Nojatuolimatkustusta

Taisi Pohjoisen Suomen perheillä alkaa nyt vuorostaan hiihtoloma. Hohhoijaa. Se tässä eläkkeellä olossa onkin se ainoa huono puoli, ettei koskaan enää ole lomaa. Monet istuvat nytkin lentokoneessa matkalla sinne missä lintu laulaa, mutta minä täällä hakkaan kovaan päähäni heprean sanoja - onneksi kuitenkin vapaaehtoisesti. (= dementiantorjuntaa)
Magdaleena kertoi edellisessä bogissaan opiskelustaan hepreankielisen Herran siunauksen parissa. Minun silmieni eteen vuorostaan pomppasi omasta kirjastani eräs niin upea sanonta, että piti oikein mennä ja keskeyttää aviopuolison aamulehden luku, saadakseni  kertoa hänelle, miten kauniisti samaisessa kielessä sanotaan -'lentää lentokoneella'. Se on 'latus be el al', mikä tarkkaan suomennettuna on lentää Jumalan päällä. EL AL:han on myös kyseisen maan lentoyhtiön nimi. Aika rauhoittava toivotus lentoyhtiöltä matkustavaisille, eikös vain.

Sitten eräs toinen matkatarina, näin hiihtolomien kunniaksi. Tyttäreni lähetti minulle kuvan opiskelijapoikansa uuden passin etuaukeamasta. Kommenttina kuvassa oli teksti: " Kääk, katso." Katsoin ja näin. Kaikki tekstit tällä kuvasivulla olivat venäjänkielisiä! Menin hetkeksi hämilleni minäkin, kunnes huomasin sivun ylälaidassa venäjänkielisen sanan VIZA. Kyseessä olikin siis Venäjän viisumi, joka nykyään liitetään pysyvästi passiin ja näyttää kuvineen päivineen aivan passin etulehdeltä.

Selvisi, että nuoret opiskelijat olivat lähdössä Allegro-junalla kolmeksi päiväksi Pietariin. Olemme kyseisellä junalla kerran tulleet mekin - Magdaleena ja minä - kotiin Pietarista ja täytyy sanoa, että se matka oli kokemisen arvoinen. Saattaa tietysti olla, että ehkä 30 vuoden aikana tehtyjen, välillä todella monimutkaistenkin matkojemme tuoma muisto antoi tämän junan 'lentoon' juuri meille, tullikonkareille, oman erikoismausteensa. Allegro-junan keskinopeus on 220 km, ja meidän pisin odotusaikamme Venäjän tullissa on yli 20 tuntia. Tässä näitä haitarin ääripäitä.

Kolmas ei-minun-matkani, mutta joka erikoislaatuisuuttaan mietityttää ja ihastuttaa, on erittäin rakkaan ystävättäreni Deboran  (=Taistelija) lähtö kuudeksi viikoksi Jerusalemiin - töihin.

Debora on erään kansainvälisen järjestön Suomen osaston pää-vastuuhenkilö. Kyseinen järjestö etsii ja auttaa holokaustista selvinneitä, jotka keski-iältään ovat tällä hetkellä jo 75-90 vuotiaita. Heidän elämänolosuhteensa eivät yhäkään ole hääppöiset niissä maissa, joissa sosiaaliturva on olematon tai heikko. Järjestön väki käy heitä tapaamassa - kuuntelemassa, vie ruokaa, lääkkeitä, vaatetta - ja ennen kaikkea osoittamassa välittämistään. Sanoisinkin:   Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

(Järjestön nimi on Netzer-Israel.)

Kuvassa minun tämänhetkiset hoitolapseni: Deboran Ilona-koira ja minun Eden-tyttöni. jonka jalassa on kipsi - uusyöpäleikkauksen jäljiltä - syövän, joka ei ollutkaan syöpä vaan joku 'muu-patti'.
Kiitos tästä 'patista' kuuluu Isälle ylhäällä ja teille kaikille esirukoilijoille...