Tarinoilla on merkillistä taikavoimaa. Ne jäävät mieleen eri tavalla kuin asialliset tosilauseet. Luin äskettäin vanhan kertomuksen Israelista.
Tarinassa kerrotaan juutalaisesta rabbi Baruchista ja hänen lapsenlapsestaan Jechielistä.
Eräänä päivänä Jechiel leikki piilosta naapurin pienen pojan kanssa. Jechiel löysi hyvän piilopaikan ja odotti siellä, että ystävä löytäisi hänet. Aika kului ja kului ja pikku Jechielin sydän jyskytti yksin piilossa. Kauan odotettuaan hän tuli pois piilosta. Hän katseli ympärilleen, mutta etsijää ei enää näkynytkään missään. Jechiel huomasi, että leikkitoveri ei ollut koskaan alkanutkaan etsiä häntä, vaan touhusi jotakin aivan muuta pihalla. Pikku Jechiel pillahti itkuun ja juoksi isoisänsä, rabbi Baruchin, huoneeseen ja kertoi pettyneenä leikkitoveristaan. Silloin vanhan rabbin silmät kostuivat, ja hän sanoi: - Näin Jumalakin sanoo: ”Minä piiloudun, mutta kukaan ei tahdo etsiä minua.”
Jumalalla on merkillinen tapa kätkeytyä. Kukaan ihminen ei ole saanut häntä nähdä. VT:ssa kerrotaan Mooseksesta, joka tapasi Jumalan palavassa pensaassa.
Pieni Samuel-poika sai kuulla hänen äänensä kutsuvan useamman kerran, ennen kuin pappi-Eeli ymmärsi, mistä oli kyse ja neuvoi häntä sanomaan: - Tässä olen, Herra. Puhu, palvelijasi kuulee.
Profeetta Elia yritti löytää Jumalan vaikuttavista luonnonilmiöistä, mutta lopulta Jumala lähestyi häntä hennossa tuulenhenkäyksessä.
UT:n aikaan opetuslapset ja muut Jeesusta lähellä olevat ihmiset saivat lähestyä Jumalaa Jeesuksen tekojen, rakkauden ja hänen kirkkautensa kautta.
Meillä nykyhetken ihmisillä on Raamattu, jonka avulla voimme etsiä sen sivuille kätkeytynyttä Jumalaa.
Voimme myös katsella Jumalan lempeitä rakastavia kasvoja luonnossa, läheisissä, rakkaissa ja kaikessa siinä hyvässä, mitä saamme joka päivä ottaa vastaan.
Ja rukous on silta Jumalan luokse tänäkin päivänä. Hän ei ole kauempana kuin ajatuksen päässä. Hän odottaa ja haluaa tulla löydetyksi.
Kuvat Tiberiaasta Gennesaretilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti