lauantai 26. kesäkuuta 2021

Hyvää juhannusta!

 







Lämmin kesäsade pesee pienten

kissankellojen kielet kirkkaansinisiksi.

 ylistystä Luojallensa.

Kuuletko, kuinka ne laulavat kuorossa,

puhtaasti ja kirkkaasti?

Kesän ylistystä,

Elämän ylistystä

- ylistystä Luojallensa!


E. Jokinen

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Yhteisen pöydän äärelle



 Yhteisen pöydän ympärille


Olen oivaltanut vuosien kuluessa, kuinka keskeinen ja iloinen asia ruoka ja yhdessä syöminen ihmisille ovat. Työaikana kouluelämässä jokapäiväinen ruokatunti oli lapsille päivän odotetuin hetki, ja keittäjä oli koulun rakastetuin aikuinen. Me työntekijät taas olimme hullaantuneita, kun siivojamme leipoi ylijääneestä perunamuusista rieskoja, ja vastapaistetun leivän tuoksu leijui käytävillä. Ja kuinka onnellisia oppilaiden vanhemmat olivat, kun heidän lapsensa olivat leiponeet pullia vanhempainiltaan. Asioiden käsittely sujui sen jälkeen paljon leppoisammin, kun kiireiset vanhemmat olivat saaneet jotain hyvää suihinsa.


Uudessa testamentissa on useita kertomuksia siitä, miten Jeesus suhtautui ruokaan ja syömiseen. Hän ruokki nälkäisen ihmisjoukon, joka oli lähtenyt hänen perässään Gennesaretin järven toiselle puolen kuuntelemaan hänen opetustaan, vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Hänelle ihmisten nälkä ei ollut mikään mitätön asia, hän halusi tyydyttää tämän perustarpeen. 


Jeesuksen elämän viimeisenä iltana yhdessäolo keskittyi ruuan ympärille. Hän oli lähettänyt oppilaansa hankkimaan lampaan juhla-ateriaksi. Jeesus oli selvästikin odottanut tätä hetkeä, sillä hän sanoi: - Minä olen hartaasti halunnut syödä kanssanne tämän pääsiäisaterian ennen kärsimystäni. 

          Tämä Jeesuksen viimeiseksi jäänyt ateria oli merkittävä myös siksi, koska hän  silloin kehotti oppilaitaan tulevaisuudessakin aterioimaan yhdessä. Hän sanoi, että aterialla tapahtuva leivän ja viinin nauttiminen tarkoittaa hänen ruumiinsa ja verensä uhraamista ihmisten pelastuksen puolesta. Hän pyysi viettämään tällaista erityistä ateriahetkeä hänen muistokseen. Sitä kehotusta mekin olemme noudattaneet käymällä Pyhällä ehtoollisella.


Pian kuolemansa jälkeen Jeesus oli aterialla Emmauksen tien kulkijoiden kanssa. Kaksi murheellista oppilasta oli kulkemassa Jerusalemista  Emmauksen kylää kohti puhellen viime päivien tapahtumista. Jeesus liittyi heidän seuraansa ja kysyi, mistä he niin innokkaasti keskustelivat. Niinpä hän selitti miehille kirjoituksia, että juuri näin niiden mukaan piti tapahtua. Oppilaat halusivat kuulla lisää ja kutsuivat hänet kanssaan syömään. Kun Jeesus sitten ilta-aterialla tutulla tavalla siunasi ruuan ja mursi leivän, niin matkatoverit äkkiä tunnistivat hänet. Heidän ateriaseuranaan oli Herra, jonka olivat luulleet jo menettäneensä!


Gennesaretin rannalla ylösnoussut Jeesus tapasi oppilaansa kalastamassa. Heiltä Jeesus kysyi: - Lapset, eikö teillä ole mitään syötävää? Kun he eivät olleet koko yön kalastettuaan saaneet saalista, niin Jeesus neuvoi heitä heittämään verkot veneen oikealle puolelle, ja sieltä kaloja nousikin runsaasti. Rannalla odotteli jo hiillos, jonka päällä oli kalaa ja leipää. Jeesus pyysi oppilailtaan lisäksi vasta pyydystettyjä kaloja ja kutsui sitten arkisesti: - Tulkaa aamiaiselle.


Nyt alkaneena kesäkautena meilläkin on monia tilaisuuksia yhteisten kahvi- tai ateriahetkien viettämiseen läheisten tai vähän vieraampienkin kanssa. Yhteisen pöydän ympärille kokoontuminen luo paljon iloa ja virkistystä - varsinkin nyt kun koronan aiheuttamat rajoitukset alkavat toivottavasti viimein helpottua. 


Julkaistu Sydän-Hämeen lehdessä 9.6.2021


lauantai 5. kesäkuuta 2021

Toive ja toivo

Tänään kun tätä kirjoitan, on monen lapsen ja nuoren toiveiden täyttymisen päivä. Lapsille jo ajatus siitä, että koulu loppuu, ja kesäloma alkaa, on kannatellut viimeisten nihkeiden kouluviikkojen halki. Nuorille, jotka päättävät koulunsa tai ammattiopintonsa tämä päivä on vielä paljon suurempi: ovathan edessä usein elämänikäiset valinnat, pitäisi ymmärtää ja osata, minne suunnata, kun oppilaitoksen ovi takana sulkeutuu.

Tulevaisuuden toiveet ovat korkealla - ne ovat isoja toiveita. 

Kun ajattelen elämänmatkani omia toiveitani, mieleeni nousee käsittämättömän pieniä toiveita, jotka ovat kuitenkin jääneet mieleen. Ehkä syy, miksi ne ovat jääneet kaihertamaan, saattaa olla siinä, että juuri nämä lapselliset toiveet ovat jääneet toteutumatta. Kuudenvanhana toivoin, että isotätini ompelisi minulle kirkkaaansinisen pitkän hameen, ja sitten tanssisimme yhdessä Kiikuri, kaakuri kirjava lintu. Isotätini oli kovin kumara, ja hän käveli kepin kanssa. Kuitenkin toive yhdessä pyörähtelemisestä pirtin lattialla odotutti minua monta vuotta. Enkä saanut toivomaani taivaansinistä hamettakaan, sen värisen kankaan saaminen olisi tarvinnut  aivan erityisen sinisen värinapin.

Toive ja toivo ovat eri asioita, vaikka sanoina muistuttavatkin läheisesti toisiaan. Toivo liittyy yhtenä osana kolmen vahvan sanan yhdistelmään: usko, toivo, rakkaus. Paavali sanoo 1. Kor.13 puhuttuaan ensin pitkään rakkaudesta: Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Toivo liittyy molempiin kumppaneihinsa, uskoon ja rakkauteen. Ei ole olemassa uskoa eikä rakkautta ilman toivoa.

Paavali jyrisee 15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia. Todellakin - jos koko elämämme olisimme odottaneet saapumista taivaan kotiin, ja kaikki raukeaisi kuolemassa tyhjään, olisihan se hirveän surullista. Sama vielä Paavalin sanoin: Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa, turhaa on myös teidän uskonne.

Rakkaus on myös toivoa täynnä. Se näkyy avioliittoja solmittaessa, kun katsomme luottavaisina eteenpäin ja toivomme liittojen kestävän ikuisesti. Se on uuden elämän saapumista käsivarsille, sen hoivaamista ja katsomista luottaen ja rakastaen lapsen kirkkaisiin silmiin. Rakkaus on taivaallisen toivon täyttymisen aavistelua ja täydellisen odotusta.  Ja jo nyt voidaan elää odotuksen ilossa ja toivossa.

Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvosta kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti, mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. 1. Kor. 13:12