Lohturuokaa

Näyttää siltä, että näin koronaeristyksessä ihmisille käy kahdella tavalla: toiset laihtuvat ja toiset taas lihovat.
Minä taidan kuulua noihin jälkimmäisiin, kun taas siskoni valittaa, että hän vain laihtuu.
Ymmärrän nyt aika paljon häkkieläimiä, jotka odottelevat vain seuraavaa ruokinta-aikaa. Lueskelen ruokablogeja, joissa puhutaan nykyään lohturuuasta. Sillä tarkoitetaan sellaista ruokaa, joka on tuttua ja turvallista, se vie ajatukset lapsuuden kaneliässiin ja lusikkaleipiin, nuoruuden lihapiirakoihin ja avioliiton alkuaikojen lauantai-iltoihin, jolloin tehtiin lämpimiä voileipiä.

Naureskelin mieheni kanssa, että meille on nyt koronaeristyksessä tullut lohturuuaksi ruismarjapuuro. Sillä on mieheni suvussa historilliset perinteet. Kun appeni sotavuosien jälkeen asui yksin Kangasniemen koululla ja hänen vaimonsa (tuleva anoppini) oli vielä opiskelemassa, niin appeni pysyi hengissä koko talven syömällä koulukeittäjän keittämää ruismarjapuuroa. Puolukkaahan olivat metsät täynnä ja säkki ruisjauhoja seisoi keittolan nurkassa. Niistä riitti yksinäiselle miesopettajalle.
Nyt mekin olemme useamman kerran keitelleet aamupuuroksi tätä suvun pelastuksesi koitunutta lohturuokaa.

Nyt on muutenkin rohkaisemisen ja lohduttamisen aika. Monet alkavat väsyä rajoituksiin, ja epävarmuuden kanssa pitää jaksaa elää edelleen.

Raamattu puhuu myös lohduttamisesta. Jesaja 40 alkaa kehotuksella: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne. "Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja julistakaa, että sen vaivanaika on päättynyt ja sen syntivelka sovitettu."

Lohduttaminen ei ole yhden ihmisen tehtävä, vaan Jesaja kehottaa yhteisvastuuseen. Myönteisen ilmapiirin luominen poikkeusaikoina on tärkeää, koska alkushokin jälkeen alkaa nousta ärtymys, jopa viha. Monet kaupan palveluksessa olevat valittavat, että ihmiset ovat suorastaan ilkeitä.

Lohduttamiseen annetaan vielä tarkempi ohje: puhukaa lempeästi. Lempeä puhuminen on toisen tilanteeseen tulemista, hänen pelkojensa ja huoliensa kuuntelemista, vastaanottamista ja jopa kantamista.
Huolet voivat kumuloitua, silloin asia nousee toisensa päälle. Luin äsken lehdestä koulujenavaamista vastustavan kommentin, jossa kirjoittajalle oli kertynyt ahdistusta kerros kerrokselta:"Jos lapseni tuo koulusta koronan ja minä sairastun ja kuolen, niin lapseni jää orvoksi".

"Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien tietoon", Paavali muistuttaa Fil. 4:5
Lempeydelle on nyt tilausta. Julistetaan, että tämäkin vaivanaika vielä päättyy. Ja asioillahan on taipumus järjestyä.

Taiteilija tuntematon. Kuvasin taulun ikkunan läpi Hml:ssa vuosia sitten.

Sydämellistä

Kotini on linnani, sanoo vanha englantilainen sananlasku. Tämä tuttu lausahdus on nyt melkein totta, jos linna ei merkitsekään elitististä huippurakennusta, vaan paikkaa, johon on joutunut linnoittautumaan. 

Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon sellaista, mitä ei ole joutunut koskaan kokemaan, eikä ole osannut kuvitellakaan. Kokoontumisrajoitukset ja rajojen sulkeminen ovat niin rankkoja ja poikkeuksellisia toimenpiteitä, että yhteiskunnan ja talouden rattaat ovat kovilla.

Tulevaisuus on näyttäytyy nyt kuin verhon takaa, sen hahmo on epäselvä. Kukaan ei osaa sanoa siitä mitään tarkkaa. Kaikki asiantuntijoidenkin puheet ovat epävarmaa arvailua.  

Nykyhetki on kuitenkin yllättänyt muutamilla positiivisilla asioilla. Elämäntapamme, joka oli ehtinyt muuttua kovin itsekkääksi ja omia huippuelämyksiä etsiväksi, onkin joutunut uuteen valoon. Itsensä toteuttaminen ja turvallisen jännityksen hakeminen elämään ovat yhtäkkiä keikautetut asemastaan ja katse on kääntynyt niiden sijasta läheisiin ja muihin lähimmäisiin.

Sukulaiset, ystävät ja naapurit ovat olleet valmiita tarjoamaan karanteeniin joutuneille kauppa- ja apteekkimatka-apua. Vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet tuntemattomat käyvät asioilla ja toimittavat ruokakasseja tarvitseville. Lämmittävältä tuntui, kun kaupungilta tuli meille soitto, jossa kyseltiin, ovatko  asiamme kunnossa vai tarvitsemmeko jotakin.

Perheenjäseneni ovat olleet valmiita toteuttamaan pienimpiäkin toiveitani, hankkimaan vaikkapa kurpitsansiemeniä idätystä varten. Se on tuntunut kovin lämmittävältä.

Ystävät ovat myös valpastuneet uudella tavalla. Puheluita saapuu sellaisilta kavereilta ja vanhoilta työtovereilta, joita en ole tavannut vuosiin. Rohkaisevia ja virkistäviä tervehdyksiä ilmestyy puhelimeen leikinlaskua ja naurua unohtamatta.

Jopa kulkiessani päivittäisillä metsälenkeillä koirani kanssa, tuntemattomat vastaantulijat hymyilevät pururadan toiselta puolen ja tervehtivät kohdatessaan. 

Rakkaus yllättää, se voi yllättää jopa koronkriisin keskellä.

Yksi rakkauden ominaisuus onkin se, että se on aina lahja ja yllätys. Se on aina suurempaa ja parempaa kuin osaamme ajatellakaan. Vaikka ihmisen ajatus heiveröinen, ja teot ovat pieniä, rakkaus on kuitenkin aina heijastusta kaikkein suurimmasta rakkaudesta - Jumalan hyvyydestä.

Emmauksen tiellä

- Jää luoksemme, silä kohta on ilta, ja päivä päättyy pian.

 Emmauksen kylä sijaitsi 11 km päässä Jerusalemista. Kaksi Jeesuksen opetuslasta oli kulkemassa sinne pääsiäisen tapahtumien jälkeen. He olivat hyvin hämmentyneitä kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Jeesus, johon he olivat panneet toivonsa, oli kärsinyt häpeällisen kuoleman. Kaiken lisäksi oli kantautunut merkillisiä puheita siitä, ettei Jeesus olisikaan enää haudassaan, vaan muutamat naiset olivat nähneet enkeleitä, jotka olivat kertoneet hänen nousseen ylös.

Outoa, perin outoa.

Tätä nämä kaksi Jeesuksen laajempaan opetuslapsijoukkoon kuulunutta oppilasta alkoivat ihmetellen kertoa seuraansa liittyneelle kulkijalle. Yllättäen tämä kulkija tuntui olevan hyvin selvillä raamatun kirjoituksista. Hän sanoi, että juuri näin Kristukselle pitikin käydä: profeettojen kirjoitukset olivat jo kauan sitten kertoneet kaiken tämän.

Oppilaat eivät tunnistaneet, että heidän matkaseuralaisensa oli Jeesus. Vasta ilta-aterilla kun Jeesus tutulla tavalla siunasi ja mursi leivän, he pompahtivat riemastuneina ylös, mutta samassa Jeesus oli jo kadonnut.

Minua puhuttelee tässä kertomuksessa erityisesti se, että Jeesuksella oli aikaa ja halua keskustella kaikessa rauhassa vain kahden oppilaan kanssa. Kaksi Emmauksen tien satunnaista kulkijaa olivat hänelle kohtaamisen arvoisia, hän ei tarvinnut pelastushistoriaa selventääkseen suurempaa estradia.

Paavali kirjoittaa Room. 10, että usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Emmauksen tien opetuslapset olivat intoa täynnä, kun saivat olla Jeeuksen yksityisopetuksessa.

Ihmeellistä on myöskin se, ettei Jeesus sallinut oppilaiden heti tunnistaa häntä, vaan meni jonkin aikaa, ennen kuin heidän silmänsä aukenivat. Ajattelen, että tämä on lohdullista. Usein ajattelen, että Jeesuksen pitäisi nopeammin antaa kuulua itsestään omassa ja lähimmäisteni elämässä, mutta ei.
Jumalalla on oma aikataulunsa, ja meillä on oma tiemme vaellettavana. Usen se on tällainen hidas Emmauksen tie.

Mietin Emmauksen tien kertomusta vielä nykyajan opetuslapsen näkökulmasta.
Hakeudunko tilanteisiin, jossa saisin kuulla Jeesuksen opetusta? Etsinkö hänen puhettaan raamatun sivuilta? Maltanko kulkea hänen kanssaan Emmauksen tiellä, vai onko minulla kiire rynnätä omiin touhuihini?

Kiireellä ei voi oppia mitään. Oppiminen tarvitsee aina rauhoittumista ja asioihin paneutumista. Uskonasioihin paneutuminen on pitkä prosessi. Elinikäinen.
Nyt korona-aikaan on hyvä tilaisuus pysähtyä ja viipyä uskonkysymysten äärellä. Voi vaikka pyytää: - Jää luokseni, ilta joutuu, opeta itse minua.

Jeesus on valmis opettamaan tämänkin ajan opetuslapsia.
 

Hän selitti heille, mitä kaikissa kirjoituksissa oli hänestä sanottu.

Pääsiäisen jälkeen

Kristus nousi kuolleista,

kuolemallaan kuoleman voitti

ja haudoissa oleville elämän antoi.

  

Virsi 90

                     Ortodoksinen tropari

 

Pääsiäisaamun valoa

Lähetä valosi ja totuutesi, ja ne johdattakoon minua. Ps. 43:3

Tänä vuonna pääsiäisen sanoma siitä, että elämä voittaa on erittäin tervetullut.
Presidenttimmekin lähetti pääsiäistervehdyksenä kevätkukkien kuvia ja muistutti siitä, että kevät voittaa pimeyden jälkeen.
Pimeys ja valo ovat vastakkain oleva taistelupari. Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi pyrkiä lisäämään ainakin omassa ja läheisten elämässä.
Jumalan valo on vaativaa, koska se paljastaa ihmisen sisimmässä olevan pimeyden. Hänen läheisyydessään pimeys väistyy.
Jeesus puhuu itsestään maailman valona. Hän sanoo Joh 8:12: - Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.

Paavali muistuttaa 1. Tess. 5 siitä, että Jeesuksen seuraajat eivät ole pimeydessä. Hän sanoo: - Te kaikki olette valon lapsia ja päivän lapsia. Me emme ole yön, emmekä pimeyden lapsia. 

Nyt pääsiäisen aikaan lukiessani Jeesuksen kärsimyksestä kertovia tekstejä, olen vaeltanut ajatuksissani Jerusalemin katuja ja kaivannut taas kerran Vapahtajan jalanjäljille.
Matteus kertoo siitä, kuinka viikon ensimmäisenä päivänä pääsiäisen jälkeen Magdalan Maria tuli toisen Marian kanssa katsomaan Jeesuksen hautaa.

Samassa maa alkoi tärähdellä, paikalle ilmestyi enkeli, joka vieritti kiven pois. Naisille enkeli sanoi: - Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei  hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän itse sanoi. Tulkaa katsomaan paikkaa, jossa hän makasi.

Kun vierailija astuu varoen ja hieman uteliaana Puutarhahautaan sisälle, hän katselee valkeaksi kalkitussa haudassa ympärilleen. Penkkimäinen koroke, jossa Jeesuksen ruumiin kerrotaan levänneen on  erotettu turisteille tarkoitetusta tilasta. Sivuseinällä on ikkuna-aukko, josta valo lankeaa penkille. Kun tulijan silmät tottuvat hämärään, niin hän huomaa seinällä enkelin sanat: - Hän ei ole täällä, sillä hän on noussut ylös.
Vierailijalle tulee siitä valtavan riemukas olo, että - niinpä tietysti - haudanhan pitikin olla tyhjä!!!
Jeesus on herännyt kuolleista. Hän ei ole enää kuoleman ja haudan vanki.

Siinä meille loistaa todellinen pääsiäisen valo.
Tätä pääsiäisen valoa toivotan kaikille blogin lukijoille!

Pääsiäisen aikaan

Pääsiäinen on minulle rakkain juhla. Olen pitänyt siitä lapsesta asti. Jouluun on liittynyt aina liikaa kaikkea. On painetta sen valmisteluista, siihen liittyvistä suurista odotuksista. Kun olin lapsi, äitini, joka oli suuren maalaistalon emäntä, oli aivan uupumaisillaan työtaakkansa alle. Silloin ei vielä ollut pakastimia, että ruokia ja leipomuksia olisi voinut suunnitella pidemmällä aikavälillä. Monet valmistelut jäivät jouluaattoon. Oli toki ihanaa, kun tuoksuvia, vastatehtyjä laatikoita ja leivonnaisia vedettiin uunista ja kannettiin suoraan pöytään. Herkullisten tuoksujen sinfonia leijaili ympäriinsä. Mutta se väsymys ja huoli siitä, oliko kaikilla nyt hyvä, oliko tullut jokaiselle joulumieli!

Pääsiäisen laita on toisin. Silloin on jo luontokin toinen, pimeä on väistynyt, kylmyys poissa ja taivas kaartuu korkealla. Olen aina rakastanut pääsiäisen kuulautta. Lapsena juoksimme aamuisin kantavilla hangilla ja haimme pajunkissoja. Jos pääsiäinen oli myöhään, niin metsästä saattoi löytyä jo ensimmäisiä sinivuokkoja. Ruokienkaan kanssa ei ollut samanlaista painetta kuin jouluna. Meillä tehtiin pääsiäiseksi iso padallinen mämmiä. Muistan, että tehtäväni oli seistä pihalla mämmipadan  vahtina, sillä lapsuuteni aikaan kylän koirat kulkivat isoina laumoina talosta toiseen, ja olisivat varmaan hanakasti käyneet nuuskimassa mämmipataa, ellen olisi ollut sen vieressä pitkän kepin kanssa hätistelemässä.

Pääsiäisestä minulle tulee mieleen sana: armo. Se näyttäytyy minulle tällaisten jo lapsuuteen jääneiden kokemusten kautta. Pääsiäisen iloon ja rauhaan sai laskeutua pitkän paastonajan jälkeen, joka oli kuin laskettelua kohti kevättä ja pääsiäistä.

Pääsiäinen oli vapautusta kaikesta siitä ahdistavasta ja surullisesta, jonka läpi Jeesuksen oli käytävä. On vaikea järjen avulla käsittää Jeesuksen pelastustekoa sitä, että hän kuolemallaan voitti synnin ja kuoleman ja avasi meille jäljessätuleville mahdollisuuden päästä näin taivaan kotiin ja saada ikuinen elämä.

On hienoa, mutta samalla käsittämätöntä ajatella, että Jeesus on noussut ensimmäisenä kuolleista, ettemme mekään enää ole kuoleman vallassa, vaan hänen kauttaan olemme osallisia hänen ylösnousemisestaan.
Paavali sanoo 1. Kor. 6:15: - Jumala, joka herätti Jeesuksen kuolleista, herättää meidätkin.

Sitä ei voi ymmärtää, mutta siihen voi uskoa ja ottaa vastaan. Se kaikki on lahjaa, se on armoa.

 

Elämää, voimaa ja lohtua

Eilisen Keskisuomalaisen etusivulla oli saanut tilaa presidentti Kyösti Kallion rukous, jonka hän jakoi suomalaisille Talvisodan aikana.

Rukoukseen liittyi myös kehoitus.
"Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.
"Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä". Snl. 14:34

Nyt rukouksen  allekirjoittajina olivat paikalliset kristityt vaikuttajat.
Samoin meidänkin tehtävä on nyt kulkutaudin riehuessa asettua paikallemme rukousrintamaan ja pyytää taivaalliselta Isältä kansallemme viisautta, apua ja turvaa.

Virvon, varvon

"Virvon, varvon toivoa,

uuden kevään oksalla.

Pääsiäinen kohta koittaa,

talvi väistyy, valo voittaa.

Siunausta Jumalan

sinulle nyt toivotan.

Virvon rauhaa maailmaan.

Kaikki yhteen kuulutaan.

Yhteinen on matka täällä,

sama taivas päämme päällä.

Siunausta Jumalan

kaikille nyt  toivotan."

                                                                               Anna-Mari Kaskinen

 

Taivas on auki

 Kun olin ystäväni Salomen kanssa Eilatissa Israelissa, meillä oli tapana sanoa, että taivas oli siellä auki, koska rukoileminen tuntui helpolta. Tuntui, että rukoukset oikein sujahtelivat ylöspäin.
Nyt kun maamme rajat ovat joka suuntaan suljetut, niin yksi suunta on kuitenkin avoin - ylöspäin. Rukouksen tikkaat nousevat taivaaseen.

Juttelin ystäväni Leenan kanssa puhelimessa, ja hän kaipaili kristittyjen yhteistä rukousta näin koronaviruksen jyllätessä. - Eikö ole mitään yhteisiä sovittuja rukoushetkiä tai -ketjuja? Sodan aikaanhan ihmiset rukoilivat paljon, hän sanoi.

Minäkin muistelin erään sairaanhoitajan kertomusta sodan ajalta. Tämä nainen oli palaamassa rintamalta lomalle hoitotehtävistä ja saapui myöhään yöjunalla Lahteen. Hänelle tuli kaupunkiin saavuttuaan suuri tarve mennä rukoilemaan Lahden kirkkoon. Hän lähestyi mietteliäänä kirkkoa, joka näytti ulkoa katsoen pimeältä. Hän tarttui epäröiden ovenkahvaan, mutta ovi yllättäen avautui. Kun hän astui varpaillaan sisään, häntä kohtasi yllätys. Pilkkopimeä kirkko oli täpötäynnä rukoilevia ihmisiä!
Tuntui, että kirkko oikein huokui valtavaa rukousta. Ihmiset olivat joukolla kokoontuneet anomaan apua Kaikkivaltiaalta.

Olen saanut pari ketjuviestiä yhteisen rukouksen puolesta.
Tässä on viesti Eija-ystävältäni Lahdesta, jonka voit kopioida puhelimeen tai sähköpostiin ja lähettää eteenpäin.

Hei, minua pyydettiin mukaan miljoonan Isä meidän- rukouksen ketjuun koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ja pysäyttämiseksi. Idea on, että rukoilet ja laitat viestin eteenpäin mahdollisimman monelle. Kiitos! 

Ollaan, rakkaat ystävät, mukana rukousrintamassa.
Rukous liikuttaa Jumalan kättä!
Korona on nopea, mutta rukous on vielä nopeampi!

Taivas on auki, ja rukous on tikkaat Isämme luo.