Ystävänpäivän aikaan

Tyttäreni lähti viettämään yksin laatuaikaa.
Hän otti auton ja ajoi muutamaksi päiväksi maaseudun rauhaan. Häntä ei huolestuttanut eläminen paikassa, missä lähinaapurin valot vilkkuvat kaukana järven takana.
Hän asettui tyytyväisenä taloksi ja alkoi hääräillä niin kuin vanhassa talossa pitääkin.
Hän lapioi pihatien lumesta, kantoi puita liiteristä ja sytytteli tulet uuneihin.
Hän ei halunnut avata edes radiota, televisiosta puhumattakaan, tulen humina uuneissa riitti viihdykkeeksi.

Mutta kun huoneet lämpenivät, niin jopa alkoi tapahtua! Pieni ja harmaa olio vilisti lattian poikki, toinen pisti vaalenpunakorvaisen päänsä esiin lattianrajasta ja kolmas putosi piipunraosta uunin kylkeä pitkin. Tytär alkoi päättäväisesti puuhailla laudankappaleiden ja vasaran kanssa, tiukkana hän sulki kutsumattomien vieraiden kulkureitit.
Kavereilleen hän lähetteli urheita tekstareita: "En ole täällä ollenkaan yksinäinen! Ystäviä riittää."
       
Parin päivän kuluttua mieheni ja minä kuitenkin lähdimme kutsumattomaksi pelastuspartioksi kahden koiran kanssa, joista toinen on pihakoira, luulimme, että koira olisi armoton hiirenmetsästäjä. Toisin kuitenkin kävi: tämä koira olikin poikkeusyksilö ja suorastaan pelkäsi hiiriä!


Joskus on virkistävää olla yksin. Jos yksinäisyys on kuitenkin jatkunut pitkään, ja siihen on joutunut tahtomattaan, mieli voi muuttua epätoivoiseksi.
Silloin on tärkeää muistaa, että on olemassa yksi, joka ei koskaan väisty viereltä. Hän on elävä, kaikkialla oleva Jumala.

Vaikka elämäntilanteet muuttuvat, niin surun ja yksinäisyyden keskellä on hyvä tarttua ajatukseen, ettei Jumala ei kuitenkaan muutu. Hän on yhtä luotettava silloinkin, kun meillä on vaikeaa ja paha hätätilanne kuin hyvinä ja onnellisina päivinä.

Raskailta ja vaikeita ajanjaksoilta kukaan ei voi elämässään välttyä. Hyvää  varustautumista jo etukäteen hyvinä aikoina on Jumalaan tutustuminen ja Raamatun lukeminen. Silloin vaikeiden aikojen tullessa tietää keneen voi turvata.

Kun mietin yksinäisyyttä ja Jumalan siihen tuomaa lohdutusta, mielessäni alkoi soida Aino Pekkarisen runo "Yksin en kulje, en hetkeäkään",  joka muistuttaa siitä, että Jeesus on paras ystävämme. Hän ei jätä meitä hetkeksikään oman itsemme varaan.

Mietin, mistä löytäisin Pekkarisen laulun sanat. Kävelin alakerran varastoon ja tempaisin hengellisten lehtien pinon keskivaiheilta kolmen vuoden takaisen lehden, jonka avasin "sattumalta". Juuri siinä avaamallani aukeamalla olivat etsimäni laulun sanat!




Yksin en kulje, en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen varjellen,
nostaen auttaen.
Kanssani hän käy 
kautta
maailman tään. 


Magdaleena ja Salome toivottavat
iloista ystävänpäivää
kaikille blogin lukijoille!