Koska viime sunnuntain evankeliumi oli vain kahden jakeen mittainen, kirjoitan tekstin kokonaisuudessaan tähän. Matt. 7: 13-14.
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
Tänä kesänä olen ollut vetäjänä kahdessa raamattupiirissä. Toinen kokoontuu pikkukylän kodassa järven rannalla. Hämärää kotaa kiertäville penkeille osallistujat mahtuvat mukavasti. Toinen piiri kokoontuu kirkonkylällä, ja siellä väkeä on pitkä pöydällinen. Vetäjälle on ollut mielenkiintoista huomata, miten erilaisiksi keskustelut muodostuvat eri ryhmissä. Yllättävää on aina se, että itse tuntee rikastuvansa niistä eniten.
Mielikuvat ahtaasta portista ja kapeasta tiestä, ja vastaavasti leveästä portista ja laveasta tiestä, ovat tuttuja. Myös Jeesuksen ajan ihmisille kapeat vuorille kiertävät polut ja vastaavasti roomalaisten rakentamat leveät, alavilla mailla kulkevat tiet olivat jokapäiväisiä näkymiä.
Jeesus puhui kahdesta tiestä, joiden päämäärät ovat hyvin erilaiset. Toinen vie ikuiseen iloon ja toinen ikuiseen vaivaan. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Taivaan tielle ei kukaan lipsahda vahingossa, vaan Jumala kutsuu ihmistä sinne. Ihmisen on kuitenkin itse ratkaistava, tahtooko hän astua ahtaan portin kautta. Sen läpi ei pääse syntisäkin kanssa, vaan se on tipautettava portin ulkopuolelle.
Luukas (13:24) kirjoittaa myös kapeasta ovesta kulkemisen vaikeudesta: " Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät kykene."
Kapealla tiellä kulkeminen on myös jatkuvaa kilvoittelua. Se ei kuitenkaan ole käskyjen, kieltojen ja moraalisääntöjen rajaamaa ilotonta kulkemista. Kapealla tiellä vaeltaminen tarkoittaa sitä, että elämä otetaan vakavasti: oma ja toisten ihmisten elämä.
Kapea tie on vähän kuin kylätie, jossa ei voi olla huomaamatta toista tiellä kulkijaa. Toista tervehditään, ja hänen kanssaan voidaan vaihtaa muutama sana. Leveällä tiellä näitä muita kulkijoita ei kykenisi edes huomaamaan.
Jokainen tielläkulkeva on kuitenkin tärkeä ja arvokas olento.
Heprealaiskirjeessa 4:1 huolehditaan kapean tien kulkijoista näin: " Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle."
Ei siis riitä, että olemme joskus tehneet päätöksen kapealle tielle lähtemisestä, vaan meidän täytyy huolehtia siitä, että Jumalan Sana on mukana matkaeväänä, ja että kuljemme kaikin tavoin hänen läheisyydessään. Jumala itse on matkaoppaanamme ja lohduttajanamme.
Oi, oi, olisi aika surkeaa jäädä taipaleelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti