Gerdauen ist doch schöner

Kauan sitten saksankielen oppikirjassani oli kertomus, joka on jäänyt kummallisesti mieleen. Ajattelin tarinaa kuluneella viikolla, kun ajelin pikkukylästämme kirkonkylään ja alkukesän vihreys oikein hehkui ja loisti ympärillä.

Näin tarina kuului. Kertoja asui opiskeluvuosinaan nuoren miehen kanssa, joka oli kotoisin jostain saksalaisesta pikkukylästä, jonka nimi oli Gerdauen. Kylä oli huonetoverille hyvin rakas, sillä aina kun kaverukset tekivät pieniä retkiä opiskelukaupungin ympäristöön, jolloin he näkivät korkeita linnavuoria, laajoja, viljavia tasankoja kuohuvine jokineen, tyylikkäästi rakennettuja kaupunkeja tai viehättäviä pikkukyliä, niin huonetoverilla oli varma mielipide näkymästä valmiina.
Vaikka hän seisoi katselemassa mitä upeinta maisemaa, hän aina totesi: - Gerdauen ist doch schöner.
Gerdauen on kuitenkin kauniimpi.

Tarinan kertoja ihmetteli mielessään, minkälainen ihmepaikka Gerdauen oikein oli, mutta ei tullut matkustaneeksi sinne asuintoverinsa kanssa koskaan.
Vasta vanhana miehenä eräällä matkalla hänen junansa pysähtyi hetkeksi asemalle, jonka asemarakennuksen oven päällä oleva teksti kertoi paikan nimen: Gerdauen.
Mies kurkotti uteliaana ikkunasta: millainen paikka tämä paljon kehuttu Gerdauen oikein olisi. Mutta mitä hän näkikään: harmaita hiilipölyn peittämiä talonrähjiä, pieniä kituliaita peltoplänttejä, ränsistyneitä puutarhoja ja ankeaa harmaanruskeaa silmänkantamatonta tasankoa.
Tämä oli siis asuntokaverin rakastama, ihana Gerdauen!

Näin juhannuksenaikaan monet meistä palaavat rakkaille, muistojen täyttämille seuduille, jotka läikkyvät mielissämme maailman kauneimpina paikkoina. Näin saa ollakin. Ei meidän oman "Gerdauenimme" tarvitse olla muiden silmissä se maailman upein. Riittää, että oma sydän sykkii sille, saa siitä iloa ja lepää siellä.

Näiden maanpäällisten lempipaikkojen lisäksi ihmisten sydämeen on istutettu taivasikävä - kaipaus paikkaan, missä kaikki kauneus on moninkertaista, ja missä rauha ja rakkaus vallitsevat.
Jeesus puhuu tästä ihanasta asuinpaikasta: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko teille, että minä menen valmisamaan teille sijaa? Ja vaikka menen valmistamaan  teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen". Joh. 14:2-3

On hienoa, että voimme ajatella taivaan kotia omana kotinamme. Kotihan on paikka, jossa voidaan levätä ja ottaa rennosti. Kotiin voi saapua turvallisella mielellä ja kokea olonsa siellä hyväksytyksi ja tervetulleeksi. Kaikki siellä on tuttua, koko talo, huoneet ja niissä olevat tavarat.

On mielenkiintoista ajatella taivaan kotia tästä näkökulmasta, että saavuttaessa sinne, koemme kodintuntua. Vaikka kaikki on uutta, on se kuitenkin tuttua ja rakasta.

Näin kesäöiden valossa ja kuulaudessa mieli askartelee taivasnäkymien parissa. Usvaisina kesäöinä voi saada häivähdyksen Ilmestyskirjan taivaan ihanuudesta kertovista vihjeistä:
"Ei ole enää oleva aikaa" (Ilm.10:6).
"ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut" (Ilm. 21:4).

Ja vielä erittäin salaperäinen, henk.koht. lupaus: "Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja", (Ilm. 2:17).

Toivotan oikein hyvää ja rentouttavaa juhannusta kaikille blogin lukijoille!