Uskon päivänä

Matkustin kuluneella viikolla Tampereelle nuoremman tyttäreni perheen avuksi. Tytär oli ollut pienessä leikkauksessa, ja kaikenlainen nosteleminen oli kielletty. Siispä mummin apu oli tervetullutta monessa arjen puuhassa.

Kun istuin junassa, oli kaunis talvipäivä. Nautin aurinkoisesta maisemasta ja kiskaisin verhon ylös. Viimeiset keväthanget hohtivat kirkkaina auringossa. Suorastaan häikäisivät.
Eipä aikaakaan, kun takana istuva vetäisi äkäisesti verhon alas. Olin hetken typertynyt ja mietin, pitäisikö ryhtyä verhoneuvotteluihin.

Sitten verhon piilottama maisema alkoi puhua minulle uskosta - uskon todellisuudesta - joka kätkeytyy kuin verhon taakse. Siitä muutama sana näin Uskon päivän kunniaksi.

Heprealaiskirje 11 puhuu pitkään siitä, mitä usko on. Se alkaa sanoilla: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
Sitten kirje jatkuu useiden Raamatussa esiintyvien ihmisten kuvaamisella. Kaikille heille on yhteistä se, että he toimivat Jumalan kehotuksen mukaan, vaikka tulevaisuus oli hämärän peitossa - vain Jumalan lupauksen varassa.
Esimerkkinä ovat Abraham ja Saara, Iisak, Jaakob, Joosef ja Mooses. Kirjeen kirjoittaja mainitsee muitakin: Gideonin, Barakin, Simsonin, Jeftan, Daavidin, Samuelin ja profeetat.
Näiden uskon varassa eläneiden ihmisten tie ei aina suinkaan ollut helppo, vaan he joutuivat kärsimään kaikenlaista pilkkaa, puutetta, pahoinpitelyä, kidutusta ja vankeutta. Jotkut uskonsankarit joutuivat jopa surmatuiksi.

Heprealaiskirjeen 3. luvussa kirjoittaja varoittaa, ettei kukaan olisi sydämessään paha ja epäuskoinen ja luopuisi elävästä Jumalasta. Hän varoittaa 4: 7 Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.

Uskon tiellä vaeltamisen palkka on edessäpäin 4:10.
Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.


Nykyajan ihmisen on vaikea hyväksyä usko-sanaa, koska se nähdään tiedon vastakohtana. Emme halua perustaa ajatteluamme epätieteellisiin asioihin, joita ei voida aistinvaraisesti ja tieteellisillä tutkimuksilla todistaa.

Monen olisi ehkä helpompi hyväksyä usko-sanan tilalle sana
luottamus.

Voisimme nojautua siihen luottamukseen, että Jumala välittää, rakastaa ja auttaa. Rohkaistuisimme luottamaan Raamatun ilmoitukseen siitä, että hän on lähettänyt Poikansa pelastamaan maailman, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. 

Ei tarvitsi enää ikään kuin tirkistellä vain verhon raosta, vaan jonakin päivänä kasvoista kasvoihin!

Oi, maamme onnellinen!

Menneellä viikolla uutisoitiin siitä, että maamme Suomi on jo toisen kerran noussut arvostetussa kansainvälisessä tutkimuksessa maailman onnellisimmaksi maaksi 156 maan joukosta.
Pohjoismaat ovat tässä vertailussa hyvissä asemissa. Etumatkaa Tanskaan on muutaman pisteen verran, ja pian perässä seuraavat Norja ja Islanti Ruotsin ollessa seitsemäntenä.

Tuloksissa painotetaan isoja teeemoja kuten bruttokansantuotetta, vapautta ja sosiaaliturvaa. Raportti ottaa myös huomioon teknologioiden kehityksen, konfliktit ja hallitusten ajaman politiikan.

Onnellisuuskuplan ulkopuolelle jäävät kuitenkin ihmiset, jotka eivät ole päässeet myönteisestä kehityksestä osallisiksi. Suomessa on köyhiä 750 000, ja heillä on tutkitusti matala onnellisuus. Lisäksi on vielä n. 100 000 - 150 000 ihmisen joukko, joka kärsii häpeästä ja tietoisuudesta, että he ovat yhteiskunnan pohjalla.

Hiukan lohduttaa voi kuitenkin tieto, että jos köyhällä on toimivat ihmissuhteet, ei alhainen elointaso vie kokonaan onnellisuutta. Leikillisesti voisikin lohkaista, että rakastunut köyhä pärjää...

Kaikenlainen yhteisöllisyys on myös suuri voimavara: yhteen kokoontuminen, toisista huolehtiminen, vanhanaikainen talkoohenki, naapuriapuun luottaminen. Yhdessä tekeminen ja kokeminen on merkittävä onnellisuuden lähde. Kun yhteisten päämäärien eteen tehdään työtä, ja siinä onnistutaan, koetaan tyytyväisyyttä, iloa ja ylpeyttä.

Seurakunnat voisivat parhaimmillaan olla tällaisia yhdessä olemisen ja tekemisen voimaannuttavia paikkoja. Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka ovat mukana seurakunnassa ja toimivat siellä omalla panoksellaan, ovat keskimääräistä onnellisempia.
Haluankin rohkaista sellaista lukijaa, joka ei ole löytänyt itselleen seurakuntaa, rohkeasti etsimään itselleen turvallista ja lämmintä yhteisöä, johon kuulua.

Päivityksessä on kahden pikkulapsen, Johanneksen ja Ingeborgin kuvat. Heillä on ikäeroa 110 vuotta.
Ingeborg on Johanneksen isoisotäti!

Ingeborgin elinaikana Suomi itsenäistyi ja käytiin kaksi maailmansotaa. Sotien jälkeen hänen elämänsä kuitenkin meni hyvään suuntaan, kun maassa oli rauha ja se vaurastui.
Pikku-Johanneskin on nyt saanut elää 10 hyvää vuotta turvallisessa ja hyvinvoivassa maassa - maailman onnellisimmassa maassa.
Suokoon Jumala meille yhä edelleen hyviä ja onnellisia vuosia


Monia vuosia, monia vuosia,
monia armorikkaita vuosia!







P.S. Omat valintamme eivät aina kuitenkaan ole onnellisuutemme tae, vaan politiikka, hallitukset ja valtaapitävät vaikuttavat vahvasti kansojen ja yksilöiden elämään.

Kirjat-sivulla kerron kolmesta lukemastani kirjasta, joissa pieni ihminen on vallitsevien yhteiskunnallisten olojen armoilla.
Bandi: Syytös - seitsemän kertomusta Pohjois-Koreasta
Kristin Hannah: Satakieli (romaani natsien Ranskan miehityksen ajalta)

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija (todellisen ihmiskohtalon pohjalta  kirjoitettu dokumenttiromaani Auschwitzin keskitysleirin tatuoijasta) 

Marian kiitosvirsi

Maria sanoi:
- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, 
minun henkeni riemuitsee
 Jumalasta Vapahtajastani, 
sillä hän on luonut katseensa
vähäiseen palvelijaansa.

Tästedes kaikki sukupolvet 
ylistävät minua autuaaksi,

sillä voimallinen on tehnyt minulle
suuria tekoja.








Hänen nimensä on pyhä.
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.

Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja.
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.

Hän on syössyt vallanpitäjät istuimitaan 
ja korottanut alhaiset.

Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,

mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois. 

Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,

hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa

Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen,

ajasta aikaan,

niin kuin hän on isillemme luvannut. 

            Luukas 1: 46- 55

Tasa-arvon päivänä

Puhe tasa-arvosta tuntuu olevan yksi nykyajan isoista teemoista. Kaikenlaista epätasa-arvoa yritetään suitsia lainsäädännöllä, valistuksella ja yleisen mielipiteen muokkauksella parempaan suuntaan.

Varsinkin miesten ja naisten välinen yhteiskunnallinen ekonominen, ammatillinen ja seksuaalinen tasa-arvo on kiperä ja tunteita kuohuttava asetelma. Vaikka meidän maassamme on tehty paljon ja maailman mittakaavassa olemme tasa-arvokysymyksissä varsin pitkällä, silti varsinkin asenteellista viilaamista ja hienosäätöä tarvitaan meilläkin.

Tänään nostan muutamia asioita siitä, miten Jeesus suhtautui naiseen omana aikanaan. Hänen tapansa kohdata naisia oli uutta ja vallankumouksellista, sillä hän antoi naiselle ihmisarvon.
Hän ei väheksynyt naisten pyyntöjä ja tarpeita, vaan otti heidät huomioon.
Kun äidit toivat lapsiaan hänen siunattavakseen, hän otti naisten toiveen tosissaan, vaikka opppilaat (miehet!) olivatkin häätämässä naisia tiehensä häiritsemästä.

Hän käytti aikaa keskustellakseen naisten kanssa tasaveroisesti. Joh. 4. sisältää Jeesuksen ja samarialaisen naisen pitkän keskustelun Sykarin kaivolla. Keskustelu ei ole mikään ylimalkainen, vaan Jeesus paneutuu naisen ihmettelyyn ja kysymyksiin. Hän ei aliarvioi eri kansanryhmään kuuluvaa naista, vaan ottaa hänet tasaveroisena keskustelukumppanina.

Jeesus ei myöskään kieltäytynyt keskustelemasta naisen kanssa julkisesti. Kun jatkuvaa verenvuotoa sairastava nainen koskettaa Jeesuksen viitan tupsua tungoksessa, Jeesus pysähtyy ja alkaa keskustella naisen kanssa.

Jeesuksen lähimpään ystäväpiiriin kuului naisia. Hän vieraili usein Betaniassa Martan, Marian ja heidän veljensä kodissa. Raamattu jopa kertoo, että Jeesus rakasti heitä.
Raamattuun on tallennettu kaksi vierailua Betaniaan. Ensimmäisessä Maria asettuu kuuntelemaan Jeesuksen jalkojen jalkojen juureen hänen puheitaan ja Martta ryntäilee kotipuuhissaan edestakaisin.
Tässä kertomuksessa Jeesus antaa naiselle luvan valita tekemisensä ja olemisensa. Naisen ei tarvitse asettua tyypilliseen kodinhengettären rooliin, vaan hän saa kuunnella opetusta, kehittää itseään ja virkistää mieltään.

Toinen vierailu on Betaniaan synkkä, sillä Jeesus saa Lasaruksen siskoilta viestin: - Rakas ystäväsi on sairaana! Jeesus tietää jo sen, että Lasarus on kuollut. Hän saapuu kuitenkin Betaniaan Martan ja Marian kutsumana ja herättää Lasaruksen. Näin hän osoittaa, että hän ymmärtää naisten suuren surun ja hänen lohdutuksensa ja valtansa ylettää kuolemankin vallan yli.
  
 Jeesus asetti myös väärintehneen naisen tuomitsijat samaan asemaan naisen teon kanssa. Kun aviorikoksesta kiinnijääneen naisen tuomitsijat olivat valmiit kivittämään hänet, niin Jeesus sai tuomitsijoiden mielet kääntymään ja huomaamaan oman syyllisyytensä. Nainen ei yksin ollut tehnyt väärin.

Hän osoitti näin naisen puolta pitäessään, että mies suojelee naista ja hänen rinnallaan vaikeissakin tilanteissa.

Jeesuksen seuraajissa oli monia naisia, jotka liikkuivat hänen oppilaittensa joukossa paikkakunnalta toiselle. Ja Jeesuksen kuoleman jälkeen naiset olivat ne, jotka ensimmäisinä saivat tiedon ja ymmärryksen Jeesuksen nousemisesta kuolleista.

P.S. Minna Canth 175-juhlavuoden kunniaksi on hänen teoksiaan  elvytetty uudelleen.
  Storytel- e-kirja ja äänikirjapalvelussa on saatavana puolisen tusinaa Minna Canthin novelleja.
  Kerron Kirjat-sivulla lyhyesti saatavilla olevista novelleista.

Tervetuloa naistenpäivään!

Sunnuntaina 17. 3. 2019 kello 14
vietetään naistenpäivää Pälkäneen seurakunnassa
Luopioisten seurakuntakeskuksessa.

Päivän aiheena on Pyhiä nykynaisia.
Kerron siellä maalauksistani, joissa esiintyy joukko kuviteltuja naisia: Ursula, Ellen, Jonna, Eliisa, Marjut, Miri, Kaisa...
Jokaiseen kuvaan liittyy lyhyt elämäntarina kuvitteellisten naisten tilanteesta.

Vaikka olen antanut maalaussarjalleni nimeksi
Pyhiä nykynaisia, kuvien focus on kuitenkin Jumalassa - siinä miten Jumala on mukana nykyajankin naisten elämässä.

Keskeistä ei ole se, millaisia ihmisiä me olemme, ja mitä teemme, vaan se, että Jumala armahtaa ja rakastaa.
Me vain heijastelemme Jumalan kirkkautta eri tavoin.

Jumalan läsnäolo elämässä ei rajoitu ainoastaan Raamatun ajan naisten elämään, vaan hän on kiinnostunut myös meistä nykynaisista ja tahtoo siunata - jakaa meille monenlaista hyvää.

Tilaisuudessa kuullaan myös kolmen aidon nykynaisen, Karoliinan, Sinin ja Terhin,  puheenvuoro.

Kuulemme Helin esittämiä psalmilauluja Ritva-kanttorin säestysellä.
Tilaisuuden päättää ehtoollishartaus, jossa palvelevat Helvi-rovasti, Leena ja Paula.
Naistenpäivän juontajana toimii Päivi-diakoni.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, jonka kautta voi tukea tämän vuoden yhteisvastuukeräystä.

Tervetuloa mukaan!

Pyhät

Ajattelemme, että Pyhät ihmiset elivät joskus kauan sitten.
Etteivät he kuulu lainkaan tähän päivään.
Että he löytyvät vain raamatun kansien välistä.

Ajattelemme, että Paavali kirjeissään kutsuu pyhiksi erityisen
onnistuneita ihmisiä,
ei tavallisia ollenkaan.

Kuitenkaan Jumalalla ei ole maailmassa ketään muita kuin me.
Tänä aikana me olemme kaikessa inhimillisyydessä 
ja puutteelisuudessa
Jumalan Pyhät. 

Hiljaisuuden retriitissä

Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni,

sillä häneltä tulee minun toivoni. Ps. 62:6 

Olin reilu viikko sitten hiljaisuuden retriitissä kotiseurakuntani leirikeskuksessa Koivuniemessä. 

Edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo pari vuosikymmentä, ja muistikuvat siltä kerralta jääneet vähän omituisiksi. 

Muistan, miten hiljaisuus silloin stressasi minua niin, että jouduin keskellä yötä kiskaisemaan huoneeni oven auki ja toteamaan, että pääseehän täältä kesken kaiken vaikka taksilla karkuun. Selvisin toki sentään loppuun asti. 

Toinen muistikuva silloisesta retriitistä on, miten kävelimme kälyni kanssa lumisia metsäteitä kilometri kilometrin jälkeen mitään toisillemme sanomatta. Se tuntui hieman luonnottomalta, sillä emme tapaa toisiamme kovin usein, ja kerrottavaa riittäisi.

Vaikka edelliset retriittikokemukset eivät olleet kovin kannustavia, niin halusin ottaa uudelleen hiljaisuuden haasteen vastaan. Nyt retriitin toisena aineena oli taide, joka innosti minua. 

Hiljaisuus ja taide olivatkin toimiva yhdistelmä, koska ne hyvin tukivat toisiaan. 

Kirkkoisä Augustinus on opastanut ihmisiä jokapäiväisessä kilvoituksessa kehottamalla heitä tarkkailemaan huolellisesti ympäristöään. Luontoa pitäisi katsoa Jumalan elävänä kirjana, nähtyä mietiskellä Sanan valossa ja kiittää kaikesta luomakunnan ihmeellisyydestä. Augustinus ei yllytä kaukaisille tutkimusmatkoille, vaan kehottaa ihmisiä pysymään omalla paikallaan ja tekemään havaintoja siitä käsin.

Retriitissä piirtäminen - taiteen tekeminen - oli rukouksen symboli. Rukoilla saattoi ilman taiteiluakin, tärkeintä oli avoin, havintoihin valmis asenne ja sisäiseen vuoropuheluun valmis mieli.

Kerron esimerkin, miten sisäistä vuoropuhelua saattoi käydä taideteoksensa kanssa. 

Tuloiltana saimme savea niin paljon kuin kukin tunsi työhönsä tarvittavan. Sitä sitten muokattiin käsissä vartin verran ja tunnusteltiin, mihin muotoon se alkaisi asettua. 

Minun käsissäni savesta alkoi muodostua ontto enkeli.

Kun työ oli valmis, saimme muutaman kysymyksen pohdittavaksi yhdessä oman työmme kanssa.

Kuka sinä olet? Miksi halusit tulla näkyväksi nyt? Mitä haluat sanoa minulle? Mitä minä voin sanoa sinulle?

Kun kirjoitimme vastaukset muistivihkoon, niin ajatukset tulivat näkyviksi, ja niistä saattoi nousta esille jotain tärkeää, ennen tiedostamatonta. 

Koko seuraavan päivän piirsin innolla ohjaajien raamatunkertomuksista nostamia näkökulmia. Käytössä olisi ollut vaikka mitä värejä ja materiaaleja, mutta pitäydyin väriliiduissa niiden vaivattomuuden takia.

Kappelissa pidetyssä messussa oli useita hiljaisia osioita: hiljainen synnintunnustus, synninpäästö  asettamalla kynttilöitä hiekkaan palamaan, hiljainen rukous ja saarnatekstin mietiskely.

Pidin messusta kovasti, koska siinä sai edetä omien ajatusten tahdissa.

Loppuhartaudessa kappelissa hiljaisuus vielä jatkui. Paikalle saapui kuitenkin kanttori, jonka johtamana tavoittelimme ääniharmoniaa. Sillä tavoin saatoimme laulaa Jumalalle kiitosta.

Kirjoitan vielä alussa olevan psalmitekstin nykykäännöksen mukaan hieman pidempänä.

Hiljene, sieluni,

Jumalan edessä!

Hän antaa minulle toivon.

Hän on kallio

minun pelastukseni,

hän on linnani,

minä en horju.

Olen kirjoittanut Kirjat 2019- sivulle esittelyn kirjasta Päivi Huuhtanen - Somero: Rukous ja piirtämisen taito

Eräs naistenpäivän tarina

Monissa Vanhan testamentin kertomuksissa puhutaan perheistä, aviomiehistä, vaimoista ja lapsista.
Muistamme Abrahamin vaimon Saaran, joka joutui kärsimään sen ajan naisen suurinta häpeää: hän ei onnistunut synnyttämään lasta. Niinpä hän turvautui epätoivoisena kepulikonstiin, hän tarjosi orjattarensa Hagarin miehelleen. Jonkin ajan kuluttua Saaran suunnitelma toteutuikin, kun Hagar alkoi odottaa lasta.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt onnellisesti, perhe-elämä alkoi pahasti takkuilla, Hagar muuttui niin ylimieliseksi Saaraa kohtaan, että Saara kuritti häntä ja Hagar joutui häntä pakenemaan. Tällä kertaa Hagar vielä palasi takaisin, mutta sitten syntyi vakava riita. Kun Saaran oma poika, Iisak, oli jo syntynyt ja hänelle pidettiin suuret pidot, niin Saara huomasi Hagarin pojan juhlissa ilvehtivän.

Tämä suututti Saaran niin pahasti, että nyt hän oli valmis ajamaan Hagarin poikineen lopullisesti tiehensä. Abraham oli tilanteesta kovin pahoillaan, mutta Jumala kehotti häntä noudattamaan Saaran mieltä. Hän lupasi, että Ismaelillekin kävisi vielä hyvin.

Raamattu kertoo tapahtumasta näin.
Aabraham nousi aamulla varhain, otti leipää ja vesileilin, pani ne Hagarin selkään ja lähetti hänet ja Ismaelin matkaan. Hagar lähti ja harhaili Beerseban autiomaassa.
Mutta kun vesi loppui leilistä, hän jätti pojan pensaan alle ja meni istumaan syrjemmälle, noin jousenkantaman päähän, sillä hän ajatteli: "Minä en kestä nähdä lapsen kuolevan."
Ja Hagarin istuessa syrjempänä, poika alkoi ääneensä itkeä.
Jumala kuuli pojan valituksen, ja Jumalan enkeli kutsui taivaasta Hagaria ja sanoi hänelle: 
"Mikä sinun on, Hagar? Älä ole huolissasi. Jumala on kuullut pojan itkun. Nouse, nosta poika maasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Minä annan hänestä polveutua suuren kansan."
Ja Jumala avasi Hagarin silmät niin, että hän näki lähellään kaivon, ja hän meni täyttämään leilin vedellä ja antoi pojan juoda. 

Näin naistenpäivänä kertomus saa lohduttaa meitä, jotka olemme huolissamme tyttäristämme ja pojistamme. Enkeli lohduttaa, että Jumala on kuullut pojan itkun. Hän kuulee nykyäänkin lasten itkun, hän tuntee heidän pettymyksensä, pelkonsa ja surunsa.

Hän muistuttaa meitä myös omasta osuudestamme seuraavan sukupolven hoivaamisesta, että se varttuisi mahdollisimman tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi, vaikka monet uhkat vaanivatkin sen ympärillä. Taivaallinen Isä itse  kehottaa pitämään pojasta huolta. Huolenpito on jatkuva prosessi, joka ei lopu varsinkaan silloin, kun asiat eivät suju, nuori tuntuu olevan tavoittamattomissa ja tilanne jopa toivoton. Mutta juuri silloin välittämistä ja huolenpitoa erityisesti tarvitaan.

Pian Jumala avasi Hagarin silmät, niin, että hän näki lähellään kaivon, jonka vesi koitui pojalle ja hänelle itselleen pelastukseksi.

Tämän kansainvälisen naistenpäivän kysymys kuuluukin: mistä löytyvät elämämme kaivot?

Hyvää naistenpäivää kaikille blogin lukijoille!

Kuin kuvastimesta

Nyt katselemme kuin vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisenä tuntee. 
I. Kor 13:12 

Salome-ystäväni lähdöstä taivaan kotiin tulee kuluneeksi 5.3. kokonainen vuosi.
Sain olla hänen ystävänsä seitsemän vuotta.
Tapasimme Oronmyllyllä hepreankurssilla ja aloitimme sen jälkeen tiiviin viestittelyn. Koimme olevamme monissa asioissa samanlaisia, tuntui suorastaan, että olimme löytäneet kadoksissa olleen kaksossisaren. Olimme kiinnostuneita samoista jutuista, tykkäsimme kirjoittaa, tehdä kuvia ja opiskella kieliä. Teimme yhdessä matkoja Venäjälle sekä Israeliin. Eilatissa aloitimme tämän Sweet Chariot-blogin kirjoittamisen kuuden viikon matkallamme.

Kun Salomen lähtöhetki oli jo hyvin lähellä, hän hyvästeli minut hepreankielisellä sanalla: - Lehitraot - näkemiin. Hän jatkoi vielä: - Taivaassa sitten tavataan. Siellä sitten karkeloidaan. Senhän me, tytöt, kyllä osaamme.

Eilen muistellessani ystävyyttämme syntyi piirros, jossa katselen tulevaa "kuvastimesta arvoituksen tavoin".

Vielä minua ympäröi täällä elämä  väkevänä ja moninaisena. Pyörin omassa arjessani tehtävästä toiseen läheisteni ympäröimänä.
Odotan kuitenkin, että jonakin päivänä saan nähdä taivaan kodissa Jumalan kirkkauden, edellä menneet rakkaat ihmiset  - ystäväni Salomen, jonka kanssa voi ilosta vaikkapa tanssahdella.

Huomisesta emme tiedä, / esirippu eteen jää. / Minne aikonetkin vielä, / tänään tahdon ylistää. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

Emme pelkää pahaa ansaa, emme pelkää kuolemaa. / Oomme valittua kansaa / joka aina elää saa. / Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja!

Valo pimeyttä voittaa, / luomakunta odottaa. Pian uusi päivä koittaa / täynnä Herran kunniaa. Halleluja, halleluja. / Halleluja, halleluja!

Sanat: Anna-Mari Kaskinen



Ja vielä kerran blogimme laulu Sweet Chariot. Tällä kertaa Johnny Cashin laulamana.

Swing Low, Sweet Chariot - With Lyrics