Tämä matka oli periaatteessa aivan tavallinen, ja kuitenkin aivan erilainen kuin milloinkaan. Miksi?
Siksi, että koko tullialue oli aivan tyhjä. Ei yhtään suomalaista autoa ja venäläisiäkin vain muutama. Vielä keväällä autojonot saattoivat olla monen sadan metrin mittaiset, 1990-luvulla monen kilometrinkin pituiset. Saman huomion teimme Viipurissa, jonka kauppahalli vielä muutama vuosi sitten kuhisi suomalaisturisteja varpuluuta-ja pellavaostoksilla. Nyt siellä olivat vain myyjät.
Hiljainen Viipuri toi siis mieleeni 1990-luvun vilkkaan Viipurin, mutta erityisesti sen keskustassa toimineen katulapsikodin, Dikonin. Eräänä kesänä vietin viikon tämän kodin lasten kanssa eräällä Viipurin edustalla olevalla saarella. Matkassa oli minun ja kollegani lisäksi kuusi suomalaista nuorta ja venäläinen keittiöhenkilökunta.
Meidät kuljetettiin rantaan linja-autolla. Katulapset oli sijoitettu bussin etuosaan ja me, kymmenkunta suomalaista, olimme auton takaosassa. Välissämme seisoi miliisi, eikä kukaan saanut bussissa liikkua eteen, eikä taakse. "Varastavat kaiken", selitti miliisi.Rantaan tultuamme tyhjennettiin siihen koko bussin sisältö ja bussi kera miliisin lähti takaisin Viipuriin. Me ja 'varastelevat lapset' jäimme odottamaan pientä rupuista paattia, jonka avulla koko poppoo oli määrä soutaa kuvassa taustalla näkyvään saareen.
Juuri sillä hetkellä kun bussi ja miliisi lähtivät, oli minulla hetken hiukan hutero olo. Kaikki sujui saarella kuitenkin muuten hyvin paitsi sinä yönä, kun tuli myrsky ja lasten surkeat teltat lentelivät tuuleen - mikä minnekin. Onneksi meidän suomalaisten ryhmässä oli armeijan käynyt nuorimies, joka otti tilanteen hallintaansa. Sinä yönä ei kukaan kysellyt varastavatko nämä surkeat lapset, vai onko heissä kirppuja. Vierihoitoa tarjottiin ja kumppanuus tuli todennettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti