perjantai 6. helmikuuta 2015

Kivisydän


Miehelläni on tapana aina aamuisin kysyä minulta, mitä aion kunakin päivänä tehdä. Jos hän kuulee, että minulla on jokin suunnitelma, hän vaikuttaa tyytyväiseltä, vaikka usein suunnitelmani ovatkin varsin vaatimattomia. Myös näin vuoden alkupuolella tehdään usein suunnitelmia, mietitään, miten voisi toimia edellistä vuotta paremmin.
 Niinpä mieheni vuoden vaihtuessa heti kysyikin, mitä aion tänä vuonna tehdä.
Vastaus olikin minulla heti valmiina mielessäni. En tällä kertaa sanonutkaan niin kuin aina ennen, että yritän syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Kerroin, että jouduin menneenä vuotena niin kipeästi miettimään sydämeni tilaa. Eräs tapahtumaketju sai minut huomaamaan, kuinka paljon kaunaa, tyytymättömyyttä ja arvostelevaa mieltä minussa on. Kun pysähdyin miettimään näitä tuntemuksia, tajusin, miten vähän rakkautta minussa on. Menin kaiken tämän ymmärtämisestä tolaltani.
Sanoinkin nyt vastaukseksi miehelleni, että minun täytyy täksi vuodeksi pyytää, että kivisydämeni voisi muuttua enemmän lihasydämeksi.
Mieheni katsoi minua pitkään, mutta ei kommentoinut mitenkään. Kun sitten kysyin häneltä, mitä hän aikoo kuluvana vuotena tehdä, hän vastasi mietteliäänä: - Enpä tiedä.

Keitä meidän oikein pitäisi rakastaa?
Raamattu opettaa, että Jumala on ensimmäinen. Sitten sanotaan, että lähimmäistä pitäisi rakastaa kuin omaa itseä. Rakkauden kohteita on siis kolme: Jumala, lähimmäinen ja oma itse.
Mutta miten sitten voi oppia rakkautta? Ja miten kivisydän voi muuttua enemmän lämpimäksi ja toisista välittäväksi? Lähimmäistä ei voi rakastaa, ellei ensin osaa rakastaa omaa itseään. Eikä itseään rakasta, ellei ensin ole kokenut Jumalan ihmeellistä hyväksyvää rakkautta.
Ainoa keino on pyrkiä viettämään enemmän aikaa taivaallisen Isän läheisyydessä, oppia hänestä lukemalla Raamattua ja rukoilemalla. Vain sillä tavoin voi ihmisen mieli vähitellen muuttua Kristuksen mallin kaltaiseksi.
Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä ihmisen mieli, sydämemme, on melkoinen tunteiden taistelukenttä.

Sananlaskujen kirjassa sanotaan: Yli kaiken varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee (Snl. 4:23)

Huomion kiinnittäminen sydämen tilaan, on aika vakavaa, koska sen varjeleminen asetetaan tärkeimmäksi asiaksi. Eikä nykyaika mitenkään tue ajattelua, jossa lähimmäinen ja toiselle ihmiselle koituva hyvä asetettaisiin etusijalle. Kaikenlainen itsekkyys ja ahneus on päivittäistä.  Ensimmäinen ajatus usein onkin, kun toinen onnistuu tai saa jotakin ansioita tai etuja: "Entä minä? Entä minä? Eikö minulle mitään?"

Olenkin vähitellen ymmärtänyt, että ennen kuin ihmisen teot voivat muuttua, täytyy ensin ajattelun muuttua  Room. 12:2 sanoo:  Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. 
Tässä ajattelutavan muutoksessa ja oman itsensä tutkimisessa onkin yllin kyllin haastetta.


Nyt kulkee halki korpimaan
Jumalan lapsen tie,
vaan päivän matkan kerrallaan 
se kotiin täältä vie.

                                                     (A-M Raittila)





1 kommentti:

  1. Mikä ihmiselle on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista. Jumala ottaa meiltä pois kivisydämen ja antaa tilalle liha sydämen. Hän tarvitsee siihen meiltä luvan. Hän ei tee meille väkivaltaa.
    Sen jälkeen Jumala alkaa muuttaa meitä Jeesuksen kaltaisuuteen. Toisin sanoen, kasvataa meissä "hengen hedelmiä".

    VastaaPoista