tiistai 27. elokuuta 2019

Mitä meistä jää?

Ote yhdestä Elli-tädin rakkauskirjeestä
 Olen jatkanut sukukirjan tekemistä, kaivellut laatikoita ja tutkinut vanhoja papereita.  Talossa, missä asumme nykyisin puolet vuodesta, on asunut isomummuni sekä hänen seitsemän tytärtään. Yksi tyttäristä on ollut mummuni Hilja, mutta kuudesta muustakin siskosta löytyy vielä muistoja.

Elli-täti oli siskoista se, joka tarttui rohkeasti töihin, jotka vielä 1900-luvun vaihteessa perinteisesti kuuluivat miehille. Hän korjasi esim. kaivoa, mutta onnettomuudekseen kerran putosikin sinne. Se ei tyttöä haitannut, hänellä riitti energiaa iltamenoihin, jonne äiti ei olisi tyttöjä päästänyt. Ikkunasta pääsi kuitenkin näppärästi karkuun. Elli-täti meni naimisiin vasta 30- vuotiaana, mutta hänellä ehti olla monia "sulhasia". Laatikosta löytyikin nippu kuvia näistä poikaystävistä. Mielenkiintoisin löytö tuli vastaan jo vuosia sitten, kun remontoimme makuuhuonettamme, niin seitsemän Elli-tädin liisteröimän tapetin alta löytyi nippu seinään naulattuja rakkauskirjeitä, joista yksi vuodelta 1919 on kuvattuna yläpuolella. Kirjoittaja W. M. on Suomenlinnassa sotilaspalveluksessa ja kirjoittaa m.m. sisällissodasta ja espanjantaudin leviämisestä.

Kaikista siskoista ei ole jäänyt paljoakaan muistoja. Pienestä Helli Aurorasta, joka kuoli vain yhdeksän kuukauden ikäisenä, on vain isosiskon kirjoittama paperilappu, josta löytyvät Hellin tärkeät päivämäärät sekä nöyrä toteamus: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi olkoon kiitetty.

Yksi sisaruksista, Linda, rakastui talossa olevaan Jussi-renkiin, joka oli kyllä talollista sukua, muttei kuitenkaan tyttöjen äidistä tarpeeksi varakas. Nuorien avioliittoajatusta ei hyväksytty. Mikä siis neuvoksi? Ei auttanut kuin ottaa kohtalo omiin käsiin. Avulias renkikaveri vei nuorenparin tavaroineen Hämeenlinnan asemalle, josta he sitten pakenivat junalla Helsinkiin. Siellä he sitten aloittivat oman elämänsä. Vasta myöhemmin heille lohkaistiin päätilasta oma tila, jonne he palasivat rakentamaan oman kotitalonsa.
Pikkusiskon kiusoitteleva piirros Jussi-rengistä, joka on jäniksen kyydissä, kertoo tapahtumien vauhdikkaasta kulusta omalla tavallaan. Jänis kuvaa Lindaa, joka vie Jussia mennessään! 


Kun kääntelin ja ihmettelin näitä vanhoja papereita, havahduin katsomaan sänkyni vieressä seinällä olevaa huoneentaulua, jonka pelastin poikani ja miniäni roskakasasta vuosia sitten. Taulu on miniäni mummon tekemä, mutta nuorenparin kodissa sille ei löytynyt paikkaa. Pyysin taulun itselleni ja lupasin palauttaa sen heille sitten, kun he sen haluavat. Nyt se on seinällä perhekuvan yläpuolella ja puhuu väkevää kieltään, siitä, kuinka Jumalan armo riittää sukupolvesta toiseen. Me tällä hetkellä elävät emme ole täydellisiä, mutta eivät nuo aiemmin eläneetkään tunnu olleen. Kuitenkin Jumalan ihmeellinen armo riittää sukupolvelta toiselle.
Joka aamu on armo uus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti