' Tervemenoa' - toivotus.

Olipahan eräs sateinen keskipäivä viime viikolla. Mieheni oli lähdössä johonkin tärkeään tapaamiseen ja kävi noukkimassa minulle päivän postin ennen lähtöään - olihan hänellä sadevaatteet päällään. Ei tarvinnut minun kastella tassujani.

Postipinon päällimmäisenä oli joulukortti. Oletko sinä saanut joulukorttia syyskuun alkupäivinä?
Kortti oli kaksiosainen. Se oli teipattu pohjastaan kiinni maalarinteipillä. Yläosa korttia oli auki.
Sieltä pääsin tirkistelemään pussin sisustaa.  ???

Kortin sisällä ei ollut kirjettä, ei nimeä, ei toivotuksia - ei yksinkertaisesti mitään mikä olisi antanut minulle vihjeen sen lähettäjästä. Postimerkkiäkään siinä ei ollut; vain tuo nalle kurkkimassa - sormi suussaan.
Mutta jotakin siellä taskussa kuitenkin oli. Kun aloin kaivella sen pohjaa löysin sieltä 50 sekeliä paperirahana ja sen kaverina oli joitakin kolikoita. Mutta vaikka miten olisin miettinyt, kuka tällä paikkakunnalla tiesi Magdaleenan ja minun lokakuun lopussa alkavasta rukousmatkastamme, jonka kohteena on tällä kertaa Tiberias, en keksinyt tämän hauskan jekun ideanikkaria... joten päätimme tulkita tämän kortin sanoman ihka omalla tavallamme.

Olemme kumpikin tahoillamme pähkäilleet hieman levottomana Pyhältä maalta kuuluvia uutisia ja miettineet, mahtaako syksyn matkastamme tulla tänä vuonna yhtikäs mitään. Mutta tämän jouluisen kortin saavuttua päätimme, että olkoon tämä kortti meille signaali, merkki siitä, että matkamme järjestyy, olosuhteista huolimatta.
Nyt on todellakin Israelissa ollut jälleen hieman levotonta. Erityisesti maan pohjoisilla rajoilla. Siksi on ollut syytäkin olla vähän jännittynyt, määrätäänkö sinne vaikka matkustuskielto?
Majoitus on meillä maksettu, tapaamiset sovittu ja lentoliputkin jo köllöttelevät passiemme välissä. Nyt haluaisimme saada tulevasta matkastamme varmuuden. Siksi nallen iloinen kurkistus ja aamukahvirahat kuoressa, loivat meihin juuri sen positiivisuuden tunteen, ettei meidän itsemme enää tarvitse olla huolissaan. Israelin Jumala valvoo lapsiaan - meitäkin - ja lähettää meidät juuri sinne minne kunkin meistä on määrä mennä.

Tällä matkalla toivomme on päästä Jeesuksen jalanjäljille -  ei turisteina vaan rukoilijoina -  Galileaan, jossa niitä jalanjälkiä riittää vaikka muille jakaa. ( Vihje.)
Tällä matkalla saamme käydä, toivon mukaan, myös lohduttamassa muutamia juutalaisia holokaust-vanhuksia heidän yksinäisyydessään ja puutteenalaisuudessaan. Netzer-niminen järjestö tekee avustustyötä heidän parissaan myös Suomen kautta.
Arvostan tätä työtä suuresti. Nämä vanhukset ovat samassa asemassa kuin meidän sotainvalidimme. He ovat katoava luonnonvara. Auttamistyö heidän kaikkien kohdalla on liian myöhäistä, sitten kun heitä ei enää ole.