Olen ollut mieheni kanssa vanhassa maalaistalossamme eräänlaisessa koronakaranteenissa koko syksyn ja parhaillaan pohdiskelemme, jatkaisimmeko olemista täällä edelleen. Viettäisimmekö täällä vielä joulunkin?
Monessa perheessä mietitään kovasti, millainen tulevasta joulusta muodostuu. Olemme viettäneet kaupunkikodissamme perhejouluja, joihin on kokoontunut paljon väkeä. Parhaimmillaan ovat paikalla olleet kolme lastani puolisoineen, seitsemän lastenlasta sekä siskoni. Väkeä on riittänyt kahteenkin joulupöytään, ja serkukset ovat iloinneet toistensa tapaamisesta ja yhdessä leikkimisestä.
Nyt huoli koronan leviämisestä synkistää muutenkin edessä olevat pimenevät viikot. Epätietoisuus vaivaa, miten oikein kannattaisi toimia? Tuntuuko joulu joululta ollenkaan, jos ollaan vain kahdestaan - koira kolmantena? Ikävöikö sitä koko ajan muualla olevia rakkaitaan?
Joulun iloa ja valoa ei kuitenkaan korona voi poistaa.
Ehkä kirkkaampana kuin koskaan kaikuvat tähän pimeyteen profeetan sanat: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus. Jes. 9:1
On helppo samaistua Jesajan sanoihin pimeydessä vaeltavasta kansasta. Nyt ikkunani takana levittäytyy täydellisen musta pimeys. Peltoaukean takana näen pieninä tuikkuina lyhyen rivin katulamppuja. Monet kerran ne laskeneena, tiedän niitä olevan vain seitsemän. Parin naapuritalon valot näkyvät pienen järven toiselta puolen tänne asti, ne peilaavat järven pintaan, venyvät valosillaksi ja kertautuvat.
Jesaja lupaa, että kansa tulee näkemään uuden, loistavan valon, joka antaa kuoleman varjon maassa asuville aivan uuden näkökulman. Tiedämme, että hän puhuu Jeesus-valosta, joka taas adventin aikaan lähestyy meitä ja on valmiina valaisemaan elämäämme.
Meidän ei tarvitse enää vapista kuoleman varjoissa, vaan voimme katsoa eteenpäin - kulkea Jeesuksen valaisemaa tietä.
Eikä muutenkaan elämämme lopu tähän jouluun. Juttelin äsken esikoislapsenlapseni, Inkerin, kanssa ja hän lohdutti: - Nyt mennään, mummi, terveys edellä. Pidä huolta itsestäsi. Tulee vielä toisia jouluja, jolloin voidaan olla taas yhdessä.
Pimeyteeni alkoi vilkkua pikkuinen toivon tuikku.
Siunattua adventinaikaa kaikille blogin lukijoille!
Yläkuva: Piplia-seuran julkaisemasta viime lehdestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti