lauantai 10. tammikuuta 2015

Seuraan tähteä.

Näinkin hauska kortti oli tämän vuoden korttipinossa, kun niitä loppiaisen mentyä keittiön ovesta irrottelin. Tämän verran jouluasiaa siis vielä, mutta sitten saa joulu mennä menojaan - kaikkine pohdintoineen.
Päätin edellisen kirjoitelmani siihen mahdollisuuteen, että Jeesus olisikin syntynyt vuonna 7eaa. Tähän vuoteen vei meidät varma tieto siitä, milloin 'ensimmäinen verollepano' Juudeassa on suoritettu.

Paljon on tutkittu myös sitä, mikä on mahtanut olla se poikeuksellinen ilmiö taivaalla, se tähti, joka on saanut Idän tietäjät (astrologit?) Melchiorin, Kasparin ja Baltasarin lähtemään kaukaisesta kotimaastaan.
Ja  sitäkin on mietitty, onko joku tähti todella voinut liikkua -  heidänhän kerrotaan seuranneen sitä. Onko tämä osa Raamattua satua?

Olen löytänyt erään mielenkiintoisen tiedon, ilmiön jonka on kerrottu tapahtuneen taivaankannella juuri tuona samaisena vuonna - vuonna 7eKr. Sen vuoden aikana ovat planeetat Jupiter ja Saturnus muodostaneet keskenään kokonaista kolme konjunktiota Kalojen tähdistössä. Konjunktio tarkoittaa sitä, että nämä kaksi suurta planeettaa ovat näkyneeet ikään kuin toinen toisensa päällä, jolloin näin syntyneen 'tähden' kirkkaus on ollut valtaisa. Ja näitä konjunktioita on siis vuoden 7eaa aikana tapahtunut peräti kolme!

Tämä tieto sai minut villisti 'tikittämään'. Olisiko tässä selitys siihen, että tietäjät 'seurasivat' tähteä. Olisiko se ensin näkynyt Persiassa (nyk. Iran), jolloin tietäjät olisivat lähteneet tähden antaman koordinaatin avulla liikkeelle kohti Juudeaa. Seuraava konjunktio olisi tapahtunut ehkä puolen vuoden kuluttua, kun he ovat juuri saapumassa Jerusalemiin ja kolmannen he olisivat nähneet Beetlehemissä. Ja voisiko olla mahdollista sellainenkin ajoitus, että ensimmäinen supertähti olisi ilmestynyt taivaalle juuri silloin, kun Maria sai enkeli-ilmestyksen ja tiedon - odottavansa tulevaa Messiasta? Olisivatko tietäjät kaukana itäisillä mailla nähneet sen ja juuri tällöin, lähteneet liikkeelle ja tulleet kuukausia kestäneen matkan jälkeen Jerusalemiin. Siellä he joutuivat tiedustelemaan kuninkaan syntymästä ensin kaupungin asukkailta, lopulta myös Herodekselta, joka vuorostaan joutui kyselemään kirjoituksissa ennustetun kuninkaan syntymästä ylipapeilta ja kirjanoppineilta.

Mielenkiintoista on sekin, että nämä konjunktiot tapahtuivat Kalojen tähdistössä. Kalahan tuli vainojen alkaessa olemaan Jeesuksen seuraajien salainen merkki. Sana IKTYS on kreikkaa ja tarkoittaa siis sanaa 'kala'. Mutta sanan viiteen kirjaimiin sisältyy myös alkukristittyjen uskontunnustus, joka oli: " Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja."

Tämän tutkimukseni myötä jouduin jälleen ajanlaskumme alun tuolle puolelle. Tarkistaakseni tätä outoa uutta tietoani aloin lukea myös tunnetuimman suomalaisen raamatuntutkijan, Uuras Saarnivaaran alaviittein varustetusta Raamatusta Luukkaan evankeliumin lukua 2, sen ensimmäistä jaetta. Nyt hämmästyin toden teolla, sillä jakeen alaviitteessä ilmoitettiin seuraavaa:

"Palestiinassa luettelointi verotusta varten tapahtui vuonna 7eaa. Jeesuksen syntymä tapahtui sen aikana. Sitä koskeva virheajoitus johtuu apotti Dionysius Exiguuksen laskuvirheestä v.525 jKr." 

Yllättävä uutinen. Teen kuitenkin pienen muutoksen kyseiseen Saarnivaaran tekstiin. Palestiina- nimen kohdalla pitäisi nimittäin olla sanat "Syyrian Juudea"( tai Kaanaan maa tai Israel), sillä Palestiina- nimistä aluetta ei Jeesuksen syntymän aikoihin täällä lainkaan ole ollut. Keisari Hadrianus nimesi sen Palestiinaksi vasta v.165 jKr, samalla kun Jerusalem nimettiin Ailia Capitoliinaksi.   
Kuva: Taottu tähtikuvio Jeesuksen syntymäkirkon lattiassa.






Vieressä oleva kuva tähdestä on otettu Jeesuksen syntymäkirkon lattiasta. Perimätiedon mukaan juuri sillä kohtaa on Jeesus syntynyt.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti