitsen hänen sukunsa ikuisiksi ajoiksi sen rikoksen tähden, kun tiesi poikiensa pilkkaavan Jumalaa, eikä pitänyt heitä kurissa".

Näin vaikean sanoman joutui pikku-Samuel kertomaan kunnioittamalleen ylipapille. Koska ylipapin omat pojat olivat siis kelvottomia ilmoitti Jumala, että hän oli valinnut Samuelin heidän tilalleen - kasvatettavaksi ylipapin tehtävään.

 1. Sam.3; 19-20: " Samuel kasvoi, ja Herra oli hänen kanssaan, eikä antanut yhdenkään sanoistaan varista maahan. Koko Israel Daanista Beersebaa tiesi, että  Samuelille oli uskottu Herran profeetan tehtävä." 

Puhuuko Jumala yhä meille, oman aikamme kovakorvaisille ihmisille? Kyllä hän puhuu -
selkokielelläkin - mutta useimmiten siten, että Hän vaikuttaa mieleemme, antaa ajatuksia ja kuiskaa ehdotuksia, joista saamme itsenäisesti toimien valita ne, jotka koemme omiksemme.
Niin. Ja totta kai vanha ohje siitä miten Jumala yhä meille kaikille puhuu, halusimme tai emme - kuuluu näin:

Jumala kuiskaa meille luonnossa, puhuu meille Raamatussa ja huutaa megafoniin vaikeuksissa.

Se on sitten jokaisen oma asia uskooko sen, että kaiken aikaa olemme Hänen kämmenellään - ja  sen, ettei hänen sallimattaan mitään meille kellekään tapahdu. Ja kun sitten kaikkea kurjaakin tapahtuu, saamme usein vasta jälkikäteen ymmärryksen siitä, miksi jotakin niin ikävää pääsi käymään.
Huusiko Hän juuri silloin minulle megafoniin?

.Kuva: Jumala kuiskaa meille luonnossa............................................................................................

Syksyä kaikille!!!

Rohkaistu elämään

Tykkään kovasti joukkoliikenteestä ja istuin taas eräänä tavallisena, harmaana päivänä bussissa omissa ajatuksissani.
Silloin mieleeni pamahtivat sanat: SITÄ KUKKII JA KANTAA HEDELMÄÄ YHTÄ AIKAA.
En tiedä, oliko lause omasta päästäni vai mistä peräisin, mutta mielestäni se oli niin totta, että minun oli kaivettava kynä esille ja kirjoitettava se muistikirjaani.

Monet ajattelevat, että kun ikää on jo kertynyt, niin ei kannata aloittaa mitään uutta. On aika käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan TV:stä lempisarjoja ja vaalia oman mukavuusalueen rajoja. Tuntuu että moni hyväkuntoinen ja terve ihminen rajaa elämäänsä, välttelee vaivalloisia asioita ja maksimoi vain omaan elämäänsä "herkkuja".

Ei kannata kuitenkaan heittää "kirvestä kaivoon" ja ryhtyä lepäilemään laakereilla. Vielä on paljon sellaista, missä voi olla mukana.

Jumalakin lupaa olla mukana elämässämme ja sen erilaisissa projekteissa. Hän sanoo Jes. 46:4
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan.  Niin minä olen tehnyt, ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.

Monet Raamatun henkilöt aloittivat työnsä vanhempina. Mooses sai näyn kansansa vapauttamisesta 40-vuotiaana, mutta joutui paimentamaan lampaita vielä 40 vuotta. Siellä erämaan hiljaisuudessa häntä kasvatettiin, muokattiin ja valmisteltiin. Vasta 80-vuotiaana Jumala ilmestyi hänelle, ja Mooses lähetettiin suorittamaan elämäntehtäväänsä: pyytämään faaraota päästämän israelilaiset palvelemaan Jumalaansa.  

Vaikka et olisi vielä varttuneempaa sukupolvea, saatat ajatella, ettei sinulla ole nytkään voimia minkään uuden aloittamiseen, työ ja perhe lohkaisevat niin suuren osan elämästäsi, ettei aikaa tunnu jäävän mihinkään muuhun.

Joudumme taistelemaan oman riittämättömyytemme kanssa koko ikämme kuten Paavali. Emme tiedä, mikä Paavalin elämän "pistin" oli. Tiedämme vain sen, että kun olemme heikkoja, niin Jumala tulee vahvaksi. Paavali sai omaan kipuiluunsa vastauksen: - Minun armossani on sinulle kylliksi, sillä voimani tulee esiin heikkoudessa.

Jos pidät itseäsi heikkona, vanhana tai raihnaisena, älä jää paikoillesi lepäämään. Vedä kuten kuvan nainen kengät jalkoihisi ja katso ympärillesi, missä sinua tarvitaan.

Kerron tästä yhden esimerkin.
Kun olin Santorinilla, sain sinne lauantaiaamuna kuudelta Salomelta tekstiviestin:
REKKA PERILLÄ ROMANIASSA. VIISI SEURAAVAA LOOTAA PAKATTU.

Operaatio Possible joka oli alkanut elää Salomen päässä viime kevättalvella, oli päässyt yhteen välitavoitteeseensa. Suuri rekka oli perillä Romaniassa. Sen lasti odotti paikallisia käsipareja, jotka olivat valmiina kokoamaan Suomesta lähetetyistä käytetyistä, mutta hyväkuntoisista vauvanvaatteista äitiysavustuspakkauksia. Niitä tehtiin köyhistä köyhimmille äideille mm. 13-vuotiaille raiskatuille romanitytöille, joilla ei ole yhtään mitään.
Ja koko tuon rekkalastin takana oli yksi pikkuinen mummi, joka oli kotipaikkakunnallaan järjestänyt vauvanvaatekeräyksen, josta sitten ihmiset olivat innostuneet.
Kaiken takana siis yksi pikkuruinen mummi, jonka sydäntä äitien pohjaton köyhyys oli koskettanut!

Nöyryydestä.

Kymmenkunta vuotta sitten olin 'kartanlukijana' seurakunnan työntekijöille, jotka oli kutsuttu Inkerin kirkon (johonkin?) muistojuhlaan. Heitä oli kuusi. Venäjänreitit osaava pikkubussin kuljettaja ja minä, joka olin tulkkina matkalla, istuimme edessä.
No  - me etupenkkiläiset kulutimme matka- aikaamme kuunnellen takapenkkiläisten juttuja. Heillä tuntui olevan hauskaa. Meille reitti oli jo niin tuttu, että matkanteko kävi  työstä, joten 'kuokimme' innolla matkalaistemme vitsailuista.
Seurueelle tuntuivat maistuvan etupäässä heidän omaan työalaansa liittyneet hauskat jutut. Vitsitkin oli kehitelty heidän oppikirjansa, Raamatun, kertomuksista. Olimme siitä suoraan sanoen vähän ymmällämme, enkä oikein tiennyt saiko niille edes nauraa, vaikka hassuja olivatkin.
Kun tänä aamuna mietiskelin kirjoitelmani aihetta ja ajauduin sanaan 'nöyryys', palautui tuo hassu matkaseurue mieleeni ja yhden heidän jutuistaan kirjoitan tähän - mausteeksi.

Autossa istuva kanttori kysyi kavereiltaan:" Tiedättekö kuka oli Raamatun notkein mies." Peräpenkillä syntyi syvä hiljaisuus. Lopulta kanttori joutui itse vastaamaan kysymykseensä. " Hän oli tuhlaajapoika. Hänestähän kerrotaan, että kun hän alennustilassaan nöyrtyi ja päätti palata kotiin, perheensä luo - hän meni itseensä."

Minä taas satun tietämään, että Mooseksen sanotaan olleen nöyrin mies maan päällä. Hän keskusteli jopa itsensä Jumalan kanssa, aivan niin kuin ystävän kanssa puhutaan, kasvoista kasvoihin.
(2 Moos.33:11).

Daavidkin oli nöyrä. Hän katui syntejään, teki niistä parannuksen. ja kehotti meitäkin ottamaan hänestä tällä alueella oppia.
Ja entäpä Jeesus. Hän suostui kuolemaan meidän puolestamme. Huh huh.

Mutta voi. --- NÖYRYYS ei ole nyt muodissa. "Minä" - sen sijaan on. Miksi näin? Sekoittaako tämä nykyinen aika nöyryyden ja nöyristelyn.
Kun kaivoin sanan nöyryys merkitystä vähän syvemmälti oivalsin, että nöyristely on ihmisten välistä säpinää, nöyryys sen sijaan ihmisen ja Jumalan välinen suhde.

Jumalansa tunteva ihminen tunnistaa ja tunnustaa oman heikkoutensa tässä luomakunnassa ja ymmärtää tarvitsevansa armahtajaa ja pelastajaa. Tämän nöyryyden kokenut ei enää 'elvistele'. Omin avuin ei mennä iankaikkiseen elämään. Ei vaikka olist kuinka hyvä... ja anteliaskin.

'Nöyryys' on ylpeyden vastakohta!! Sitä kannattaa pohtia.

Luojan kaunein ajatus

Heräsin eräänä aamuna siihen, kun mieheni kuunteli aamuhartautta. Radiosta soljui irlantilaistyylistä musiikkia ja naisen ääni lauloi. Tunnistin laulajan ja laulun, se oli Maria Laakson Luojan kaunein ajatus. Laulu on hyvin suosittu kastetilaisuuksissa, ja olen kuullut sen tänä kesänä konfirmaatiotilaisuudessa. Sen sanat oikein hivelevät sielua ja saavat sydämen hyvästä mielestä sykkyrälle. (Olen kopioinut laulun sanat youtubesta. Sorry, jos olen kuullut jotain väärin!)

"Kauan ennen kun tänne synnyit

sinut tunsi jo Jumala.

Oli päiväsi pilvisinkin hänen tiedossansa,

joka ainoan päiväsi jo ennen syntymääsi. 

Olet kuva rakkaudesta

Luojan kaunein ajatus.

Ajatuksista Luojan synnyit,

tarkoituksen sait elämään.

Joka hetkesi hän on luonut, tuntee myös matkan pään.

Hän on kaikessa kanssasi ja kantaa taakkojasi.

Olet ihme, taivaan lapsi,

Luojan kaunein ajatus."

Miten musiikki voi välittää hengellistä sanomaa sukupolvesta toiseen?

Laulut muuttuvat vuosikymmenten kuluessa, mutta niiden sisältö säilyy samanlaisena.
50-luvun koululaiset lauloivat aamuhartauksissa Ystävä, sä lapsien ja saivat samaa turvaa sanoista:"Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa." tai loppusanoista  Onni täällä vaihtelee, taivaan Isä suojelee."
Myöhempinä vuosikymmeninä virsikirjaan tuli useita rohkaisevia lastenlauluja. esim. "Taivaan Isä suojan antaa, hän on Isä jokaisen. Lapsen huolet hän voi kantaa paremmin kuin ihminen".
Eräs kaikkein rohkaisevimpia lasten virsiä on Pirkko Halosen Jumalan kämmenellä, joka on sopiva aivan pienille päiväkoti-ikäisillekin, mutta olen laulanut sitä myös nuoren perheenäidin hautajaisissa. Yksinkertaisuudessaan laulun sanat eivät ole kuluneet vuosikymmenien aikana, päinvastoin koen ne tällä hetkellä hyvin puhutteleviksi.

Äitini lauloi virsiä tai hengellisiä lauluja töitä tehdessään. Temperamenttisena ihmisenä hän lauloi niin voimakkaasti, että keittiö raikui. Muistan voimaannuttavan ilmapiirin, kun hän veteli täydestä sydämestään: "Laula matkalainen korpimaan, laula vaikk' on synkkä taival vaan."

Sanaton, soitettu musiikki voi puhutella lasta myös voimakkaasti.  Muistan itseni soittamassa yhdessä kummisetäni kanssa Bachia - minä pianolla, Kalle-setä viululla - Rakkahin Jeesus, miks´viivyt sä vielä. Raskas on kulkuni maisella tiellä, elon  tiellä.
Vaikka lapsenmieleni ei tavoittanutkaan kummisedän ajatuksia, niin kaipuu ja taivasikävä oli soittohetkessämme  voimakkaasti läsnä.

Rohkaistutaan mekin tarjoamaan seuraavalle sukupolvelle turvaa ja rohkaisua laulujen  ja virsien syvällisiksi hioutuneiden sanojen ja koskettavien sävelten kautta.

P.S. Ja vaikka oma laulaminen tai soittaminen ei onnistuisikaan, niin aina voi sanoi sanoa: - Kuunnellaanpas tämä kappale youtubesta!

Tyhmyyden ylistys.

Löysin jokin aika sitten Facebookista mielenkiintoisen kirjoituksen. Se oli pääkirjoitus nettilehdessä, jonka nimi on INHIMILLISIÄ UUTISIA. Lukemani juttu oli oli lehden päätoimittajan, muusikko Olavi Uusivirran vuodatus - otsikolla: Tyhmyyden ylistys. Kirjoitus oli ihana!

Tuo otsikko vei minut kyllä ensin kauas - kauas 1970-luvulle - jolloin erään taidokkaan hollantilaisen satiirin, Erasmus Rotterdamilaisen, unohtumaton teos, Tyhmyyden ylistys (Moriae Encomium)ilmestyi suomeksi --- Kauko Kareen kääntämänä. Sekin oli vaikuttava.

Olemme kaikki yksilöitä - kaikki niin ihastuttavan erilaisia!

Opetin kaikki viimeisimmät työvuoteni erityisluokkia ja vasta niinä vuosina tajusin, että olisi pitänyt erikoistua jo aivan alun alkaen. Minulla on iso lokero sydämessäni juuri niitä lapsia varten, jotka ovat jollain tavalla tavallisesta peruslapsesta - syyttään poikkeava. Tyhmäksi nimittäminenkin saattaa olla syy, ettei mahdu toisten joukkoon. Siksi lukemani nettikirjoitus osui ja upposi - ja ehkä siksikin, että saatoin siitä löytää myös itseni. Perheiden sisälläkin kun on usein kaikenlaista lokeroimista. Minunin lokeroni päällä luki lapsena: "Tuhma ja tyhmä".
Puolustaudun tätä perheeni lokeroimista vastaan nyt eläkkeellä, Pikku Prinssin sanoilla: " Aikuiset eivät koskaan ymmärrä mitään, eivätkä lapset jatkuvasti jaksa selittää heille asioita." ( Antoine de Saint Exupery.)

Nyt suoraa lainausta nettilehdestä: " Kaikki me olemme tyhmiä, kukin omalla tavallamme.
Oleellista on vain se, miten suhtaudumme omaamme ja kaverimme tyhmyyteen. Tärkeää on yrittää ymmärtää ajatuksia ja ihmisiä, joita ei voi ymmärtää.

Me olemme siis kaikki tyhmiä. Tyhmyyden suunta vain vaihtelee. Ydinfyysikko voi tuntea tyhmyyttä  jalkapallon edessä ja toimitusjohtaja mankelin. Parisuhdeterapeutti tuntee tyhmyyttä rakkauden edessä ja pappi Jumalan".

Iso kirja on täynnä kyseisen alan viisautta ja ohjeita. Mm.

- Herran pelko on viisauden alku.
- Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä. (Snl 9)  Ja...
- Älä ole viisas omissa silmissäsi - ( tai sinun käy samoin kuin kuvamme naisen. Jäät yksin ).