Olenko onnellinen?

Onnellisuuden objekti

Monet ihmiset tuntuvat keskittyvän onnen etsimiseen.
Vaikuttaa siltä, että he elävät tuntosarvet pystyssä miettien: - Olenkohan moinä onnellinen?
- Onko juuri tänään onnellisuusakkuni täynnä?
- Ovatko ympärilläni olevat ihmiset onnistuneet tekemään minut onnelliseksi?
- Ovatko elämäni olosuhteet niin puutteelliset, ettei onnellisuusmittarini humahdakaan nollan yläpuolelle.

Tuntuu, että tällainen tuntosarvet - koholla - kulkija näkee itsensä onnellisuuden objektina, joka vain miettii muiden vaikutusta.

Välillä hän joutuu suorastaan onnellisuusansaan, jossa hän räpistelee kuin lintu surkeana onnellisuuttaan tutkaillessaan.

Hauras onni

Onni on kovin hauras, se on katoavaa kuin jäätynyt saippuakupla pakkashangella.
Onnea ei sovi pitää itsestään selvänä, sen eteen pitää pysähtyä, ihmetellä ja yrittää sitä vaalia.

Elämä on kovin yllätyksellistä, asiat voivat hetkessä muuttua joko hyvään tai huonoon suuntaan. Hetkessä  vakava sairastuminen tai onnettomuus voi muuttaa kaiken. Mutta myös yllättävä tapaaminen tai menestys voi muuttaa koko elämän suunnan.

Luin viime syksynä jostakin tutkimuksen, jossa tutkijat olivat tulleet siihen tulokseen, että ihmisellä on vain viisi onnen minuuttia vuodessa. Tosin minulle ei selvinnyt, millaista tuo viiden minuutin onni oikein on.

Onnenhetki metsäpolulla

Venäjän kielessä onnellisuuden tavoitteluun suhtaudutaan vaatimattomammin. Kun venäläiseltä kysytään kuulumisia: - Što staboi? vastaukseksi tulee usein: - Normalna! Vastaajan elämä on silloin normaalia, tavallista, ei mitään pilviä hipovaa, mutta silti ihan tyydyttävää ja hyvää.

Rakastan omaa normaalia arkeani. Usein toivon jo illalla, että tulisipa pian aamu. Silloin pääsisin keittämään kahvia ja sen jälkeen koiran kanssa ulos lenkille. Minusta on hauskaa katsella, kuinka se puikkelehtii metsäpolulla kuono maassa lumoutuen hajujen maailmasta. Minä puolestani tähyilen ylöspäin ja lähettelen aamuajatuksiani Isälle. Nämä aamuhetket ovat niin rauhallisia ja hyvän mielen täyttämiä, että niistä on tullut arkeeni odottamisen arvoista.

Tarvitsemme onneemme jotain rakastettavaa, muuten eläisimme tunteiltamme nälkäisinä, viluisina, yksin oman itsemme varassa. Perhe, lapset ja lastenlapset vilahtelevat mielessä. Monta kertaa päivän aikana ajatukset viivähtävät vuoroin kenenkin luona, sen mukaan kenen asiat ovat ajankohtaisia.
Ajatukseni hyppelehtivät läheisestä toiseen ja aprikoin vaikkapa tällaisia.
- Onko Johanneksen yskä jo helpottanut?
- Kuinkahan Inari onnistui pianomatineassaan?
- Täytyy muistaa leipoa jotain munatonta Lauriinalle ukin juhliin.

Rakastettuna oleminen saa ihmisen ojentautumaan ylös Isäämme kohti ja samalla eteenpäin elämässä.
Tuntuu kuin olisi kasvi, joka virkoaa saatuaan raikasta vettä. On suurta lahjaa, jos saa olla rakkauden kohteena, se ei ole kaikille ollenkaan itsestään selvää.
Pikkulasten suusta saa kuulla ihanimmat rakkaudentunnustukset. Kuinka koskettavalta tuntuikaan, kun Johannes 7-vuotiaana levitti kätensä apposen auki ja huudahti: - Minä rakastan mummia niin äärettömästi!
Parasta, etten silloin tehnyt mitään erikoista - lököttelin vain sinisellä sohvallani.

Pieni keväinen onni

Onnellisuus voi syntyä rakkauden virtaamisesta myös toisinpäin. Kohteen ei tarvitse olla ihminen, se voi olla mielekästä tekemistä, taidetta, se voi olla rakas pyhä paikka, jossa ihminen on kohdannut Jumalan, lähimmäisen tai itsensä.
Rakastettava voi olla vaikkapa eläin, jonka kanssa on syntynyt syvä yhteisymmärrys. Eläimen samankaltaisuus ihmisen kanssa on hämmästyttävää, sen perustarpeet, hyvä mieli, pelot ja kivut ovat tuttuja. Eläimen seuraaminen voi tuoda paljon iloa ja lohtua suruun tai pitkiin yksinäisiin päiviin.

Onnellisuus on hyvin monimuotoista. Kevättalvella Suomi nousi otsikoihin, kun se nousi 156 maan joukosta maailman onnellisimmaksi maaksi. Vertailun mittarina olivat mm. elinajan odote, korruption vähyys, sosiaaliset turvaverkot, terveys sekä kansalaisten kokemus vapaudestaan. Mielenkiintoista oli se, että tutkimuksessa oli mukana myös maahanmuuttajien näkökulma - miten he kokivat uuden kotimaansa.

Onnen avain?

Olen tässä omasta näkökulmastani vain hieman raapaissut  onnellisuuden pintaa.
Mutta mikä on sitten onnen avain?

Raamatussa psalmilaulaja laulaa: - Minun onneni on olla Jumalaa lähellä.

Jumala tuntuu välillä kovin etäiseltä ja vieraalta. Hänet oppii kuitenkin tuntemaan raamatussa ja rukouksessa.
Seurakunta on paikka, jossa voi opiskella lisää Jumalan tuntemista, ja siellä voi kasvaa kristittynä toisten joukossa.

Kun viipyy Jumalan lähellä kysellen ja kuunnellen, oppii hänet tuntemaan. Hän ei ole kaukana kenestäkään.