Olin läheisessä tavaratalossa ostoksilla ja huomioni kiinnittyi ovipielessä olevaan laatikkoon, josta pilkisti pyhien henkilöiden patsaita. Pysähdyin katsomaan. Kas vain, sieltähän taisivat löytyä kaikki jouluevankeliumin päähenkilöt. Tunnistin ainakin kruunupäisen idän tietäjän ja paimenia. Sieltä täältä sekamelskasta pilkisti erikokoisia käsiä ja jalkoja. Jostain alhaalta sojotti palleroinen lapsen sääri. Jeesus-lapsikin oli siis joutunut romukoppaan!
Näin adventinaikaa lähestyttäessä kulkee tuntosarvet koholla ja kuulostelee, mitä Jeesus-joulu merkitsee tämän hetken Suomessa. Onko kaikki vain loputonta tonttuleikkiä kuten entisen kouluni viimejouluisessa joulujuhlasssa.
Askartelin ja piirtelin 8-vuotiaan pikkutytön kanssa joulukortteja ja kysyin, tietääkö hän, miksi joulua vietetään. Tyttö vastasi, ettei tiedä. Siinä piirtäessämme aloin kertoa hänelle Jeesus-lapsen syntymästä, paimenista, Idän tietäjistä, pahasta Herodes-kuninkaasta ja pyhän perheen paosta Egyptiin. Olin vähän varuillani, kuinka pitkään voisin kertoa, mutta lapsi kärtti aina vain: - Kerro lisää, mitä sitten tapahtui!
Kysyin, eikö koulussa oltu kerrottu uskontotunneilla mitään. Hyvämuistinen lapsi mietti ja sanoi, että yksi kertomus on: Joona valaskalan vatsassa. Jäin vähän mielessäni ihmettelemään tällaista uutta opetussuunnitelmaa - outoa minun mielestäni.
Näin jouluajan lähestyessä on nostettu taas kerran esille uskonnon osuus koulun joulujuhlissa, nyt keskustelu on koskenut juhlien pitämispaikkaa: kirkko juhlapaikkana ja papin läsnäolo. Eri uskoa tunnustavat tai uskonnottomat joutuisivat eriarvoiseen asemaan. Nyt etsitäänkin isoja tiloja, joihin kaikki mahtuisivat. Nämä usein ovat suuria liikuntahalleja, jotka eivät ole kovinkaan viihtyisiä.
Joku poliitikko sanoi keskustelun lainehtiessa, että meillä on niin vähän perinteitä, joten olisi sääli luopua kirkossa järjestettävistä tilaisuuksista.
Mieleeni on tullut keskustelua seuratessani nykyaikainen sana: vieraannuttaminen. termiä on käytetty avioerojen yhteydessä, kun äiti tai isä haluaa vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmasta, eikä salli tapaamisia ja yhteydenpitoa.
Kun lapset saavat niukasti tietoa kotona ja koulussa uskonnosta, eikä heitä viedä joukolla kirkkoon, niin uskonto ja usko jäävät kaukaisiksi ja epämääräisiksi. Kirkon kynnys muuttuu korkeaksi, koska siellä ei ole luontevasti totuttu käymään. Silloin uskonto ja kirkko eivät ole enää osana suomalaista kulttuuriamme.
Tuntuu surulliselta - vähän kuin Jeesus muiden pyhien kanssa olisi joutunut romukoppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti