Salattu tie.

Olen jo muutaman viikon ajan tuntenut itsessäni outoa masennusta ja itsesääliä. Ikään kuin koko maailma olisi ajanut ylitseni. Vähän väliä nousee sisältäni voimattomuuden, tyhmyyden ja tyhjyyden tunteita. Kerroin siitä miehellenikin, ja se jos mikä kertoo tilanteen vakavuudesta.
Juteltuamme hetken, tuli minulle sen verran vahvempi olo, että kaivoin kirjahyllystä jo vuonna 1999 ystävältä saamani rukouskirjan, jota usein selailen, jos kaipaan selkeitä ohjeita joihinkin erityistilanteisiin. Hartauskirjani nimi on Jumala puhuu. Sen on toimittanut A. Russell, materiaalinaan kahden kovia kärsineen naisen muistiinpanoja niistä lohdun sanoista, jotka he ovat vuosien varrella saaneet suoraan Jumalalta. He antoivat Russellille luvan julkaista ne,  mutta eivät itse halunneet omilla nimillään mitenkään tulla julki.
(Kirjani välissä oli näin hupaisa kortti, joka sekin kertoo oudosta olostani).

Kirjan kyseiselle päivälle antama lohtu oli yhtä selkeä, kuten niin monasti ennenkin. Tällainen se oli: 

Päivän otsikko: SALATTU TIE.

"Salli nyt, sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".  Matt. 3:15.

 Tähän perustui Kristuksen kolmivuotinen lähetystehtävä maan päällä - siihen, että Hän hyväksyi vaikeudet ja kurin, osallistuen siten kaikkien aikojen pyhien inhimilliseen elämään.
Sinun tulee hyväksyä elämässäsi paljon sellaista, joka ei ole sinun itsesi tähden tarpeen, vaan sitä varten, että Kristuksen lailla olisit esimerkkinä toisille ja osallistuisit ihmiskunnan kärsimyksiin ja vaikeuksiin.

Tässä kohdin 'osallistua'  merkitsee 'auttaa'. Olkoon kohdallasi totta se, mitä sanottiin Mestarista:
'Muita Hän on auttanut, itseään ei voi auttaa.'
Tämä tie näyttää kaukaa katsottuna lohduttomalta, mutta siinä on pehmeätä valoa ja siimeksiä, joita ei muilla teillä ole.

Minä suljin kirjan, sanoin Aamen, ja olin lohdutettu.