Taas Syventymispäivillä

Maalannut Neiti 10 v aiheesta ILO

Olen tänäkin syksynä Salomen kanssa Raamattuopiston Syventymispäivillä.
Terveiset meiltä molemmilta kaikille lukijoille!

Jos olet Johanneksen kirkon lähettyvillä, niin tervetuloa mukaan!
Sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen, jossa rovasti Raimo Mäkelä on saarnaamassa, ainakin on helppo osallistua. Paikka löytyy varmasti vaikka penkin päästä.

Liitän tähän mukaan Syventymispäivien lauantain ja sunnuntain ohjelman. Seminaarien sisältöjä siinä ei näy, mutta ne löytyvät kyllä netistä sro:n sivuilta.

Lauantai 30.8. Johanneksenkirkossa

10 –10.45 Raamattu kannesta kanteen
Jukka Norvanto

11–12.30  Seminaarit

11–12.30  Lupauksen maa ja lupauksen kansa. Israel-tilaisuus
Heikki Nurminen ja Hanna Lindberg
Musiikki: Lauluryhmä Avadim

12.30–13.30  Lounas

13.30–14.45  Yhden kirjan opisto. Uusien työntekijöiden työhön siunaaminen. Koskettavin muistoni Raamattuopisto-ajaltani Olavi Peltola, Liisi Jokiranta, Ritva Olkkola-Pääkkönen, Pentti Waris ja Marjaana Kotilainen
Musiikki: Raamattuopiston musiikkilinjan folk-yhtye

14.45–15.30 Kahvitauko

14.45–15.30 Suomen Raamattuopiston Ystävät ry:n vuosikokous kirkon kryptassa

15.30–17 Pääjuhla
Käsi Raamatulla
Tapio Luoma, Timo Junkkaala
Musiikki: SRO Musalinja Kollektiivi
Draama: Välähdyksiä Urho Muroman elämästä, ohjaus Arto Myllärinen

17–18 Ruokailu- ja kahvitauko

18–20  Viisikielisen ja evankeliumin juhla Keijo Rainerma
Musiikki: Pertti Kallio ja Ilmajoen Tuomaskuoro, joht. Heini Kataja-Kantola

20.30–22  Jatkot nuorille ja nuorille aikuisille Cygnaeuksen koululla
Musiikkia ja yhdessäoloa entisten musalinjalaisten johdolla.

Sunnuntai 31.8. Johanneksenkirkossa

10–11.45 Juhlajumalanpalvelus
Puhu, jotta näen sinut!
Saarna Raimo Mäkelä
Musiikki: Haava-trio

11.45–12.45 Lounas 

12.45–14.15 Seminaarit

14.30–16  Ulos sanan kanssa
Lähetysjuhla
Pekka Mäkipää
Nimikkolähettien tervehdyksiä kuvin ja sanoin.
Musiikki: Haava-trio 

• Ohjelma
• Seminaarit
• Oheisohjelma
• Paikat
• 
  

Tapio Rautavaara: KORTTIPAKKA.

Tänään saimme mieheni kanssa mietittäväksi merkillisen mysteerin. Kun vuonna 1966 rakennetun saunamökkimme sisäkatto viikko sitten purettiin, löytyi kattolautojen alta vaarivainaan korttipakasta puuttunut kortti - ruutu yhdeksän.
Lapsemme ovat pieninä pelanneet tällä vaarinsa nostalgisella korttipakalla - Maijaa ja pasianssia. Yhden kortin puuttumisen jälkeen he ovat ilmeisesti joutuneet muokkaamaan Jokerista tämän puuttuvan kortin, niinhän se aina tehtiin, jos jokin kortti hävisi.

 Mutta miten on yksi pelikortti voinut joutua sisäkaton lautojen alle?

 Lopulta emme keksineet muuta avainsanaa ongelmaamme kuin tuvan nurkassa aikanaan ollut kerrossänky. Lapset ovat ehkä pieninä pelanneet korttia nokikkain yläsängyssä ja joku heistä on ylettynyt piilottamaan, jostakin syystä, yhden korttinsa seinän vierustasta kattolaudan alle, eikä ole saanutkaan sitä sieltä enää pois. Näinköhän tämä juttu on mennyt?

Kun katselin tätä isäni vanhaa korttipakkaa, joka näin oli taas täydentynyt, tupsahti yht' äkkiä oman nuoruuteni muistoista esiin Tapio Rautavaaran musiikillinen runoelma - Korttipakka. Muistan tarkalleen minkälaisen tunnelman Rautavaaran tulkinta ja runoelman riipaisevan syvät sanat minun tytönsielussani silloin synnyttivät. Vieläköhän niissä olisi tehoa ja mistäköhän ne edes löytyisivät?

No - sanat löytyivät, mutta runoelman esitystunnelmaa ei tähän voi siirtää. Toivon, että nämä sanat puhuvat jokaiselle juuri niin, että runo ravitsee ja raapaisee.

 KORTTIPAKKA.

" Tämä on vanha tarina. Kerran sota-aikana tapahtui näin. Oli oltu pitkällä marssilla ja komppania oli tullut pieneen kaupunkiin. Seuraava päivä oli sunnuntai ja vääpeli komensi pojat kirkkoon. Kun pappi luki rukouksen, niin ne, joilla oli rukouskirja, ottivat sen esiin.

Mutta yhdellä sotilaalla ei ollut muuta kuin korttipakka, jonka hän levitti eteensä kirkon penkille. Vääpeli huomasi kortit ja sanoi: Sotamies! Kortit pois!
Kirkonmenojen jälkeen sotamies vangittiin ja vietiin kenttäoikeuteen. 
Sotatuomari kysyi: - Perustelkaa tekonne, muuten rankaisen teitä kovemmin kuin ketään koskaan!

Sotamies vastasi: Sotatuomari, olen ollut marssilla miltei koko viikon, eikä minulla ole raamattua eikä rukouskirjaa, mutta toivon, että ymmärrätte vilpittömän selvitykseni. 
Näin sanoen sotamies alkoi kertomuksensa:
"Herra sotatuomari, korttipakka on minulle raamattu, almanakka ja rukouskirja".

Tarina on pitkä, joten joudun laittamaan sen kahteen osaan. Tämä osio sisältää selityksen siitä, miten raamattu toimi sotemiehelle almanakkana. Seuraavassa blogitekstissäni hän saa selittää meille korttipakan sisältämän Raamattu ja rukouskirjaosuuden.

Sotamies jatkaa:
"Kun lasken yhteen korttipakan pisteet saan tulokseksi 364. Niitä on vain yksi vähemmän kuin on päiviä vuodessa.
Kortteja on 52. Yhtä monta kuin on viikkoja vuodessa.
Maita on neljä, yhtä monta kuin on viikkoja kuukaudessa.
Kuvakortteja on yhteensä 12, yhtä monta kuin on kuukausia vuodessa.
Kussakin maassa on 13 korttia, yhtä monta kuin on viikkoja neljännesvuodessa.
Kuten huomaatte, herra sotatuomari, korttipakka on minulle almanakka".  

Mitä uutta auringon alla?

 Terveisiä Savosta, mieheni suvun sukujuhlista. Sain tavata hengästyttävän määrän setiä, tätejä ja serkkuja - kuka kenestäkin kantaisästä polveutuvia. Pihakahvitusta säesti nuorimman sukupolven telmintä, 1500-luvulta peräisin olevan talonpoikaiskartanon pihanurmella. Pellot ja niiden takana vilkkuva järvi, valtaisa pihakuusi ja palaneen navetan kivinen luuranko olivat juhlamme kulissit. Sateen uhkasta huolimatta oli pihapiiri valeltu siunatulla lämmöllä ja auringonpaisteella. Siellä, Savon sydämessä, sain kuunnella erään suvun menestystarinoita, kuin myös tragedioita.

Olen varma, että jok'ikisestä maamme suvusta löytyy roppakaupalla mukavia muistoja, mutta myös kateutta, petosta, veli kävi veljeä vastaan -juttuja. Meissä syvällä asuvat arvot ja aatteet ovat yllättävän huumaannuttavia. Tätähän näemme kaiken aikaa, niin maailmalla kuin täällä omassakin maassamme.

Juuri nyt joudumme päivittäin seuraamaan ahdistuksen ja epäuskon valtaamina oman aikamme kansainvaellusta. Muistan lukeneeni kansainvaelluksista koulutyttönä historiankirjoista. Niitä taisi olla peräti kolme. Mutta nehän olivat vain pölyisiä tarinoita muinaisuudesta. Me olemme moderneja nykyihmisiä -.ja kuitenkin - nyt 'kansa' vaeltaa ja kaikki tämä tapahtuu omien silmiemme edessä ja omaankin maahamme virtaavana ihmisnauhana.

Vain sata vuotta sitten oli Suomi yhtä hirvittävässä tilanteessa kuin Lähi-Itä tänään. Serkku soti serkkua vastaan, veli veljeä. Tapahtuma oli niin kipeä ja häpeällinen, että tämän historiamme mustan ajanjakson nimestäkin käydään yhä maassamme arvovaltataistelua. Oliko v. 1917 käyty sota nimeltään sisällissota, vapaussota, kansalaissota, veljessota, punakapina - vai oliko se vähän niitä kaikkia? Mielipiteet nimen suhteen saattavat olla yhä yllättävän tiukkoja. Kun kirjoitin enoni elämänkertaa valitsi hän ko. nimistä yhden, ja jos jotakin muuta nimeä kirjassa käyttäisin, jäisi koko historiikki painamatta. Ei auttanaut vaikka kerroin, että googlen sanakirjan mukaan ne kaikki ovat virallisia nimityksiä tälle historianjaksolle. Hänelle vain yksi niistä oli oikea.
Katsellaan siis, ihmetellään ja todetaan Saarnaajan tavoin.  Saarnaaja 1: 9.
"Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. 
Ei ole mitään uutta auringon alla."



 

Etsikkoaika

Kuvat ovat lasten Ruttu, lätty ja maalausjuttu-tapahtumista kesältä 2014.
Ne ovat parhaillaan kirkossa näytteillä.

Tämän sunnuntain teksti on Luukas 4:23-30. Siinä kerrotaan Jeesuksen käynnistä vanhassa kotikaupungissaan. Useinhan paluu tutulle paikkakunnalle herättää mukavia muistoja. Jeesuskin varmaan näytteli oppilailleen tuttuja taloja ja esitteli ihmisiä. Jeesus meni heidän kanssaan kaupungin synagogaan, jossa hän luki Jesajan kirjan tekstin (Jesaja 61).
Kun hän oli saanut tekstin luettua, hän kääri kirjakäärön takaisin rullalle ja piti järisyttävän puheen: - Tänä päivänä lupaus Messiaasta on totta. Uskokaa, se olen minä!
Kuulijat järkyttyivät, eivätkä pitäneet kuulemastaan. Jeesus oli liian tuttu, hän oli liian vähäpätöinen, ei hän voinut mitenkään olla Messias! Jeesukselta alettiin vaatia merkiksi ihmetekoa, mihin hän ei suostunut.
Suuttumus yltyi nopeasti lähes väkivallaksi, hänet haluttiin raahata ulos ja syöstä alas jyrkänteeltä.
Tapahtui kuitenkin ihme siinä, ettei Jeesukselle tapahtunut mitään pahaa. Ihmiset väistyivät syrjään ja hän sai kävellä rauhassa väkijoukon läpi. Sen jälkeen Jeesus poistui kaupungista.
Niin Nasaretin kaupungin etsikkoaika meni ohi. Kaupungin asukkaat nojasivat inhimilliseen järkeensä. Epäusko ja torjuminen veivät voiton. Ihmisten sydämet sulkeutuivat.

Etsikkoaika on hieman vanhahtava sana, jota ei käytetä nykyisin paljoakaan. Mitä se sitten tarkoittaa?Etsikkoaika ei ole ihmisen tai jonkun ryhmän aikaansaama, vaan se on Jumalan antamaa armoa. Kun Jumala lähettää etsikkoajan, se on yleensä vaikea aika. Kuitenkin Jumalan hyvyyskin voi vetää ihmisiä parannukseen. Martti Luther sanoo, että Jumalan suurinta hyvyyttä on se, että hän voi käyttää pahaa vetääkseen ihmisiä yhteyteensä.
Myös ylläolevat lasten tapahtumissa syntyneet maalaukset kertovat siitä, että niiden aihepiirit: ilo, suru, huolet ja toivo ovat ihmisille etsikkoaikoja.

Raamatussa on useita tapauksia, jolloin Jumala on antanut jollekin paikkakunnalle tietyn etsikkoajan.
Noan aikana se kesti 120 vuotta, mutta vain kahdeksan henkilöä otti Jumalan kutsun vastaan.
Sitä vastoin Niniven kaupungin etsikkoaika kesti vain 40 päivää, ja joka ainoa kaupungissa teki parannuksen. Jopa profeetta Joona oli siitä niin hämmästynyt, että alkoi valittaa: - Mitä tämä oikein on?
Jerusalemissa taas itse Jumala liikkui kolmen vuoden ajan kansan keskellä, jolloin sairaat paranivat, ja jopa kuolleita heräsi, mutta kansa ei tunnistanut Messiastaan.

Mitä sitten täytyisi tapahtua, että ihminen saisi kokea etsikkoajan? Hänen pitäisi tosissaan etsiä Herran kasvoja, mutta samalla totuutta omasta itsestään. Siinä varmaan huomaa omat puutteensa. Parannus on kuitenkin yksilön oma asia, toisia siinä ei kannata odottaa.
Ja Jumala on valmis auttamaan ja antamaan.

Risut ja männynkävyt

Pois alta risut ja männynkävyt. Uusi uljas sukupolvi on astunut ohjaimiin!

Maailmassa on kautta aikojen tapeltu ja riidelty. Niin varmaan tänä kesänä tässäkin maassa. Tuntuu siltä, että jos on kylmä kesä - petytään ja ollaan vihaisia. Jos taas on kuuma kesä - väsytään ja ollaan vihaisia.

 Tyttärenpoikieni, 8 ja 10-vuotiaiden pikkuvesseleiden välille syntyi muutama hellepäivä sitten täysin turha tappelu. Tilanteen rauhoituttua juttelin poikien kanssa 'söpösti' kaikenkaltaisesta riitelystä - riidoista joita käydään eri kansojen kesken, riidoista aikuisten, lasten ja kavereiden kesken. Keskustelu kaarteli isoja ympyröitä ja lopulta huomasimme muistelevamme sukujen ristiriitoja, joita esiintyi runsaasti jo Vanhan testamentin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Siellähän se oli - maailman ensimmäinen riitelevä veljesparikin - Kain ja Abel. Vanhempi näistä omista pojistamme oli tämän kertomuksen koulussa jo lukenutkin, mutta kun juttelimme siitä kotoisesti mustikkakulhojen ääressä toi se tuttuun tarinaan aivan uuden näkökulman.
Ja kauhistuttavahan se tarina onkin. Kaikkea sitä alakoululaisille kerrotaankin - ajatteli sinä hetkenä tämä x-alakoulunopettaja..

Ensimmäinen Mooseksen kirja on, ikävä kyllä, aina yhtä tuore ja ajankohtainen. Kaikki samat ihmisen perusominaisuudet ovat yhä vallalla meissä jokaisessa ihmispoloisessa: kateus, lempilapset, pettäminen, ahneus, kiittämättömyys, pahansuopuus, ymmärtämättömyys, omanvoitonpyynti ynnä muut. On se vaan niin masentavaa, ettei ihminen mitään syntyjään opi. Jokainen sukupolviparka kohtaa elämänsä aikana aina samat perusongelmat, niin itsessään kuin kanssaihmisissäänkin.

Tässä ajassa on kyllä vielä eräs uusikin piirre. Valaisen tätä ongelmaa tämän 'autuaallisen mökkeilyn' avulla.
Useiden ikäisteni ystävien mökeillä, kuten täälläkin, vietetään lomaa jakamattomalla sukutilalla. Isovanhempien sukupolvi on naivisti käynyt luulemaan, että heille rakkaista ja muistorikkaista tanhuvista riittää onnea useille suvun pesueille ja toivon mukaan vielä sitä seuraavallekin sukupolvelle. Mutta tälle nykypäivän sukupolvelle - tälle "mulle-heti-kaikki-sukupolvelle" - nautintaoikeus ei näytä olevan mikään oikeus. Lopun kaiken saattaakin käydä niin, ettei perintötilalla nauti enää kukaan. Olen ollut kuulevinani, että jok'ikisellä tuntemallani perheellä näyttää olevan omanlaisensa ongelmavyyhti kesän jäljiltä selvitettävänään.

Minun lapsuuteni kesähuvila oli myös jakamaton tila. Nautintaoikeus onnistui siten, että kukin perijäperhe, joita oli sopivasti kolme, vietti mökillä kukin oman lomakuukautensa. Mummilla, siis omistajalla, oli huvilalla ikioma huone. Hän sai tuurimoottorilla (= taksivene) putputtaa huvilansa laituriin aina kun häntä huvitti.
 Eikä ainakaan minun lapsenkorviini koskaan tullut mitään kaikuja siitä, että tämä olisi ollut huono idea

.
Aika on kuitenkin nyt kertakaikkiaan toinen. Tänään kylät autioituvat, eikä mökkeilyynkään enää sisälly sitä samaa autuaallista hohtoa kuin omassa lapsuudessani. Iltasanomissa oli keväällä seuraavanlainen otsikko: "Mummojen pienet perintömökit eivä enää perijöille kelpaa".
Ystäväni Hämeestä laski, että heidänkin kylällään oli tyhjillään  kokonaista 17 mökkiä.Tekeepä mieleni melkein huutaa Rousseaun lailla: Palatkaa luontoon.

Minä istuin tänä aamuna jo kello kuusi kuistillani kahvikuppini kera ja seurasin taas erästä niistä maailman kauneimmista auringonnousuista. Nuori väkemme tietysti nukkuu ja kun heräävät on aika selvitellä taas muutama sotkuun mennyt elämänvyyhti.
"Aika on herätä varhain ja aika mennä myöhään nukkumaan", sanoisi varmaan Saarnaaja, jos eläisi tällä aikakaudella.

 Onneksi uskon ja tiedän, että omien ongelmavyyhtieni avuksi asettuu Hän, joka aikojen alussa loi kaaoksesta esiin tämän kauniin maailman, nosti tähdet taivaalle ja neuvoi kukkia noudattamaan vuodenaikojen rytmiä. Kyllä Hän pystyy minunkin pienen sekasortoni taas muuttamaan rauhaksi ja järjestykseksi.

Kuva: Myrskyn sotkema verkko.





                                           

Huijausmansikka ja totuusbanaanit

Huushollissamme on ollut varmaan 15 vuotta iso muovinen mansikka, jolla aina uudet lapset ovat innolla huijanneet. Kerran kolmen lapsen kopla odotti isäänsä herkuttelemaan mansikoilla ja sisarukset asettivat muita isomman huijausmansikan aitojen mansikoiden sekaan. Lapset jännittivät, tarttuuko isä suureen muovimansikkaan vai ei. Kun isä saapui pöytään, he tuijottivat hiiskumatta, kuinka tämän käsi lähestyi marjoja, nappasi huijausmansikan ja sanoi: - Minä otankin tämän kaikkein suurimman.

Kuinkas sitten kävi? Ratkesivatko lapset ja muut pöydän ympärillä istuvat nauruun. Kummallista, mutta ketään ei naurattanut. Kaikki olivat jotenkin noloja ja surullisia.  Noloja omasta teostaan, isän ahneudesta, ja siitä ettei herkku ollutkaan aito, vaan kalisi koleana hampaita vasten.

Nykyään on paljon asioita, jotka ovat vähän kuin tuo huijausmansikkamme. Ne näyttävät houkuttelevilta ja upeilta, lupaavat hyvää ja makeaa elämää, mutta alkuinnostuksen jälkeen niistä jää vain tyhjä olo, joka ei tyydytä mieltä. Etsiminen vain jatkuu edelleen.

Nyt kun syksy lähestyy, erilaiset opistot aloittavat työkautensa, postiluukuista rapsahtelee niiden esitteitä, tekee mieli valita itselleen mukavaa, mielenkiintoista ja kehittävää harrastusta runsaasta valikoimasta. Samalla voi kuitenkin tutkia, mitä seurakunta tarjoaa, minkälaisia piirejä sieltä löytyisi. Jospa sieltä löytyisi jokin paikka, johon mukaan lähtemällä voisi tuoda oman panoksensa yhteisen hyvän puolesta. Kuuntelin esim. viime sunnuntaina seuroissa erästä lähetyssihteeriä, joka innosti ihmisiä mukaan toimintaan, jossa alettiin jo nyt askarrella joulumyyjäisiä ja pannulappuarpajaisia varten.

Joudumme joka päivä pienempien tai isompien valintojen eteen. Usein valinnat ovat konkreettisia, mitä syön, juon, mitä ostan ja hankin. Tärkeä valinta koskee kuitenkin myös ajankäyttöä.

Huijausmansikka sai myös ajattelemaan rehellisyyttä. Nykyaikana ei ole suosittua sanoa, mikä on oikein tai väärin, eikä varsinkaan puhua totuudesta. Tuntuu, että on ihan sopivaa kertoa asiat vähän sinne päin, eikä ole niin vaarallista, jos valehtelee. Välillä jopa tuntuu siltä, että valehtelemisesta on tullut maan tapa. 

Asioiden sisällöt ja merkitykset keikahtavat myös huomaamatta päälaelleen.  

Puhutaan esim. äänekkäästi uskonnonvapaudesta, mutta tosiasiassa lähestytään yhteiskuntaa, jossa uskonto ei ole enää suosittua, vaan ollaan suorastaan vapautumassa uskonnosta. Juuri siihen ajatteluun liittyi viimekeväinen kiivas keskustelu siitä, onko suvivirrelle tilaa enää nykyisessä koululaitoksessa. 

Omana kouluaikanani syyslukukausi aloitettiin yleensä laulamalla virsi 484 Totuuden Henki.  

Kirjoitan tähän sen ensimmäisen säkeistön  koulujen alkamisen ja muutenkin totuuden etsimisen puolesta. 

Totuuden Henki, johda sinä meitä

etsiessämme valkeuden teitä.

Työtämme ohjaa,

meitä älä heitä,

tietomme siunaa.

P. S. Totuusbanaanit on kuvattu eräästä tänä kesänä olleesta taidenäyttelystä. Valitettavasti en tullut painaneeksi taiteilijan nimeä mieleeni.

Mayday

Edellisessä tekstissäni kerroin historiaa paikkakuntamme nuorten gospelryhmästä ja mm. heidän esittämästään draamasta nimeltä "Kädet".
Jatkan tästä teemasta, kun muistin tämän valokuvan, jonka näin muutama vuosi sitten Suomen Raamattuopiston Elämään-lehden takakannessa. Siellä esiintyy usein jokin Pekka Heiskasen kirjoittama terävä aforismi - kuten tämäkin - ja Kädet-draaman sanoman jatkoksihan tämä kuva hyvin 'istahtaa'.

Uimakautemme täällä kymmenientuhansien järvien maassamme näyttää yhä jatkuvan. Vaikka Jaakko yritti heitellä vesistöihimme kylmiä kiviään, ovat uimavedet yhä vain poikkeuksellisen lämpimiä. Outoa, mutta ihanaa on sekin, että kesän kuumuudesta huolimatta en ole uimarannoilta kuullut uutisia edes runsaista sinilevähavainnoista. Täällä itäisellä Suomenlahdellakaan ei niitä rannoille asti ole ajautunut. Ne pysyttelivät kiltisti avomerillä.

Raamatunpaikka kuvani ylälaidassa on niin pienellä kirjaimille präntätty, etteivät siitä taida kaikki lukijat saada selvää. Se on:
 Job 8: 20 (-21)
" Ei Jumala hylkää nuhteetonta, eikä hän tartu pahantekijän käteen. Hän täyttää vielä suusi naurulla ja huulesi riemulla."

Vaikka kesä oli säiden suhteen paras vuosikymmeniin, ja vaikka kesäloman pitäisi aina olla stressitöntä ja onnellista aikaa itse kullekin ja kaiken ikäiselle, käy usein kuitenkin juuri päinvastoin. Odotuksia lomaan nähden on liikaa, porukkaa sukutiloilla usein paljon, touhuamista paljon, persoonia ja ikäryhmiä monenmoisia - ja yllätys, yllätys ---- -
asiat eivät sujuneetkaan unelmiemme mukaisesti. Pettymystä, riitaa ja turhautumista on saattanut ihannelomasta jäädä jäljelle runsaasti ennemmän
kuin siitä imettyä voimaa pimenevään syksyyn.

Erityisesti niille, joille näitä miinusmerkkisiä lomamuistoja on kasaantuntunut kukkuramitoin, haluan tänä elokuun aamuna jättää ylläolevan Jobin sanoman - sydämeen kätkettäväksi aarteeksi ja alkaneen arjen voimavaraksi.
.

Kapeasta vai leveästä portista?

 Koska viime sunnuntain evankeliumi oli vain kahden jakeen mittainen, kirjoitan tekstin kokonaisuudessaan tähän. Matt. 7: 13-14.
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

Tänä kesänä olen ollut vetäjänä kahdessa raamattupiirissä. Toinen kokoontuu pikkukylän kodassa järven rannalla. Hämärää kotaa kiertäville penkeille osallistujat mahtuvat mukavasti. Toinen piiri kokoontuu kirkonkylällä, ja siellä väkeä on pitkä pöydällinen. Vetäjälle on ollut mielenkiintoista huomata, miten erilaisiksi keskustelut muodostuvat eri ryhmissä. Yllättävää on aina se, että itse tuntee rikastuvansa niistä eniten.

Mielikuvat ahtaasta portista ja kapeasta tiestä, ja vastaavasti leveästä portista ja laveasta tiestä, ovat tuttuja. Myös Jeesuksen ajan ihmisille kapeat vuorille kiertävät polut ja vastaavasti roomalaisten rakentamat leveät, alavilla mailla kulkevat tiet olivat jokapäiväisiä näkymiä.

Jeesus puhui kahdesta tiestä, joiden päämäärät ovat hyvin erilaiset. Toinen vie ikuiseen iloon ja toinen ikuiseen vaivaan. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Taivaan tielle ei kukaan lipsahda vahingossa, vaan Jumala kutsuu ihmistä sinne. Ihmisen on kuitenkin itse ratkaistava, tahtooko hän astua ahtaan portin kautta. Sen läpi ei pääse syntisäkin kanssa, vaan se on tipautettava portin ulkopuolelle.
Luukas (13:24) kirjoittaa myös kapeasta ovesta kulkemisen vaikeudesta: " Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät kykene."

Kapealla tiellä kulkeminen on myös jatkuvaa kilvoittelua. Se ei kuitenkaan ole käskyjen, kieltojen ja moraalisääntöjen rajaamaa ilotonta kulkemista. Kapealla tiellä vaeltaminen tarkoittaa sitä, että elämä otetaan vakavasti: oma ja toisten ihmisten elämä.
Kapea tie on vähän kuin kylätie, jossa ei voi olla huomaamatta toista tiellä kulkijaa. Toista tervehditään, ja hänen kanssaan voidaan vaihtaa muutama sana. Leveällä tiellä näitä muita kulkijoita ei kykenisi edes huomaamaan.
Jokainen tielläkulkeva on kuitenkin tärkeä ja arvokas olento.
Heprealaiskirjeessa 4:1 huolehditaan kapean tien kulkijoista näin: " Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle."
Ei siis riitä, että olemme joskus tehneet päätöksen kapealle tielle lähtemisestä, vaan meidän täytyy huolehtia siitä, että Jumalan Sana on mukana matkaeväänä, ja että kuljemme kaikin tavoin hänen läheisyydessään. Jumala itse on matkaoppaanamme ja lohduttajanamme.

Oi, oi, olisi aika surkeaa jäädä taipaleelle.

Kädet

Kun nuorin tyttäreni oli 12-vuotias kuuli hän ideasta, joka oli kehitelty Hawaijilla, Missionuorten koulutuskeskuksessa. He olivat perustaneet sinne nuorten laulavan ja tanssivan gospelryhmän, joka lähti ohjelmistonsa kanssa kiertämään kirkoissa, lastenkodeissa, vankiloissa ja jopa toreilla. Ryhmän nimi oli King's Kids = Kuninkaan 'kakarat'.

Lastenohjelmien 'Arja-täti' toi tämän idean n. 20 vuotta sitten Suomeen. Hän perusti maahamme ensimmäisen nuorten gospelryhmän, joka lähti jo samana kesänä kuukauden esiintymismatkalle Italiaan. Tyttäreni hyväksyttiin mukaan tähän joukkoon ja tultuaan takaisin tältä innostavalta matkalta alkoi hän heti koota paikkakunnallemme omaa ryhmää. Hän ja hänen musikaalinen ja tanssia harrastava ystävättärensä tekivät osin itse ryhmälleen koreografiat ja tietysti jo edeltä opitut esityskappaleet olivat heidän käytössään. Ryhmään kuului lopulta yli 30 poikaa ja tyttöä.

Ompelimme ryhmälle esitysasut ja painoimme paidat. Esiintymiskutsuja alkoi tulla ympäri koko Etelä-Suomen. Nuorten aitous, rohkeus, reippaus ja riemu, oli katsojille uutta ja  voimaannuttavaa (uusi hieno sana). Nuorille itselleen musiikki ja draama yhteernsovitettuina oli luonteva tapa kertoa evankeliumi.

Tein itse juuri silloin aktiivisimmin venäjäntyötä ja sen vuoksi oli tämä ryhmä useina kesinä mukana myös siellä. Esiinnyimme Inkerin kirkoissa ja osallistuimme lastenleireiihin. Ryhmän vanhimpien kanssa kävimme muutamaan otteeseen myös Pietarin nuorisovankiloissa. Varsinkin siellä oli mukana myös draamaa, jossa on  sanoma - ilman sanojakin.

Eräs näistä draamoista oli nimeltään " Kädet ". Olen yrittänyt muistella sen sanoja, mutta kun en muistanut niitä ihan tarkkaan, kehittelin tähän ihka oikeasta versiosta omani - kuitenkin niin, että idea säilyi.

                   "KÄDET "
        Jumala loi meille kädet. 
        Kädet ... auttamaan, rakentamaan ja rakastamaan.
          ( draamaa )
         Mutta me ...olemme käyttäneet käsiämme väärin.

        Kädet, jotka luotiin auttamaan - hylkäävät nyt.
        Kädet, jotka luotiin rakentamaan - tuhoavat nyt.
        Kädet, jotka luotiin rakastamaan - lyövät nyt.
           

Onneksemme Jumala lähetti meidän eksyneiden avuksi oman poikansa. Mutta mitä me teimme hänelle? Naulasimme hänet ristille. 

Jumala herätti kuitenkin poikansa kuolleista.  Hän on yhä lähellämme ja auttaa. Otammeko me hänet vastaan, vai naulaammeko mekin hänet ristille?  Valinta on sinun ja minun - meidän.

Sfääreissä

Eräs minulle läheinen ihminen valitteli unettomuuttaan ja sitä, miten yöllä kaikki asiat tuntuvat suurilta ja painavat ihan eri tavalla kuin päiväsaikaan. Tulin sanoneeksi hänelle, että minulla on ihan samanlaista, mutta kun ahdistaa, enkä saa unta, alan rukoilla. Ja jos ahdistaa oikein paljon, nousen ylös, lähetän rukouspyynnön johonkin netissä olevaan rukouspalveluun. Silloin tiedän, että asiani puolesta monet ihmiset rukoilevat. (Suosikkipalveluni on www.kotisatama.net)
Keskustelukumppanini paheksui minua, hänen mielestään oli väärin vaivata toisia ihmisiä rukoilemaan omien asioiden takia, niistä pitäisi selvitä itse. Jumalankin vastaaminen oli niin ja näin. Hän sanoi, että kun rukoilee, joskus vastaus voi tulla, mutta yleensä ei. Jumala on vain sellainen pilven päällä istuva partasuu-ukko.

Jäin miettimään taas kerran tätä aika tavallista jumalakuvaa, joka keskustelussa nousi esille. Salome kirjoitti viime kerralla uskovista, ateisteista ja agnostikoista. Ihmisen maailmankuva vaihtelee paljon riippuen siitä, minkälainen jumalakuva hänelle on muotoutunut vai onko minkäänlaista.

Sain pari viikkoa sitten Orolla lahjaksi mielenkiintoisen kirjan Haim Svili Lunastuksen laskelmat (kustantanut Suomen Karmel-yhdistys, 1964) Kirjan on kirjoittanut ortodoksijuutalainen, joka on tutkinut kaiken vapaa-aikansa Raamatun, Talmudin, Kabbalan ja muun juutalaisen hengellisen kirjallisuutta. Vaikka juutalaisena hänen Messias-odotuksensa yhä jatkuu, ja sitä koskevat kirjan näkemykset tuntuvat vierailta, kuitenkin kirjoittajan ajatukset Jumalan olemuksesta ja maailman luomisesta tuntuivat avartavan ajatuksiani.

Olin koko kouluaikani heikko matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Nyt kuitenkin Haim Svilin puhe siitä, että kaiken olevan takana oleva puhdas energia on se henkinen perusta, joka saa muodon erilaisissa kehitysprosesseissa. Tiede on vähä vähältä lähestynyt pienintä aineosaa, on löydetty molekyyli, atomi, elektroni ja koko ajan löydetään uutta. Kabbalistien viisaiden mukaan ainetta voidaan jakaa yhä pienempiin osiin loputtomasti. He sanovat, että meidän aineeksi kutsumamme järjestelmä ei ole ainetta, vaan jumalallinen järjestelmä, joka monien tiivistymisten ja kehityksen jälkeen näyttäytyy aineena. Jokaiseen äärimmäisen pieneen osaan on kätketty jumalallinen viisaus, joka ohjaa sen tehtäväänsä ja päämääräänsä ja oikealle paikalle maailmassa.
Atomi  ei ole muuta kuin luonnon positiivisten ja negatiivisten voimien kohtaamispaikka. Näiden voimien kohtaamisesta syntyvät kaikki muutokset maailmassa. Vanhojen viisaiden mukaan on kolme sfääriä (korkeudessa olevaa tilaa). Nämä ovat "hesed" ja "gvura" (armo ja voima). Lisäksi on vielä "tiferet" (kunnia), joka täydentää näiden kahden vastakohtaisuutta.

Energia on maailman rakentava ja hajoittava alkuvoima. Kaikki mikä todellisuudessa on olemassa: elämä ja kuolema, oleminen, tuho on olemassa vain siinä. Se mitä filosofit kutsuvat "itse olevaiseksi" onkin ikuisesti olemassa oleva kaikki mahdollisuudet sisäänsä sulkeva siveellinen voima.
Tämä toimii täydellisen ohjaavan viisauden mukaan, joka on lähtöisin ylemmistä sfääreistä, siis armosta, voimasta ja kunniasta.
Tässä toteutuu tunnettu Raamatun lause: "Sinulle, Jumala, suuruus, voima ja kunnia!" (1. Aik. 29:11)

Minusta on helppo ymmärtää tämänkaltaista fysiikkaa, vaikka en koulussa paljon perinteisestä  oppinutkaan. On hienoa ajatella, että Jumalan perimmäisin olemus on armo. Se tekee olon äärimmäisen turvalliseksi.

Ateisti, agnostikko vaiko mikä?

Näinä aikoina taitaa olla vaarallista puhua juutalaisista tai Israelista yhtään mitään, mutta uhmaan maailman mielipidettä ja puhun siitäkin huolimatta.

Maaliskuussa 2012 isännöi Pardes-instituutti Jerusalemissa keskustelutilaisuutta nimeltä "Miksi juutalaisten tulisi lukea Uusi Testamentti?" Instituutti oli ollut tupaten täynnä kansaa - ihmisiä seisoi käytävilläkin, kun rabbit ja juutalaiset professorit luennoivat siitä, kuinka tärkeää juutalaisten olisi lukea Uutta Testamenttia.
Luennon innoittajana oli se, että Oxford University Press oli julkaissut edellisvuonna juutalaisin selityksin varustetun Uuden Testamentin. The Bible Society in Israel oli samoihin aikoihin avannut myös nettisivut hepreankieliseen raamatunopiskeluun.

Tämä on uusi ja poikkeuksellinen tapa suhtautua Uuteen Testamenttiin Israelissa. Siellä kysytään mielumminkin näin: " Onko Uusi Testamentti lainkaan juutalainen kirja?"  Tätä Uuden liiton kirjaa vastaan on julkaistu useita teoksia ja sitä on hävitetty myös polttamalla julkisesti. (Shalom-lehti 5/2014).

Me tiedämme kuinka juutalainen tämä kirja onkaan. Kaikki sen tapahtumat keskittyvät Israeliin, kaikki henkilöt (Luukasta lukuunottamatta) olivat juutalaisia. ja kirjan päähahmo oli juutalainen Jeesus..
Paavalin puheessa Roomalaisille (Room 9. ) on pitkä vuodatus siitä, kuinka vahvasti kaikissa kirjan tapahtumissa on kyse juutalaisista..
On jännittävää, että nyt - 2000 vuotta myöhemmin, opetetaan täydelle salille tätä kyseistä kansaa, kuinka hyödyllistä heidän on lukea tämä Kirjojen kirja kokonaisuudessaan.

Miksi ylipäätään kenenkään kannattaa lukea läpi Uusi Testamentti? Ja kuinkahan moni meistä suomalaisista näin on tehnyt? Ja miksi meidänkin ehkä kannattaisi se lukea?
Mielestäni se pitäisi olla luettu ainakin siinä tapauksessa, jos haluaa sanoa olevansa ateisti, sillä vasta kun tietää, voi otttaa kantaa.

Oma mieheni päätti muutama vuosikymmen sitten ottaa myös asioista selvää. Hän luki läpi koko kirjan - yhtä pötköä kannesta kanteen. Sitten hän sanoi - daa. Samoin teki poikaserkkuni päästyään eläkkeelle. Hän luki kyllä siihen päälle vielä Koraaninkin - niin johan oli materiaalia mitä miettiä.

Vävypoikani sanoo olevansa agnostikko. Hän kertoo, että ei voi muutakaan sanoa, koska ei tiedä. Nyt hän serurailee uskovaa vaimoaan ja tekee omia päätelmiään, tarkkaillessaan hänen tapaansa puhua ja toimia.

Raamatussa on mielenkiintoinen jae jossa lupaillaan näin: "Vaimojen vaelluksen kautta mieskin voi pelastua..."

1 Piet: 1 " Samoin te vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että hekin, jotka eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin."
(Mitä tarkoittaa 'olla alamainen' - sitä kukin miettiköön kohdallaan).

Vain hullunrohkea voi vannoa olevansa ateisti, ellei isoista asioista ole itse lukemalla ottanut selvää.