Enkeleiden sunnuntai

 Viime sunnuntain VT:n tekstinä  (1. Moos. 28) luettiin Jaakobin pakomatkasta Harrania kohti. Jaakob oli ollut melkoinen konna, joka oli riistänyt veljeltään petoksella siunauksen. Nyt hänen oli lähdettävä kotoaan. Matkalla hän nukkui paljaan taivaan alla, vain kivi tyynynään. Hän näki merkillisen unen, jossa enkelit kulkivat tikapuita taivaaseen. Hän sai kuulla myös Jumalan lupaavan hänelle hyviä asioita pitkälti tulevaisuuteen. Jumala oli nähnyt, että vaikka Jaakob oli käyttäynyt väärin, hänen sydämensä asenne Jumalaa kohtaan oli kuitenkin avoin. Jumala lupasi olla Jaakobin kanssa, minne tahansa hän menisikin ja tulisi varjelemaan häntä.

Yliluonnollisen kohtaaminen haastaa aina materialistisen ihmisen ajattelun. Se haastaa myös teologian. Se muuttaa aina sen ihmisen ajattelun ja elämänkuvan, joka on tullut yliluonnollisen kohtaamaksi.

Raamatussa puhutaan paljon enkeleistä. Ajatellaan, että Jumala on pyhien olentojen ympäröimä, olennot ovat kuin hänen hoviväkeään, jotka ovat valmiina palvelemaan häntä ja toimimaan hänen sanansaattajinaan. He toimittavat Jumalan antamia tehtäviä, myös rangaistuksia.
He ovat uskollisesti Jumalan kansan ja hänen omiensa tukena.

Ps. 91:11-12 kertoo Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.

Monilla ihmisillä on kokemuksia enkeleiden varjeluksesta. Enkeli on saattanut olla paikalla aivan havaittavassa hahmossa, tai sitten ilmapiiri on täyttynyt enkeleiden voimakkaasta läsnäolosta.

Itse olen saanut pari kertaa matkoilla kokea yliluonnollista huolenpitoa ja varjelusta.
Olin Lontoossa heinäkuussa 2005 pommi-iskujen aikaan sisareni ja sisarenpoikani kanssa. Käsittämättömällä tavalla aika karkasi käsistämme hotellin ruokasalissa niin, ettemme lähteneet sovitusti liikkeelle, vaan myöhästyimme metrosta, joka joutui pommi-iskun kohteeksi. Kun lähdimme kaupungille sitten bussilla, se tyhjennettiin kesken kaiken. Saimme kuulla, että edellä mennyt bussi oli joutunut terroriteon kohteeksi. Lisäksi saimme kyytejä tuntemattomilta, jotka poimivat meidät kadulta ja kuljettivat meitä, minne kyytiä tarvitsimme. Tuntemattomien ystävällisyys oli käsinkosketeltavaa. Suorastaan enkelimäistä.

Muutamia vuosia myöhemmin olin mieheni kanssa Brysselissä. Mennessämme junalla lentokentälle, junanraiteella syttyi tulipalo. Olimme aivan ihmeissämme, miten toimia. Samassa hirveän pitkä mies, lähes maahan ulottuvassa palttoossa, musta huopahattu päässä, naputti minua olkapäälle ja pyysi meidät mukaansa. Lähdimme epäröimättä miehen perään. Jouduimme juoksemaan vetolaukkujemme kanssa, vaikka mies käveli aivan tavallisin askelin. Hän tarjosi meille kyydin taksissaan lentokentälle, ja kun astuimme taksista ulos, mies oli kaiketi jo maksanut ja hävinnyt. Tähystelimme aivan ihmeissämme ympärillemme kiittääksemme miestä, ja lopulta tuijotimme toisiamme.
Kumpaisestakin meistä tuntui, että olimme kokeneet jotain yliluonnollista: kohdanneet ilmielävän enkelin.

Monien lempilaulu on enkeleistä kertova Maan korvessa, virsi 971

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, 
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Maan korvessakulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.