Jumalan pieni matkamies

Joulusiivoa tehdessäni käteeni sattui Annikki Setälän vanha kirja Satuja Kristuslapsesta.
Kerron siitä nyt sadun Jumalan pieni matkamies  blogin lukijoille joulutervehdykseksi.

Kristuslapsi istui pilvenhattaralla ja katseli sieltä alas maailmaan.
- Kuulehan, Isä Jumala, miksi tuolla pohjoisessa on niin pimeää? Kristuslapsi kysyi.
- Nyt siellä on talvi, Isä Jumala sanoi. - Aurinko ei jaksa nousta niin korkealle, että se näkyisi taivaanrannalla.
- Mutta sittenhän ihmiset tulevat surullisiksi, arveli pieni Kristuslapsi. - Minä tahtoisin mennä sinne ja ilahduttaa heidän mieltään.
- Rakas lapsi, siellä on kovin kylmä, Isä Jumala sanoi. - Sinä ehkä paleltuisit.
Mutta Kristuslapsi halusi lähteä kaikesta huolimatta. Hän makasi pilvenhattaralla ja katseli tarkasti maan päälle.
- Lapin lapsilla on hauskat varusteet, hän tuumi. - Sellaiset minäkin haluaisin.

Niin rupesivat pikkuenkelit tekemään Kristuslapselle vaatteita. He punoivat revontulista kirjavia nauhoja, joilla koristelivat Kristuslapsen puvun. Ja tuulet painoivat Kristuslapsen kiharoille neljäntuulenlakin. Valkeiden pilvilampaiden joukkoon oli eksynyt lumivalkoinen poronvasa ja siitä Kristuslapsi sai ajokin itselleen. Ja niin Kristuslapsi lähti maan päälle.

Oli todella pimeää. Päiväkehrää ei ollut näkynyt moneen viikkoon. Lunta oli tupruttanut niin sakeasti, ettei eteensä nähnyt. Kristuslapsi ajoi pienellä poronvasallaan yhä pohjoisemmaksi, pulkka keikkui kovassa vauhdissa.

Kristuslapsi oli niin iloinen, että alkoi laulaa. Kun hän lauloi, alkoivat tähdet tanssia taivaalla. Ne välkkyivät ja vilkuttivat silmiään, muuttivat väriään ja lensivät pitkinä kauniina pyrstötähtinä.
Silloin tuli vastaan pieni Lapinpoika.
- Kuka sinä olet, ja miksi laulat niin iloisesti?
- Oi, minä olen vain sellainen Jumalan pieni matkamies, vastasi Kristuslapsi. - Laulan siksi, kun olen niin hyvällä mielellä.
- Mutta täällähän on niin pimeää ja kylmää, sanoi Lapinpoika.
- Eihän nyt ole pimeää, sanoi Kristuslapsi ja vihelsi voimakkaasti. Silloin revontulet alkoivat tanssia. Ne tulivat vaaleina tuntureiden takaa, mutta kun ne ehtivät taivaan laelle, alkoivat ne tanssia ja räiskyä värikkäinä.
- Sinullapa on mukavat keinot, sanoi Lapinpoika ja asetteli köysikieppiä  olkapäälleen.
- Mikä tuo on? Kristuslapsi kysyi.
- Tämähän on suopunki, otan sillä poroja kiinni.
- Mehän voisimme heittää suopungin kuun sakaraan ja vetää sitä lähemmäksi, silloin täällä ei olisi niin pimeää.
Kristuslapsi otti suopungin ja viskasi sen korkealle ilmaan. Sen naru tuntui jatkuvan loputtomasti, kunnes se ylettyi kuuhun.
- Tulehan vetämään, sanoi Kristuslapsi.
Ja niin Lapinpoika ja Kristuslapsi vetivät Kuunsirpin lähemmäksi.
- Oletpa sinä kummallinen matkamies, Lapinpoika ihmetteli.
- Jumalan matkamiehiä  me olemme kaikki, Kristuslapsi vastasi. - Ja toinen toistaan kummempia. Siksi maailma onkin niin mukava ja kiinnostava.

Mutta vieläkään ei ollut tarpeeksi valoisaa.
- Mistähän me saisimme vielä lisää valoa? sanoi Kristuslapsi ja katseli ympärilleen. Samassa hän näki oravanpojan, joka kurkisti pesästään. Se oli niin soma, että Kristuslasta alkoi naurattaa. Kun hän nauroi, hänen naurunsa kiiri tunturilta tunturille, ja kaikkialla lumi alkoi kimallella ja valaista, kuin maa olisi hehkunut salaperäistä valoa.
- Miten ihmeessä sait lumen kimaltelemaan?  Lapinpoika kysyi.
- Ainahan lumi on on yhtä valoisaa, Kristuslapsi sanoi. - Et ole vain osannut katsoa.
- Niin varmaankin, Lapinpoika myönteli. - Mutta meillä meillä ei täällä lainkaan kukkia. Olen kuullut, että muualla maailmassa kukkivat kukat ja omenapuut ja sen sellaiset.

Silloin Kristuslapsi puhalsi ilmaan. Hän puhalsi huurua, joka suureni ja äkkiä puut olivat paksussa huurteessa. Koivut näyttivät mitä kauneimmilta omenapuilta, ja kuusen oksilta riippui jääpuikkoja kuin hohtavia kynttilöitä.
- Onko maailma todella näin kaunis? ihmetteli Lapinpoika. - En ole huomannut sitä ennen.
- Taivaallinen Isämme on antanut paljon valoa maailmaan, Kristuslapsi sanoi. - Meidän tehtävämme on heijastaa sitä ympärillemme. Samoin lumikin heijastaa valoa.
Lapinpoika ihmetteli: - Onko meillä tosiaan yhteinen isä?
- On toki, Kristuslapsi vastasi. - Isä Jumala.
- Mutta hän on niin kaukana, Lapinpoika sanoi. - Ei hän kuule, eikä näe tänne asti.
- Sinä erehdyt, Kristuslapsi sanoi. - Hänen valonsa kimmeltää täällä jokaisessa lumihiutaleessa.
- Mutta täällä on niin kylmä, Lapinpoika valitti.

Silloin Jumalan pieni matkamies naurahti. Ja Lapinpojan sydämeen tulvahti jotain lämpöistä. Mistä se tuli, sitä hän ei voinut ymmärtää.
- Eihän täällä ole lainkaan kylmä, Kristuslapsi sanoi. - Sinun sydämessäsi on lämpöä. Sinun pitää heijastaa Jumalan lämpöä samalla tavalla kuin hänen valoaan.
- Onko kaikki niin yksinkertaista? kysyi Lapinpoika.
Mutta Jumalan pieni matkamies oli hävinnyt. Kun Lapinpoika katseli taivaalle, hän luuli näkevänsä siellä valkoisen poronvasan. Vai oliko se vain linnunrata, joka välkkyi talvisena pakkasyönä?

Toivotan rauhallista ja  siunattua joulua kaikille blogin lukijoille!