Näin pääsiäisen alla piispa Irja Askola nosti yllättäen keskustelunaiheeksi synnin. Synti on sellainen sana, josta kuulee puhuttavan nykyään melko harvoin edes saarnatuolista. Irja Askolakin sanoo, että hänet tunnetaan mielummin armon kuin synnin julistajana. Kuitenkaan ei voi olla armoa, ellei syntiä ole ensin tunnistettu synniksi.
Askola kirjoitti seitsemästä kuolemansynnistä, joista ensimmäinen on ylpeys. Se onkin kaikkein pahin, koska juuri ihmisen oma ylpeys pitää hänet erossa Jumalasta. Ihminen ei halua ajatella, että joku olisi hänen yläpuolellaan, ettei hän itse olisikaan kaiken mitta.
Jeesus itse ei ollut ylpeä ollenkaan! Hänen luonteenlaatuaan kuvastaa parhaiten nöyryys.
Rupesin tutkimaan Katekismuksesta, mitä siellä puhutaan synnistä. Mm. näin siellä sanottiin:
Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Ihminen ei kykene rakastamaan Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistään niin kuin itseään. Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan kukistanut synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Ne eivät voi enää pitää meitä ominaan.
Eräs pappi sanoi, että vanhoilla ihmisillä saattaa olla niin suuri synnin pelko, että he eivät uskalla tehdä mitään. Näinkään synti ei kuitenkaan saisi hallita ihmistä, että menettää syntiä pelätessään kosketuksensa toisiin ihmisiin ja normaaliin elämään.
Lapsella voi olla myös herkkä omatunto, joka on hyvä tiedostaa, ja jota pitää kunnioittaa.
Itselleni 6-vuotiaana kävi tällainen tapaus. Äitini oli lähettänyt minut kauppaan ostamaan pääsiäiskortteja. Silmäni kuitenkin osuivat hyllyssä oleviin värikkäisiin papereihin käärittyihin suklaisiin pääsiäismuniin. Unohdin korttien oston - ostin pussillisen munia!
Kotona äiti ihmetteli ostostani. Valehtelin, että vanha, kuuro kauppias oli kuullut väärin. Kun olin sanonut pääsiäiskortteja, hän oli muka kuullut pääsiäiskoreita ja myynyt minulle pääsiäismunia.
Äiti oli varmaan oivaltanut tekoni, mutta ei kiireittensä keskellä pysähtynyt selvittämään sitä. Tapaus vaivasi minua vuosia, kunnes eräällä Ensio Lehtosen Kuvan ja Sanan lastenleirillä sain uskoa suklaamunasyntini anteeksi. Mikä helpotus siitä seurasikaan!
Vaikka tapaus on mitättömän pieni ja lapsellinen, se kertoo jotain siitä, miten lapsellakin synti ja syyllisyys saattavat sitoa ajatuksia ja saavat olon kurjaksi pitkäksi aikaa.
En malta olla liittämättä jatkoksi Eino Leinon ihanaa runoa Maaliskuulla (1896).
Sain sen äsken pääsiäistervehdyksenä ystävältäni Elisabetilta.
On raitis aamu, Palmusunnuntai,
ja ilma tuoksahtaa niin puhtahalta,
mut kylmä tuntu on sen tuoksullai -
on vielä talvi, viel' on hallan valta.
Jo kirkkahana aaltoo avaruus,
jo päivyt paistavi, jo hohtaa hanki,
vaan kaikkialla viel' on hiljaisuus
ja taivas valju on ja maa on vanki.
Niin luonto nukkuu kuni lapsonen,
mi onnen untaan uinuu herttahinta,
ja tuskin kuulee hengitystä sen,
on otsa puhdas sekä tyyni rinta.
Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii jo hangen alla.
Näin kevätunelmoita urpupuun
ja lemmen haavehia hangen alta
lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
kun vast' on aavistettu kevään valta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti