sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mestariluomus



Kuva: Voi meitä!

Täällä meidän mummilassa on yhä tallella vanha videolaite ja kymmenkunta suosituinta lastenvideota, joita on katsottu jo 25 vuotta sitten. Pienimmistä on hauskaa katsoa elokuvaa, joka on ollut äidin lempiohjelma, kun äiti oli pieni. Eilen katsoimme koko perheen voimin Pingua.Tämä meidän kaikkien tuntema sarjakuvahahmo tuntuu osuvan, ikään katsomatta, meissä kaikissa piilevään hellyysosastoon. Siinähän perehdytään pienen pingviinin arjen kommelluksiin

Vaikka tämä sarja luotiin jo vuonna 1984 Sveitsissä, ei sen tenho ole laimentunut. Se on tullut yleisradiommekin kanavilta jo useiden vuosien ajan. Pingun tekemisessä on käytetty nk. vaha-animaatiotekniikkaa, joka on antanut sen hahmoille niiden suloisen joustavuuden.

Luulen, ettei sellaista ihmistä olekaan, joka ei kokisi pingviinejä herttaisen huvittavina, hellyyttävän kömpelöinä ja rentouttavan hauskoina. Kun katsomme luontodokumenteissa niiden taapertavaa menoa, välillä hyppivääkin, siiventyngät tököttämässä ikään kuin täysin hyödyttöminä pitkin sen kylkiä, saa se katsojan hykertelemään. Hauskuus huipentuu usein siihen, kun se jäätä tai lunta allensa saatuaan heittäytyy hurjaan mahaliukuun pitkin rinnettä.

Ehkä näitä lintuja seuratessa tulee alitajuntaamme tietoisuus omista ensiyrityksistä vauvakaudeltamme, omista pyrkimyksistämme päästä askel pari eteenpäin, isän ja äidin jännittäessä pysymmekö pystyssä vai lennämmekö ‘pyrstöllemme’. Jotakin syvää niiden seuraaminen varmasti tuo meissä pintaan.

Niin, pingviini on lintu, joka ei osaa lentää. Sillä on evämäiset siivet, jotka näyttävät pikemminkin airoilta. Itse asiassa ne onkin muotoiltu vedenalaista käyttöä varten. Tehokkaan siipityöskentelynsä avulla pingviini voi sukeltaa ruokaa etsiessään jopa puolen kilometrin syvyyteen ja viipyä veden alla vaikka 20 minuuttia yhteen menoon. Sen pörröinen ulkonäkö taas johtuu siitä, että sillä on kolme tiivistä höyhenkerrosta päällekkäin. Ne ovat rasvaisia ja hylkivät näin ollen vettä.

Vaikka pingviini tuntuu meistä vähän ‘höpsöltä’, on alkeellisuus kuitenkin tästä eläimestä kaukana, jos lähdetään tutkimaan sen kykyä selviytyä Etelämantereen sydäntalvesta, jolloin pakkasta voi olla -60 Celsiusastetta ja lisäksi myrskytuuli puhaltaa 200 km/ tunnissa. Olemme luonto-ohjelmissa nähneet kuinka linnut silloin kerääntyvät tuhansien yksilöiden laumoihin, pysyäkseen lämpiminä. Se on viisas konsti, mutta, mutta … miksi niiden varpaat eivät jäädy?

Järjestelmä on nerokas ja tehokas. Se perustuu kahteenkin eri mekanismiin. Ensiksikin - pingviini kykenee säätelemään valtimoveren virtausta varpaisiinsa muuttamalla valtimoiden läpimittaa! Kylmällä säällä.virtausta pienennetään, lämpimällä säällä sitä taas lisätään. Tällä menetelmällä varpaiden iho pidetään vain muutaman asteen jäätymispistettä lämpimämpänä. Ja sama toisin päin. Samalla kun valtimoveri menettää lämpöä, niin vastakkaiseen suuntaan virtaava laskimoveri varastoi lämpöä ja kierrättää sitä kehossa niin, ettei lämpö pääse karkaamaan varpaiden kautta “harakoille”.

Nyt jään minä miettimään, että — mikäli tätä järjestelmää ei oltu edeltä suunniteltu, niin miten pingviinit ovat mahtaneet tulla toimeen Etelämantereen äärimmäisissä olosuhteissa — järjestelmän evoluutiota odotellessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti