Jokainen meistä joutuu elämässään vastatusten menetysten kanssa. Toiset ovat onnekkaampia, heidän kärsimyksensä näyttävät ulkopuoleisen silmin pieniltä, joku toinen puolestaan joutuu järkyttävän koville.
Ensi sunnuntain saarnateksti Job 37: 21-24 on kaikkien aikojen tunnetuimman kärsijän kirjasta, joka on raamatun vanhimpia. Job eli patriarkkojen aikaan 4000 vuotta sitten. Kirja alkaa kuvauksella siitä, kuinka rehellinen, kunnon mies Job oli. Hän karttoi pahaa ja pelkäsi Jumalaa. Hänellä oli onnellinen perhe, vain yksi vaimo ja kymmenen lasta, seitsemän poikaa ja kolme tytärtä, jotka viihtyivät toistensa seurassa. Ja jos Job epäili, että hänen lapsensa olivat tehneet syntiä, hän toimitti varmuuden vuoksi vielä uhrin heidän puolestaan. Jobilla oli myös runsaasti omaisuutta: tuhansia lampaita, vuohia, kameleita ja härkäpareja.
Jumala oli oikein ylpeä Jobista, hän kehuu Jobin vilpittömyyttä Saatanalle, joka palaa maata kiertelemästä ja raportoi Jumalalle ihmisten vääriä tekoja. Saatana kuitenkin epäilee, että Jobin puhdas elämä perustuu siihen, että kaikki on niin hyvin. Hän kärttää Jumalalta lupauksen, että hän saa koetella Jobia kaikin tavoin, ainoa raja on se, ettei Jobiin itseensä saa puuttua.
Pian tapahtuu sarja kauheita onnettomuuksia, pahinta on, että Jobin kaikki 10 lasta saavat surmansa, kun talon romahtaa heidän päälleen.
Job ei kuitenkaan kiroa Jumalaa, vaan sanoo: "Herra antoi, Herra otti. Ylistetty olkoon Herran nimi.
Nyt Saatana tiukkaa Jumalalta lupauksen saada runnella Jobia niin pitkälle kuin mahdollista ilman, että henki menisi. Job sairastu järkyttäviin visvaisiin paiseisiin. Hän joutuu yhteisönsä hylkimäksi, lopulta hän päätyy istuman tunkiolle, missä kaapii ihoaan ruukunpalalla.
Sieltä hänen kolme ystäväänsä hänet löytävät, ja istuvat viikon hiljaa hänen seuranaan. Sitten he alkavat yksi toisensa jälkeen puhua. Heidän sanoistaan ei kuitenkaan ole Jobille lohtua, sillä he varoittelevat, uhkailevat ja syyttävät Jobia. He eivät anna Jobille suunvuoroa, he pitävät pitkiä saarnoja, antavat neuvoja ja latelevat suoranaisia valheita Jobin synneistä.
Job on eri mieltä, hän väittää, ettei kärsimys tule hänelle synnin tähden. Job haastaa itse Jumalan syytettyjen penkille. Usko on muuttunut kärsimyksen keskellä: mikä on Jumala, joka kiusaa lapsiaan tällä tavalla? Jumala kätkee Jobilta kasvonsa. Jobin vaimo yllyttää miestään itsemurhaan, mutta Job muistuttaa tätä sanomalla, että otammehan Jumalan kädestä hyvän, miksi emme siis pahaakin.
Hän huutaa itselleen taivaassa olevaa puolustajaa, todistajaa, joka on Jumala itse!
Vaikka Job on yhä sairas ja yksin, lopulta hän huudahtaa: - Minä tiedän lunastajani elävän! Viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Tällä Jobin tunnustuksella Jumala voittaa Saatanan kanssa tekemänsä vedon.
Kirjan lopussa Jumala itse vastaa Jobille, ei kuitenkaan suoraan, mutta hän tekee Jobille noin sata kysymystä, jotka liittyvät luomiseen, luontoon ja säähän. Hän tukkii Jobin suun. Job ymmärtää, että kaiken takana on Jumalan rakastava suunnitelma. Jos Jumala sanoo ruokkivansa omakätisesti korpinpoikaset, eikö hän silloin huolehtisi Jobista ja hänen lastensa elämän pituudesta.
Job saa vielä elämänsä loppupuolella omaisuutta kaksin verroin ja uudet pojat ja tyttäret.
Job on kulkenut pitkän tien pimeän läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti