Useissa Suomen kunnissa koulut alkoivat maanantaina 12.8. Vaikka meissä ikää karttuisi miten, uskon, että meistä jokainen muistaa sen tunnelman, mikä liittyi jokaisen syksyn ensimmäiseen koulupäivään - riippumatta siitä menikö ylä-vai alakouluun, maalaiskouluun vai kaupunkikouluun. Minä sen tiedän, sillä kaikista on kokemusta. Vatsanpohjassa se tuntui.
Niinä vuosikymmeneinä, jolloin koulu alkoi aina 1.9. kello 9.00, oli tunne vielä väkevämpi, sillä silloin kouluunlähtö myös tuoksui - syksyiselle, pistävän jännittävälle.
Minun sinisen aapikirjani kannessa oli kukko, jolla oli karttakeppi varpaansa välissä. Miksiköhän juuri kukko? Oliko se vertauskuva 'oppilaansa hyvin hallitsevasta' opettajasta. Kanaparvessahan saa aina olla vain yksi kukko. Jos parvessa on niitä useampia, menee lauma sekaisin ja kukoille tulee keskinäinen tappelu.
Saattoihan se Aapiskukko olla symboli siitäkin, että nyt oli loma lopussa ja alkoivat aikaiset ylösnousut - kukko kun on 'early bird, who gets the worm' (aikainen lintu, joka madon nappaa).
Tämän mietinnön päätteeski sopii tarina eräästä hankalasta kouluunlähdöstä. Tämä juttu kertoo miehestä, joka koputtaa poikansa Jussin oveen:
- Jussi, hän sanoo, herää jo.
- En halua herätä, isä.
- Nouse ylös, sinun on mentävä kouluun.
- En halua mennä kouluun.
- Miksi et? kysyy isä.
- Kolmesta syystä, sanoo Jussi. Se on tylsää, lapset kiusaavat minua ja kaiken lisäksi vihaan koulua.
- Katsos, kerron sinulle kolme syytä, miksi sinun täytyy mennä kouluun, isä vastaa. Ensinnäkin; se on velvollisuutesi, toiseksi olet neljäkymmentäviisivuotias ja kolmanneksi olet sen koulun rehtori.
Herää, herää! Olet kasvanut aikuiseksi. Herää!
Tämä herttainen kertomus löytyi vakavasta kirjasta, jonka nimi on Havahtuminen. Alkuteos nimellä Awareness, on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi jo vuonna 1999 ja minun kädessäni oleva, intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon painos, on vuodelta 2002.
Martti Mäkisalo on arvioinut kirjaa Helsingin Sanomissa taitavasti. Hän kuvailee sitä näin:
" Havahtuminen - pyrkii osoittamaan menestymis- ja suorituskeskeisen arvomaailman moraalikäsityksineen ja ihmissuhdepeleineen ontoksi ja valheelliseksi, ulkoapäin ohjelmoitujen robottien kulissielämäksi, jonka säilymisen ehto on tiedostamattomuus, ' unessa oleminen '.
Suomen Raamattuopiston kuukausijulkaisun nimi oli vuosikausia 'Herää valvomaan.' Nykyään sen nimenä on 'Elämään'. Minun mielestäni nämä nimet eivät lainkaan tarkoita samaa asiaa. Jokaisena uutena aamuna alamme elää uutta jännittäää päivää, mutta ennen kuin sen voi tehdä, on meidän ensin herättävä. Muutoinhan me olemme unissakävelijöitä. Niin - niitä juuri me kyseisen elämänfilosofisen kirja mukaan olemme.
'Herätä valvomaan' ja 'havahtua' ovat mielestäni ajatukseltaan synonyymeja. Tämä Anthonyt de Mellon Havahtuminen-teos on saanut viime aikoina suuren suosion, joten ei voi muuta sanoa, kuin että Raamattuopiston perustaja, Urho Muroma, päättäessään miltei 90 vuotta sitten ryhmänsä kanssa lehtensä nimestä, ovat olleet aikaansa edellä...vai olemmeko me taantuneet? Vai emmekö halua herätä, kuten ei se koulun rehtorikaan halunnut?
Kuvateksti: Taivaan Isä laittoi vastarannalla valot päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti