perjantai 17. toukokuuta 2013

Enkelimatkustusta



Kuva: Kevättä Krakovan kasvitieteellisessä puutarhassa

Olen lähdössä Krakovaan,  kerran aiemminkin olen ollut siellä Comenius-projektiin liittyvällä kouluvierailulla. Silloin puolalaiset collegat kierrättivät vierastaan ympäri upeaa kotikaupunkiansa. Krakovahan on Puolan suurista kaupungeista ainoa, joka selvisi toisesta maailmansodasta lähes vahingoittumattomana. Siellä on säilynyt vaikuttava keskiaikainen keskusta, joka on päässyt mukaan Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Puolaiset isännät halusivat näyttää kaupungistaan ja maastaan “kaiken”, ajoimme jopa Tatralle ja eteläosan luonnonsuojelualuille.

Jotain minulle tärkeää jäi kuitenkin jäi näkemättä: koko juutalainen Krakova. Kun luin viime talvena Thomas Keneallyn Schindlerin listaa, heräsi ajatus päästä Krakovaan katselemaan, mitä juutalaisuudesta on vielä kaupungissa löydettävissä. Kun nyt lähden mieheni kanssa Krakovan kevääseen, haluankin päästä juutalaiseen Kazimierzin kaupunginosaan. Siitä tuli juutalainen kaupunki v. 1495, ja se oli Euroopan tärkeimpiä juutalaisuuden keskuksia 1600-luvulla. Siellä on vielä puolisen tusinaa synagogaa paikallaan sekä juutalaisuudesta kertova museo. Alueella on myös vanha juutalainen hautausmaa. Toisen maailmansodan aikana natsit tyhjensivät Kazimierzin 1941, sulkivat kaupungin suuren juutalaisväestön ghettoon, josta se kuljetettiin edelleen keskitysleireille mm. Etelä-Puolassa sijaitsevaan Auschwitziin tai Krakovan lähellä Schindlerin listassakin esiintyneeseen Placzoviin.

Näiden mieltä liikuttavien kohteiden välissä voimmekin sitten istahtaa Kazimierzissä ravintolaan, syödä perinteisiä juutalaisia ruokia ja kuunnella samalla taustalla soivaa haikeansuloista klezmer-musiikkia.
Tällaiset ovat ajatukset, mutta mitä tulee tapahtumaan, toteutuvatko suunnitelmat? Liittyykö matkaamme kenties “enkelimatkustusta” kuten viime keväänä palatessamme kotiin Brysselissä.

Näin kaikki tapahtui:

Odotimme keskustan rautatieasemalla lentokentälle kulkevaa junaa, jota ei kuulunut. Lopulta selvisi, että raiteilla oli syttynyt tulipalo, eikä junia tulisikaan. Junailija selitti meille ranskaksi, miten selviäisimme lennolle, kuinka pitäisi vaihtaa bussiin ja sitten vielä toiseen. - Mutta ette te siitä kyllä selviäisi, hän sanoi olematta kovinkaan rohkaiseva. Katsoin puolisoani kysyvänä, mitä nyt tehdä? Samassa olkapäätäni kosketti hyvin pitkä mustahattuinen mies, jolla oli musta pohkeisiin ulottuva trenchcoat ja pieni, musta salkku kädessä. - Mennään kentälle taksilla, mies sanoi. Lähdimme pinkomaan miehen jäljessä rautatiehallin poikki. Mies meni hirmuista kävelyvauhtia, ja me juoksimme, läähätimme ja kiskoimme vetolaukkuja perässä. Hattupäinen mies asteli omaa ylvästä tahtiaan,  mustan takin liepeet vain viuhuivat säärien ympärillä. Vilkaisin puolisoani hämmästyneenä, mitä kummaa tämä oikein oli?

- Tämä on nyt sitä enkelimatkustusta! mieheni sanoi. Taksissa rohkenin kysyä pitkäliepeiseltä mieheltä, minne hän oli lentämässä. - Liettuaan, kuului lyhyt vastaus. Nyökkäsimme mieheni kanssa ymmärtävästi toisillemme: niitä on siis olemassa liettualaisiakin enkeleitä!

Kun saavuimme Brysselin lentokentälle, mustahattuinen mies maksoi taksin ja katosi lentokentän vilinään. Me ehdimme hyvin omalle lennollemme.


Magdaleenan piirrokset: 1. Enkelimatkustajat ja 2. Tuo outo tyyppi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti