keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Haavoista tunnistamme


 Olen viime aikoina puuhaillut innokkaana taimikasvatuksen parissa. Vuosikausia olen haaveillut kasvihuoneen hankkimisesta, mutta se on aina jäänyt. Syy on ollut se, että asumme kahdessa paikassa ja lisäksi matkustelemme, niin kasvihuoneen hoitaminen olisi hankalaa. Nyt kuitenkin koronakeväänä olen  kasvattanut erilaisia tomaatteja, purjoa, kurpitsaa ja kukkia hankkimaani pientä viherhuonetta varten. Maissinkin kylvin - mutta aivan liian aikaisin,  niinpä jouduin sitä hillitsemään, ja nyt se on nuupahtamaisillaan.

Tänään etsin ja puhdistin vanhoja saviruukkuja siirtääkseni taimia isompiin astioihin. Löysin komean vanhan ruukun, josta iso pala oli lohjennut pois. Mielessäni alkoi välittömästi soida Jukka Salmisen Särkynyt saviruukku-laulu.

Olen särkynyt saviruukku
Pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin
En millään murtunut ois
Sinä Herra minut murskasit
Vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit
Tahdoit uutta kokonaan
Anna savelle uusi muoto
Tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät

Viime sunnuntain teksti kertoi siitä, kuinka Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen Jerusalemissa pääsiäisen jälkeen. Opppilaat olivat koolla ja kuuntelivat, kuinka Emmauksen tien kulkijat kertoivat tavanneensa ylösnousseen Jeesuksen. Samassa Jeesus oli heidän keskellään ja tervehti heitä sanoen: - Rauha teille! 

Opetuslapset olivat kuitenkin järkyttyneitä ja epäilivät. Silloin Jeesus kehotti heitä: - Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani, minä itse tässä olen. Koskettakaa minua ja katsokaa! Ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulle olevan. Luuk. 24:39

Jeesus pyysi oppilaitaan erityisesti kiinnittämään huomion hänen käsiinsä ja jalkoihinsa, joihin naulat oli isketty. Oppilaiden piti katsoa Jeesuksen haavoja. Näistä haavoista he tuntisivat Opettajansa. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että Jeesuksen haavat olivat tärkein tuntomerkki. Voi myös ajatella, että hänen haavansa ovat myös kunniamerkki siitä, että Jeesuksen tehtävä ihmisten pelastajana oli suoritettu, ja tie taivaan kotiin avattu niiden kautta.

Usein me häpeämme omia kipujamme ja haavojamme. Kuitenkin meidänkin haavamme ovat tärkeitä siinä kasvun prosessissa, että kipujemme ja vaikeuksiemme kautta opimme ymmärtämään paremmin itseä, toisiamme ja elämää yleensäkin. Haavojen kautta olemme ehkä hieman armollisempia toisimme kohtaan.



                                                       Saviruukussa uutta kasvua - kurpitsan taimi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti