Kuva Timnan erämaasta
Kuluneina päivinä Ranskan terrori-iskuun liittyvät asiat ovat pyörineet mielessäni erityisellä tavalla, sillä olen ollut hieman jännittynyt tyttäreni puolesta, joka on ollut Pariisissa ranskanryhmänsä kanssa. Ryhmän jäsenet ovat 9-luokkalaisia teinejä ja heidän vanhempiaan.
Olen kuvitellut, minkälaista kuohuntaa Pariisissa on ollut juuri muutamaa päivää aiemmin, kun miljoonat ihmiset ovat puolustaneet aukioilla sananvapautta ja Euroopan johtajat ovat marssineet joukon johdossa. Kun isku kohdistuu länsimaisen sananvapauden kaikkein pyhimpään, mediaan, niin terroristit saavat juuri sitä julkisuutta, mitä ovat halunneetkin. Kovin vähän on ollut julkisuudessa samaan aikaan tapahtuneista valtavista Nigerian ja Pakistanin terroriteoista.
Miksi Muhammedia sitten pitää pilkata, vaikka seuraukset ovat arvattavissa?
Siksi tietysti kun siihen on oikeus!
TV:ssä käydyssä keskustelussa korostettiin sitä, ettei pilapiirroksilla pilkata Jumalaa - eikä häntä edes voi pilkata - vaan heitä, jotka sokeasti uskovat häneen.
Onko sananvapaus sitä, että uskoa voi pilkata? On siis upeaa, että voi sanoa mitä vaan sellaisista asioista, joita olemme tottuneet pitämään pyhinä! Siitähän tulee riehakas vapauden tunne!
Kaikki on kuitenkin kovin ristiriitaista, kun toisaalta vaadimme itsellemme oikeuksia, tasa-arvoa, ja oikeutta omiin mielipiteisiin. Kuinka mielellämme hoemme: - Minun mielestäni, minun mielestäni! (Vaikka kukaan ei välttämättä edes haluaisi kuulla ajatuksiamme!)
Olemme omasta olemisestamme hyvin arkoja ja herkkänahkaisia. Kuitenkin olemme valmiita pilkkaamaan, arvostelemaan ja kiusaamaan toisia. Emme välitä tippaakaan heidän tunteistaan, sillä emme kunnioita heidän aatteitaan, arvojaan tai vakaumustaan.
Kunnioitus tuntuukin nykyään olevan sellainen sana, jota kukaan ei enää edes mainitse.
Raamattu nostaa kunnioituksen todella korkealle arvoasteikossa. Siellä jopa kehotetaan Room. 12:10: - Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
Vihreiden Ville Niinistö muistutti, että uskontojakin saa arvostella. Kyllä saa, mutta pilkka ja arvostelu eivät ole sama asia. Eikä kriittisyyskään ole yhtä ilkeilyn kanssa.
Täällä kotikaupungissani on samaan aikaan saanut myrskyn aikaan kaupunginvaltuuston jäsen ja monessa muussa arvostetussa tehtävässä oleva KD-puolueen jäsen Juhani S., joka on päästänyt suustaan harkitsemattomia lausahduksia. Hän kirjoitti, että puhemies Eero Heinäluoman vaimon kuolema oli Jumalan kosto Heinäluoman homomyönteisestä kannasta.
On valitettavan helppoa lähteä mukaan nykyiseen keskustelutyyliin, johon törmää netin keskustelupalstoilla. Olin edellisellä viikolla seurannut, kuinka Juhani S:n kimppuun hyökättiin hänen miehen ja naisen välistä suhdetta koskevista lausunnoistaan. Mies ja hänen vaimonsa saivat osakseen solvaamista, ivaa, alatyylistä nimittelyä ja pilkkaa. Eipä ihme, jos tällaisessa julkisessa polkemisessa omakin ajattelu sekoaa, eikä enää tule hallinneeksi, mitä suustaan päästää.
Median kautta menevät kaikki tyhmimmätkin ajatukset hetkessä eteenpäin. Nykyisin puuttuu ajatuksen ja toiminnan väliltä harkinta, on niin helppoa painaa verkkokeskustelussa lähetä-nappia. Miten vanha sananlasku muistuttaakaan: "Sanottu sana ja ammuttu nuoli, niitä ei saa koskaan takaisin."
Kannattaisi varmaan muistaa Jeesuksen äidin, Marian, ajattelutapa, kuinka tämä kätki sanat sydämeensä ja tutkiskeli niitä siellä. Luuk. 2:19
Jos ajattelet Marian elämää, niin hänellä jos kenellä oli niin suuria asioita, joita hän olisi voinut juoksennella ympäri kotikaupunkiaan selittämässä. Hänellä ei ajatus kuitenkaan muuttunut välittömäksi toiminnaksi, vaan kävi itsensä kanssa hiljaista, sisäistä keskustelua.
Psalmista 141:4 löytyy nykyaikaan hyvin sopiva huokaus: " Herra, pane minun suulleni vartija, varjele minun huulteni ovea."
Siinäpä sopivat sanat huoneen tauluun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti