torstai 16. huhtikuuta 2015

Avaria = Onnettomuus.

On meneillään vuoden ihanin aika, Suomen herkkä kevät. Juuri se aika, joka tekee Suomesta Suomen - se mikä antaa meille voiman jaksaa läpi pimeän ja kosteankolean syksyn ja talven.
-Peipponen 'kiljuu' tänäkin aamuhetkenä täyttä kurkkua ikkunani takana.

Muutaman viikon takaisessa blogitekstissäni - "Johdatuksen vahva sivumaku" - kerroin tarinan siitä, miten sain aikanani käskyn opiskella venäjän kielen. Olin ollut tästä kielestä kiinnostunut aiemmin jo ihan itsekin, mutta vaikka olin kokonaisen vuoden roikuttanut erään kotimme intiimin huoneen ovessa suurta plakaattia, jossa olivat koristeellisin kuvin varustetut venäjänkielen aakkoset, en ollut oppinut niistä ainuttakaan. Tein tämän toteamuksen pohjalta sen johtopäätöksen, ettei tämä kieli ollut minun juttuni, kunnes ylemmältä taholta toisin määrättiin. Menin iltalukioon, olin ahkera oppilas, tunneilla oli hauskaa - ja niinpä opin.

Puolentoista vuoden kuluttua tammikuussa alkoivat tärkeät kertaustunnit ja preppaus ylioppilaskirjoituksia varten. Olin eräänä tämän tammikuun iltana kurjan kelin vuoksi lähdössä Helsinkiin omalla autollani. Laitoin auton käyntiin - lämpiämään - ja käväisin vielä sisällä hakemassa jotakin unohtunutta. Kun palasin ulkoportaalle näin kauhukseni, että autoni liikahti maailman pieneimmässä eteenpäin viettävässä töyräässä, sai vauhtia ja lähti tulemaan minua kohti. Vaikka sanoin, että 'älä tule pieni auto - menet rikki' - se vain tuli ja tuli - ja rikki meninkin minä - kahdesta kohtaa sääriluu poikki.

Voimasuhteet siinä taistelussa olivat vähän vastaavat kuin kuvassa, jonka muutama kesä sitten otin omassa mökkirannassamme.

NYT minusta tuli katkera. Tiesin, että kieliopista selviäisin, mutta en aineesta. Huusin 'yläkertaan', että tämä on niin väärin. Juuri kun kaikkein tärkeimmät vinkit ja 'tärpit' jaetaan, minä makaan jalka pystyssä kotonani. Ja sitten pyysin nöyränä..." Autathan minua!"
Eräänä yönä heräsin saamaani kummalliseen viestiin. Olin kuulevinani, että minulle kerrottiin yhden ylioppilasaineen nimi. Se oli: AVARIA = Onnettomuus. Kaivoin saman tien, keskellä yötä, venäjänkirjani ja vihkoni esiin ja aloin kirjoittaa pitkää ainetta juuri siitä, mitä minulle oli --- ajattelemattoman ja villin autoni kanssa tapahtunut.

Kun sitten aikanaan istuin, kipsi yhä jalassa, koulun juhlasalissa ja olin saanut aineiden aiheet tutkittavakseni, täytyy myöntää, että käteni hikosivat ja sydämeni hakkasi. Minullahan oli vain yksi ainoa aineen aihe jonka hallitsin. Ilman sitä olisin pulassa.
No - aineiden joukossa EI ollut nimeä "Avaria". Sen sijaan siellä oli aihe: "Tapahtuma elämässäni, jota en tule koskaan unohtamaan". No jopas! Kukapa voisi unohtaa sen, kun jää oman autonsa alle?

Olin kirjoittanut aineeni sarkastiseksi vuoropuheluksi minun ja autoni välillä. Sarkasmi on vaikea tyylilaji omallakin kielellä kirjoitettuna, mutta vieraalla kielellä kirjoitettuna se toi minulle täpötäydet pisteet.
Vaan eipä ollut omaa ansiotani tämä - tosin ei millään lailla laitontakaan.
Kiitos siis tästäkin Hänelle, jolle kiitos kuuluu!!!!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti