Oravanpyörä

Kummallista miten jotkut muistot jäävät aivojemme 'työpöydälle' ja joitakin ei taas sieltä saa kaivettua mitenkään esiin, vaikka kuinka haluaisi. Ja samassa tilanteessa olleet ihmiset muistavat yhtä, toiset toista. Joskus olen haaveillut tekeväni kirjailijaystävieni kanssa sellaisen matkan, josta jokainen kertoisi oman versionsa tapahtumista. Kun luin innolla blogikaverini matkakertomusta heidän italiaseikkailustaan ajattelin heti, että mitähän hänen miehensä 'Didymus' olisi tuosta samaisesta matkasta minulle kertonut.

Mutta nyt siihen muistoon, josta on kulunut jo yli 30 vuotta.Ystäväpiiriimme kuului silloin pikkukaupunkimme kirurgi, jolla olin nelilapsinen perhe ja suuri omakotitalo meren rannalla. Siis kaikki niin hyvin kuin olla voi! Erään pitkän ja raskaan työviikon jälkeen hän kotiin tultuaan puuskahti: "Olisipa kiinnostavaa tietää, kenen 'piikkiin' tämä kaikki oikein menee?"

Niinpä. Jos elämä on niin rutinoitunutta, että se tuntuu pelkältä raatamiselta, niin on hyvä, että on vielä edes sen verran hereillä, että huomaa silloin tällöin tuon kysymyksen itsestään ulos huokaista. Mutta miltäpä lääkäri-isästä olisi tuntunut, jos rutiinit olisivatkin yht'äkkiä alkaneet rytistä?
Elämä on enimmälti rutiinia ja niin kauan kun se sitä on, tuntuu se meistä turvalliselta ja hyvältä (tosin joskus tylsältäkin, kuten lääkärituttavastamme). Magdaleenan matka ei ollut rutiinia ja siksi se muuttui niin mielenkiintoiseksi.

Kun tuttu ympyrä = 'oravanpyörä' elämässämme jollakin lailla rikkoutuu, synnyttää se useimmiten pelkoa ja paineita. Näin kävi juuri äsken minulle itselleni, kun yksi perheenjäsenemme riitautti sukutilamme omistussuhteet ja nyt 30 vuotta hallussamme ollut rantatila menee myyntiin. Kaikki menee siis uusiksi, eikä se tunnu mukavalta.

Kesken kaiken hämmennyksen sain nuorimmalta tyttäreltäni  (jota suru rantatilan myynnistä koskee vielä rajummin kuin minua, onhan hän nuori, kolmen lapsen äiti) - viisaaan ohjeen. Ohje oli Raamatusta - mistäpä muualta niin viisaita ohjeita olisi niin halvalla ja helpolla löydettävissä?
Hän kehotti minua miettimään Lootin vaimoa Saaraa.
(1 Moos 19:16). Loothan oli varakas mies Sodoman kaupungista. Kun Jumala oli päättänyt tuhota Lootin kotikaupungin, joka oli pakanuuden paheissa pahasti rappeutunut, ilmoitti hän edeltä siitä palvelijalleen Lootille - kehotti häntä ottamaan perheensä ja pakenemaan sieltä kiiruusti. Samalla hän antoi pakenijoille yhden ainoan käskyn - olla katsomatta taakseen. Helpolta tuntuva ohje, mutta Saaralle se näytti olleen vaikean. Uteliaisuus ja tottelemattomuus kivettivät hänet heti 'suolapatsaaksi'. Lääketieteellisesti ajatellen hän sai ehkä sydänhalvauksen ja meren suola hänet 'suolasi' muotoonsa.

Bussimatkalla Punaiselta mereltä kohti pohjoista, kulkee maantie kilometrikaupalla pitkin Kuolleen meren rantaa. Maisema on henkeäsalpaava, sillä jylhä Juudean vuoristo kohoaa kaiken aikaa aivan tiessä kiinni olevana seinänä tien toisella laidalla. Kuolleen meren keskivaiheilla vuoristossa on kummallinen, pari-kolmemetrinen kivimuodostelma.Se katsoo meren yli kohti tuhottua Sodoman kaupunkia. Tätä patsasta kutsutaan nimellä 'Lootin vaimo'. Teksitissäni olevan kuvan otti Magdaleena muutama vuosi sitten  matkallamme kohti Jerusalemia.

Siis ohje minulle ja meille:  Jos joudut elämässäsi tilanteeseen, joka pelottaa ja tekee kipeää - älä katso taaksesi, vaan jatka iloiten matkaasi. Et voi tietää mitä sinun Jumalallasi on sinulle annettavana tulevina päivinäsi. Kivetymme ja kuoleennumme, jos jäämme roikkumaan jonnekin menneen ja tulevan puoliväliin.