Riparimuistoja

                                           

Mimmille 60 v-päivän tervehdykseksi kopioinut Maisa (Magdaleena)    

PÄIVÄKIRJA  25. elokuuta, 1964 

Aloitan tämän päiväkirjan kertomalla rippikoululeiristä, jolla olin elokuun 10 -23 pv välisenä aikana Päiväkummussa.

Niiskuttaen koti-ikävästä minä nousin meidän maitolavan luota Kankaanpään 1/2 11 autoon. Mimmi tuli Aitoosta autoon ja niin me huristeltiin Kangasalle. Kangasalta me lähdettiin 13.10 lähtevässä linjurissa Päiväkumpua kohden. Me ei yhtään tiedetty missä sellainen Päiväkumpu on, mutta rahastaja sanoi sitten meille, että osattiin jäädä pois.

Siitä oli Päiväkumpuun aika pitkä matka, tai ainakin se tuntui pitkältä kun raahasi mukanaan matkalaukkua, suurta kassia, olkalaukkua ja sateenvarjoa.

Ensimmäinen näkemys Päiväkummusta oli hiukan sekava, koska siellä juuri tehtiin rakennustöitä ja laudanpalasia ja tiilikasoja oli vähän joka puolella. Pari ystävällistä naisihmistä riensi auttamaan meitä tavaroiden kannossa ja sitten alettiin järjestellä mihin kämppään joutuisimme. Voi surkeus! Siinä ilmeni, että Mimmi ja minä jouduttiin eroamaan. Mutta minä olin itsepäinen, emmekä halunneet erota toisistamme. Kun mä olin käynyt tutustumiskäynnillä molemmissa kämpissä, havaitsin Mimmin kämpän viihtyisämmäksi  ja päätin muuttaa majaa omin lupineni. Toiseen, siis Mimmin kämppään ei ollut vielä saapunut yksi tyttö ja sen tilalle minä raahasin tavarani ja petasin sänkyni ja kotiuduin. Kun se tyttö tuli, niin minä vain kerroin omin lupineni muuttaneeni ja se joutui sitten alakämppään.

Me asuttiin sievän punaisen aittarakennuksen toisessa kerroksessa kämpässä, jonka ikkuna oli järvelle päin. Meidän kämpässä (INDO-KIINA) oli 10 tyttöä: Sinikka H, Anneli H, Riitta K, Arja M, Aila N, Elisa P, Ilona S ja Päivi S sekä minä ja isosisko Rea S.

Päiväohjelma arkipäivinä 10 - 23. 8. 1964

klo 7    herätys

     7.30 aamuvirsi, aamutee

     8.00 - 9.25 kristinopin tunteja

     9.30 lauluhetki

     10.05 - 11.25 kristinoppia

     11.30 aamiainen

     13.00 - 13.45 raamattutunti

     15.30 lukutunti

     16.30 päivällinen

     17.45 - 18.30 keskustelua ryhmässä

     18.40 - -18.25 isonsiskon tunti

     19.30 iltatee

     20.15 iltaohjelma

     22.00 hiljaisuus

Joka aamu isot siskot herättivät meidät laulamalla:”Joka aamu on armo uus . . .”  Oli hienoa herätä siihen. Aamupäivän kristinopin tunneilla me oltiin alkuviikko kirkossa ja loppuviikko ruokasalissa. Kirkossa oli kylmää ja kovat penkit. Useilla olikin tyynyt kirkossa.

Ruoka siellä oli hyvää. Mä söin valtavasti. Kahvia saatiin ainoastaan sunnuntaisin.

Sunnuntain päiväohjelma 16.8.

Klo 8    herätys

     8.30 aamupuuro

             lipunnosto

     9.30 jumalanpalvelus

     13    lounas

hiljainen tunti

     15   kahvi

            ulkoilua

     19   iltatee

     20   makkarailta

           vastauksia kysymyslaatikon kysymyksiin

     22   hiljaisuus

Raamattutunnit piti kukin isosisko ryhmälleen. Me luettiin Markuksen evankeliumia. Isosiskon keskustelutunnit olivat kaikkein kivempia. Me puhuttiin itsestä, kodista, harrastuksista, ammateista, tytöistä ja pojista, seurakuntanuoriin kuulumisesta, lähimmäisen kunnioittamisesta, isänmaasta ja kaikesta. Ne oli tosi mielenkiintoisia tunteja. Mä ja Mimmi puhuttiin kauheasti ja nauratettiin toisia. Riitta K. piti mua vitsikkäänä, vaikka mä en itse huomannut vitsejäni.

Kysymyslaatikossa oli kysymyksiä esim. onko tanssi syntiä, onko tupakanpoltto syntiä ja onko kortinpeluu syntiä. Yksi isoisista sanoi hyvin, sellaisen ohjeen, että voi kysyä itseltään:

1. Kirkastanko minä tällä Kristusta? 
2. Olenko minä pahennukseksi kenellekään tekemällä tätä? Sitten vielä sanottiin, että juuri tanssittaessa ihmisen himot ja halut heräävät ja silloin tanssi muuttuu synniksi. 

Meillä oli leirillä kokeet, ne palautettiin meille yksityisesti. Jokainen joutui johtaja-Ursulan puhutteluun ja se kyseli kaikkea, niin kuin että onko konfirmaatiolupauksen tekemisessä vaikeuksia. Ursula kehui minun koettani ja se kysyi olenko minä hyvä koulussa. Minä hymyilin vain vaatimattomasti. Heh heh! En sanonut, että äiti oli opettanut mulle  ulkoa kaikki katekismuksen asiat, silloin jo kun mä olin kansakoulussa. 

Meidän kämppä joutui heti alkuun järjestämään iltaohjelman. Me pidettiin Ambo-ilta. Siellä leirillä oli eräs tyttö, Anna Hukka, joka on ollut Ambomaalla, sillä sen vanhemmat olivat lähetyssaarnaajia. Mä sain tehtäväkseni haastatella sitä. Mä pelleilin, että jos mulle sattuu vaikka joku möläys, että mä vaikka sanon, että Anna Susi, kun pitäisi sanoa Hukka. Ja mulle sattui möläys! Mulla oli sellainen kysymys: ”Oletko nähnyt Afrikassa villieläimiä?” Kun Anna ei heti vastannut, niin mä yritin auttaa sitä ja sanoin: ”No, esim. tiikereitä.” Se oli ainoa villieläin, joka siinä muistui mun mieleeni. Anna vastasi: ”Ei Afrikassa ole tiikereitä.” Kaikki räjähti nauramaan ja mä arvattavasti punastuin. Illalla kun Rea tuli kämppään, niin se kehui kovasti meidän ohjelmaa, niin mä sanoin sille siitä tiikeristä. Rea tuli mun tyköni, halasi mua ja sano: ”Älä välitä, mä nauroin ihan hervottomasti. Mistä sen tietää mikä sukka se siellä Savon maassa hiippailee.”

Se Rea osasi kyllä lohduttaa!

Me kaikki tykättiin Reasta valtavasti. Sitten me saatiin kuulla, että se lähtee pois. Me tultiin kauhean onnettomiksi ja pikku-Mimmi, joka oli kaikista herkin alkoi heti itkeä. Se syöksy ulos, minä perässä ja mentiin itkemään vadelmapensaiden taakse. Kun me oltiin vähän rauhoituttu, niin me palattiin kämppään, mutta siellä kohtas meitä surkea näky. Kaikki likat makas vatsallaan sängyllä ja ulisi haikeasti. Riitta K. syöksyi ovesta ulos tippa linssissä, vaikka sekin yritti näytellä kovaa koko ajan. Kun Rea tuli sitten sisälle ja näki kuinka asiat oli, kulki se jokaisen tykö, silitteli ja taputteli meitä ja sano, että hänet saa kyllä helposti muuttamaan mielensä. Ja niin siinä kävi, että Rea soitti kotiinsa ja lupasi meille olevansa pois vain pari päivää ja sitten tulla heti takaisin.

Meille tuli väliaikainen isosisko, Taru H Lammilta. Me ei oltu yhtään ihastuneita siihen ja me oltiin sille aika kenkkumaisia.

Iso-Mimmi (Riitta) pisti sitä ihan halvalla ja me puhuttiin sille kauheasti Reasta ja kaikkea mitä se oli sanonu. Mutta ei me mahdettu mitään, ettei me pidetty siitä koska me oltiin opittu tuntemaan Rea, niin Taru oli nolla sen rinnalla. Meillä oli valtavia julisteita: ”Rakas Rea, tule pian takaisin.” Tuo lause oli kirjoitettu kaikilla mahdollisilla kielillä. Mutta kun me oltiin onnettomia Rean lähtiessä ja upotettiin surumme perunankuorimiseen (meillä oli perunankuorimisvuoro) niin kyllä me oltiin iloisia kun se tuli takaisin. Kaikki sanoivat, että kyllä tyttöjen silmät nyt loistaa, kun Rea tuli takaisin.

Mimmi ja minä oltiin usein yöllä kauhean levottomia. Minäkin tipahdin yläpetiltä unissani ja olin etsivinäni jotain lattialta ja mölysin kauheasti. Mä kyselin: ”Missä ihmeessä se on?” Elisa vastasi unissaan: ”Se on  minun pikkulaukussani.” Anneli heräsi, säikähti kauheasti ja kysyi: ”Mitä täällä oikein tapahtuu?” Niin Mimmi huusi unissaan: ”Me luetaan Raamattua!”

Meidän kämpässä oli yksi tyttö, Arja M, jonka korvaa on särkenyt viime juhannuksesta saakka. Se oli kauhean ikävää. Välillä se itki kauheasti ja yhtenä päivänä se kävi Tampereella keskussairaalassa ja siltä puhkaistiin korvasta tärykalvo.

Kerran Päiväkummun leirikeskukselle ilmestyi poika, jolla oli  iso reppu tarakalla. Se pysähtyi keskelle pihaa ja alkoi tutkia karttaa. Joka aitasta alkoi tulla tyttöjä ulos ja parvekkeet oli täynnä tyttöjä. Varmaan kaikki 60 olivat pian pihalla. Kaikki alkoivat huutaa hirveästi: - Poika! Näettekö, täällä on poika!
Voi vain arvata, että poika polkaisi pian pyöränsä liikkeelle.

Me oltiin melkein koko ajan riidoissa alakertalaisten kanssa. Ne aina komensi meitä olemaan hiljaa ja kun ne hakkasivat lattiaan /siis niiden kattoon, niin meillä vaan lattia liikkui ja sängyt hyppelehti. Kerran kun me haukuttiin niiden isosiskoa ämmäksi, niin se isosisko ryysäs meidän kämppään ja sano: ”Minä tulin katsomaan minkälaisia naamoja ne on jotka minua ämmäks haukkuu”. Loppuaikoina me kyllä tehtiin sovintoa niiden kanssa.

Nyt mä kerron vielä viimeisestä illasta, joka oli todella vaikuttava. Kaikki olivat kirkossa ja kaikki sai puhua ja todistaa, jos halusivat tai olla ihan hiljaa. Seitsemän tyttöä todisti uskostaan. Mä nostin niille hengessäni hattua. Mä itse olen niin paljon arka, etten mä uskalla, vaikka olisin tahtonutkin, samoin kuin muutkin meidän kämpän tytöt.

Kun me oltiin illalla kämpässä ja Rea tuli sisälle, niin Anneli sano Realle: ”Mä olisin tahtonut nousta” ja se purskahti itkuun. Ja siitä se sitten alkoi. Lopulta me kaikki itkettiin ja kaikki lupas jättää elämänsä Jeesukselle. Se oli valtavaa. Rea luki meille viimeeksi Jesajan kirjasta 41: 9 -10. 
"Sinä olet minun palvelijani, minä olen sinut valinnut, en sinua väheksynyt - älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni."
Kaikilla oli niin hyvä olla.

Sitten me pidettiin kello 11 yöllä  kahvikekkerit. Mimmillä oli Maxwelliä ja Rea haki meille keittiöstä kuumaa vettä. Annelilla oli rinkilöitä ja Arja antoi keksinsä. Niin me siinä juhlittiin keskiyöllä.

Samassa alkoi ulkoa kuulua kauheaa huutoa ja kun me mentiin katsomaan niin siellä juoksi kolme tyttöä lakanat hartioilla nuotion ympärillä. Se tuntui todella tämmöisen hartaan illan jälkeen yliammutulta. Seuraavana päivänä niiden kämppä kävi anteeksipyytämässä isonsiskonsa johdolla käyttäytymistään.

Seuraavana aamuna siis meidän konfirmaatiopäivänä meidän kämppäläiset heräsivät jo kuudelta, vaikka kello 8 oli herätys. Mutta ne meidän edellisiltaiset kahvikekkerit vaikuttivat sen. että kaikki juoksi suoraa vessaan heti herättyään.

Aamulla meillä oli konfirmaatioharjoitus ja heti päivällisen jälkeen me pukeuduttiin rippipukuihin. Siinä me sitten istuttiin tuntia toista kämpässä valmiina, eikä keksitty mitään tekemistä.

Rea kyllä nerokkaasti ehdotti, että mentäisiin pelaamaan lentopalloa.

Se tilaisuus alkoi kello 14.00. Meidän ja H:n väet tuli taksilla vähän liian myöhään, ettei ne saaneet enää hyviä paikkoja eivätkä siis nähneet varsinaista ripille pääsyä. Pieni riihikirkko oli täynnä valkopukuisia tyttöjä, ei sinne sisälle muita mahtunutkaan pomojen lisäksi. Meidät konfirmoi Annan isä, Alpo Hukka ja apulaisena oli Aleksi Vallisaari, myöskin erään rippikoulutytön isä. 

Me marssittiin paririvissä kirkkoon ja takaisin. Mä olin Mirkka M:n pari. Kaikki meni hienosti, vähän tuntui ontolta vatsan pohjassa, mutta ei se haitannut. Koko ajan minä palelin valtavasti, sillä ikkunat oli poistettu ja ovet olivat auki. Nyt minulla onkin nuha ja yskä muistona ripille pääsystä.

Kun me oltiin marssittu takaisin pihaan niin meidät kukitettiin ja sitten otettiin valokuvia. Samassa joku tuli sanomaan minulle, että pikku - Mimmi itkee. Mä menin sen tykö ja hoksasin, että sen täti ei ollutkaan tullut, eikä sen kotoa ollut ketään ja se oli ihan yksin. Mimmillä ei ollut yhtään kukkiakaan. Minulla kun oli ruusuja ja neilikoita, annoin ruusuni Mimmille ja mentiin yhdessä kuvaan. Sitten mä vein sen meidän väkien tykö ja kerroin kuinka Mimmin asiat oli. Ne heti lupasivat ottaa Mimmin autoon ja niin Mimmi tuli meille. Kyllä kaikki siis vielä iloksi muuttui.

Mä sain rippilahjaa Ulla-serkulta kaulakorun, eräänlaisen riipuksen. Kummeilta kirjan, joka sisältää ajatelmia. Sitten mulle on luvattu sormus ja risti. Kavereiltani, Eilalta ja Riitalta, mä sain hienot Rippikoulun muistoksi-kortit. 

Meillä on pieni koiranpentu Heli. Se 1/3 mun rippilahjani.

Siellä leirillä oli tosi ihanaa. Mä suosittelen kyllä kaikillle Päiväkumpua. Rippikoululeiri on leirien leiri!