Tähtipölyä.

Istuessani kerran, silloin 70-vuotiaan isäni kanssa leppeässä kesäillassa mökkimme terassilla merta tuijotellen, kysyi hän minulta äkkiarvaamatta kummallisen kysymyksen.
- Pelkäätkö sinä kuolemaa? Näin siis kysyi isä tyttäreltään. Kysymykseen oli helppo vastata.
- En pelkää, koska tiedän mihin olen menossa, vastasin.

Jokainen meistä on varmasti tätä asiaa miettinyt - tuota ei-toivottua vierasta, joka odottaa meitä kaikkia yhtä varmasti kuin aamunkoitto. Siinä onkin yksi oleellinen ihmisen ja eläimen perusero. Eläin ei edes tiedä kuolevansa, puhumattakaan siitä, että sitä pelkäisi.

Otsikkoni sana ...tähtipölyä...on erään taiteilijaystävämme toive siitä, mitä hänestä jää kuoleman jälkeen.
Tähtipöly- sanasta vuorostaan tulee mieleen erään ydinfyysikko-ystävämme kyseisen mietiskelyn tulos. Istuttuaan vaikean infarktin jäljilta jo yhdeksättä vuotta pyörätuolissa, kuulimme tämän ateistiksi itseään nimittävän miehen suusta seuraavanlaisen kysymyksen, johon hän kyllä itse myös vastasi. Tämä monologi kuului näin: " Miksi kosmisessa säteilyssä on vieraita hiukkasia?
Vastaus: " Ne ovat varmaan enkelten jalanjälkiä."

Kuvani enkeli liitelee taivaan avaruuksissa. Tähtipölyä ja vieraita hiukkasia ei kylläkään näy.

Tämä kaunis ja utuinen pastellityö on taiteilija Hanna-Mari Rajaniemen näkemys salatusta enkelimaailmasta.

Jatkan nyt siitä, mitä sitten isäni kanssa jutustelimme. Olin silloin vasta äskettäin tullut uskoon, hyvin vaikeitten elämänolosuhteitten seuraamuksena,  ja varmaankin se oli ollut ponnahduslautana isäni kysymykseen. Hän halusi kuulla pelkääkö uskova ihminen kuolemaa - kun hän, tekniikan tohtori, sitä pelkäsi.

Mistäkö syystä pelkoni oli kadonnut? Minun kohdallani se kävi niin, että kun olin päättänyt uskoa, niin uskoin sitten kaiken, eikä näissä taivasasioissakaan enää tarvittu järjen päätelmiä.
Silloinen varmuuteni perustui yksinomaan tunteeseen. Tänään on tunteen ohelle karttunut myös tietoa. Olen ottanut asiosta selvää myös lukemalla kaikkea sitä, mitä tuonpuoleisesta kirjallisuudessa on löydettävissä - ja jos joitakin kuolemaan liittyneitä pelonpoikasia oli ehkä sydämen sopukoihin jäänyt, ovat nekin 'tähtipölyt' sieltä tutkimusten myötä karisseet.
Viimeisimmät tietoni olen löytänyt Pakka Sartolan vuonna 2012 julkaistusta kirjasta "Näkymätön maailma". Siinä on 365 sivua painavaa asiaa velkeuden enkeleistä ja pimeydenkin 'sellaisista' ja lisäksi luku, jonka otsikkona on Kuolema ja mitä sen jälkeen.
 MOT:  Parempaa kohti ollaan menossa.