sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Kauniimpi koristus




Postilaatikkoomme täällä mökillä ilmestyi äskettäin suuri kirjekuori. Postilaitos oli siinä kääntänyt kotiimme tulleen postin kesäosoitteeseemme. Avatessamme kuoren putkahti sieltä esiin vain ja ainoastaan yksi pieni lehti - Raamattuopiston lähettämä Elämään-lehti.
Mieheni selaillessa sitä kuistin pöydän vastakkaisella puolella näin siitä sen kansilehden ja huudahdin:
"Tuohan on jo vuoden vanha lehti. Muistan varmuudella nähneeni ennenkin tuon lintubongarin kuvan lehden kannessa.. Mistä nyt oikein on kyse?"

Emme tänä päivänä tiedä mistä virheellisessä lähetyksessä oli kyse, mutta lehti todellakin oli huhtikuulta 2013. Lehti parka lojui aikansa kaikenlaisilla pöydillä ja jakkaroilla. Jostakin syystä kumpikaan ei pistänyt sitä edes luettujen lehtien pinoon.
Tänään - näin juhannuksen loppumetreillä - otin sen käteeni selatakseni sitä sillä mielellä, että ehkä sieltä löytyisi jokunen viisaus omiin mökkipäiviimme. Ja löytyihän sieltä. Löytyi kuin löytyikin.

Löytämäni kertomuksen otsikko oli 'Kauniimpi koristus', ja teksti oli viisaan, mutta tiukan Lutherimme sanomaa. Tekstin kuvana oli sumeana näkyvä vastavihitty aviopari, mutta tekstin sisältö ei kyllä edellyttänyt sitä, että olisin juuri tänä juhannuksena mennyt naimisiin. Pikemminkin päinvastoin. Minä ainakin jouduin sanojen myötä Lutherin ripitykseen... ja varmaan joku muukin, jos aikoo itselleen rehellinen olla.

Tässä saarna, jonka olen kyseisestä lehdestä tähän kopioinut. Kuvakin on kotoisin samalta sivulta,.

"Avioliiton oikea taito ja vahvin turva on se, että kukin oppii Jumalan sanan mukaan oikein arvostelemaan puolisoansa. Puolisohan on miehen ja naisen kallein aarre ja kaunein koristus. 
Vaikka nähtäisiin joku toinen, joka olisi omaa vaikka kauniimpikin, ajatellaan tähän tapaan: 
Olkoon hän kaunis, hän ei kuitenkaan ole kovin kaunis.
 Ja olkoon vaikka ihaninkin maailmassa, minulla on kuitenkin kodissani oma puoliso. 
Tämä on paljon kauniimpi koristus, jonka Jumala on antanut minulle
 ja sanallaan koristanut muita kauniimmaksi.
Tiedän, että Jumalalle ja kaikille enkeleille on hyvin mieluista, että uskollisesti rakastaen pysyn hänessä. Miksi siis hylkäisin näin kalliin Jumalan lahjan?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti