lauantai 12. toukokuuta 2018

Äitienpäivätökkäys





Kerran kun minä löydän aikaa,
pitää minun lähettää sinulle kukka.
Unohdin ostaa sen
sinun syntymäpäiväksesi.

Kerran kun minä löydän aikaa,
minun pitää kirjoittaa kirje
ja kiittää sinua kirjasta,
jonka sinä lähetit minulle.

Kerran kun minä löydän aikaa,
minun pitää soittaa sinulle,
keskustella, kuunnella,
sillä sinä olet, olet yksinäinen,
innokas keskustelija.

Kerran, mutta ei nyt, en ehdi.
Keväällä ehkä, silloin
on lämmintä ja aurinkoista,
silloin voin viedä sinut ulos
pyörätuolissasi eläintarhaan.

Sinä rakastit aikaisemmin
ulkoilua siellä,
niin minä olen ajatellut
- koko talven.

Tänään näin kuolinilmoituksesi
lehdessä.
Rakkaudella, kaipauksella,
seisoi siinä.

Kerran minun täytyy
mennä haudallesi kukkineni.
Kerran minun täytyy …
Ehkäpä jo ensi jouluna.


Runon kirjoittaja tuntematon





Piispa Olavi Rimpiläinen sanoi pari vuotta sitten eräässä puheessaan: - Omasta lähipiiristä pitäisi huolehtia paremmin. 
Hänen mukaansa tähän lähipiiriin kuuluvat myös hengelliset sukulaiset. 

Olen täällä maalla seurannut hengellisen "siskopiirin" toimintaa: kauppa-, posti- tai terveyskeskusmatkalla piipahdetaan katsomassa, miten naapuri tänään voi - onko kaikki hyvin.
Ja jos kyytiä ei kiinnostavaan tilaisuuteen ole, niin sitä tarjotaan.

Rimpiläinen viittasi Paavalin sanoihin 1. Tim. 
Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan (hengelliset sukulaiset mukaan lukien!)ja varsinkaan perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

Huh, huh!

Meillä on totuttu siihen, että yhteiskunta huolehtii vanhuksista, vammaisista, ja lapsetkin otetaan jo vauvana päivähoidon piiriin. Ajattelemme helposti, että kaikki on kunnossa, sillä yhteiskunta voikin tehdä paljon. Yksittäinen ihminen voi kuitenkin tehdä paljon enemmän.

Kortti tai puhelu äitienpäivänä tuntuu vähäiseltä, jos muuta kontaktia ei ole..
Heippa, moikka ja soitellaan taas!

Mielenkiintoinen näkökulma välittämiseen on se, että katolinen sosiaalietiikka pitää paremmin esillä perheestä ja suvusta huolehtimista.
Jonkin verran minulla on tästä omaa kokemusta Italian ja Ranskan vierailuilta, joissa kokonainen suuri suku on ollut toivottamassa vieraankin tervetulleeksi, ja laaja perhe eri-ikäisine jäsenineen on istuutunut yhdessä pitkään ruokapöytään juttelemaan ja nauramaan.
Se on tuntunut kyllä kadehdittavan yhteisölliseltä olemiselta.

Nyt kun kesäkausi on meilläkin on alkamassa ja liikkuminen muuttuu kaikin tavoin helpommaksi - ei tarvitse pelätä liukkaita teitä ja pimeitä ajoja - voisimme ehkä yrittää tavata laajalle lennähtänyttä lähipiiriämme. Vaikkapa kutsua kesäkeitolle riippakoivun alle.

2 kommenttia:

  1. Hyvä runo. Saako tätä jakaa edelleen?

    VastaaPoista
  2. Minun puolestani sopii. Valitettavasti en tiedä runon kirjoittajaa, mutta ajattelemisen arvoinen runo kyllä on!

    VastaaPoista