sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Pyristelyä

Voitin viime kevään Yv-arpajaisissa DNA-liikkeen lahjakortin. Kortin päätyminen käteeni kesti yli kahdeksan kuukautta, ja minulle tuli kiire sen käyttämiseen, ettei se vanhenisi. Olin katsonut netistä DNA-liikkeestä hinnaltaan sopivan tuotteen: aktiivisuusrannekkeen! Minullahan on kyllä toinenkin aktiivisuutta ylläpitävä keino, lapinkoirani Saana, jolla on sisäinen kello, ja joka vaatii minua kanssaan pitkille kävelylenkeille. 

Aktiivisuusrannekkeesta on ollut kuluneina viikkoina yllättävän paljon iloa. Koska se kerää kaikki päivän aikana otetut askeleet, niin äkkiä on 10 000 kasassa. Silloin ranneke tärisee ja näytölle ilmestyy pokaali, josta sinkoilee tähtiä. Samalle se myöntää saavutetuista askeleista mitalin. Tämä on tietysti ihan hupsua ja lapsellista. Kuitenkin pidän erittäin hyvänä sitä, että rannekkeeni muistuttaa, jos uppoudun töihini liian pitkäksi aikaa. Se tärähtää, ja ruudulle ilmestyy voimistelijan kuva. Rannekkeen kehotusta on huomattavasti helpompi noudattaa, kuin jos sama kehoitus tulisi puolison suusta. Unestakin ranneke antaa tarkan kuvan. Minulla on taipumusta nukkua liian vähän, koska en millään malttaisi nukkua, kun on niin paljon kiinnostavaa. Kun katson kuitenkin rannekettani, joka näyttää karun tiedon, että olen nukkunut vain viisi tuntia ja senkin kevyttä unta, yritän uudelleen painua pehkuihin.

Meissä on helposti tällainen asioiden suorittamisen tarve, jonka aktiivisuusrannekkeeni on nostanut minulle näkyväksi. Helposti jumalasuhteessammmekin olemme suorittajia. Yritämme olla hyviä - jopa täydellisiä ihmisiä. Tavoite on kuitenkin mahdoton. Jumala tietää, millaista tekoa olemme. Hän tietää, että parhaittemmekin tekojemme vaikuttimet ovat itsekeskeisiä ja omahyväisiä. Tosiasiassa meistä ei löydy mitään vilpitöntä ja hyvää. Tietynlainen ristiriitaisuus on aina kiusanamme. Luin kuluneella viikolla aivotutkija Katri Saarikiven kolumnin HS:sta, jossa hän mainitsi, että jopa puoli vuotiaat vauvat ovat toraisia. Toraisia! Minusta se oli kummallinen sana vauvoihin yhdistettynä. Kuitenkin jos ajattelemme, miten vauvasta lähtien seuralaisenamme on aina vaaniva epämääräinen paha olo, eivät tekommekaan voi siltä pohjalta olla puhtaita ja oikeita. 

Jumala tulee itse mukaan tähän epätäydellisyyteemme loppumattomalla armollaan. Vain armosta voimme ja jaksamme elää. Vain armo vie meidät rajan yli.

Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette tekojenne kautta - se on Jumalan suuri lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan voisi kerskailla. Ef. 2: 8-9




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti