Kuluvalla viikolla on monta nimeä. Sitä kutsutaan pääsiäisviikoksi, kärsimysviikoksi ja hiljaiseksi viikoksi. Kaikki nimet kertovat omalla tavallaan Jeesuksen viimeisistä päivistä.
Perheellemme alkava viikko on myös aivan erityinen hiljainen viikko, sillä pääsiäislauantaina vietämme surujuhlaa. 96-vuotias appeni siunataan silloin haudan lepoon.
Appeni elämä oli käsittämättömän pitkä. Hän syntyi vastaitsenäistyneeseen Suomeen, mutta samalla kansalasisodan melskeeseen. Ensimmäiset kuukaudet olivat hänen kotiseudullaan vaaralliset, sillä sota riehui siellä. Pieni poikavauva joutui pakenemaan vanhempineen korvessa olevan piilopirtin saunaan.
Vanhemmat halusivat antaa pojalleen opiskelumahdollisuuden ja lähettivät hänet lähikaupungin lyseoon. Koulu- ja kortteerielämä ei ollut helppoa pojalle, jota halveksittiin työläiskotitaustansa vuoksi. Kuitenkin hän jatkoi sitkeästi opiskeluja ja lähti Raumalle opettajaseminaariin.
Sota kuitenkin katkaisi nuoren opettajan työn, sillä yöllä naputettiin ikkunaan: oli lähdettävä rintamalle. Talvisodassa appeni oli Perkjärven leirillä kouluttautumassa tulenjohtotehtäviin ja jatkosodassa Kannaksella Syvärillä. Hän haavoittui taisteluissa, toinen silmä sokeutui, korvasta hävisi osittain kuulo ja pitkin selkää ja jalkoja löytyi jälkiä sirpaleista.
Painajaiset jäivät kiusaamaan öitä ja ahdistukset päiviä.
Vasta paljon myöhemmin perheeseen syntyneet lapset jotenkin käsittivät, mitä perheenisä oli joutunut kokemaan, sillä itse hän ei pystynyt sota-ajoista kertomaan.
Appeni jäi opettajantyöstä eläkkeelle jo 58-vuotiaana, kun kunnassa siirryttiin peruskouluun. Hän ehti viettää pitkään eläkepäiviä vaimonsa kanssa. Appeni kuului moneen kuoroon ja harrasti mökillä puuhailemista, erityisesti puutarhanhoitoa.
Silloin kun sotilaat lähtivät kiireellä pakoon Syväriltä, elävät ja kuolleet oli heitetty kuorma-auton lavalle. Kuitenkin yksi sotilas jäi vielä seisomaan auton viereen ja tähysteli ympärilleen. Toiset kiirehtivät häntä jo lähtemään.
- Katson vielä, jos joku olisi tulossa, sotilas sanoi. Samassa hän näki, että jotain liikkui metsänreunassa. Sieltä konttasi nuori luutnantti kuusien takana ja kierahti nääntyneenä ojanpohjaan.
Tämä luutnantti oli minun tuleva appeni! Niin hänet pelastettiin, nostettiin auton lavalle ja vietiin sotilassairaalaan toipumaan,
Lauantaina veteraanikuoro kokoontuu lippuineen appeni arkun ympärille ja tietysti koko suku: kolme lasta puolisoineen, 11 lastenlasta, osalla heistäkin puolisot mukana, ja lisäksi vielä 12 lastenlastenlasta.
Onneksi sotilas pysähtyi kuulostelemaan, ja appeni pelastui. Olisi jäänyt suuri suku syntymättä!
Niin vähästä voi kaikki olla kiinni. Niin ihmeellisiä voivat olla Jumalan kuviot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti