perjantai 16. toukokuuta 2014

Velmu Venäjän tulli. Osa 1.


Eräs matkakumppanini keväisellä, venäläisellä hautuumaalla, ystäväperheen hautojen äärellä.

 Jälleen tuli piipahdettua viikonloppuvisiitillä ystäviemme (elävien ja kuolleitten) luona Inkerinmaalla, 40:n kilometrin päässä Pietarin eteläpuolella.
 Tie Pietariin Vaalimaan kautta on nykyään loistava, niin meillä kuin rajan takanakin. Ja Viipurin ohitustie nopeuttaa muutoin niin pitkää ja vähävirikkeistä matkaa.
Pietarin kaupungin liikenneruuhkat kykenemme välttämään sillä, että kaarramme uudelle, eteläiselle Pietarin ohitustielle - upeille silloille, jotka sivuavat Kronstadtin saarilinnoitusta Pietarin edustalla. Allamme on loistavan upea pengertie merenalaisine tunneleineen. Tie tulee ulos Suomenlahden etelärannalta, melko läheltä Strelnan kaupunkia, josta ei ole kuin huraus eteläiselle Inkerinmaalle.

Kun itse aloin käydä Pietarissa 'työmatkoilla' vuonna 1988, noustiin Pähkinärinteen pysäkiltä bussiin kello viisi aamulla ja hotellin ovella Pietarissa oltiin niin, että ehdittiin kuudeksi illalla syömään - siis 13 tuntia yhtä ja samaa körötystä maisemiltaan 'ei juuri missään'. Pikkuautoilla ei silloin maahan saanut tulla ollenkaan, eikä yksityisessä kodissa yöpyä. Nyt matkamme kestää runsaat seitsemän tuntia, riippuen matkustajien erilaisista tarpeista pysähdellä, mutta... ennen kaikkea... Venäjän tullista!!!

Viiden hengen humanitäärinen tavarankuljetusryhmämme kulkee keskimäärin viisi kertaa vuodessa 250:n kilon tavaramäärän kanssa  rajan yli, mutta kovapäistä joukkoa olemme, sillä vain harvoin olemme kyenneet ylittämään rajan ilman lujia sydämentykytyksiä, niin yllätyksellistä Venäjä tullin käytös aina on.

Helmikuun puolivälissä jouduimme tullissa niin isoon 'vääntöön' pienen nappisilmäisen tullivirkailijan kanssa, että luulin jo tulleemme tämän työmme päähän. Kireälle tullimiehelle oli vaikea selittää venäjäksi mitä kyydissä olevat tavarat olivat, varsinkin kun sana 'humanitäärinen' kuuluu tullissa kiellettyjen sanojen joukkoon.
Tämä mies selitti, että heidän maahansa tuotavien tavaroiden on oltava matkustajan omia. - No, vaikea oli yrittää saada tullimies uskomaan, että "omia ovat nämä 250 kiloa vaatetta bikkubussin takaboksissa",
kun matkamme kesto oli kokonaiset kaksi vuorokautta.
Sen tiesimme, että rajan yli saa kukin matkaaja nykyään viedä maks 50 kiloa tavaraa. Siitä ongelmasta selviää kuitenkin helposti - alakansakoulun taidoilla. Me käytämme kotimaassa vaakaa ja teippiä. Joka pussin kylkeen on teipattu lappu joka kertoo, paljonko mikin pussi painaa.

 Jotkut ovelat lastien tuojat 'ostavat' suomen puoleisesta rajakahvilasta kymmenellä eurolla (kpl) mummon tai pari kyytiinsä. Kutsumme heitä 'kilomummoiksi'. He ovat venäläisiä naisia, joiden päätyö on avustaa suomalaisia pääsemään rajan yli 'kiloineen'. Takaisin he matkustavat kenen hyvänsä Suomeen päin tulevan auton kyydissä. Tullimiehet kyllä heidät kilomummoiksi tunnistavat, mutta ei ole laitonta reissata ees sun taas rajan yli jos kerran omistaa voimassa olevan vuosiviisumin.

Kilomäärät eivät siis helmikuussa olleet ongelmamme, vaan tullimiehen ärähdys: "Jos nämä tavarat eivät ole teidän omianne, tulee teille sakkorangaistus, koska siinä tapauksessa rikotte Venäjän lakia"!!  Törmäsimme toisin sanoen tullissa lakiin, josta emme olleet koskaan ennen kuulleet. Huonolla venäjän kielelläni yritin änkyttää, että tavarat olivat 'padarki' = lahjoja, mutta pieni, vihainen mies nykäisi kuskimme kädestä autopaperimme äkäisesti tuhisten ja hävisi jonnekin.
Lukija arvannee, mitä meidän pikkuruinen ryhmämme auton kupeessa sitten alkoi tehdä. Kädet takkien alla ristiin ja sassiin...
Yht' äkkiä mies tuli takaisin, lätkäisi kuskimme käteen leimatut autopaperit ja hävisi silmistämme. Ehkäpä hänen pomonsakaan ei ollut siitä muuttuneesta tullilaista vielä kuullut.

Näin siis helmikuussa. Mutta mitäpä teki suomiryhmä huhtikuussa pakatessaan jälleen sitä sallittua 250 kiloaan ja tietäessään, että ehkä pikkuinen tullimies oli jälleen meitä sakkolappunsa kanssa rajalla odottamassa? Siitä kerron seuraavassa postauksessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti