perjantai 12. lokakuuta 2018

Onnella on juuret

 Olin ystäväni kanssa kukkatalon kafeteriassa taiteilijatreffeillä. Tavatessamme puhumme tavallisesti kirjoista ja kirjoittamisesta sekä kirjoitammekin vähän. Tällä kertaa keskustelumme kiertyi kuitenkin onnen ja onnellisuuden ympärille. Näkyihän kahvion vastakkaisella seinällä sopivasti tekstikin: Onnella on juuret.

Meistä kumpikin oli törmännyt lähipiirissään seuraavan sukupolven onnen etsintään. Se kirvoitti omiakin muistoja.
Ystäväni kertoi: - Kun itse olin 40, havahduin siihen, ettei minun onneni voi olla toisesta ihmisestä riippuvainen. Tein mielessäni puolisooni eräänlaisen eron. Päätin, etten odottaisi häneltä mitään, enkä loukkaantuisi hänen tekemistään. Aina kun puolisoni teki jotain mukavaa ja sanoi  kaunista, otin sen vastaan kuin lahjan. Päätin luoda itselleni rikkaan ja täyden elämän niin, ettei mielentilani tarvitsisi olla miehestäni kiinni.

Päättelimme, että varmaan jokainen joutuu jossain vaiheessa avioliittoaan puntaroimaan sitoutumistaan ja omaa erillisyyttään. Parisuhteessa tapahtuu koko ajan kasvua, eikä parin kasvu tapahdu välttämättä ollenkaan samassa tahdissa.

Jo suhteen lähtökohta voi olla epätasapainoinen: Onnella on juuret. Kumpikin tuo suhteeseen oman persoonansa, omat vahvuutensa, mutta myös kipeät kohtansa. Molemmat tuovat lapsuudenperheensä mallit ja sukujensa historian ja perityn tai itse luodun arvomaailman.
Onnen juuret voivat olla hyvinkin sotkuinen mytty, joista ei itsekään ole oikein selvillä.

Oma itsekin voi olla salaisuus. Omasta taustasta voi nousta asioita ja yllykkeitä, joita ei ymmärrä, tai joita on vaikea hallita. Miksi reagoin yleensä samalla tavoin: jotkut asiat aina pelottavat, tai miksi kiivastun joistakin kohtuuttomasti?

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää olisi opettaa koulussa lapsia käsittelemään tunteitaan, käyttämään minäviestejä syyttelyn sijaan ja harjoittelemaan keinoja riitojen ratkaisuun.
Kouluissa opetetaan niin paljon tärkeää, mutta tunnetaitojen opiskelu on yhä aivan laiminlyöty alue.

Olimme samaa mieltä siitä, ettei onnen perään kannata lähteä juoksemaan. Kun sen luulee tavoittaneensa, se hetken tyydyttää, mutta pian on taas valmiina pakenemaan. Ihminen on kummallinen, levoton olento. Omassa varassaan tuulentavoittelija.

Kristitty voi kiinnittää onnensa juuret uskon väkevään maaperään. Siitä löytyy kaikki se, mitä ihminen tarvitsee. Kun juuret ovat kiinnittyneinä Kristukseen, ei joudu helposti tolaltaan, eivätkä myrskyt enää pääse hänen elämäänsä heittelemään.

Kol. 2:7 Juurtukaa häneen, rakentukaa hänessä ja vahvistukaa uskossa.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti