Elämä hallinnassa?

Nappasin tämän ihanan kuvan Jkl:n Sokoksen alakerran seinältä.  Ei tietoa kuvan ottajasta.

Nuoruuteni nuoret ovat tälla hetkellä jo harmaantuneita mummoja ja pappoja. Aihe on minulle kovin ajankohtainen, sillä itsekin täytän pyöreitä parin viikon kuluttua.
Emmepä osanneet aavistaa, kun kuljeskelimme kuvan nuorten näköisinä kirkassilminä pitkin Jkl:n Kauppakatua, millaista elämä tulisi olemaan nyt varttuneemmilla vuosikymmenillä.

Mieheni kertoo, kuinka hän 1970-luvun alussa kävi kaverinsa kanssa tutustumassa Jkl:n ensimmäiseen tietokoneeseen, jonka paikka oli kaupungintalon alakerrassa. Kone käsitti putkia ja mustia laatikoita, ja se vei koko alakerran.

Naureskelemme välillä tälle tietokonemuistolle, kun yritämme selvitä päivittäisestä kipuilusta koneiden maailmassa. Välillä tunnen olevani yhteiskunnan sivuraiteelle joutunut, joskus suorastaan ojaan kierahtanut. Yritän vaivihkaa kysellä ikätovereiltani, kuinka he selviävät Mobile pankista tai Mobile Paystä, tai käyvätkö he Oma Vero ja Oma Kanta-sivuilla. Maksavatko he parkkimaksut kännykkäsovelluksella ja toimivatko matkatoimistovirkailijoina tilaamalla itse lentonsa ja hotellinsa?

Varovainen kyselytutkimukseni naistenpiirissä paljasti, että pari piiriläistä oli ehtinyt hankkia tunnuslukulaitteen, melkein kaikilla oli "älytön" kännykkä, eikä joku muistanut omaa puhelinnumeroaankaan.

Onneksi monissa perheissä on nuorempaa väkeä, joka pyrkii omien kiireittensä keskellä auttamaan. On harmillista, että näitä kullanarvoisia neuvoja pitäisi saada usein toisenkin kerran - eikä oikein kehtaisi pyytää, koska juuri opittu taito on päässyt unohtumaan käyttökertojen puutteessa.

Tänään tekniikka erityisesti riepoi. Tilin verkkopankkitunnukset olivat merkillisesti sulkeutuneet - ja kun ne saatiin pankissa käynnin ja pankinjohtajan puhelinsoiton avulla auki, niin hupsis - hetken kuluttua taas kaikki oli solmussa.

Seuraava ongelma odottikin kotona, kun Elämään-lehden lasku oli saapunut nettipostiin, jonne pääsi kirjautumaan vain pankkitunnuksilla.
Ja sovellukseen ei päässyt kuin luomalla tilin, ja kun yritti luoda sitä, kone väitti, että tili on jo olemassa, mutta kun se vaan olisi pitänyt luoda, mutta kun tiliä ei päässyt luomaan ... jne.
Kone oli siis olevinaan ihmistä viisaampi ja otti omapäisenä vallan.

Sotkuja, solmuja ja lisää harmaita hiuksia on luvassa, kun ollaan koneen armoilla. Välillä kone on pelottavan viisas - siitä esimerkki: Tyttäreni oli ostanut varrellisen pienen pölynimurin, jota hän kehui hyväksi mutta kalliiksi. Hän mainitsi kertoessaan imurin merkin. Ja kuinka kävikään? Seuraavana aamuna avatessani nettilehden, sen sivupalkissa komeili kyseisen imurin mainos! Mistä tieto imurin harvinaisesta merkistä livahti kotona käydystä keskustelusta mainostajan tietoon?

Onkohan taivaallinen Isämme tarkoittanut elämän koneiden kanssa ottelemiseksi?
Niin paljon aikaa ja voimavaroja tärvääntyy turhaan konetaisteluissa.
Ja onko minua luotu ollenkaan tällaiseksi koneen jatkeeksi?
Onko Isämme suunnitellut aivoni tällaiseen hektiseen stressiin, jossa jatkuvasti pitää sopeutua - vaikkapa jatkuvasti muuttuviin tietokonesovelluksiin?
Oi, oi, olisipa maailma vielä ihmisenkokoinen ja elämä jokaisen hallinnassa!
Oi, oi, haluaisinpa olla vielä tuo kuvan kirkassilmä!