tiistai 6. helmikuuta 2018

"Haiku"

Jo aikaa sitten eläkkeelle jäänyt rakas poikaserkkuni on ollut tänä jouluna runollisella päällä. Uuden vuoden koittaessa hän lähetti ainoalle tyttö(= mummo)serkulleen runon, jonka nimi oli Taivashaiku. Se meni näin:

                       " Pimeässä ahdistuu
                         Taivaassa varmaan kirkkaus
                         Mitä sitten näkee "
                        
Runon lopussa oli juhlallinen toivotus:  Valaisevaa uutta vuotta!
Mieheni vastasi hänen kolmannella rivillä olleeseen kysymykseensä, (= mitä sitten näkee) näin:
                       - Siellä on koti.

KOTI? Me etelän ihmiset uuvumme tähän märkään pimeyteen. Sain Magdaleenalta Keski-Suomesta upean kuvan korkeiksi, luoduista pihapenkoista ja katoilla lepäävistä lumipatjoista. Valoa, valoa, valoa - tänne myös - kiitos.

Lähetin hänelle vastineeksi kuvan omalta kuraiselta pihamaaltani ja toivoin saavani häneltä myötätuntoa. Mutta katsottuaan kuvaa hän kysyikin, että mitkä ovat nuo kuvan vasemmalla laidalla olevat kirkkaat, kuin kultaiset tikapuut, jotka ovat kaatuneet kuraisen ajotien päälle?
Katsoin...enkä osannut vastata.
          

Muuallakin tässä kuvassa on nähtävissä kuran seassa kultaa. Mitä mahtaa olla? Ei äly riitä muuhun kuin äimistelyyn, mutta tätä kuvaa katsellessani ei voi muuta kuin hyräillä vanhaa lastenlaulua:

" Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat,
   kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, harput joilla he soittelevat.

   Puhdas kulta on tie jota astelevat,  kera laulaen enkelien.
   Karitsan siellä kasvoja katselevat. Veriuhria syntisien.

Jk. Tämä tarina on kirjoitettu alkuvuodesta. Nyt saa meillä täällä etelässäkin puskea jo lumitöitä.

1 kommentti:

  1. valaistu tiskipöytä heijastuu ikkunasta, kun kuva on otettu sisältä ikkunan läpi.

    VastaaPoista