Maailman ihanin tyttö

Olen kuluneen viikon puuhaillut projektin parissa, jolle olen antanut nimeksi Maailman ihanin tyttö.
Nimi on suora lainaus valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen valokuvaprojektista, jolla on ikää jo 20 vuotta. Savolainen kuvasi kymmentä lastenkodissa kasvanutta tyttöä usean vuoden ajan. Kuville tallentui tyttöjen kasvaminen, mutta samalla kuvat halusivat näyttää tytöt ihanina ja rakastettavina olentoina. Tytöt saivat valita itselleen kauniita kuvauspaikkoja ja pukeutua harsoihin ja hepeniin niin, että he muistuttivat suorastaan utuisia satuolentoja.
Tämä voimaannuttava valokuvaus on sittemmin saanut tilaa myös erilaisilla aikuisille järjestetyillä kursseilla. Pari ystävääni oli muutama vuosi sitten Kuusamon opistolla tällaisella kurssilla, jolla he kuvasivat toisiaan pitkissä, hulmuavissa kesämekoissa usvaisina kesäöinä rannoilla ja kukkaniityillä.
Kukapa meistä ei haluaisi olla maailman ihanin tyttö tai nainen!

Kun esikoislapsenlapseni, Inkeri, pääsi ripille viime kesänä, tein hänelle lahjaksi Ifolor-kirjan, johon olin kerännyt albumeista ja kuvatiedostoistani hänen kuviaan aivan syntymästä ja kastejuhlasta alkaen. Nyt kun toinen lapsenlapseni, Karoliina, konfirmoidaan parin viikon kuluttua, häntäkin odottaa Maailman ihanin tyttö-kirja.

Kirjojen teksteinä on lauseita Raamatusta, virrensäkeitä sekä sellaisia tunnettujen ajattelijoiden mietelauseita, jotka ovat puhutelleet minua. Haluan näin jakaa ne nuorille heidän matkallaan lapsuudesta aikuisuuteen.

Kun Raamattu huokaa: Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. 139:14
niin sama ajatus ihmisen arvosta pulpahtaa ajattelijan suusta: Koska sinä olet ensimmäinen kaltaisesi aikojen alusta asti ja ainutlaatuinen, ei sinua voi verrata mihinkään. Brenda Ueland

Itselleni ihmettely on ollut tapa suhtautua elämään ja sen ilmiöihin. Siksi hyväksyin Albert Einsteinin sanat Karoliinalle tulevaan kirjaan: - On kaksi tapaa elää: joko niin että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin että kaikki on ihmeellistä.
Tämän ajatuksen alle lisäsin vielä oman isäni, pohdiskelijan,  mielilausahduksen, jota hän toisteli usein asioita mielessään pyöritellen: - Sitä mie kauhiast ihmettelen. 
Isältäni olen varmaan perinyt ihmettelyn taidon.

Kun viime kesänä Inkerin rippijuhlassa ojensin hänelle Maailman ihanin tyttö-kirjan, niin 8-vuotias pikkusisko parkaisi hätääntyneenä: - Enkö minä olekaan maailman ihanin tyttö? Olen aina luullut niin.
Hämmennyin vähän, mutta vastasin siihen, että jokainen - ihan jokainen - on se maailman ihanin tyttö, mutta nyt oli Inkerin juhla, ja pikkusiskon vuoro saada tuo ihana nimitys ja kuvakirjan hänestä  tulisi kyllä myöhemmin.

"Rippilapset"

  

"Kauan ennen kun tänne synnyit

sinut tunsi jo Jumala.

Oli päiväsi pilvisinkin hänen tiedossansa,

joka ainoan päiväsi jo ennen syntymääsi. 

Olet kuva rakkaudesta

Luojan kaunein ajatus.

Ajatuksista Luojan synnyit,

tarkoituksen sait elämään.

Joka hetkesi hän on luonut, tuntee myös matkan pään.

Hän on kaikessa kanssasi ja kantaa taakkojasi.

Olet ihme, taivaan lapsi,

Luojan kaunein ajatus."

Maria Laaakso

Aarteenetsijöitä

Täällä mummilassa viihtyi parin viikon ajan ennen juhannusta kokonainen liuta lapsenlapsia.
Koska serkkuparvi on melko samanikäistä, leikit sujuvat. Mummin osaksi jäi pääasiassa vain ruuanlaitto ja tietenkin silmälläpito.
Lapsille mieleinen leikki oli aarteenetsiminen. Innolla piirrettiin aarrekarttaa, siihen ruksattiin rasti osoittamaan aarteen kätköpaikkaa. Suurin ongelma oli sopivien "aarteiden" keksiminen. Onneksi pääsiäisenajalta oli jäänyt suklaamunien tilpehööriä, joka kelpasi hyvin kätkettäväksi. Etsiminen varsinkin koirien kanssa oli niin jännittävää, että se jatkuikin monta päivää.

Rupesin lasten touhua katsellessani kyselemään mieheltä, mikä hänen aarteensa on.
- Ei minua paljoa kiinnosta materialistiset asiat, mies sanoi ärsyttävän ylevästi.
- Mutta jos muuttaisit vanhainkotiin, niin minkä aarteen ottaisit mukaan? jatkoin sinnikkäästi kyselyä.
Mies nauroi: - Ahaa, sitä kuljetaankin haavilla!
Minuakin nauratti, mutta kärtin paljastamaan lisää.
- Suurennuslasi, mies sanoi.
Vastaus oli helppo ymmärtää. Luonnontutkijana hänen aarteensa tosiaan on suurennuslasi.
Ehkä sama on minullakin: sen avulla voin nähdä tarkemmin heprean vokaalimerkit, jotka ovat pienen pieniä, mutta sanojen ymmärtämisen kannalta tärkeitä pisteitä.

 Kuuntelin sunnuntaina jumalanpalvelusta, jossa päivän tekstikin puhui aarteesta.
Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken, minkä omisti ja osti sen pellon.  Luukas 13:44

Peltoon kätkettyä aarretta verrataan taivasten valtakuntaan. Usein ihmisten aarteet ovatkin tavalla tai toisella piilossa, niitä ei haluta levitellä toisten ihmeteltäviksi. Varsinkin arvokkaat asiat herättävät toisissa kateutta. Aarre voi joutua suorastaan uhatuksi. Vertauksen mieskin piilotti löytämänsä aarteen maahan, lappoi multaa sen päälle. Aarre oli kuitenkin niin arvokas, että hän oli valmis  luopumaan muusta omaisuudestaan, että sai hankittua pellon itselleen.

Minkälainen sitten on taivasten valtakunta, aarre, joka on kaikkea muuta arvokkaampi?
Taivasten valtakunnasta voimme jo maan päällä kokea heijastuksen kaiken sen rakkauden, välittämisen ja anteeksiantamisen kautta, mitä parhaimmillaan voimme saada läheisiltä ihmisiltä.
Taivasten valtakunnan esimakua täällä maan päällä on myös kaikki se hyvä, kaunis ja ihana, mitä näemme ja koemme luonnossa, kasvit, linnut ja eläimet. Taivasten valtakuntaa on koko tämä täydellisesti toimiva ekosysteemi, joka tarjoaa elämisellemme tarvittavat puitteet.

Kun Jeesus eli maan päällä, hän opetti siitä, kuinka pitäisi elää rakkauden ja anteeksiantamisen hengessä, niin että taivasten valtakunta voisi täällä toteutua. Tätä "peltoon kätkettyä aarretta" ei vain suurin osa ihmisistä osaa kaivata ja etsiä, ja niin se hyvä, mikä siihen liittyy - Jumalan siunaus - jää löytymättä.

Lopullisesti taivaan valtakunta toteutuu kuitenkin vasta Jumalan luona, jossa kaikki ristiriidat katoavat ja missä  vallitsevat rauha ja ilo.

Gerdauen ist doch schöner

Kauan sitten saksankielen oppikirjassani oli kertomus, joka on jäänyt kummallisesti mieleen. Ajattelin tarinaa kuluneella viikolla, kun ajelin pikkukylästämme kirkonkylään ja alkukesän vihreys oikein hehkui ja loisti ympärillä.

Näin tarina kuului. Kertoja asui opiskeluvuosinaan nuoren miehen kanssa, joka oli kotoisin jostain saksalaisesta pikkukylästä, jonka nimi oli Gerdauen. Kylä oli huonetoverille hyvin rakas, sillä aina kun kaverukset tekivät pieniä retkiä opiskelukaupungin ympäristöön, jolloin he näkivät korkeita linnavuoria, laajoja, viljavia tasankoja kuohuvine jokineen, tyylikkäästi rakennettuja kaupunkeja tai viehättäviä pikkukyliä, niin huonetoverilla oli varma mielipide näkymästä valmiina.
Vaikka hän seisoi katselemassa mitä upeinta maisemaa, hän aina totesi: - Gerdauen ist doch schöner.
Gerdauen on kuitenkin kauniimpi.

Tarinan kertoja ihmetteli mielessään, minkälainen ihmepaikka Gerdauen oikein oli, mutta ei tullut matkustaneeksi sinne asuintoverinsa kanssa koskaan.
Vasta vanhana miehenä eräällä matkalla hänen junansa pysähtyi hetkeksi asemalle, jonka asemarakennuksen oven päällä oleva teksti kertoi paikan nimen: Gerdauen.
Mies kurkotti uteliaana ikkunasta: millainen paikka tämä paljon kehuttu Gerdauen oikein olisi. Mutta mitä hän näkikään: harmaita hiilipölyn peittämiä talonrähjiä, pieniä kituliaita peltoplänttejä, ränsistyneitä puutarhoja ja ankeaa harmaanruskeaa silmänkantamatonta tasankoa.
Tämä oli siis asuntokaverin rakastama, ihana Gerdauen!

Näin juhannuksenaikaan monet meistä palaavat rakkaille, muistojen täyttämille seuduille, jotka läikkyvät mielissämme maailman kauneimpina paikkoina. Näin saa ollakin. Ei meidän oman "Gerdauenimme" tarvitse olla muiden silmissä se maailman upein. Riittää, että oma sydän sykkii sille, saa siitä iloa ja lepää siellä.

Näiden maanpäällisten lempipaikkojen lisäksi ihmisten sydämeen on istutettu taivasikävä - kaipaus paikkaan, missä kaikki kauneus on moninkertaista, ja missä rauha ja rakkaus vallitsevat.
Jeesus puhuu tästä ihanasta asuinpaikasta: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko teille, että minä menen valmisamaan teille sijaa? Ja vaikka menen valmistamaan  teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen". Joh. 14:2-3

On hienoa, että voimme ajatella taivaan kotia omana kotinamme. Kotihan on paikka, jossa voidaan levätä ja ottaa rennosti. Kotiin voi saapua turvallisella mielellä ja kokea olonsa siellä hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Kaikki siellä on tuttua, koko talo, huoneet ja niissä olevat tavarat.

On mielenkiintoista ajatella taivaan kotia tästä näkökulmasta, että saavuttaessa sinne, koemme kodintuntua. Vaikka kaikki on uutta, on se kuitenkin tuttua ja rakasta.

Näin kesäöiden valossa ja kuulaudessa mieli askartelee taivasnäkymien parissa. Usvaisina kesäöinä voi saada häivähdyksen Ilmestyskirjan taivaan ihanuudesta kertovista vihjeistä:
"Ei ole enää oleva aikaa" (Ilm.10:6).
"ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut" (Ilm. 21:4).

Ja vielä erittäin salaperäinen, henk.koht. lupaus: "Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja", (Ilm. 2:17).

Toivotan oikein hyvää ja rentouttavaa juhannusta kaikille blogin lukijoille!                   

Lahjaa kaikki

Seisoskelin ystäväni kanssa kylämme uudella laiturilla ja katselimme metsän taakse laskevaa aurinkoa.
- Minä en ole ollut koskaan veneellä järvellä, ystäväni sanoi yllättäen.
Melkein säikähdin: - Etkö?
- En koskaan.
Katsoin hämmästyneenä ystävääni. - Teillä ei ole ollut siis venettä?
- Ei ollut, eikä kukaan ole kutsunut soutelemaan.

Keskustelu hämmensi minua, koska omat muistoni samalta lahdelta ulottuivat lapsuudenaikaan asti, jolloin en käynyt vielä koulua. Muistan sieltä kaukaa juhannusaaton, kuinka vene lipui  kurjenmiekkoja keltaisenaan kukkivassa lahdessa, ja aurinko kultasi rantaruovikkoa. Uitin kättäni kesänlämpimässä vedessä ja nautin koko lapsensydämelläni veden, valon ja vihreyden runsaudesta.

Ajattelin, että vien jonakin kesäpäivänä ystäväni soutelemaan.  Asia tuntui minusta kovin vähäiseltä, mutta hänelle se tulisi olemaan harvinainen kokemus - soutulenkki kylän lahdella.

Nyt kun kesä on taas kerran vauhdissa, kannattaisi pysähtyä miettimään, onko jotain sellaista mukavaa ja kesäistä, jonka voisit jakaa jonkun ihmisen kanssa.
Voisitko kutsua kerrostalohuoneistossa asuvan tuttavan kahvittelemaan kanssasi laiturille?
Haluaisiko joku rantasaunaan tai uimaan?
Mitäpä jos kutsuisi kaverin puutarhakeinuun keinahtelemaan ja katselemaan pilviä?
Miltä tuntuisi paistaa muurinpohjalettuja naapureiden kanssa?
Tai tehdä lasten makkararetki läheiselle laavulle? Viettää siellä vaikka yö?

"Lahjaksi te olette saaneet, lahjaksi antakaa",  Matteus kirjoittaa (10:8). Jakeessa puhutaan antamisesta ja jakamisesta. Olemme itsekin saaneet kaiken hyvän lahjaksi, sillä  Jokainen hyvä anti, täydellinen lahja tulee valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa . (Jaak. 1:17).
Hyvää voi jakaa helposti ilman suurempia järjestelyjä ja ponnistelua. Itselle tutut ja ilmiselvät asiat voivat toiselle olla unohtumaton elämys.
Jaetaan siis tänä kesänä erityisesti aikaa ja hyviä hetkiä!

LAHJALAULU

1. Lahjoillasi meitä siunaat,
kaiken annat ajallaan.
Opeta, oi Herra, meitä
omastamme jakamaan.

2. Muistuta myös, että emme
kiinnittyisi tavaraan.
Opeta, oi Herra, meitä
omastamme jakamaan.

3. Maailmassa moni lienee
nälkäinen ja janoissaan.
Opeta, oi Herra, meitä
omastamme jakamaan.

4. Liian moni aivan yksin
jatkaa yhä kulkuaan.
Opeta, oi Herra, meitä
omastamme jakamaan.

5. Näytä, missä apuamme,
lahjojamme tarvitaan.
Opeta, oi Herra, meitä
omastamme jakamaan.

6. Kiitos, että meitä ohjaat
yhteyteen siunaavaan.
Opeta, oi Herra, meitä
omastamme jakamaan.

san. ja säv. Jaakko Löytty 1992

Nyt virsikirjassa n:o 954

Tämän kirjoituksen pohjalta hartauskirjoitus Sydän-Hämeen lehdessä 12.6.2019

Näyttely Pytingillä kesäkuussa

Kukkia ja haikuja- näyttelyssäni kukat ja runot keskustelevat keskenään.  

Näyttelyssä on 18 runoa ja saman verran akryyliväreillä ja palettiveitsellä tehtyä maalausta. 

Kooltaan työt ovat A4-kokoisia, jotkut vähän pienempiä, toiset taas suurempia.

Vaikka kuvat esittävät kukkia, ne eivät ole kovinkaan realistisia, vaan ne ovat nousseet omasta mielenmaailmastani.

Töissä on käytetty niin runsaasti akryylimaalia, että ne näyttävät suorastaan kolmiulotteisilta. Maalien kanssa minun ei tarvinnut nuukailla, koska minulla oli vieläkin jäljellä runsaasti  väripurkkeja, joita olin käyttänyt mm. lapsille järjestetyissä taidepäivissä. Nyt maalit olivat jo kuivumisvaarassa, ja ne saattoi huoleti käyttää loppuun.

Kukkatyöt syntyivät viime kesän helteissä, kun oli liian kuumaa olla ulkosalla. Asettauduin vanhan hirsitalomme pohjoisen puolella olevaan keittiöön ja maalasin siellä.

Mielenkiintoista prosessissa oli, että maalatessani olin Whatsappin välityksellä yhteydessä Eilatissa Etelä-Israelissa, asuvaan taiteilijaystävääni. Hänen kanssaan vaihdoimme päivittäin ajatuksia töistämme, jaoimme kuvia, aiheita ja kannustimme toisiamme. Ystäväni rakastaa myös vahvoja värejä kuten minäkin, ja hänkin kärsi helteestä - tosin hänen mittarinsa näytti reippaasti yli 40 °.

Vertaistukea voi siis löytää netin avulla jopa tuhansien kilometrien päästä.

Maalasin viime kesänä myös pari muutakin sarjaa. Pyhät nykynaiset ovat vierailleet viime maaliskuussa Luopioisten srk-keskuksella naistenpäivillä. Kolmannen sarjan maalasin läheisen ystäväni, Salomen, muistolle. 

Koska tunnen kuitenkin olevani enemmän kirjoittaja kuin maalari, halusin tehdä näyttelyn kukkamaalauksiin tekstit. Koska kuva kuitenkin puhuu aina enemmän kuin tuhat sanaa, halusin pitää tekstit mahdollisimman lyhyinä. Siihen perinteinen, japanilainen haiku sopii erinomaisesti. Haikujen muoto on tiukasti sidottu. Ne rakennetaan kolmen rivin mittaisiksi, ja niissä on 17 tavua. Tavut asettuvat riveille: 5 - 7 - 5. Haikut kuvaavat luontoa, mutta samalla myös ihmisen omaa kokemusta ja tunnelmaa. Niitä voi kutsua eräänlaisiksi mietelauseiksi.

Äänetön ranta,

sydämeni sanaton.

Kaikki on yhtä.

Avoinna 1.6.- 30.6. 2019

Ti-la klo 10-15

Pytingin kahvilassa Mikkolan Navetan pihapiirissä

Museotie 1, Luopioinen

www.mikkolannavetta.fi

Helluntain tulta!

1.

Kosketa minua, Henki,

kosketa, kirkkaus!

Anna elämälle

suunta ja tarkoitua.

 2. 

Kosketa Jumalan Henki

syvälle sydämeen.

Sinne paina hiljaa

luottamus Jeesukseen.

 3.

Rohkaise minua, Henki,

murenna pelkoni.

Tässä maailmassa 

osoita paikkani.

4. 

Valaise, Jumalan Henki, 

silmäni aukaise, 

että voisin olla

ystävä toisille.

5.

Kosketa minua, Henkin,

herätä kiittämään, 

sinun lähelläsi

armosta elämään.

                                         Virsi 125