Lentää, lentää

Muistan työajalta erään tokaluokan, jonka kanssa meille syntyi mukava tapa. En muista, mistä se sai alkunsa, mutta hyvin usein käsityötunneilla, kun menossa oli jokin työvaihe, jossa tehtiin vain jotain rutiininomaisesti eteenpäin, eikä kukaan tarvinnut kummemmin apua, niin alettiin jutella. Suosikkiaiheemme oli: missä kukin on hyvä.

Yleensä lapset halusivat kuulla oman erityislaatuisuutensa opettajalta, mutta toiset oppilaat osallistuivat myös innokkaasti sen kertomiseen. Huomattiin, että joku on erityisen hyvä päässälaskussa, toinen taas kirjoittamaan hauskoja tarinoita, kolmas juoksukisoissa vikkeläjalkainen. Eräs tyttö toi luokkaan syksyisin ja keväällä kauniita kukka-asetelmia, niitä ihailtiin.
Vaikka olimme käyneet tätä keskustelua jo useammalla tunnilla, niin lapset pyysivät uudelleen: - Puhutaan taas siitä, missä kukin on hyvä!

Huomionarvoista oli se, että puhuttiin tarkasti, ei sanottu ylimalkaisesti, että joku on reipas poika/tyttö. Kaiveltiin todella esiin se, mikä asia oli kenessäkin ainutlaatuista. Ja voi niitä iloisia, hieman ujostelevia hymyjä, kun sai kuulla tällaista!

Kaikki me kaipaamme rohkaisua. Rohkaisun tarve ei riipu iästä, yhtä hyvin sitä kaipaavat lapsi, nuori, työikäinen aikuinen ja jo pitkän elämän elänyt.

Kun rohkaistut rohkaisemaan, et menetä siinä itse mitään, vaan saat moninkertaisesti takaisin.
Olen kuullut monen suusta: - Kiitos, että silloin kun olin luokallasi / opetusharjoittelijanasi yliopistolta, kun sanoit minulle ...  Ja sitten kuulen sanoneeni jotain, minkä olen itse jo tyystin unohtanut, mutta rohkaisun sanat ovat olleet tälle ihmiselle osuvat ja vieneet häntä eteenpäin.
Rohkaiseminen on ihmisen auttamista.

Useinkaan rohkaiseminen ei ole kovin isoa ja kummallista. Se on toisen ihmisen ja hänen tarpeittensa huomaamista. Se on etsimisen, epävarmuuden ja heikkouden näkemistä, se on ihmisen näkemistä niin kuin Jumala hänet näkee.

Sananlaskut 15:4 Lohduttava puhe antaa elämänrohkeutta.

Sananlaskut 15: 30 Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin.

Silloin melkein lentää! 

Siunauksesta

Siskoni on pienestä pitäen tykännyt vain aurinkoisista päivistä. Siinä olemme kovin erilaisia. Minusta taas  pilviset ja tihkusateiset päivät ovat ihania, koska silloin ei tarvitse tehdä tai yrittää mitään erityistä. Voi ilman mitään vaatimuksia istahtaa koko päiväksi työpöytänsä ääreen: kirjoittaa, lukea, opiskella ja touhuta omia pieniä juttujaan.
Olen toki tänä keväänä nauttinut suunnattomasti lämmöstä ja auringonpaisteesta, kun luonto hehkuu rehevän vihreänä, ja on täynnä kukkien väriloistoa. Parhaillaan sireenit kukkivat saunan oven pielessä, ja omenapuu pursuaa vaaleanpunertavia kukkiaan ikkunani edessä.
On tuntunut siltä, kuin Jumalan suuri siunaava käsi lepäisi ihanan maiseman yllä.

Vanhassa Testamentissa mainitaan siunaus - siunaa - siunattu - siunaaminen- sana n. 600 kertaa.
Siunaaminen on Jumalan ominaisuus.  Jo jouluyönä enkelit julistivat Jumalan kunniaa, ja maan päälle rauhaa ihmisille, joita hän rakastaa. Jouluevankeliumissa näkyy Jumalan hyvä tahto, se että hän iloitsee saadessaan tehdä ihmisille hyvää.

Jeesus sanoo itsestään, että hän on tullut maailmaan, jotta ihmisillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Siis ei pelkästään hyvin, vaan kaikkea hyvää runsaasti - yllin kyllin!

5. Moos. 28 luettelee siunauksia toisensa jälkeen, jotka Jumala on valmis antamaan häntä kunnioittaville ihmisille. Kirjoitan luvun alusta muutamia siunauksia, mutta voit itse lukea lisää.

"Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin.
Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato teidän karjanne vasikat ja karitsat.
Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne,
Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan.

Herra antaa teille siunauksensa, hän siunaa vilja-aittanne ja antaa tiedän menestyä hankkeissanne. . .
Ja vielä:
Herra avaa teille aarreaittansa, taivaan, niin että maa saa sadetta ajallaan, ja hän siunaa kaikki teidän toimenne ...

Vaikka monet noista VT:ssa luetelluista siunauksista tuntuvat kuuluvan karja- ja maatalouden piiriin, on helppoa kuitenkin ymmärtää Jumalan huolenpito, joka tulee avuksi tämän päivän ongelmiin: työttömyyteen, liikaan työmäärään, rahahuoliin, asunto-ongelmiin ja sairauksiin.
Hänen siunaava kätensä ylettää tähänkin aikaan.

Paavali viittaa VT:n lupauksiin galatalaiskirjeessään ja sanoo, että Kristukseen uskovat saavat Aabrahamin siunauksen. Se tarkoittaa kaiken hyvän moninkertaista runsautta.

Kun kiirehdin rantaan kuvailemaan blogin kuvia, en huomannut taivaalla olevaa sateenkaarta. Näin sen vasta kännykkäni kuvavirrassa. Sateenkaarihan on yksi Jumalan lupauksen ja siunauksen merkki.

"Niin kauan kuin maa pysyy,
ei lakkaa kylvö eikä korjuu,
ei vilu eikä helle,
ei kesä eikä talvi,
ei päivä eikä yö."

Pysähtyneenä

Blogimme seuraajat ovat ovat huomanneet vuosien kuluessa, että olemme päivittäneet blogia vuorotellen Salomen kanssa muutaman päivän välein. Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä havahtuneet siihen, että Salome ei ole päivittänyt vähään aikaan, vaan minä, Magdaleena, olen ollut kirjoittajana.
Salome on nyt sairaalassa heikossa kunnossa.
Pyydänkin kaikkia blogiystäviämme rukoilemaan hänen puolestaan.

Rakkauden lähde meille

rohkeutta pulppuaa.

Voimaa virtaa uupuneille,

Kristus meitä koskettaa.

Viiniksi hän häissä kerran

muutti veden arkisen.

Vielä voima saman Herran

uudistaa voi ihmisen.

                                                                                            Virsi 823:2 Anna-Mari Kaskinen

Elämänpuun puhetta

Tiberiaassa ollessamme tein Ruutin kanssa päivän retken lähellä ylhäällä kukkuloilla sijaitsevaan naapurikaupunkiin, Safediin. Matkasimme sinne rämisevällä paikallisbussilla ja ohitimme useita  Raamatussa mainittujen paikkojen tienhaaroja kuten Korasin ja Betsaida, joiden kohtalosta Jeesus puhui.
Lähes koko ajomatkamme ajan rinteen alapuolella välkkyi Gennesaretin järven hopeansininen, autereinen pinta.
Maininnan Safedin kaupungista voi myös löytää Raamatusta. Siellä sanotaan, ettei vuorella oleva kaupunki voi jäädä pimeyteen. Totta se olikin, iltaisin kaupungin valot saattoi nähdä kauas ympäristöön - jopa meidän asunnollemme, Shalomkotiin, asti.

Safedin kaupunki tunnetaan mm. taiteilijoiden kaupunkina. Kiersimme Kati-Ruutin kanssa kapeita kujia, joissa taidegallerioita sijaitsi aivan vieri vieressä. Kun jokaisella taiteilijalla oli oma tyylinsä, niin erilaista katseltavaa ja ihailtavaa riitti.

Olen liittänyt tähän blogipäivitykseen eräässä käsityöliikkeessä näkemäni silkkisen rukousliinan päässä olevasta käsintehdystä koristeesta, joka käsityötaiteilijan mukaan esittää elämänpuuta. Puu kiinnitti huomiotani hohtavilla silkkilangoillaan, mutta erityisesti se puhutteli rakenteellaan.

Puulla oli runsas ja värikäs lehvistö,  joka ylettyi liinan reunasta toiseen.
Mutta puu tarvitse terveeseen  kasvuun ja  pysyäkseen tasapainossa myös vahvat juuret.

Elämänpuumme ei voi olla vain kukoistavaa lehvistöä, vaan sen pohjana täytyy olla tietoisuus siitä, mihin kaikki hyvä perustuu.
Kaiken perustana on oman tilan näkeminen ja tunnustaminen, oman asemamme ymmärtäminen Jumalan edessä. Psalmirunoilija pyytää:

Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni.
Tarkatkoot sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?

Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi.
Sen tähden, Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi.
Sinua vastaan olen rikkonut, olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Käännä katseesi pois synnistäni ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.

Jumala luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.

Elämänpuun terveet ja vahvat juuret imevät voimansa Jumalan antamasta armahduksesta.

Elämänpuun kukoistavat, viheriöivät ja kukoistavat oksat levittäytyvä ympärillensä tutkivina, suojaavina ja kantavat hedelmää vain Jumalan armosta.

En oo varma

Vuosia sitten minulla oli hoidossa kesälapsi, 9-vuotias poika, jonka kanssa kävin päivittäin tämmöisiä keskusteluja.

- Haluaisitko lähteä kanssani kauppaan, ostettais sulle jäätelöä?
- En oo varma.

- Onko tämä sininen sinun T-paitasi?
- En oo varma.

- Mennäänkö rantaan uimaan?
- En oo varma.

- Mitäs jos mentäis nyt nukkumaan?
  Ja taas kuului sama vastaus: - En oo varma.

Lapsi oli elänyt niin epävakaissa olosuhteissa, että hän oli oppinut suojautumaan olemalla varovainen. Mistään ei voinut - eikä saanut - olla varma, ettei tulisi pettymyksiä ja ikäviä yllätyksiä.
Lupauksiin ei kannattanut suhtautua varmana. Omalla tiedolla ja omilla mielipiteillä ei ollut väliä, kannatti kuulostella varovasti ympärillä olevien aikuisten oikkuja



Raamattu opettaa meille asioita varmoina.
Luukas perustelee kirjoittamistaan Teofilokselle Luuk. 1:4
jotta tietäisit, kuinka luotettava sinulle annettu opetus on.

Paavali puolestaan korostaa pyhiä kirjoituksia, jotka Timoteus on tuntenut lapsuudesta asti. Hän sanoo, että jokainen pyhä Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2. Tim:15-16

Näistä kirjoituksista voi saada varmuuden siitä, että Jeesus pelastaa syntisiä. Joh.3:16
ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Jumala ei luovuta kutsumistaan, vaikka ihminen karkailee ja rimpuilee, hän ei jätä työtään kesken
Fil. 1: 6 Paavali sanoo:
Minä luotan siihen, että Jumala joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen.

Paavali nostaa Abrahamin esikuvaksi uskonsankarista, joka ei epäillyt, vaan sai voimaa uskostaan. Hän eli varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen, mitä on luvannut. Room. 4: 20-21

Hieno vakuutus Jumalan vankkumattomasta tuesta löytyy Room. 8: 38-39
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu, voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa, meidän Herrassamme.

Näin alkuvuonna ajatukseni kiinnittyy sanaan tulevaiset. 
Voin turvallisesti luottaa siihen, ettei mikään edessä oleva asia ole Jumalalle tuntematon.
Kaikki on hänen tiedossaan ja hallinnassaan.

Tikapuuni eivät katkea kesken, vaan tiedän minne olen kipuamassa. Voin olla varma määränpäästäni.


Puhuttelevat veistokset on kuvattu Safedin taiteilijakaupungissa Israelissa.
Valitettavasti en tiedä taiteilijan nimeä ...

Ystävänpäivän aikaan

Tyttäreni lähti viettämään yksin laatuaikaa.
Hän otti auton ja ajoi muutamaksi päiväksi maaseudun rauhaan. Häntä ei huolestuttanut eläminen paikassa, missä lähinaapurin valot vilkkuvat kaukana järven takana.
Hän asettui tyytyväisenä taloksi ja alkoi hääräillä niin kuin vanhassa talossa pitääkin.
Hän lapioi pihatien lumesta, kantoi puita liiteristä ja sytytteli tulet uuneihin.
Hän ei halunnut avata edes radiota, televisiosta puhumattakaan, tulen humina uuneissa riitti viihdykkeeksi.

Mutta kun huoneet lämpenivät, niin jopa alkoi tapahtua! Pieni ja harmaa olio vilisti lattian poikki, toinen pisti vaalenpunakorvaisen päänsä esiin lattianrajasta ja kolmas putosi piipunraosta uunin kylkeä pitkin. Tytär alkoi päättäväisesti puuhailla laudankappaleiden ja vasaran kanssa, tiukkana hän sulki kutsumattomien vieraiden kulkureitit.
Kavereilleen hän lähetteli urheita tekstareita: "En ole täällä ollenkaan yksinäinen! Ystäviä riittää."
       
Parin päivän kuluttua mieheni ja minä kuitenkin lähdimme kutsumattomaksi pelastuspartioksi kahden koiran kanssa, joista toinen on pihakoira, luulimme, että koira olisi armoton hiirenmetsästäjä. Toisin kuitenkin kävi: tämä koira olikin poikkeusyksilö ja suorastaan pelkäsi hiiriä!


Joskus on virkistävää olla yksin. Jos yksinäisyys on kuitenkin jatkunut pitkään, ja siihen on joutunut tahtomattaan, mieli voi muuttua epätoivoiseksi.
Silloin on tärkeää muistaa, että on olemassa yksi, joka ei koskaan väisty viereltä. Hän on elävä, kaikkialla oleva Jumala.

Vaikka elämäntilanteet muuttuvat, niin surun ja yksinäisyyden keskellä on hyvä tarttua ajatukseen, ettei Jumala ei kuitenkaan muutu. Hän on yhtä luotettava silloinkin, kun meillä on vaikeaa ja paha hätätilanne kuin hyvinä ja onnellisina päivinä.

Raskailta ja vaikeita ajanjaksoilta kukaan ei voi elämässään välttyä. Hyvää  varustautumista jo etukäteen hyvinä aikoina on Jumalaan tutustuminen ja Raamatun lukeminen. Silloin vaikeiden aikojen tullessa tietää keneen voi turvata.

Kun mietin yksinäisyyttä ja Jumalan siihen tuomaa lohdutusta, mielessäni alkoi soida Aino Pekkarisen runo "Yksin en kulje, en hetkeäkään",  joka muistuttaa siitä, että Jeesus on paras ystävämme. Hän ei jätä meitä hetkeksikään oman itsemme varaan.

Mietin, mistä löytäisin Pekkarisen laulun sanat. Kävelin alakerran varastoon ja tempaisin hengellisten lehtien pinon keskivaiheilta kolmen vuoden takaisen lehden, jonka avasin "sattumalta". Juuri siinä avaamallani aukeamalla olivat etsimäni laulun sanat!




Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen varjellen,
nostaen auttaen.
Kanssani hän käy 
kautta
maailman tään. 


Magdaleena ja Salome toivottavat
iloista ystävänpäivää
kaikille blogin lukijoille!

Kantaa

Päijänteen jäätyminen kesti kauan tänä talvena. Avoin vesi velloi pitkään Varaslahden rannoilla.

Kun sitten alkoi sataa lunta, se muodosti pettävän kerroksen ohuen hyhmän päälle.

Koirani, joka on tottunut siihen, että laskeudumme talvisin polkua jäälle, ei ole millään tahtonut ymmärtää sitä, ettei jäälle ole voinut mennä kävelemään ja telmimään. Joka kerta kun ohitimme rantaan menevän polun, se kiskoi toiveikkaana, että tännepäin!

Vasta tammikuun puolivälissä sitten Päijänne alkoi jäätyä. Eilisaamuna kun kävin taas koirani kanssa katsomassa lahden jäätilannetta, niin uimarantaa vastapäätä olevaan saaren nuotiopaikalle vei hiihtolatu, mutta meille kahdelle sopivia kävelypolkuja ei ollut vieläkään syntynyt.

Tuntuu hyvältä olla turvallisella maaperällä tai kestävällä jäällä. Joskus elämä saattaa mennä niin vaikeaksi, että tuntee olevansa kuin lastu laineilla, eikä tukea missään. Kun joutuu tällaiseen tilanteeseen, ovat ystävät tarpeen.
Ystävät ovat kanssamme aurinkoisina ja pilvisinä päivinä. He seisovat rinnallamme silloin, kun myrskyää. Pienikin lohduttava sana voi olla sellainen, johon takertua, vaikka se olisi kuinka kliseinen: - Asioilla on tapana järjestyä. Tai: - Älä sure, elämä kantaa.

Sananlaskuissa huudahdetaankin ilahtuneena: -Kuinka hyvä onkaan oikeaan aikaan sanottu sana! 
Snl. 15:23

Uskovilla ihmisillä elämän vastamäissä ovat tukena Raamatun lupaukset, joihin takertua. Kun Mooses siunasi Israelin, hän sanoi: - Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat ikuiset käsivarret. 5. Moos. 33.

Silloin ihminen voi rauhoittua ja sanoa kiitollisena: - Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Ps. 139:5

Eikä edes jään murskaaminen ole Jumalalle temppu eikä mikään. Hänellä on vaikeuksiin ratkaisu, pelkoihin ja ahdistuksiin lohdutus.

Focus on God

Olen viime yönä palannut safarilta Etelä-Afrikasta. Lähdin matkalle hyvin epäröivällä mielellä, koska en osannut odottaa mitään. Kuitenkin jo ensimmäinen aamuajelu avoimella maastoautolla koukutti minut täysin Afrikkaan ja eläimiin.
Olimme lähteneet viideltä liikkeelle ja ajoimme punahiekkaista tietä akaasiapuiden keskellä. Silloin tien keskellä nousevaa aurinkoa vasten seisoi puidenkorkuinen kirahvi. Aamun valo ympäröi kirahvin kuin sädekehä. Eläin ei ollut millään tavoin pelokas. Myöhemmin kirahvit osoittautuivat niin uteliaiksi, että kuljimme monena päivänä mieheni kanssa tietä, jonka toisella puolen muutaman metrin päässä meitä seisoi ihmettelemässä puoli tusinaa kirahveja, ja tien toisella puolen nyhti seepralauma ruohoa, niiden takana hyppeli kymmeniä antilooppeja ja yksinviihtyvä gnu huuteli nimeään varjossa läheisen puun alla.

  

Vaarallisemmat eläimet olivat sähköaidalla aidatulla alueella, jonne pääsi vain safariauton kyydissä. Autoa eläimet eivät pelänneet ollenkaan, joten niiden viereen oli helppo päästä.
Näimme leijonaperheen, jonka kolme pentua lähtivät isä- ja emoleijonan seuratessa saalistamaan virtahepoa. Hippo-parka näytti kovin paksulta ja kömpelöltä, kun laukkasi henkensä hädässä pakoon sitä piirittäviä nuoria leijonia. Onneksi lähellä oli lampi, jonka turviin hippo pääsi sukeltamaan. Leijonat jäivät lammen rannalle tyytymättöminä katselmaan hipon sukellusta - eiväthän kissat kastele tassujaan.

Olin etukäteen katsellut youtube-videoita Kololosta, mutta vakuuttunut siitä, että ne eivät voi olla mahdollisia. Tuntui kummalliselta ajatella, että voisi turvallisesti kävellä villieläinten keskellä, ja että terasssin eteen voisi ilmestyä outoja vierailijoita. Saimme kuitenkin pari kertaa rappujen eteen rauhassa märehtiviä antilooppeja, edestämme vilisti paviaanilauma villisti kiljuen ja seurasimme kymmenien elefenttien laskeutumista jonossa vastakkaiselta vuoren rinteeltä samalla kun söimme parvekkeella lounastamme. 

Kun ajoimme lähtöpäivänä Johannesburgin lentokenttää kohti, poikkesimme Pretorian kaupungissa.
Pretoriaa lähestyttäessä oli kaksi valtavaa n. 20 metriä pitkää valomainosta, jotka saivat hyvälle mielelle. Ensimmäissä oli teksti: JESUS LOVES YOU. Sen alareunassa oli viittaus tuttuun raamatunkohtaan Joh. 3:16.
Toinen  20-metrinen valomainos yllätti: siinä oli nuoren tytön kasvot, joille tuuli oli puhaltanut vaaleaa tukkaa. Teksti kertoi FOCUS ON GOD sekä viittaus Jesajan kirjaan.

Tunsin mielessäni, että näihin sanoihin tiivistyi koko matkani Etelä-Afrikkaan, kaikki näkemäni eläimet ja muut luonnon ihmeet. Kaikki tiivistyi ajatukseen Luoja Jumalasta ja siihen, että hän on kaiken takana, että koko tarkoituksenmukainen monimuotoisuus ja ekosysteemi ei ole vain puhtaan sattuman tulosta, vaan että kaiken takana on ihmeellinen äly ja suunnitelma siitä, miten kaikki toimii.
Yhdenkään seepran nahka ei ole samanlainen, kuten meidän jokaisen sormenjälkikin on erilainen.
Focus on todellakin Jumalassa.

Matkaan

Herra, sinä olet minut tutkinut,

sinä tunnet minut.

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät,

jo kaukaa sinä näet aikeeni.

Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,

perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.

Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,

jota sinä, Herra, et tuntisi.

Sinä suojaat minua edestä ja takaa,

sinä lasket kätesi minun päälleni.

Sinä tiedät kaiken.

Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,

minne voisin paeta sinun edestäsi?

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,

vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin

tai muuttaisin merten taa,

sielläkin sinä minua ohjaat,

talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin:"Nyt olen pimeyden kätköissä,

yö peittää päivän valon",

sinulle ei pimeys ole pimeää,

vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,

pimeys kuin kirkas valo.

Psalmi 139: 1-12

Terveiset Etelä-Afrikasta safarilta, missä olen leijonia katselemassa. t. Magdaleena

Mä rakastan mun arkee

Usein nukkumaan mennessäni toivon mielessäni, että olisipa pian jo aamu, että voisin nousta ylös keittämään kahvia ja lukemaan aamun uutisia.
Voisin pukea ulkoiluvaatteet ja lenkkarit, napsauttaa koirani taluttimeen ja lähteä metsäpoluille sen kanssa.

Aamu on minusta päivän parasta aikaa. Tänäkin aamuna olen seisonut Päijänteen rannalla ja katsellut talviaamun hidasta valkenemista.

Aamu on myös parasta aikaa taivaallisen Isän kohtaamiseen. Usein tervehdin häntä oikein ääneen: - Hyvää huomenta, rakas Jumalani, kiitos taas tästä uudesta armon päivästä!
Eivätkä sanat "armon päivästä" tunnu ollenkaan kliseisiltä, vaan aivan todelta.
Kaiken on mahdollista vielä muuttua paremmaksi!

Rakastan omia puuhiani. Tämän blogin kirjoittamista sekä muutakin kirjoittamista, sen näkemistä, miten kirjaimet ilmestyvät näytölle ja niistä muodostuu sanoja. Kun kirjoitan, niin ajatukset selkiytyvät itsellekin, saan tietää, mitä ajattelen.

Rakastan värikyniäni, maalejani, luonnosvihkoani ja maalauspohjia. Ihmettelen yhä uudelleen sitä, miten olemattomasta syntyy kuvia, jotka elävät ja kertovat tarinoita tai tiivistävät asioiden ytimen.

Rakastan hassuttelua lastenlasteni kanssa, heidän rutistuksiaan ja haparoivin tikkukirjaimin kirjoitettuja rakkaudentunnustuksia. Rakastan nauramista pienistä ja mitättömänoloisista asioista heidän seurassaan. Rakastan leikkejä, tarinoita ja muistojani, joita voin heille jakaa, mitä he haluavat kuunnella.

Rakastan elämäntoveriani, 45 yhteistä vuotta, tukea ja turvaa, mitä olen yhteisellä matkalla saanut.
Rakastan aikuisia lapsiani, heidän puolisoitaan, sitä moninaista rikkautta, jota heidän persoonansa ja elämänkohtalonsa ovat tuoneet minun olemiseeni.

Rakastan paikkaani kirkon penkissä, kirkon sivuikkunoista siivilöityvää valoa, vuosisataisia virsiä, joiden sanat ovat pitkään mietityt ja tulessa koetellut.
Rakastan erikielisiä raamattujani ja iloitsen siitä, että pystyn jo tavailemaan hepreankieltä ja selvittämään sanojen merkityksiä.

Rakastan siskojani ja ystäviäni, joista monet ovat olleet elämässäni vuosikymmeniä, lapsuudesta asti. Joihinkin ystäviin olen tutustunut vasta eläkevuosinani, ja muutaman kanssa lapsuuden- tai nuoruudenaikainen tuttavuus on puhjennut kuin lahjana uuteen kukoistukseen.

Rakastan kotiani täällä kaupungissa ja vanhaa taloa maalla, ajattelen, että taivaallinen Isä on asettanut minut asumaan juuri näille paikkakunnille, näiden ihmisten keskelle.

Rakastan todella paljon Suomea, sen kummallista kansaa, tätä käsittämättömän kaunista maata.

Haluan elää elämääni syvyyssuunnassa ja sivuille päin, en niinkään kurottautuen kauas muualle tai pitkälle tulevaisuuteen. Kaikki on hyvin juuri nyt.

Saana-lapinkoiran kanssa joulukuisessa iltapäivähämärässä

Tähtihetkiä

Olin kaupungilla asioilla, kun huomioni kiinnittyi pankin seinään nojaavaan tähteen. Joulua riisuttiin pois, ja tähti oli menossa varastoon uutta joulua odottelemaan. 

Loppiaisen tietäjät olivat jo palanneet seimen luota. Ohi oli idän viisaiden tähtihetki.

- Hassua, ajattelin ja kuvasin hymy suupielessä tähteä puhelimellani. - Tämähän on minulle tähtihetki!

Jatkaessani kulkua Kauppakatua pitkin mietin, mitkä elämäni hetket nousevat minulle "tähtihetkenä". Kerron erään sellaisen.

Joskus vuosia sitten Kuopion tuomiokirkossa pidettiin lapsi- ja nuorisokuoroille kuoropäivä, johon kuorot ympäri Suomea olivat harjoitelleet sanoittamani ja Kaija Eerolan säveltämän Ihmeellinen viikko-kuoroteoksen. Oli palmusunnuntai ja ihmeellinen viikko, pääsiäisviikko, oli juuri alkamassa. 

Lähdin Kuopioon paikallisen lapsikuoron matkassa. Bussi oli täynnä nuoria kuorolaisia. Olin alakuloinen lähtiessäni, koska olisin halunnut, että joku perheestäni olisi ollut mukana. Olisin tahtonut jakaa kokemukseni jonkun läheisen kanssa. Mies oli kuitenkin ammattiyhdistysristeilyllä, ja perheen nuorilla oli omat menonsa. Nojasin yksinäisenä päätäni bussin kosteaan ja sumuiseen ikkunaan. 

              

Sitten saavuimme tuomiokirkkoon, joka oli parvia myöten täynnä kuorolaisia. Esitys alkoi. Tuntui kummalliselta kuulla satojen lasten laulavan kirkkailla äänillään sanoja, jotka olivat joskus talvi-iltoina syntyneet työpöytäni ääressä. Yritin pidätellä kyyneleitäni, olin hyvin liikuttunut.

             

Kun laulusarjassa sitten päästiin pääsiäiseen, niin tuomiokirkon kaiteilta nostettiin mustat kankaat sivuun ja hohtavat valkoiset laskeutuivat niiden tilalle. Samalla ristikirkon käytävää pitkin lähti liikkeelle tanssija, joka kuorojen laulaessa Hämärä on vielä haudan puutarha, enkeli kun saapuu kirkkaana valona. Kiven haudan suulta pois hän vierittää, kauhistuneet vahdit pakoon kiirehtää.

Luulen, että tämän musiikkilukiolaisen enkelitanssin katsominen Kuopion tuomioirkon käytävällä on ollut yksi elämäni vavahduttava tähtihetki, kertoivathan laulun sana ja "enkelin" tanssi kristinuskon ihanan ylösnousemusihmeen.

Aamuinen yksinäisyys hävisi ja tunsin kiitollisuutta siitä, että sain nähdä "enkelin" tanssivan lauluni sanojen mukaan.

Aina eivät "tähtihetket" ole noin ainutlaatuisia kuin tuo hetki kirkonpenkissä.

Tänäkin aamuna olen kokenut pieniä "tähtihetkiä". Ystävän puhelinsoitto ilahdutti, postista saapui tekemäni uusi valokuvakirja, jota oli hauska selailla.
Lumisella kadulla tuli vastaan oman koirani näköinen lapinkoira, ja tästä pienestä tapaamisesta me omistajat että karvakuonot kovasti ilahduimme.

Ja parhaillaan mailleen menevä aurinko maalaa taivaankannen uskomattoman värikkäillä sävyillä!

Lähtikaupan mainos muistuttaa siitä, että kaikki hyvä on lähellä. 

Hyvänmielen ja ilon "tähtihetkiä" voi löytää myös arjen askeleista.

Talletus tilille

Sain eilen ystävältäni netissä kiertävän tervehdyksen: 
Olen tänään siirtänyt  teille 356 päivää täynnä onnea ja iloa, rakkautta ja terveyttä tilille nro 2018. Käyttäkää ne hyvin. Hyvää tulevaa Vuotta!

Tervehdys oli mielestäni mainio, tuntui mukavalta ajatella, että rakkautta ja terveyttä oli talletettu minulle jokaisen päivän varalle.

Muistin samalla tarinan Jumalan eräälle Virtaselle tallettamista siunauksista. (Bruce Wilkinsonin muk.)

Virtanen kuoli ja meni taivaaseen, jossa pyhä Pietari odotti häntä portilla viedäkseen Virtasen tutustumiskierrokselle. Kaiken kauniin keskellä Virtanen näki varastolta näyttävän rakennuksen, jossa oli vain ovi, muttei ollenkaan ikkunoita. Kun Virtanen halusi halusi kurkistaa sisälle, niin Pietari varoitti, ettei tämä todellisuudessa haluaisi nähdä, mitä rakennus kätki.
Virtanen ihmetteli vastausta, sillä hänen mielestään taivaassa ei pitänyt olla salaisuuksia. Kun virallinen tutustumiskierros oli tehty, niin Virtanen pyysi uudelleen päästä rakennukseen.
Lopulta Pietari taipui, ja Virtanen ryntäsi innoissaan sisälle. Hän näki, että hyllyt olivat täynnä laatikoita, joiden ympärille oli kiedottu punainen nauha. Jokaiseen laatikkoon oli kirjoitettu jonkun ihmisen nimi.
Virtanen kysyi, olisiko hänellekin varattuna oma laatikko. Taas Pietari yritti estellä Virtasta, mutta tämä juoksi kiireellä kohti hyllyä, jossa olivat V-kirjaimella alkavat nimet.
Ja siellä häntä odotti tosiaankin laatikko!
Virtanen kiskoi punaisen nauhan auki ja raotti laatikon kantta. Heti kun hän kurkisti laatikkoon, hän tajusi sen sisällön ja huokasi syvään.
Pyhä Pietari oli kuullut tällaisia pettyneitä huokauksia monesti ennenkin.
Virtasen laatikossa olivat kaikki ne siunaukset, joita Jumala olisi halunnut hänelle antaa maan päällä, mutta Virtanen ei ollut koskaan niitä pyytänyt, eikä sitten valitettavasti myöskään saanut.

"Anokaa, niin teille annetaan",  Jeesus sanoo (Matt. 7:7)

Hyvien asioiden ja siunauksien pyytäminen itselle on aivan sopivaa ja luvallista. Se ei ole röyhkeää ja omahyväistä. Jumala suorastaan iloitsee antaessaan niitä meille.


Ollaan avoimena vastaanottamaan kaikkea sitä hyvää, minkä taivaan Isä tänäkin vuonna haluaa lahjoittaa.
 

Aika on

Perheemme jouluperinteeseen kuuluu, että mieheni asettuu pöydän päähän saksien ja paperinipun kanssa ja ryhtyy leikkaamaan lumitähtiä. Aikoinaan omat lapset ympäröivät hänet, nykyään lastenlapset istahtavat saksineen lumitähtien leikkauspiiriin.
Nytkin ikkuna on täynnä erikokoisia- ja muotoisia tähtiä, jotka saavat koristaa ikkunaa aina helmikuulle asti.

Vaikka lumitähdet vielä viipyvätkin ikkunassa, ajan kulumista ei voi pysäyttää: joulunaika on auttamattomasti ohi, kohta on joulupiirin viimeinenkin juhla, loppiainen, ohitettu.
Ikkunasta näkyvät lumikinokset ja oksille kerääntyneet lumet sulavat, ja loskainen maa paljastuu.

Saarnaaja 3:1-8,11 puhuu ajasta ja asioiden muuttumisesta sen mukana. Olen pitänyt Saarnaajaa synkkänä, mutta kun luin tätä tekstiä, niin yhtä äkkiä tajusin, että hän tarjoaakin ikävän asian yhteydessä lohdutukseksi aina hyvää. Kurjan jutun vastakkaisen näkökulman.
Yritetään mekin katsoa vaikeiden asioiden tuolle puolen ja luotetaan, että siellä on odottamassa jo Jumalan valmistama helpotus.

Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä

ja aika kuolla,

aika on istuttaa

ja aika repiä maasta,

aika surmata 

ja aika parantaa,

Maria  Freiburgin tuomiokirkosta

aika on purkaa

ja aika rakentaa,

aika itkeä

ja aika nauraa,

aika on valittaa

ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,

aika on syleillä

ja aika olla erossa,

aika on etsiä

ja aika kadottaa,

aika on säilyttää

ja aika viskata menemään,

aika repäistä rikki

ja aika ommella yhteen,

aika olla vaiti

ja aika puhua,

aika rakastaa

ja aika vihata,

aika on sodalla

ja aikansa rauhalla.

Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi

ja asettanut iäti jatkumaan,

mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja,

ei niiden alkua eikä loppua.

Vietätkö joulusi komerossa?

Minulla on Martta-niminen lapsenlapsi. Ostin hänelle eräänä jouluna lahjaksi Martan joulukirjan. Kirja on tosin tarkoitettu aikuisille, se on Martta-liiton kustantama, eikä lapsenlapseni sen saadessaan ehkä osannut kovinkaan paljon siitä ilahtua. Itselleni jäi kirjaa selatessani hauska pieni juttu mieltä kutkuttamaan, mikä vaikutti kirjan ostopäätökseen.

Martan joulukirjassa on pahvinen etulieve, siihen on painettu pieni ovi, jonka saattaa tökätä sormellaan auki. Oven kuvan yläpuolella on teksti: Tarvitseeko jouluksi siivota komeroita?
Kuvan alapuolella lukee vastaus: Ei tarvitse, ellet aio viettää joulua komerossa.

Tätäkin joulua lähestytään kovin erilaisissa mietteissä. Haluamme valmistella läheisillemme niin mukavan joulun kuin mahdollista. Mielen pohjalla välkkyy kuva ihanteellisesta tunnelmasta, jota tavoittelemme. Kuitenkin koko ajan on läsnä epätäydellisyys, joka on kaukana aikakauslehtien harmonista näkymistä. Jos ulkonaiset puitteet, sisustus, ruuat, vaatteet ja lahjat saadaankin mallien mukaiseksi, olo voi jäädä kuitenkin alakuloiseksi, ja joulu pelkäksi suorittamiseksi.

Monessa työssä eletään joulua niin pitkään etukäteen, kun varsinainen joulu saapuu, siihen ei enää riitäkään ilo ja innostus. Kaupoissa työskentelevät ovat valmistautuneet joulusesonkiin ainakin puoli vuotta aiemmin, liikkeissä ovat joululaulut soineet yli kuukauden. Lehtien toimittajat ovat valmistelleet  joululehtiään jo kesästä asti saadakseen ne ajoissa myyntiin.
Omassa työssäni koulussa koin  myös tällaisen etukäteen eletyn joulun. Sielläkin alkoivat jouluaskartelut, tonttuleikit ja lauluharjoitukset jo viikkoja ennen joulua. Sen seurauksena en enää innostunut valmistelemaan kodin joulua. Ruuat ja leipomukset tehtiin kiireellä sen jälkeen, kun kokonainen kuukausi koulun jouluaikaa oli vietetty. Jälkeenpäin olen surrut sitä, etten koskaan jaksanut jouluna kotona laulaa tai soittaa joululauluja, enkä halunnut kuulla niitä radiostakaan, radio napsahti nopeasti kiinni.
Tällaiseenkin jouluallergiaan voi sairastua.

Joulun sanoma on jotain muuta kuin pitkät maratonviikot ennen joulua, juoksun huipentuminen maaliin jouluaattona.

Joulu on joka vuosi tuore ja uusi. Uusi mahdollisuus.

Joulu on enkelien ilmoittama ilosanoma maailmaan syntyneestä Jumalan Pojasta.
Kaikki tuossa ajatuksessa on ihmeellistä ja tuoretta, kun sitä alkaa sana sanalta tunnustella:
enkelit, Jumala, hänen Poikansa, ilosanoma, maailma.

Ehkä näiden sanojen sisältöä miettimällä jouluun ilmestyykin yllättäen valo.

Toivotamme joulun valoa blogimme lukijoille!

Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo ensi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääskööt vangit vankilastaan.
Olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi.

Tulkoon juhla todellinen.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on.
                                Säv. ja san. Pekka Simojoki

Pienikin valo

Koska olen asunut suuren osan elämästäni maalla, en pelkää pimeää. Kun kuljeskelen myöhään syksy- tai talvi-iltoina ulkona, minusta on mukavaa kuljeskella ilman lamppua. Tunnen tutut polut ja tiet, niiden kuopat ja mutkat niin hyvin, ettei tarvitse pelätä kompastelemista.

Olenkin yrittänyt rohkaista ihmisiä, jotka ovat pimeästä peloissaan sillä ajatuksella, että koska et itse näy pimeässä, ei sinua kukaan muukaan voi nähdä. Pimeässä olet aivan turvassa.

Pimeän pelko on kuitenkin ihmiselle luontaista. Jo ihmiskunnan alkuaikoina  nuotion ääressä istuvat ihmiset ovat kokeneet olonsa pimeässä turvattomaksi, villieläimet ja vaara ovat vaanineet valon kehän ulkopuolella.
Suuri osa ihmistä varmaan kuuluu pimeää pimeää pelkäävien joukkoon, varsinkin oudossa ympäristössä tuntuu kammottavalta ajatella, mitä näkymättömissä olevaa saattaa aivan lähellä.

Työaikana yöleirikouluissa yritin harjoituttaa lapsia kulkemaan pimeässä: heidän piti selvitä lyhyt matka kaverin kanssa paikasta toiseen, jossa jo joku tuttu aikuinen oli heitä odottamassa. Ihmeen vaikeaa pimeässä liikkuminen oli, vaikka kaikki oli yritetty tehdä mahdollisimman turvalliseksi.

Raamattu puhuu paljon pimeästä ja valosta. Pimeys ja valkeus ovat toistensa vastapuolia. Ne ovat paholaisen valtakunnan ja Jumalan valtakunnan symboleja.  Pimeän turvin tapahtuu pahoja asioita, juonitellaan ja tehdään rikoksia, kun taas Jumalan kirkkaus ja valo paljastaa kaiken väärän.

Raamattu on täynnä valoa. Heti Raamatun alussa kerrotaan Jumalasta, että hän erotti pimeyden valkeudesta.

Jeesus sanoo itsestään: - Minä olen maailman valkeus. Jos siis seuraatte minua, teidän ei tarvitse kompastella pimeydessä, vaan saatte kulkea valaistua elämän tietä. (Joh. 8:12 Elävä uutinen).

Samalla tavalla myös Jumala kutsuu ihmiset valonsa valtakuntaan. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina. Ef:5:8

Valkeuden lapset saavat tukea toisistaan, he ymmärtävät, mitä Jumalan valossa eläminen tarkoittaa.  Jos te valkeudessa vaellatte, teillä on yhteys keskenänne. 1. Joh. 1:7 
Seurakunta auttaa pitämään vaeltajan pienenkin tuikun palamassa. Suurta valoa voi jakaa uudelleen, jos jonkun kulkijan oma tuli on päässyt sammumaan.

Ja tutussa psalmissa 23 sanotaan: - Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Pienikin valo on valoa. Jo yksikin kynttilä voi valaista ympäristöään ja tuoda osan siitä valon piiriin.

Suomen kaunottaria

Olimme viikko sitten Pälkäneen kirjastolla, Arkissa, kun mieheni pystytti sinne joulukuun valokuvanäyttelyä Kukkakimppu Suomelle, joka liittyy näin Suomi 100-juhlintaan.

Näyttely on rakennettu Suomen siniselle ja valkoiselle lippukankaalle ristilipun muotoon. Kunnassa oleva lippupaino tuki ystävällisesti näyttelyä lahjoittamalla aitoa lippukangasta kuvien taustaksi.

Näyttely on kesäinen tuulahdus vuodenajasta, jolloin päivät ovat pitkiä ja yöt hämäriä, silloin kuvien kaunottaret ovat kukassaan.
Se on myös kunnianosoitus kotiseudulle, sillä kaikki 32 kuvaa ovat vain yhtä lukuunottamatta Luopioisten kylien alueelta. Kyseinen kaunotar, hopeanhohtoinen vilukko, on aikoinaan myös kuulunut kunnan kasvistoon, mutta näyttelykuvassa oleva yksilö on kuvattu Porin tienoilta. Jokaisella näyttelyn kaunottarella on oma pieni tarinansa, tervehdyksensä kukkien maailmasta ja historiasta.

Kukkakimppu Suomelle on  kiitollisuuden osoitus kauniista maastamme ja kukkien pienikokoisesta kauneudesta, jota pitää pysähtyä ihmettelemään ja välillä jopa kumartua katsomaan.

Psalmirunoilija laulaa Ps.16:6: - Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani. 

Rakkaus kasveihin ja kukkiin voi olla myös perintöä. Mieheni kertoi näyttelyä tehdessään, miten hänen äitinsä, joka myös olisi tänä vuonna täyttänyt 100 vuotta, antoi hänelle perinnöksi kiinnostuksen luontoon. Äiti tutki innokkaana kasveja, ja hänellä oli laaja herbaario. Mieheni muisteli, kuinka hän nuorena keväisin kävi äitinsä kanssa katsomassa harvinaisia kevätkasveja kuten kangasvuokkoa ja kylmänkukkaa, joko ne olisivat kukassa.

Nyt Suomen juhliessa 100 itsenäisyysvuottaan monen mielessä on läikähdellyt kiitollisuus hyvästä kotimaastamme.
On tärkeää kuitenkin, kun juhlat ovat ohi ja arki astuu esiin, säilyttää kiitollinen mieli, siunata Suomea ja rukoilla sen puolesta. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että asiat ovat meillä näin hyvin. Jumala on pitänyt siunaavaa kättään maamme yllä.

Sä autoit valoon tämän maan
kuin kedon kukan ummustaan.
Sen varttua suo valossas
ja hoida sitä armossas.

Suo, että sanas kirkkaana
saa keskellämme kaikua,
ja kautta sukupolvien
suo soida nimesi kiitoksen.

Virsi 577: 8 - 9

Luiseva aasi

Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä tekee mieli nostaa suomalaisuudesta eräs näkökulma esille.
Kun olin lapsi, kotonani oli peräkamarin seinällä marsalkka Mannerheimin päiväkäsky kehystettynä.
Mannerheim toimi Suomen armeijan johdossa kahteen otteeseen, ensin vuonna 1918 ja sitten vuosina 1939-44. Hän antoi uransa aikana kymmeniä päiväkäskyjä, jotka käsittelivät armeijaan liittyviä asioita ja kaatuneita, mutta toimivat myös rohkaisuna ja yhteishengen nostattajaina.

Kun pikkutyttönä luin kotini seinällä olevaa marsalkan päiväkäskyä, huomioni kiinnittyi siihen, että Mannerheim puhutteli Suomen sotilaita nimellä Isaskarin pojat. Kysyin äidiltä, miksi Mannerheim kutsuu suomalaisia Isaskarin pojiksi. Äiti vastasi siihen, että Isaskar oli yksi Jaakobin 12 pojasta. Tiesinhän minä toki sen, kun koulussa oli kerrottu, eikä äidin vastaus auttanut minua eteenpäin.
Vasta paljon myöhemmin, kun olen lueskellut Israelin 10 kadonneesta heimosta, lapsuudessa tekemäni kysymys on alkanut elää uudelleen mielessäni.


Vuonna 720 e. Kr. assyrialaiset veivät 10 israelilaista heimoa pakkosiirtolaisuuteen, ja sieltä nämä levisivät ympäri Eurooppaa ja myös Suomeen.
Monet tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että monien mutkien kautta Isaskarin  ja  Simeonin heimon jälkeläiset suuntasivat kohti pohjoista ja saapuivat Suomeen idästä ja kaakosta päin. He eivät tosin saapuneet tänne yksin, sillä Gaadin heimolaisia saapui Ruotsin puolelta,  Juudan heimoa ja daanilaisia Tanskasta.

No, jokainen voi suhtautua näihin näkemyksiin valitsemallaan tavalla. Kalevi Wiikin mukaan
Y-kromosomin ja mitokondrioiden perusteella saaadut vastaukset siihen, mistä suomalaiset ovat kotoisin, ovat huomattavan erilaiset. Y-kromosomi osoittaa, että suomalaisista miehistä kaksi kolmannesta on tullut idästä ja kaakosta sekä yksi kolmannes lännestä. Mitokondriat puolestaan osoittavat, että suomalaiset ovat tulleet useilta Euroopan alueilta ja sitä ennen Lähi-Idästä.

Millainen mies oli Isaskar?
Isaskar syntyi Jaakobin 5. poikana. Näytti pitkään siltä, ettei Leea saisi enää lapsia, mutta esikoinen, Ruben, päätti auttaa äitiään. Hän toi äidilleen lemmenmarjoja, alruuna-kasvin marjoja, jotka lisäsivät hedelmällisyyttä. Raakelin kanssa oli ensin erimielisyyttä, mutta Leea sai houkuteltua Jaakobin vuoteeseensa, ja niinpä yhdeksän kuukauden kuluttua Leealle syntyi poika, joka sai nimekseen Isaskar, joka voi tarkoittaa palkkaa tai palkkiota.

Tutkimme Tiberiaassa ollessamme useasta raamatunkäännöksestä sanoja, joilla Jaakob siunaa poikansa. Olimme aika huvittuneita, miten kovin eri tavalla Isaskaria kuvataan.

Vanha käännös: Isaskar on luiseva aasi, joka loikoilee karjatarhojen välissä. Hän huomasi lepopaikkansa suloiseksi ja maan ihanaksi; niin hän taivutti olkansa taakan alle ja joutui työveroa tekemään.

Uusi käännös: Isaskar on vahvaluinen juhta, joka makaa kuormaansa odottaen. Hän näki asuinsijansa hyväksi ja maansa ihanaksi. Hän painoi olkansa taakan alle, kävi tekemään orjan töitä.

Biblia: Isaskar on luja aasi ja sioittaa itsensä rajain väliin. Hän näki levon hyväksi ja maan ihanaksi; ja kumarsi hartiansa kuormaa kantamaan, ja on veronalainen palvelia. 

Niin, luiseva voi toki olla vahvaluinen ja lujakin!

Jos Isaskar on esiesiesi-isämme, on helppoa ajatella hänen luonteenlaatuaan suomalaisen työteliäisyyden takana, ja samalla tiedämme historiasta, kuinka maantieteellinen asemamme idän ja lännen välissä on vaatinut meitä raatamaan ja kantamaan veroa vieraille valtioille. Ja miten kaunis onkaan maamme: asuinsija hyvä ja maa ihana.

Isaskarilaisista puhutaan Raamatussa muutamassa muussakin kohdassa. Heistä kerrotaan, että he olivat mahtavia ja rohkeita miehiä.
1. Aikakirja 12:33 sanoo, että he ymmärsivät ajan, ymmärsivät mitä tilanne kulloinkin vaatii, ja mikä oli hyväksi Israelille.

Ajattelen, ettei olisi ollenkaan hullumpaa, jos meillä tosiaan olisi tällainen perintö, että ymmärtäisimme, mitä aikaa elämme, mitä ajastamme pitäisi ajatella, miten sen suhteen toimia ja mitkä päätökset olisivat meille siunaukseksi. Sehän olisi todella tärkeä näkökulma koko maamme kannalta.




              

Vähän voi olla paljon

Olemme aikaisemmin Salomen kanssa kertoneet siitä, että olemme heprean kielen opiskelijoita. Lähdinkin Israeliin uteliaalla mielellä, sillä kiinnosti kovasti, kuinka selviäisin heprean kielellä. Olisinko yhtään edistynyt edellisestä kerrasta? Pystyisinkö ymmärtämään muutakin kuin yksinkertaisia fraaseja? Onnistuisinko selvittämään hepreaksi isompia asioita?

No, eipä ollut kehumista. Tavallinen arkipuhe alkoi tuntua kylläkin tutulta, mutta hiemankin vaikeampi puhe meni yli hilseen. Kun osallistuimme Tiberiaassa olevan messiaanisen seurakunnan, Morning Starin, tilaisuuteen, enkä ottanut kuulokkeita, joihin olisi voinut valita joko englannin- tai venäjänkielisen tulkkauksen, en valinnut kumpaakaan. Seurauksena putosin täysin: en saanut selvää edes siitä, mistä Raamatun kohdasta puhuja saarnasi!

Onneksi asuntokaverimme, Debora, osoittautui varsinaiseksi heprean taitajaksi. Häneltä hoituivat pesukoneen osto, sen takuujärjestelyt, kaasupullon vaihto, ilmastointilaitteen puhdistus ja vuotavasta WC:stä informoiminen vuokraemännälle hepreaksi. Näiden asioiden hoitamisessa tarvittiin jo sellaista sanavarastoa, mikä ei ollutkaan enää satunnaisen matkailijan hallussa.

Olin itseeni melko tavalla pettynyt, kunnes kuulin asunnollamme, Shalomkodissa, järjetetyssä tilaisuudessa Kalervo Syvännön kertovan seuraavan rohkaisevan tarinan siitä, mitä parillakin sanalla voi tehdä.

Näin Syvännön tarina kuului.

Suomeen saapui amerikkalainen saarnaaja, joka halusi evankelioida suomalaisia. Hän ei valitettavasti osannut suomea kuitenkaan kuin kaksi sanaa: Jumalan lapsi. 

Näillä kahdella sanalla hän kuitenkin alkoi toimia päättäväisesti. Hän istui junavaunussa, katsahti ympärillään olevia, taputti itseään rintaan ja sanoi äänensävyllä, jota käytetään esiteltäessä: - Jumalan lapsi .

Sitten hän näytti laajalla kädenliikkeellä junanvaunussa istujia ja totesi ystävällisesti: - Jumalan lapsi.

Seuraavaksi hänen äänensävynsä muuttui kysyväksi, kun hän osoitti vierustoveriaan ja kysyi tältä: - Jumalan lapsi?

Ei kannata siis lannistua kielitaidon vajavaisuuteen, koska kahdellakin sanalla voi saada melkoisen syvällistä keskustelua aikaan. 

Yläkuvassa Tiberiaan keskustassa oleva heprealaisista kirjaimista muodostettu taideteos.

Alemman kuvan reliefihahmot esittelevät palloja, jotka ovat heprean vokaalimerkkejä.

Suuri ihme

Joskus matkalle lähtö voi tuntua aivan mahdottomalta. Eteen voi nousta monenlaisia esteitä, joista tavallisin on rahanpuute. Suunnitelmia voi tietysti yhtä lailla kariuttaa työesteet tai puute ajasta. Lapsesta, vanhuksesta ja sairaasta huolehtiminen onkin jo iso este. Jollekin voi muuriksi nousta vaikkapa lemmikin hoidon järjestäminen.

1980-luvun alussa koin suuren ihmeen, että Israelin matka tuli mahdolliseksi.
Olin ollut pois töistä kaksi vuotta, sillä hoidin kotona kolmea alle kouluikäistä lastani. Neljäntenä pikkuväen joukossa oli työtoverini, Kyllikin, tytär. Niihin aikoihin Kyllikin perhe lähti Israeliin, koska Kyllikin mies oli YK-upseeri ja hän toimi rauhanturvaajan tehtävissä Golanilla.
Kun seurailin heidän lähtöpuuhiaan Tiberiaaseen, minussa heräsi valtava halu lähteä Israeliin - olinhan aina halunnut nähdä Jeesuksen kotimaan.
Oli kuitenkin yksi iso ongelma: raha, olihan ainoa tulonlähteeni ollut Kyllikin maksama tyttären hoitomaksu.
Samana kevättalvena Kotiliesi-lehti järjesti kirjoituskilpailun säästämisestä - miten perhe voi säästää. Minullahan oli asiasta runsaasti kokemusta, koska olin parin edellisen vuoden ajan joutunut sananmukaisesti penninvenyttäjäksi. Kirjoitus syntyi helposti, ja onnistuin voittamaan pääpalkinnon, joka oli selvää rahaa.
Kuten taivaan Isän järjestämissä jutuissa aina on, niin voittamani rahasumma oli täsmälleen Israelin matkan hinta!
Niinpä seuraavana kesänä lähdinkin sitten Israeliin Toiviomatkojen ryhmän mukana. Vietimme viikon Jerusalemissa ja toisen Tiberiaassa. Asuin siellä Kyllikin perheen vieraana, ja muistan vielä, kuinka hoitotyttöni suuret vihreät silmät täytttyivät kyynelillä, kun saavuin heidän Gennesaretin rannan tuntumassa olevaan kotiinsa. Niin täynnä iloa tapaamisemme oli.

Minulle tuo Israeliin pääsy on yksi elämäni ihmeistä. Se kertoo siitä, että jos taivaallinen Isä haluaa antaa jotakin, niin se kyllä toteutuu, vaikka ulkonaiset esteet vaikuttaisivat kuinka korkeilta muureilta tahansa.
Varsinkin Israeliin lähtö on sellainen asia, joka on Isämme erityisen huolenpidon alla.
Viime keväänä Salome tarvitsi käyttörahaa Jerusalemin matkaamme varten, ja hän oli rukoillut tiettyä summaa, mikä hänen pitäisi saada kirpputorilla myymistään tavaroista. Ja juuri tuon summan hän sai!
Näitä esimerkkejä olisi vielä lisääkin ...

Mooses joutui katselemaan Israelin maata Nebon vuorelta, vaikka hän oli johtanut Israelin kansaa 40 vuotta sitä kohti. Kuitenkaan Jumala ei sallinut hänen astua jalallaan luvattuun maahan.
Salome ja minä koimme olevamme siis melkoisen etuoikeutettuja, että pääsimme taas kerran matkalle Pyhään maahan.

Gennesaretin järvellä

Olemme kertoneet, kuinka asuntomme olohuoneen ikkunan koko leveydeltä näkyy Gennesaretin järvi. Koko kuluneen viikon järvi on näyttänyt kauniit, lempeät kasvonsa. Se on ollut lähes tyyni, sen väri on vaihdellut sinisen ja turkoosin sävyistä kultaan. Iltaisin olemme katselleet  sen pintaan levittyvää hopeista  kuunsiltaa.

Olemme seurailleet järvellä tapahtuvaa liikennettä. On ollut pieni yllätys, kuinka monenlaista liikkujaa siellä onkaan: kanootteja, purjeveneitä, jonkinlaisia vesikoottereita ja tietenkin laivoja.
Olemme seurailleet kahdenlaisten laivojen liikkumista järvellä edestaksisin, toisista kuuluu äänekäs viihdemusiikki parvekkeellemme asti ja ihmiset tanssivat. Toisessakin laivassa tanssitaan, mutta siellä tanssitaan ylistystansseja israelilaisen musiikin tahdissa.
Kolmaskin vaihtoehto löytyi aivan yllättäen.



Olimme päättäneet juhlistaa Tiberiaassa oloa Gennesaretin risteilyllä. Laiva lähti Genosar-kibbutsilta, mikä on erittäin suosittu retkikeskus. Onhan siellä esillä alus, jonka on ajoitettu Jeesuksen ajalle.
Koska emme kuuluneet varsinaisesti mihinkään ryhmään, astuimme alukseen, joka kuljetti espanjalaisia. Pappi ja munkki lukivat espanjankielisestä Raamatusta opetuslasten kutsumisesta, sekä muita tekstejä jotka liittyivät Gennesaretin järveen. Sitten espanjankielinen seurakunta viritti laulun, jonka kaikki tuntuivat osaavan ulkoa. Laulun jälkeen laivan koneet pysäytettiin ja seurasi täysi hiljaisuus, kuului, kuinka aallot liplattelivat aluksen kylkiä vasten. Hento tuulenhenki vilvoitti matkalaisia, ja lippu jonka tekstinä oli The Lord of the Earth lepatti hiljaa tuulessa. Siinä hiljaisuudessa olisi halunnut viipyä pidempäänkin. Hieman autereinen, hopeisena läikkyvä Gennesaret, niin monien Raamatun kertomusten tapahtumapaikka!

Mark.1:16-20 Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki Simonin ja tämän veljen Andreaksen. He olivat järvellä kalastamassa heittoverkolla; he olivat näet kalastajia. Jeesus sanoi heille:"Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. Jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki Jaakobin Sebedeuksen pojan, ja hänen veljensä Johanneksenkin. Hekin olivat veneessä verkkoja selvittelemässä. Jeesus kutsui heti heidät. He jättivät isänsä ja tämän palkkalaiset veneeseen ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Gennesaretin rannalla on Maria Magdaleenan kotikylä, Magdala, se on olemassa vielä nykyäänkin. Kylään on rakennettu paljon uusia taloja, onpa Magdalena-niminen ravintolakin.  Lähempänä rantaa on tehty kaivauksia, joissa muinaista Magdalan kylää on kaivettu esiin.

Nimikkokyläni saattoi nähdä risteilyalukselta kuten ohiajavan bussin ikkunastakin. Asunnoltamme ei olisi sinne pitkäkään kävelymatka, mutta säät ovat sen verran kuumat, ettei kävelylenkit päiväaikaan tunnu kovinkaan houkuttavilta. Ehkä joskus seuraavalla kerralla!

Luukas 8:1-2 Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut  taudeista ja vapahtanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä.

Näkymä laivalta Maria Magdaleenan kotipaikan, Magdalan, suuntaan

Gennesaretin vesi kuohuu laivan kyljessä