Jalanjäljillä

Kun jäin eläkkeelle, niin minulla oli kaksi haavetta: suunnittelin, että lähden joksikin aikaa lepäilemään Jaltalle sanatorioon - se kuulosti niin houkuttavan rentouttavalta. Toinen haaveeni oli, että lähden pyhiinvaellusmatkalle Pyhän Jaakobin jalanjäljille Pohjois-Espanjaan Santiago de Compostelaan, jonne Jaakobin luut on kuulemma haudattu.
Kuinka sitten kävi, toteutuivatko suunnitelmani? Jalta-haaveeni joutui venäläisen kampaajani tyrmäämäksi. Hän ravisteli huolestuneena kiiltävää tummaa tukkaansa ja varoitteli minua lähtemästä. - Siellä on levotonta, älä lähde, hän sanoi.

Compostelan matkaan valmistauduin perusteellisesti. Menin kansalaisopistoon ja opiskelin siellä espanjan kieltä niin paljon, että osasin kysyä mm. onko vesi juotavaa, ja mistä saan refugion avaimen. Ostin monta opaskirjaa ja karttaa, liityin Pyhän Jaakobin-yhdistyksen jäseneksi ja hankin vaellusta symbolisoivan simpukan. Käväisin alennusmyynneissä hankkimassa matkavarusteet, vetoketjulla katkaistavat housut, teknisen vaelluspaidan, kevyen tuulitakin, sopivankokoisen repun ja vaelluskengät. Ystäväni  ostivat lahjaksi vaelluksesta kertovia kirjoja. Eläydyin vaellukseen etukäteen jopa niin, että kirjoitin matkastani jopa kuvitellun tarinan.
Niinhän siinä sitten kävi, että elin Pyhän Jaakobin vaelluksen etukäteen niin perusteellisesti ja voimakkaasti, että minulta lopahtivat vaellushalut. En tullut koskaan lähteneeksi vaeltamaan Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreitille, ja nyt se taitaa olla jo liian myöhäistä, kun polvissani on kulumia ja viime kesäinen jalan loukkaantuminen vieläkin muistuttaa itsestään.

Vanhat pyhiinvaellusajatukset aktivoituivat Italian matkalla, josta olen kertonut parissa edellisessä kirjoituksessani. Assisi ja Rooma, joissa kävin, ovat tunnettuja pyhiinvaelluskohteita. Täältä pohjoisestakin on aikoinaan tehty näihin kaupunkeihin hitaita ja vaivalloisia vaelluksia kävellen ja hevosella. Katolisen opin mukaan ajateltiin, että pyhiinvaellus on hyvä teko, jolla voi sovittaa syntejä sekä helpottaa ja lyhentää oloaikaa kiirastulessa. Matka saattoi olla myös osoitus kiitollisuudesta.  Pyhiinvaellukset ovat vanhaan aikaan kestäneet parikin vuotta. Jotkut ovat jääneet vuosiksi matkalle kuten Ruotsin Pyhä Birgitta, joka toimi Rooman matkallaan maallikkosisarena luostarissa ja kuoli siellä. Hänen ruumiinsa kuljetettiin Euroopan läpi Vadstenan luostariin. Kerrotaan, että matkan aikana tapahtui monia ihmeitä. Pari suomalaistakin mainitaan Pyhän Birgitan läheisyydessä tapahtuneiden ihmeiden yhteydessä.

Vaikka oma pyhiinvaellukseni ei Santiago de Compostelaan koskaan toteutunutkaan, sain nyt yllättäen lahjaksi nämä käynnit Assisiin ja Roomaan. Virkistyin uudelleen ajattelemaan Pohjois-Espanjan vaellusta, ja luin toistamiseen Susanna Linnan kirjan Simpukankuorelta kotiin,
josta kerron enemmän blogin kirjasivulla.

Kipeäjalkaisena minua lohduttaa kovasti psalmin sana siitä, että autuaita ovat ne, joilla on mielessään pyhät matkat. Siinähän sanotaan, että "mielessään"! Voin siis rauhassa haaveilla ja tehdä nojatuolimatkoja, kulkea ajatuksissani todellisten vaeltajien rinnallaan ja jakaa heidän tuntemuksiaan.
Minullahan on silloin mielessäni pyhät matkat : )

Anna minulle hiljaisuuden kampasimpukkani kuori,

uskon matkasauvani, jonka kanssa kulkea,

iloni käsikirjoitus, kuolemattomuuteni ravinto

pelastukseni juomapullo:

kunniani kaapu, toivon oikea mittapuu

ja niin lähden pyhiinvaellukselleni.

-  Sir Walter Raleigh (1604)

The Pilgrimage

  

Ortodoksi-ikoni Pyhästä Jaakobista

Pyhän Jaakobin patsas eräästä Köpenhaminan kirkosta. Jaakob on kuvattu vaellussauva kädessään.